Ladataan...

Minä toteutin vaatimattoman unelmani. SE ON LOPPU NY.

Lopetin kassa/kaupan työt pääsiäisen jälkeen. En enää (toivottavasti) koskaan vietä päivääni kuunnellen keski-ikäisten tai katkerien vanhusten first world problemeja. Tai selitä aikuiselle työssäkäyvälle ihmiselle kumpi on pankkipuoli, debit vai kredit. Lista on pitkä asioista joita sieluni ei kykene sietämään yhtään.

Kertaakaan.

Ikinä.

Tavallaan hyppään tyhjän päälle. Alan tekemään keikkatöitä. En tee niitä minkään vuokrafirmojen välityksellä, vaan parhaiten minua kuvaisi jenkkitermi independent contractor. Vetoapua ja lopullisen päätöksen tekemisessä auttoi hiljattain isoisältä saamani pieni perintö. Nyt verot hoidettuani tiedän vihdoin mitä on jäljellä. Palkkaorjana elämistä en todellakaan voi lopettaa. Niin paljoa nollia ei tilille ilmestynyt. Mutta kyllä tämän "turvarahaston" olemassaolo lämmittää minua pelon hetkillä ajatellessaan mahdollista pitkää työttömyysputkea. Monilla on vain tyhjää tai ehkä velkojakin, joten kiitollinen täytyy osata olla.

Lähtöni tästä skenestä kruunasi reaktio esimieheltäni. Ensimmäistä kertaa en tietenkään irtisanoutunut työstäni. Hänen reaktionsa oli ainutlaatuinen. En muista kertaakaan kuulleeni vastaavasta sävystä yhdeltäkään työkaverilta missään paikassa tällä alalla. Eli: esimieheni tuntui tosissaan vihjaisevan minun tekevän virheen lopettaessani. (En kertonut mitä teen jatkossa. Annoin vain yleisen "uusille urille"-tyylisen heiton.) 

Pidin tilanteessa coolini. Sisäinen reaktioni puolestaan oli jotakuinkin tämä:

Luonnollisesti blogikin loppuu. Ei aivan suoranaisesti tämän alanvaihdon vuoksi. Aiheita ja tapauksia olisi, mutta en ole enää aikoihin saanut valituksistani voimaa. Siksi – ainakin minä – valitusblogia kirjoitin, että tämä kiukuttelu ja vuodatus jollain tavalla voimaannutti. Nyt se vain väsyttää. Ei saa kirjoitettua, vaikka kuinka jokin keissi ketuttaisi. Ketutus on muuntautunut toisenlaiseksi energiaksi. Ehkä vähän lempeämmäksi.

MUTTA

Make no mistake rakkaat lukijat – mitään kirjoittamaani en pyydä anteeksi.

Sen pidemmittä puheitta, kiitos kaikille lukijoille. Erityisesti niille ketkä riippuivat Sika Miäs ja Porsas Naene Kaupassa ajoista alkaen.

 

Share

Ladataan...

Kävellessäni tauolle minut pysäytti (huutakaa kaikki lukijani kuorossa: KESKI-IKÄINEN) mies. Hän oli harhaillut hyllyjen välissä jonkin aikaa.

"Ootko sä henkilökuntaa?"

Sanoin olevani ja hänen tuohtuneen olemuksen perusteella kysyin heti miten voin auttaa.

"Mistään ei löydy myyjää. Minä vaadin palvelua!"

Pari sekuntia purin hampaitani etten nauraisi ääneen. Että oikein vaaditte? Oooh la la monsieur! Ja kuinka oivaltavaa renkuttaa myyjän puutteesta minun seisoessa hänen edessään. Pitäisikö kysyä uudelleen, että voinko auttaa? Ymmärtäisikö viimein toiveensa toteutuneen.

Sanaakaan sanomatta hän ojensi pienen autonosan käteeni. Katsoin sitä hetken. Kysyin, etsiikö hän samanlaista.

"No etsin!", tiuskaisi setä äreänä.

Just joo, anteeksiko pitäisi pyytää, etten vieläkään osaa niitä ajatuksia lukea. Tiesin suututtavani hänet tulisemmin sanomalla, että meiltä ei löydy näitä. Tällaiset osat ovat erikoistuotteita, joita pitäisi kysyä autotarvikeliikkeestä, korjaamolta tai hyvällä tuurilla voi löytää myös huoltoasemalta.

"Mistä sä tiedät sen varmasti? Sä vaan vilkaisit sitä!"

Selitin, että meidän valikoimat ovat pienet. Siihen kuuluu lähinnä auton peruskunnossapitoon käytettäviä tarvikkeita, ei varaosia.

"Oletko sä edes näiden tavaroiden asiantuntija?"

En ole. Haluatko minun soittavan osaston myyjän?

