Ladataan...

Ai, kenen lauluäänestä pidän juuri nyt ehkä eniten maailmassa? Tom Odellin. Brittimiekkoselta ilmestyi eilen uusi single, ihanasti melankolinen ja kuitenkin laiskaan diskolaukkaan kirivä Wrong Crowd. Se on melkein yhtä hyvä kuin Hold Me -kappale (kuuntele tästä), joka oli luureissani tehosoitossa kuukausitolkulla joskus kolme vuotta sitten.

“When my music is sad I want it to be REALLY sad. When it’s happy I want it to feel euphoric…I suppose I want the record to express the heightened feelings and emotions we all get in our lives” on Tom Odell sanonut. Jotenkin samastuttavaa!

Wrong Crowd -albumi julkaistaan 10.6.

Share

Ladataan...

Kevät, se on täynnä uusia alkuja. Lähipiirissä on eroja ja avioliiton solmimisia, yllätysvauvat ilmoittavat tulostaan, eräät muuttavat maasta toiseen, joka toinen tuntuu vaihtavan työpaikkaa. Nurkkiin hyökyy valoa (pese ikkunat!) on tarvetta kokeiluille ja uhkun muutoksenhalua (leikkasin lyhyen tukan!) Tänä keväänä aikasi koittaa, niin laulaa Håkan Hellströmkin.

Kellekään tutulleni ei liene jäänyt epäselväksi syvä rakkauteni tähän Ruotsin suosikkiartistiin. Olen kirjoittanut håkanismistani muun muassa täällä ja täällä. Hellström julkaisi lauantaina odotetun uutuusbiisin Din tid kommer. Ihan täydellinen kevätveisu! Se on tunteellinen, toiveikas ja lohdullinen, vähän pömpöösi ja luotu yhteislauluun

Din tid kommer on loistava ensipuraisu 1974-nimiseltä EP:ltä, joka julkaistaan 29.4. Elokuussa on luvassa kokonainen albumi.

Pian tapahtuu jotain suurta. En oikein vielä tiedä, mitä se on, mutta jotenkin on pakko kuunnella tätä kappaletta tehosoitossa ja uskoa, kohta se aika koittaa. Onko sinullakin sama tunne?

Kuvat: HH Facebook

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yeasayerilla on ehkä yksi makeimmista bändinnimistä. Se tuntuu hyvältä suussa. Bändi on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt on julkaistu sinkku Silly Me (ihanasti nimetty sekin) ja lähiaikoina on luvassa uusi albumi.

Silly Me on kepeä, täydellinen perjantaibiisi, toiseen maailmaan lennättävä, sopivasti yllättäviä koukkuja sisältävä, mutta helposti pureskeltava. Nautitaan, kun työviikko on paketoitu, sitä havahtuu että ulkonahan on vielä valoisaa, vaikka on ilta ja lasissa on viileää gewürztramineria. (Tämä on varsin kohtuuhintainen suosikkini , kippis!)

Kuuntele biisi Spotifyssa tästä.
Share
Ladataan...

Ladataan...
Pelkkää valoa

P { margin-bottom: 0.21cm; }

Viime viikon maanantaina alkoi HBO Nordicilla Girlsin vitoskausi. Olen kuuliaisesti katsonut kaikki aiemmat, mutta pakko myöntää, että edellinen kausi ei jotenkin napannut. En edes muista siitä oikein mitään. Hannah asui muualla, Adamilla oli outo tyttöystäväkuvio ja Marniella oli se aika laimea muusikkopoikaystävä...? Kausi loppui niin täydellisiin summauksiin, että koko sarjan olisi voinut päättää siihen. Nyt on tiedotettu, että luvassa on vielä kuudeskin kausi – tosin ei ole ilmoitettu, koska se tullaan kuvaamaan – ehkä Grannies-versiona vasta 40 vuoden päästä?

 

Vitoskauden pariin asetuinkin lähinnä kuuliasella ”pakkohan se on näitä vanhoja kamuja tavata ja vaihtaa kuulumisia”-asenteella. Ja voi pojat, tai tytöt, näiden parin jakson perusteella vitoskausi on kaikista parhain. Eikä vähiten siksi, että ensimmäinen jakso on dramaattinen hääjakso, iik! (Yritän olla kertomatta kauden juonesta alla sen enempää, ettei tule spoilereita.)

