Ladataan...
Papula

Nacho jo tosiaan 2 ja puoli viikkoa!

Ollaan käyty jo jokusen kerran vähän vaunuilemassa, hyvin simahtaa nopeasti sinne vaunuihin ja koisii tyytyväisenä ainakin kun vaunut on liikkeessä, kunnes tulee liian nälkä jos ollaan tarpeeksi pitkään ulkona. Aleksi on ollu mukana ulkona leikkimässä ni mitään kunnon lenkkejä ei olla saatu vielä tehtyä, ei siinä että mulla nyt mitään kuntoa mihinkään pitkiin lenkkeihin vielä pitkään aikaan oliskaan. 

Käytiin tänään tokaa kertaa neuvolassa, viimeksi käytiin 9 päivää sitten ja siinä välissä äijä on keränny painoa 360gr eli hyvinki ollu ruoka-aikaan kotona! Riittävä painonnousu olis 20gr päivässä, eli 140gr viikossa elikkä tuplasti ja yliki tullu painoa. Hyvä mun tissit! Pituuttaki oli tullu 2,2cm lisää syntymästä! Muutenki oli kaikki kunnossa.
Miäki pääsin käymää ekaa kertaa vaa'alla synnytyksen jälkee ja vaaka näytti 56,6kg. Viimisessä neuvolassa se oli tasan 67kg ja siitä 6 päivän päästä synnytin eli saatto hyvinki tulla vielä kiloki lisää siinä ajassa eli ihan hulluna tippunu paino, aika lailla lähtöpainoon. Matkaa tietysti on vielä sinne ennen Aleksia olleeseen 49-51kg, jos nyt koskaan sinne ees enään pääsen... Ainaki pidän peukkuja et toi imetys niitä vielä vie tosin kompensoin sitä sitte sillä iänikuisella herkkujen mättämisellä, onneks seki on vähän rajottunu sentäs ku tulee taas helpommin huono olo jos liikaa syö kerralla.

Ukkeli on vieläki oikeen tyytyväinen heppu, ei itke juuri yhtään kun vaan saa sen tissin nopee suuhun kun rupee ähiseen tarpeeksi. Ähinää kuuluu kyllä senki eestä! Naurattaa välillä oikeen ku kuuntelee sitä ja kattelee ku unissaan pyörii silmät päässä ku yrittää heräillä mut ei sit kuitenkaan jaksa. Oikeen vieraanvarasesti töräyttelee märkäpierukakkoja sylissä syödessä ja silloin ku juttelen jonku kanssa sekä pissailee päälle... 

Aleksiki on jatkanu kilttinä isoveljenä oloa, ei vieläkään oo yhtään mustasukkainen. Aina pitää saada vauva mukaan, kun ollaan menossa johonkin ja pusuttelee ja silittelee monta kertaa päivässä ja huolehtii että saa tuttia jos tarvii, haluaa ottaa syliin ja pistää mobilea soimaan kun vauva pötköttelee sängyssä. 

Eka hymyki saatiin jo kameralle <3

Ladataan...

Ladataan...
Papula

Kyllä vain, meidän toinen pieni kakkapyllymme on syntynyt!

Ensin vielä viimeiseksi jäänyt mahakuva rv 39+0, en koskaan oikeen osannu päättää että onko toi mun mielestä nyt loppujen lopuksi kauheen iso tai pieni. Molempia kommentteja kun kuultiin ja olihan se siis selkeästi isompi mitä Aleksista, mut se nyt olikin ihan omissa minimahasfääreissään. 

Synnytystarina alkaa siis rv 39+0 päivästä eli maanantai 26.3., alkuun päivässä ei ollu mitään sen kummallisempaa, mutta joskus kun olin hakenu Aleksin hoidosta ja tullut kotiin, niin rupes tulemaan pikkuhiljaa aika huono olo ja ei kovin kauaa menny ku säntäsin ekan kerran vessaan oksentamaan. Olin mättäny nopeeseen tahtiin ihan hyvän keon karkkia, missä nyt ei sinällään mun tapauksessa oo mitään outoa mutten keksiny muutakaan mikä olis sen olon voinu aiheuttaa et olikohan nyt vaan tullu joku kiintiö täyteen. Mutta se oksentaminen ei jäänykään vaan yhteen kertaan, niitä rupes tulemaan enemmänki. Lopulta yöllä kun painelin taas kerran heittämään mahalaukullisen pönttöön, ni meni hermot ja raahasin ison kasan peittoja ja tyynyjä siihen vessan lattialle ja kävin pötköttään. En jaksanu rampata edestakasin ja käydä sängyssä vaan pyörimässä ympyrää ja pitämässä Ossia mahollisesti hereillä. Yritin vähän hörppiä vettä ja mehua, mutta luovutin nekin sit jossain vaiheessa ku ei vaan mikään pysyny ylhäällä. 