"Haluan!", paukautti taas rakkauden täyttämä äänensävy. 

Herran kiitos, pääsisin tästä kullannupusta eroon. Samat virret tulisi saamaan myös "asiantuntijalta". Myöhemmin sain kuulla tämän asiakkaan kirjoittaneen asiakaspalvelupisteessä suhteellisen pitkän kritiikin meidän huonosta palvelusta. Sen pääpointtina oli: 

Ei etsittyä osaa valikoimissa = huono palvelu. Logiikka hoi....

Osittain syyllistän näin ajattelevista ihmisistä kauppojen markkinointia. Toitotetaan palvelua, palvelua, asiakaspalvelua, kuuntelemme asiakkaitamme, erikoisetuja kanta-asiakkaille jne. Karu totuus on, että palvelu katoaa hyvin paljon koneellistumisen ja kaupparyhmittymien välillä taisteltavien hinnanlaskupaineiden vuoksi. Eikä mielestäni päivittäistavarakaupat ole koskaan tarjonneet Suomessa erityisesti palvelua valtteinaan. Ehkä pienissä määrin vuosikymmeniä takaperin ennen kun kaksi ketjua piti hallussaan 90% koko maan liiketiloista. Tänä päivänä? Fuhgeddaboutit. En pidä tätä välttämättä edes huonona asiana. Tähän kehityksen pisteeseen on päädytty eikä sen pitäisi suurimmalle osalle tulla yllätyksenä.

En osaa sanoa kummalle minun pitäisi heristää enemmän nyrkkiäni; valheelliselle palvelumainonnalle vai epäloogiselle keski-ikäiselle tuhisijalle. En tee asiasta päätöstä. Aiheutan itselle vain päänsäryn olisi vastaus kumpi tahansa...

.

Share

Ladataan...

 

Viime kesänä jouduin asiakasmummelin kanssa tuliseen kiistaan. Tai oikeastaan hän oli se kuka halusi kiistellä ja pitää tilannetta liekeissä. Häneltä unohtui kotiin kanta-asiakaskortti. Paperilappuselta kuitenkin löytyi kortin numero. Me emme saa sitä miltään lapulta rekisteröidä. Ikivanha ohje jota ei ole muutettu vuosikausiin suuntaan tai toiseen. Siinähän sitten pari minuttia jotka tuntuivat enemmänkin viideltätoista, vedettiin asiasta köyttä:

Emme voi rekisteröidä korttia, jos sitä ei ole fyysisesti mukana. Kyllä voitte! Emme voi rekisteröidä korttia, jos sitä ei ole fyysisesti mukana. Aina ennenkin on pystynyt! Emme voi rekisteröidä korttia, jos sitä ei ole fyysisesti mukana. Viime viikollakin pystyi! Emme voi rekisteröidä korttia, jos sitä ei ole fyysisesti mukana. Huomaa kuinka täälläkin on palvelun taso laskenut!  Näille inttämiskarkeloille ominaisen kaavan mukaan veti mummu hihastaan ässän jolla ei valitettavasti ole mitään uhkausarvoa.

"Kuka on sinun esimiehesi? Mikä on hänen nimensä? Pyydät hänet paikalle heti!"

No problem. Kyseinen henkilö saapui paikalle, vaikka epäilin soittaessani infoon hänen lähettävän jonkun toisen. Eihän nämä setit arkea ihmeellisempää meille ole. Tässä vaiheessa jonosta olivat kadonneet kaikki huokailuiden ja kotkankatseiden lennellessä mummelin suuntaan. 

Suhteellisen lyhyen selvittelyn jälkeen aasiakas maksoi ostoksensa esimieheni toistettua täysin samat asiat kuin minä. Mutta mummeli ei luovuttanut. Sain taas kassan "normaalikäyttöön" ja hän jatkoi sivussa avautumista esimiehelleni. Tilittäessäni rahoja sain kutsun käydä kassavastaavan luona ennen poislähtöä. Voi v....mitähän piruja se mummeli onnistui maalaamaan seinälle?

Kun saavuin kassatoimistoon, siellä vastaavan lisäksi oli pari infon tyttöä ja kaikilla naamat punaisena...nauramisesta. Yhtä vakavasti kuin puhuttaisiin vaikka hallituksen pakkolakiesityksistä, oli vanha rouva ohjeistanut, että "teidän miesmyyjiltä puuttuu sellainen naisen ymmärrys jota näissä tilanteissa tarvittaisiin".

Minä kun luulin mummelin olevan se joka on ymmärrystä vailla. Mutta ei, kyseessä onkin henkilökohtainen vajavaisuuteni ymmärtää idiootteja naisia. Auttaisikohan tämän lukeminen uudenlaisen tiedon kartuttamiseen tästä ihmeellisestä ja mystisestä olennosta? 

Share

Pages