 

Viisi plus yksi syytä rakastaa Girlsin vitoskautta

  1. Huumori. Sarjan viiltävän nokkela ja tyly huumori on tallella. Sarjan aikana ei voi snäppäillä tai käydä jääkaapilla, koska menetää jotain nerokasta.

  2. Puvustus. Koko sarjan läpi henkilöhahmojen pukeutuminen on mielestäni ollut aika homssuista, jopa ärsyttävää ja tekotaiteellisen räväkkää (terveisiä taidelukiosta, tuolta me kaikki näytimme vuonna 1998). Nyt puvustus on seesteisempää, silti boheemia ja jopa inspiroivaa. Puvustuksen värit tuntuvat tukevan henkilöhahmojen luonnetta ja juonta. Tämänpäiväisessä jaksossakin kaksi henkilöä, jotka ovat löytäneet yhteisen sävelen oli puettu erilaisiin mutta samansävyisiin sammaleenvihreisiin asuihin.

  3. Ärsyttävät tyypit. Suurin ongelma minulle sarjan katsojana on että vihaan melkein kaikkia henkilöhahmoja. Mutta se on myös kiehtovaa ja koukuttavaa, miten nuo voivat sietää toisiaan. Hannah on aina ollut suurinhokkini, itsekeskeisempää ja märehtivämpää ihmistä saa hakea ja silti... varmaan aika moni tunnistaa hänessä omia heikkouksiaan (ainakin minä). Jokaisen jakson jälkeen sitä tulee ikävä niitä omia ystäviä, kuinka kultaisia he ovatkaan!

  4. Maisemat. Sarja tapahtuu jälleen New Yorkissa. Ja toivon että näin jatkuu koko kauden ajan! Edelisillä kausilla on reissattu ja käyty maaseudulla sun muuta, ei vaan toimi. New York ja Brooklynin kadut ja kulahtaneet kämpät on yksi sarjan päätähdistä ainakin itselleni.

  5. Hahmot tuntuvat kasvaneen ja päässeen eteenpäin elämässä, uskottavalla tavalla. Yksi on löytänyt seksuaalisuutensa, toinen päässyt eksästä yli, eräs muutti ulkomaille. Ainoastaan yksi suhdekuvio minua tässä hämää – mutta sekin oli kirjoitettu niin lempeän juonikkaasti, että nyt toisen jakson kohdalla annoin sillekin siunaukseni. Hannah ei ole enää ihan niin reppana vaan tuntuu löytävän paikkansa pikku hiljaa – ja siinä tuntuu auttaneen ihan normaali elämä kivalla poikaystävällä ja vakityössä käyminen. Toisaalta, nyt ihmiset Hannahin ympärllä tuntuvat hajoilevan niin pahasti, että pääjehu saa viisastella oikein olan takaa.

+ sarja on edelleen rohkea, räväkkä ja nostaa esiin jos ei tabuja niin ainakin jokaisessa jaksossa on jotain aika ronskia: vilkkuvia tuheroita, masturbaatiota, viisikymppisten kaappihomojen irtosuhteita. Seksi on sarjassa aitoa, ähisevää, arkista ja osa elämää, jossa kuitenkin ajatuksilla ja tunteilla on suurempi rooli.

 

Joko katsot Girlsin vitoskautta? Mitä mieltä?

Girls HBO Nordicilla joka maanantai uusi jakso.

Kuvat: HBO

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pelkkää valoa

Hei, minä täällä, muistatko vielä? Juu juu, minulla oli tämä musiikkipainotteinen Pelkkää valoa -blogi, mutta mitä kävi? Klassiset. Se hautautui kaiken alle: arjen, työn, äitinä olemisen ja elämän sumun. Pakko myöntää, että myös musiikin kuuntelu on hautautunut sen alle - olen viimeiset kaksi vuotta kuunnellut lähinnä vanhaa brittipopia, Håkan Hellströmiä ja The Nationalia. Hiton hyvää lohtumusaa, mutta ei kovin uutisoimisen arvoista?