Mun oksentaminen tuppaa aina oleen aika rajua, ei mitään semmosta pientä "öhh öhh" ja puklu, vaan melkeen Manaaja-tasoa, sitä nimittäin tulee kauheella paineella niin et joka kerralla tuntuu että koko vatsalaukku menee ihan ruttuun. Täähän nyt sit tietenki rupes aiheuttamaan taas supistuksia, mutta jossain kohtaa rupesin miettimään et nää ei kyl nyt enää oo semmosia perus harkkareita, vaan nää rupee jo lähentelee niitä oikeita millä oikeesti synnytetään. Tosin paljon laimeempina mut vähän koputteli tuol takaraivossa et ei saatana nyt oikeesti, ensin kauhee yrjötauti päälle ja sit vielä pitäis synnyttää?! Millähän hiton apinanraivolla muka ku tää vie viimisetki mehut ku ei saa nukuttuakaa. Jossain välissä sit vähäsen helpotti ja taisin torkahtaa oikeesti tunniks, kunnes havahuin taas siihen et niit supistuksia tuli ihan kiitettävää tahtiin, vaikkei ne vieläkä ollu kovia. Nousin ylös ja aika nopeesti ne yhtäkkiä koveniki jo siihen mallii et tiesin et voi paska, tää ihan oikeesti lähti tulemaan nyt. Kävin kans pissalla ja sit pyyhkiessä huomasin et nyt rupes tulee limatulppaaki. Hetken pääst kävin heiluttelees Ossin jalkaa et tää taitaa tulla nyt oikeesti. Se soitti sitte isälleen ja sen vaimo lähti sitte ajeleen meille, kello siis oli vasta noin 5 aamulla et ei tarvinnu herättää Aleksia siihen aikaan. Sen tulon aikana supistukset oli koventunu jo ihan kamalasti ja oli jo ihan tosi tuskaa pyöriä siin kotona ja melkeinpä samal ovenavauksella paineltiin sit jo sairaalakassit tanassa autolle ja köröteltiin TaYSille. Matkan aikanaki kerkes useempi supistus tulla ja silmät melkeen pyöri jo päässä ku sattu niin kovaa.

Onneks siihen aikaan nyt ei paljoa liikennettä tosiaan ollu ja matka suju jouhevasti, tällä kertaa Ossi jopa ajo ihan suoraan perille eikä paniikissa jotain kiertoreittejä niinku Aleksia synnyttämään mennessä. Perillä oltii 6:11 ku kirjauduttii sisää. Siel oli ovet lukossa ja painelin varmaa jokasta nappia mikä siin oven vieressä oli mut mistää ei tunnuttu avaavan mut onneks joku mies oli just tulos ulos ni päästiin siitä sitte samalla sisälle. Ne käytävät tuntu taas ihan hervottoman pitkiltä ja tuli semmosia pieniä flashbackeja sieltä melkein 2,5v takaa et tutuilta monet paikat näyttiki. Ala-aulassa oli pari miestä juttelemassa kätilön kanssa ja sit se siirty heti jutteleen mulle ku pelmahin siihen, kerkesin muutaman jutun sanoa kunnes piti rynnätä taas kerran oksentamaan, kätilö yritti huikata mun perään et tossa seinällä on noita oksennuspusseja mut kerkesin jo vessaan. Siellä vasta flashbackejä tuliki ku samassa vessassa purjosin Aleksiaki synnyttäessä :D

