Ladataan...
Pari viivaa

 

Joskus on syytä olla armollinen itseään kohtaan ja antaa mahdollisuus uuteen alkuun.  Puhdas pöytä, sellainen jolta on poistettu kaikki aiemman tekemisen kuona ja liian painaviksi käyneet ajatukset. On ihan terveellistä luoda nahkansa ja hävittää vanha, ahtaaksi käynyt kuori. Tämä on puhdas pöytä, tyhjä taulu ja uusi alku. Ilmassa leijuu vielä puhdistusaineen tuoksu.

Olen ollut monesti aloittamassa jotain uutta, enemmän minua. Kokeilen josko tämä olemisen muoto sopisi paremmin levottomana sinkoilevalle mielelleni. Elämä on yhtä sovituskoppia, asioiden soveltuvuuden mittailua, muoteissa istahtelua ja määritelmiin kietoutumista. Olen vielä muotoaan etsivä kasa ajatuksi. Pompahtelen sarvikuonon sulokkuudella päin olemukseni rajoja löytääkseni jotain uutta. Saatan etsiä itseäni, olen ehkä hukassa tai sitten jo huomaamattani perillä. Nautin joka tapauksesa hämärän peitossa piileksivän tulevaisuuden tarjoamista mahdollisuuksista.

Tällä nimimerkillä olen kirjoittanut ennenkin. Poistin edellisen blogini, sillä se oli muuttunut vääränkokoiseksi. Ajauduin liian kauaksi siitä, mitä halusin kirjoittajana olla. Vääryyksissä vellomiselle on rajansa. Maailmantuska nakersi voimavarojani. Olin tiukasti ankkuroitunut vakavuuteni, enkä osannut keventää, vaikka se olisi ollut hyväksi. Nyt hyväksyn sen, ettei minusta tule maailman valveutuneinta bloggaajaa. Eikä minusta tarvitse tulla. Sen painon olen tiputtanut jyrkänteeltä rotkoon. Asioista voi kirjoittaa hankaamatta itseään henkiselle vereslihalle.

Tässä minä nyt sitten olen: uusi minä, puhdas minä, sellainen joka paikalle tupsahtaessaan herättää kysymyksiä. Olen toipuva vakavikko ja aloitteleva optimisti. Olemukseni pohjamudissa olen varmasti ikuinen riskianalyysien kasaaja, enkä ehkä siksi pidä autoilusta tippaakaan. Väreistä sen sijaan pidän, enimmäkseen kirkkaista, sellaisista jotka tuhoavat pari tappisolua mennessään, koska ovat niin häkellyttävän upeita. Nautin myös alkavan kevään tuoksusta, siitä juuri joka on sekoitus lumen alta paljastuvaa koirankakkaa, syksyllä mätänemättä jääneitä lehtiä ja katupölyä. Se on muutoksen tuoksu.

 

Kuva: Södermalm, silloin ennen