Hajoamisia

Pari viivaa

Luopumisen pakko iski kuin varkain. Alkuviikosta tuli vastaan se päivä, jona lempivintagesilkkipuseroni sanoi suhteemme irti. Nyrkin mentävä repeämä olkasaumassa viestitti vahvasti, että tämä oli tässä nyt. Kiitos paita, olit hyvä minulle. 5 vuotta ehdit ylläni riippua, vaikka olit jo ostettaessa elämää nähnyt. Harva vaate on kestänyt mukana niin kauaa, juurikin sanatarkasti, kestänyt.

Paidan hajoaminen on vain yksi kappale viime aikojen hajoamisten sarjassa. Uudehkoihin kenkiini tuli vastikään reikä. Odotin hieman pidempää käyttöikää nahkakengiltäni kuin 3 kuukautta. Kenties pohjien pysyminen kiinni muussa kengässä on yliarvostettua? Kenkien osalta reklamaatioprosessi on vielä edessä, mutta harmittaa sekin turha vaiva. Olisin vain halunnut kengät, joilla voi kävellä stressaamatta pysyvätkö ne kasassa. Odotin yli sadan euron kengiltä enemmän, vaikka kuinka ostin ne alennuksesta.

Ei ole helppoa yrittää elää kestävämpää elämää, kun materiaalinen puoli arjessa pettää. Se turhauttaa. Osaan kyllä parsia, ommella ja tehdä kaiken maailman MacGyver-tason virityksiä pikaliimalla ja hakaneuloilla. Minulla on peräti vakisuutarikin, joka on pelastanut useat roskakorituomiolla uhatut kengät takaisin käyttöön. Valitettavasti entistä useammin huomaan, ettei korjaaminen enää edes kannata. Materiaalit ovat nykyisin vain niin uskomattoman hauraita jo valmiiksi. Enkä valitettavasti ole siunaantunut niin hyvällä materiaaliasiantuntijuudella, että osaisin kaupassa kenkää tai vaatetta tuijottamalla ottaa kantaa tuotteen ajalliseen kestävyyteen materiaalin tasolla. Mielestäni jäpäkän näköisiltä nahkakengiltä olisi voinut odottaa edes jonkinasteista kestävyyttä. Tällä kertaa se oli harhaluulo.

"Ostakaa laatua, se maksaa itsensä takaisin käytön myötä", on lause, jonka olen kuullut eri muodoissaan useita kertoja. Eikä myöskään köyhän kannata ostaa halpaa. Mutta mitä se laatu nykypäivänä on ja miten sen tunnistaisi? Välillä tuntuu, ettei lukemistani kestävämmän kuluttamisen ja materiaalitietoutta lisäävien artikkeleiden ja kirjojen omaksumisesta ole ollut suurtakaan hyötyä omaisuuden laotessa käsiin. 80-luvun järkkyväriset silkkipaidat hyväntekeväisyyskirpputorien alelaareista kyllä tuntuvat kestävän iäisyyden, mutta uudet tavarat kosahtavat lähes paikoillaan ollessaan.

Ehkä materiaalinen omaisuuteni koostuu jatkossa pelkästään kirpputoriroinasta. Se kun kämäisestä ulkomuodostaan huolimatta tuntuu kestävän miltein ydinsodan. 

 

Blogin kirjoittajalla on niin uskomattoman hyvin voivat kynsinauhat, että niitä tässä esitellään, eikä suinkaan pyritä havainnollistamaan paidassa olevan reiän massiivisuutta.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.