Ne otti mut sinne niiden huoneeseen, mut just silloin tuli taas niin kaamee supistus että ne totes et saan mennä suoraan saliin ku tekee näin kipeetä et ihan turhaan ees tekevät siinä mitään sisätutkimusta. Sit yläkertaan ja saliin, hetken juttelin siellä kätilön kanssa mun tietoja ja kysy kivunlievitystoiveista yms. Sanoin et epiduraalia en välttämättä viiti ees yrittää ottaa koska se ei viimekskään auttanu paskan vertaa et spinaali kiinnostais ja et se alakerran puudutuspiikki hirvittää ajatuksena mut et en kieltäydy siitäkää jos niikseen tulee. Vaihoin sen kaavun päälle ja hyppäsin petii ja vetäsin saman tien ilokaasumaskin naamalle, sitä mulla oliki jo ollu ikävä! Ah sitä pärinää minkä sai heti päälle. Supistuksia tuli ja tuli ja ne oli ihan kamalia koko aika. Olin vasta 3cm auki ekalla tutkimuksella ja aattelin et nonii, nyt taas kärsitään ja kärvistellään koko perkeleen päivä siinä pedissä. Lapsivedet meni siinä 7 aikaan, ja sitä lorisi hyvän tovin pikkuhiljaa. Jossain kohtaa sit rupesin jo melkein tappamaan sitä kaasumaskiaki ja totesin et pistäkääs sitteki vaan se epi sinne, et oon valmis yrittään kuitenki, ei se voi tätä pahemmakskaan saada. Kanyyli käteen ja hetki ooteltiin. Pian anestesialääkäriki jo tuli ja laitto epin kiinni ja voi hallelujaa, nyt se meni ihan sinne minne pitiki ja oikeesti jopa toimi ees jotenki! Ihan kokonaan se ei poistanu kipua, mutta se siirs sen toiseen paikkaan ja sai siitä paljo inhimillisemmän. Kaasua piti silti vedellä joka supistuksella, mut kyllä ne alkuun vielä suht hyvin kesti. Sitte vauvan päähän laitettiin taas se anturitikku ja samalla mul oli taas sellanen "pelkää ettei kuolekaan"-tason supistus päällä ja vedin niin törkeet kaasuöverit et vetäsin iteltäni tajun kankaalle ihan pikku hetkeks! Muistaakseni näin jopa jotain untaki sen hetken ja sit rupesin kuulemaa jostain toooosi kaukaa puhetta ja tunsin jotenki et mun jalkoja vähä liikutellaa. Puheesta en ymmärtäny oikeen mitään, mut kuitenki jotenki sit tiesin mitä siel tapahtuu mut tosi pitkil piuhoilla, Oon aika varma et semmoselta tuntuis just et herää jostai koomasta tai kesken nukutuksen tai jotain. Sit jossaa kohtaa tajusin et mult kysyttii et oonko tajuissaa ja avasin silmät ja räpyttelin vähän aikaa et mitähän hittoa just tapahtu ja pihin vaa et ööööjooo. Sit vaan kyselin et onks se anturi jo siel paikallaa ku en ollu tajunnu mitää siit laitosta.

Aika pian sen jälkee tehtii taas sisätutkimusta ja olin jo 8-9cm auki. Siin kohtaa mietin mielessäni et mitähän vittua täällä tapahtuu, siis miähän aukeen ku joku höyryveturi! Aleksista kärsin melkein 12h sairaalassa ja aattelin et se on nopeeta avautumista. Huh huh. Oisko sen päälle tullu joku ihan 1-3 supistusta maksimissaan ku totesin et "nyt tuntu jo siltä et perse repee" ja taas kokeiltii ja apua, olin ihan täysin auki ja sanottii et jos yhtää tuntuu siltä ni ala vaan ponnistaan et nyt et himmaile yhtään. Käännyin siitä kylkiasennosta puoli-istuvaan ja johan seuraaval supistuksel aloin pusaamaa. Täl kertaa sain luojan kiitos pitää sen ilokaasumaskin koko aika naamalla, viimeks se kätilö nappas sen pois ja olin ihan kauhuissaa. Vetelin siit ihan antaumuksel ja murisin ja örisin taas sinne maskii samal ku puskin niin lujaa ku minust mitään voimaa ikinä lähti. Sieltähän se vauva sit rupes tulemaa taas ihan jouhevalla tahilla ja ku suurinpiirtein puol päätä oli ulkona ni tuntu taas et nyt halkeen muuten kahtia ja huusin sinne maskii oikee nätisti "OTTAKAA SE POOOOOOIS", mut sen saatto hyväs lykys kuulla vaa Ossi jonka kättä puristin henkeni hädäs siinä. Se sanoki mulle et oo hiljaa ja keskity ponnistamaa. Kätilö pyöritteli sormiaa siel aukos koko aika ja venytteli siinä paikkoja ja sit onneks pää putkahti ulos ja heti tuli kunnon huojennus et se pahin kipu loppu ja hetki piti taas himmata et auttoivat olkapäät ulos, sit taas ponnistin niin kovaa ku lähti ja plop, sieltä se vauva tuli ulos 27.3.18 klo 7:52. Kerettiin siis olla sairaalassa noin 1,5 tuntia kun vauva oli jo pihalla, nopeeta toimintaa etten sanois... Luojan kiitos asutaan näin lähellä sairaalaa ettei oo mitään satojen kilsojen matkaa niinku joillain! Enhän olis koskaan ees kerenny sairaalaan asti tätä menoa.

