Tänään telkussa: This is England '88

Ladataan...
Pelkkää valoa

Jos saan antaa sinulle yhden telkkusarjavinkin täksi syksyksi, se olkoon: katso This Is Englandia. Kaksikautinen minisarja perustuu vuonna 2007 ilmestyneeseen elokuvaan This Is England. Sarjat kertovat henkilöhahmojen elämästä muutama vuosi elokuvan tapahtumien jälkeen, vuosina 1986 ja 1988.

Sarja alkoi Ylellä kesäkuussa vuoden 1986 tapahtumilla ja tänään TV2:ssa kello 22.35 alkavat vuodesta 1988 kertovat jaksot. (Vaikkakin kaudet toimivat omina taidonnäytteinään, suosittelen kronologista järjestystä vaikkapa dvd-muodossa. Aloita elokuvalla, sitten '86-jaksoilla ja lopulta '88-osilla. Sarjan osat on helppo hotkia putkeen, sillä minisarjan kausissa on 4 ja 3 jaksoa.)

Shane Meadowsin ohjaama sarja kertoo sheffieldiläisestä skinijengistä työttömyyden runtelemassa Englannissa. Sarja  on  niin riipaiseva, kamala, hieno ja uskottava, että jaksot nähtyään saattaa olla poissa tolaltaan  monta päivää. Vuoden 88 jaksot ovat edeltäjiään vieläkin synkempiä, mutta todella katsomisen arvoisia.

Eikä tarina jää tähän. Meadowsilla on parhaillaan työn alla This Is England '90. Kolmoskauden oli määrä valmistua jouluksi, mutta nyt se on ilmeisesti hetkellisestä jäissä. Sarjan kuvausten ohi on kirinyt Meadowsin toinen projekti, dokumentti The Stone Roses -yhtyeestä. Sitä odotan melkein vielä innokkaammin kuin Shaunin, Lolin ja Woodyn tarinan jatkoa, kunhan sille varmasti saadaan jatkoa. Todentuntuisiin henkilöhahmoihin syntyy vahva side ja sitä on pakko tietää, miten heille käy.  Puolestani sarjaa voisi jatkaa vuoteen 2012 saakka - ehkä siitä vielä eteenpäinkin.

 

Kuvat täältä.

Share
Ladataan...

Kommentit

Kivistössä

Kiitos vinkistä! Yle kun on perhanan hyvä piilottamaan herkkupalojaan. Katsoin leffan ennen kesää ja se kummittelee mielessä vieläkin. Ainakin se leffa kai perustui jollain tavalla ohjaajansa kokemuksiin. Onkohan näillä jokin side todellisuuteen?

Pelkkää valoa

Mäkin Mari eksyin ihan vahingossa sarjan äärelle! Ymmärtääkseni elokuvan pikkupoika-Shaun on jollain tasolla ohjaajan henkilöitymä, mutta uskoisin tarinan muuten olevan täysin fiktiota. Sarjassa keskitytään aika paljon myös muihin henkilöhahmoihin (erityisesti Loliin ja Woodyyn).

Kommentoi

Ladataan...