Olen kuitenkin ollut Lilyssä koko tämän ajan. Olen kehittänyt uutta, kirjoittanut toimituksen blogiin (esim... öö... synnytyksestäni) lukenut blogejanne ahkerasti ja huikkaillut teille kommenteissa toimituksen tunnareilla. Täällä on siis eletty mukavaa ja lilyntäyteistä elämää. Olen kuitenkin saanut silloin tällöin tutuilta ja tuntemattomilta viestejä ja pyyntöjä, että voisiko blogi palata. Viimeksi eilen sain niin ihanan viestin Facebookissa eräältä faniltani Turusta, että hei, miksipä ei. Käynnistetään kevät, musiikki ja mennään kohti valoa.

Kuka siellä horisee, kysyt. Olen Anna, Lilyn ja Trendin tuottaja, toimittaja ja musiikin suurkuluttaja, jonka uran huippuhetkiä on tämän Lilyn taustajoukoissa ja toimituksessa hommailun lisäksi se, kun joimme Dave Grohlin kanssa kaljat backstagella.

Päivän musavinkkinä olkoon ei-niin-tuore, mutta väkevä James Bayn Scars. Samalla onnittelut hattupäälle, James pokkasi palkinnon eilisissä Brit Awardseissa, kuten myös Adele. Parhaana yhtyeenä palkittiin Coldplay. Ei mitään kovin yllättävää siis brittimusaskenessäkään? Lohtumusaa, sitä tuntuu koko maailma nyt kaipaavan.

Brit Awardseista on muuten tosi hyvä kooste Snapchatin Livessä. Minun horinani löydät snäpissä nimellä @annakarhubear.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pelkkää valoa

Työpöytä on siivottu. Julisteet irroitettu nastoistaan. Pienet ikäväitkut työtä ja työkavereita kohtaan tuherrettu silloin tällöin (koko syksyn ajan). Toimituksen uusi vahvistus, loistotyyppi Julia on perehdytetty työhönsä. (Tutustu Juliaan täällä.) Naps, kas noin. Sähköpostiin on asetettu automaattivastaus: "Hei, kiitos viestistäsi. Olen äitiyslomalla ja palaan joulukuussa 2014."

Vuoden päästä. Siihenhän on ikuisuus - ja toisaalta taas ei. Tässä välissä ehtii tapahtua niin paljon, tärkeimpänä minun, hänen ja kissan tutustumista uuteen tyyppiin, joka täyttää alkuvuodesta nuo pienet Converset (ja johon aion soveltaa kasvatusoppaiden oppeja hyvin valikoidusti).

Vaikka muutos on ihana, jännittävä ja juuri sitä mitä haluan, haikeudelta ei voi välttyä, kun tuntuu, että hylkäisi samalla yhden toisen tärkeän vauvan, Lilyn. Meidän kaikkien yhteisen Lilyn, jota olen ollut rakentamassa ensiaskeleista, kun vasta mietimme, mitä kaikkea tällä sivustolla voisikaan olla. Nyt Lily on kasvanut kaikkien käyttäjien ansiosta hyvin käyttäytyväksi, hurmaavaksi ja kaunottareksi, josta saa olla ylpeä ihan joka päivä. Kiitos sinulle.

Blogini hiljenee, mutta musiikki ei lakkaa. Koska musiikki on ollut aina blogissani suuressa roolissa, tässä lähtöbiisiksi yksi mielestäni maailman kauneimmista kappaleista The Beatlesin Blackbird, tosin Sarah McLachlanin esittämänä, koska Beatlesin versiointia ei ole jaossa oikein missään (ja jos voisin antaa sinulle yhden joululahjavinkin itsellesi, suosittelen hankkimaan klassikkojen klassikon, Beatlesin White Albumin, jolta mm. kyseinen kappale löytyy).

 

Vuosi on pitkä aika, ja samalla lyhyt. Sovitaan siis, että minä palaan pian. Pidättehän kaikki yhdessä Lilystä sillä aikaa hyvää huolta?

Suukkoja kaverit!

Share
Ladataan...

Pages