Heti ku näin sen siinä pedissä ni katoin et herranjestas se on iso, Aleksi oli semmonen pikkiriikkinen rääpäle ni tää oli kyllä ihan eri mitoissa. Tän pää ei ees näyttäny semmoselta alienilta vaan oli semmonen pyöree kaikilta osin muutenki. Sieltä se nostettiin aika pian mun syliin paidan päälle, Ossi sai leikata napanuoran ja sit laitettiin vauva paidan alle pötkötteleen. Istukkaki tuli aika pian ulos ja helposti onneks tuliki ja oli "täydellinen", ei mitään repaleita tai muutakaan. Jäätiin noin tunniks sinne pötkötteleen ensin ja harjoteltiin imetystä, sitte kätilö tuli takasin ja rupes tutkimaan ja mittaileen vauvaa ja saatiin siis mitat 51cm ja 3930g sekä päänympärys 37cm. Molemmilta Ossin kanssa silmät pyöristy päässä ton painon kans, me nyt tiedettiin että on se väkisinki isompi ku Aleksi (50cm ja 3245g sekä pipo 34cm) mut et olis ehkä joku 3,5kg mut ei nyt herranjestas hippusta vaille 4kg! Herranjumala. Olin ihan shokissa hyvän aikaa täst ajatuksesta et oon pusannu itestäni melkein 4kg mörssärin enkä ees saanu tikin tikkiä! Johonki reunaan tuli pienen pieni nirhauma et sanoi että se voi vähän kirvellä pissatessa mut ei tosiaan tartte minkäänlaisia tikkejä. Öööööö. 

Jonku ajan päästä sitte köpöttelin suihkuu ja vaihoin uudet sairaalavermeet päälle ja myös ah-niin-ihanat verkkopöksyt ja sen lapsen pulkan kokosen siteen. Meille tuotii aamupalaa sinne saliin ja saatiin rauhassa syödä ja sitte meiän piti siirtyä osastolle, koska siel oli aika haipakka synnytyspäivä ja sali tarvittii seuraavalle käyttäjälle. Puhuttiin siis jo heti että halutaan hotelliin jos vaan onnistuu, ni piti taas ootella se 5 tuntia syntymästä et kaikki on kunnossa ja mm. mun piti pystyä pissaamaa. Vaaputtiin sitte sinne osastolle pötkötteleen jonku naisen kanssa samaan huoneeseen, joka oli kuulemma ollu siellä jo viikon... Vessassakäynti onnistu hyvin ja sain viel lounastaki sinne osastolle, joka nyt ei kyllä oikeen maistunu ja sit päästiin sinne hotelliin.

Ossi lähti hakemaan kaukaloa kotoa ja jossain vaiheessa mietin et mikähän sillä kestää, ni ku vihdoin tuli takasin ni se oli käyny hakemassa meille sushia! Voi taivas että oliki hyvää, mut niihän siinä taas kävi ettei mulla ollu oikeen kunnon ruokahalua ni en ihan hirveesti ees jaksanu syyä mut ne mitä söin ni omnomnom. 

Siellä sitte vaan oltiin ja pötköteltiin ja kateltiin telkkaria ja koitettiin vähän torkkua, käytiin viemässä vauvaa näytille kätilöille ja tutkittiin iteki uutta tulokasta. Myöhemmin iltapäivällä sitte Aleksi tuli Ossin isän ja sen vaimon kanssa käymään ja näki pikkuveikan. Ensin huomio kiinnitty Nachon pupuun, sitten se hoksas et kappas tossahan on vauva ja sen jälkeen se löys mun karkit kassista. Kyllä se aina välillä tuli silitteleen vauvaa ja katteli vähän ihmeissään et mistähän toi tohon tupsahti. 

Seuraavaksi kuva mahasta noin 25h synnytyksen jälkeen. Ihan hyvin tyhjentyny jo mut aika pallo silti.

Kotiin päästiin seuraavana päivänä ku kaikki oli ihan kunnossa. Seuraavana päivänä piti sitte tulla vielä ottaan vähän mittoja ja tekeen tutkimuksia, mm. mittaamaan bilirubiiniarvot. No ne oliki noussu aika reippaasti edellisestä mittauksesta ni sithän ruvettiin ramppaamaan siellä mittaamassa niitä...

Aleksi on ottanu vauvan vastaan ihan tosi hyvin. Koko aika haluu ottaa syliin, antaa tuttia, antaa pusuja ja huolehtia muutenki. Ei oo mitään mustasukkasuutta ainaka vielä. 

Tosiaan ne bilirubiini-arvot on noussu nyt koko aika ja joudutaa ravaa päivittäin verikokeissa, jotka napataan vauvan kantapäästä. Huomenna mennään jostaan syystä ihan labraan ottamaan se näyte, ku tähän asti ollaan käyty siellä hotellin kätilöpolilla. Ärsyttää ku en tajunnu siinä puhelimessa kysyä että miksi paikka vaihtuu mutta nooh. Jos menee yli 310 se arvo niin sitten joudutaan sellaiseen sinivalohoitoon, toivon tosiaan että se nyt rupeaisi tosta laskemaan ettei tarvisi, ainakin se nousu on koko aika hidastunut että elättelen toivoa koko aika. Tänään oli 273 se arvo.

Jos jostain oon erityisen ilonen ni siitä että nyt imetys onnistuu paaaaaaaljon paremmin ku Aleksin kanssa, tulihan multa silloinki maitoa niin että tissit vaan tulvi mutta kun se kipu oli niin sanoinkuvaamattoman hirveetä että ei vaan pystynyt elämään sen kanssa ni Aleksihan sai joskus 3-4 päivän ikäisenä muistaakseni ekan kerran korviketta ja pumppasin minkä pystyin kipeimpinä aikoina. Nytkin nännit paukku jo heti, mutta hampaat irvessä itku kurkussa väkisin vaan imetin ja pari kertaa oon nytki pumppaillu, mutta se maito on kuitenki riittäny ni ei oo tarvinnu ottaa vielä ollenkaan korviketta ja vieläki se imetys sattuu vähän, mutta oikeestaan enää siinä kun se imasee tissin suuhun, koska se ote on vieläki aika pieni mutta sen kivun jo sietää ekojen irvistelyjen jälkeen ja sitten jos se on nukkunu pidemmät pätkät ja maitoo on noussu niin paljon et tissejä kiristelee ni silloin sattuu kans enempi tai vähempi. Mutta siis tää on niin paljo helpompaa ja siedettävämpää nyt et oon oikeesti tosi ilonen tästä. Oon vieläki sitä mieltä et jossain kohtaa pitäis ottaa se korvikeki käyttöön osittain, et testaa että sopiiko se vauvan masulle jos/kun tulee joskus tarve päästä johonkin käymään ilman vauvaa ettei tarvi pumpata pakkasta täyteen että napero saa ruokaa sillä välin. Nyt vaan ei vielä hetkeen kyllä huvita antaa, koska haluan nyt yrittää tätä täysimetystä edes hetken aikaa ja olla ylpeä itestäni että jes mun tissit! Mul on vaan ihan karsee nälkä nyt koko aika ja tuntuu et syön ku possu. Ihan hyvä vaan et syön jopa oikeeta ruokaa enkä vaan sitä karkkia koko aika.

Ainaki kuvan perusteella herra maitoparta on oikeen tyytyväinen tarjoiluun <3

Sitten loppuun vielä puolialaston kuva järkyttämään teitä, 5 vrk synnytyksestä ja hyvin kuroutuu takasin! On vielä tämmöstä löysähköä pullataikinaa mut pikkuhiljaa pikkuhiljaa ja eritoten nyt ku toi imetys toivon mukaa onnistuu hyvin ni se jeesais tässä palautumisessa. Ja toi sotku tossa sivussa on ihoteipin jäämiä jos joku ihmettelee.

Loppujen lopuksi siis synnytys meni hemmetin nopeesti, mutta hyvin, palautuminen on menny hyvin ja vauva voi hyvin tota typerää keltasuutta lukuunottamatta. Täällä kaikki kunnossa ja nyt jatketaan tutustumista tähän uuteen elämänvaiheeseen ku naperoita onki yhden sijasta kaksi ja uusi vauva-arki taas päällä.

Ladataan...

Ladataan...
Papula

Hyvää naistenpäivää!

Mulla oli tiistaina ensin streptokokki-näytteenotto ja sen jälkeen neuvolalääkäri. Siinä välissä kerkesin vaappua Koskarissa ja kävin syömässä Arnoldsissa, sitä vastapäätä on avattu uus sushiravintola ja ihan vähän vaan nakersi kun ne tuoksut tulvi nenään enkä pääse syömään... No ei onneksi enää kauaa!

Lääkärille mennessä kävin ensin terkalla, jossa selvis että hemoglobiini oli taas päässyt laskuun raudan syönnistä riippumatta, onneksi se oli kuitenkin vielä 102 eli ei mitenkään huolestuttavan alhainen. Yritän nyt vaan vedellä tupla-annoksia useammin. Painoa on tullut nyt noin 9,5kg koko aikana ja viimeisen muutaman viikon aikana nousu on ollut +729gr/vk ja kehui että kivan tasaisesti tulee, veikkaan vaan että nää viimiset viikot tulee vaan vieläkin enemmän ku rupee nesteet kertymään ja herkut maistuu entiseen tapaan, nooooh...

Sitte itse lääkärin kanssaa mitattiin sf-mitta, jonka kyllä epäilen menneen ihan päin mäntyä koska se vaan mittasi sen suitsaitsukkelaan ja jotenki huolimattoman olosesti, mitaksi tuli 36,5cm ja sehän ampu yli käyrien ja lujaa. En nyt ota siitä mitään hullua stressiä vaan ootan että ens viikon perjantaina mitataan sitten oman neuvolatädin kanssa uusiksi.. Sisätutkimuksessa oli kaikki ihan kunnossa, olin jopa 2cm jo auki sieltä jostain ja vähän yllätyin kun Aleksista olin ihan ummessa vielä tällä vikalla lääkärikäynnillä. Kanavaa oli vielä 3cm jäljellä ja paikat pehmentyneet jonkin verran ja lääkäri sanoikin ettei nyt vaikuta että ihan heti olisi tulossa, mutta kehotti pakkailemaan sairaalakassia jo alustavasti jos sattuiskin vedet menemään. Olin jo kerennytkin alottaa pakkailua ja nyt sieltä oikeastaan puuttuu enää ne asiat mitä käytän päivittäin, kuten hiusharja ja puhelin ja laturi jne. Yhtään kun ei voi tietää miten tää synnytys menee että kauanko siellä sairaalassa joudutaan olemaan, niin otan nyt kuitenkin tavaraa mukaan jos meneekin jokunen päivä. Ajattelin että joka tapauksessa haluan varmaan ainakin sen yhden yön olla siellä ammattilaisten luona jos jotain tuleekin, etten ihan "polikliiniseen" touhuun lähde.

Tänään myös sain aikaiseksi pestä ja keitellä tutit ja tuttipullot ja nyt oikeastaan on siis kaikki valmiina eli tervetuloa Nacho! Isoveikka oli kiltisti apurina <3 naureskelin kun se laittoi maidonkerääjiä päähän leikkien että ne on hattuja mutta koitin selittää että ne tulee kuules äitin tisseihin...

Sen lääkärikäynnin jälkeen on nyt joka päivä supistellut aika mojovasti ja usein, oon toisaalta kyllä kävellykkin paljon mutta kuitenkin. Ostin taas lisää tuoretta ananasta, jonka sanotaan voivan kypsytellä paikkoja ja juon sitä teetä. Varasin myös vyöhyketerapeutin kahden viikon päähän, josko se auttaisi synnytyksen käynnistyksessä ettei ainakaan yliajalle juuri menisi ja olisi synnytys vieläkin helpompi, sekä saisi näitä selkä- ja kylkikipuja vähän helpommiksi...

Tossa vielä eilinen plösö kun oli 36+2 :)

Ladataan...

Pages