Ladataan...
Petit Ange

Tulee nyt vähän viiveellä postaukset ja aiemmin oli välillä vaikea kirjoittaa tänne työnhausta yms. ilman, että mainitsee oman raskauden. Se kun kuitenkin vaikutti työnhakuun ja paikan valintaa.

Mä olin tilanteessa, että olin ilman töitä kun tulin raskaaksi. Mulla oli ollut sama tilanne jo aiemmin kun olin raskaana. Olin jo ottanut lopputilin silloin töistä mutta vielä oli 2kk irtisanomisaika ja tiesin, että ei ehkä kannata edes lähtä hakemaan töitä. Mutta siinä raskaudessa kävi sitten miten kävi. Lähettelin lisää hakemuksia mutta mitään ei kuulunut takaisin. Olin kuukauden verran Suomessa ja sitten paluu Ranskaan ja työnhakuun. Mitään ei kuulunut heti mistään ja tässä välissä selvisi, että olen uudestaan raskaana. 

Meni ehkä pari viikkoa tästä kun tuli sieltä nanny toimistosta viesti, että nyt olis perhe tarjolla. Eka toimiston haastatteluun ja sieltä perheen tapaamiseen. Tässä vaiheessa mä en kertonut mitään mun raskaudesta. Eikä siitä tarvikaan työhaastattelussa kertoa. 

Kuitenkin tämän perheen tapaamisen jälkeen mulle oli selvää, että kerron heille. Halusin, että he tekevät päätöksen mun palkkaamisesta kaikella tiedolla musta. Koen, että suoraan perheen kanssa töitä tehdessä luottamuksella on todella iso rooli. Olisi ollut mun mielestä epäreilua olla kertomatta ja antaa ymmärtää, että heillä on "normaali" työntekijä. Normaalilla tarkoitan, että raskaana ollessa voi olla erilaiset vaivat odotettavissa, äitiysloma (joka täällä vaan 3kk) ja oletus, että sieltä palaa. Perhe kun kuitenkin kertoi etsivänsä hoitajaa pitkällä tähtäimellä jopa kahdeksi vuodeksi. Uutiset heille kerrottuani käytiin keskusteluja perheen kanssa ja tapasin heidät uudestaan. Omaksi yllätykseksi he kun eivät suoraan sanoneet ei kiitos kun kerroin raskaudesta.

Tosin se, että kerroin heille muutti työsopimusta jota he tarjosivat. Alunperin olisin saanut vakituisensopimuksen mutta nyt he halusivat palkata mut määräaikaisena. Eli totuuden kertominen kostautui kyllä vähän mulle. Vakisopimuksen olisin varmaan saanut jos olisin luvannut palata takaisin 3kk äitiysloman jälkeen mutta sitä en pystynyt luvata koska aion olla pidempään kotona. Nyt kun olen jo hetken heille tehnyt töitä en olisi parempaa perhettä voinut löytää ja ottivat mun raskauden todella hienosti huomioon alusta asti. Joka päivä kyselevät mun vointia ja jaksamista, ostavat ruokaa mua varten ja kysyvät onko erityisiä mielitekoja. Joten en kadu enää hetkeäkään, että kerroin heille heti alkuun.

Olisin aika varmasti toiminut erilailla jos työnantajana olisi ollut esim. päiväkoti. Koen, että tällöin tilanne ei kohdistu suoraan tiettyihin henkilöihin. Yrityksillä myös paremmat resurssit toimia tässä tilanteessa ja hankkia sijainen tai korvaava työntekijä. Kävin raskaana myös siellä päiväkoti haastattelussa enkä siellä sanonut asiasta mitään. Vaikka rahallisesti olisi ollut järkevämpää ottaa työ päiväkodissa niin mä laitoin oman hyvinvoinnin edelle. Tää paikka olis ollu n. 40min bussimatkan päässä, olisi pitänyt opetella täysin uudet asiat ja englanti oli muilla työntekijöillä todella heikko, oikeastaan olematon. Joten työ perheessä vei voiton.

Mä mietin myös paljon haluanko edes saada töitä raskaana ollessa. Jos mulla olisi jo ollut työpaikka niin eihän tässä olisi ollut mitään epäselvää ja töitä olisin tehnyt niin pitkään kun mahdollista. Nyt oli vaihtoehtona vaan olla tekemättä mitään töitä. Toki rahallisesti järkevin vaihtoehto olisi tehdä töitä jos vaan voi. Mutta mietin myös sitä puolta, että jaksanko mä olla kotona tekemättä mitään koko raskausajan. Mulla kun ei juuri montaa ystävää täällä ole niin aika yksinäisiä päivät nopeasti. Salilla käyn mutta ei sielläkään koko päivää mene. Vaikka tykkäänkin olla ihan vaan kotona niin on myös mukavaa olla tekemistä ja pitää itsensä kiireisenä. Tämän työperheen löytäminen oli myös hyvä juttu työtuntien takia; 30h viikossa ja maanantait vapaat eli jää aikaa myös lepäämiseen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Petit Ange

Mä olin etukäteen päättänyt pyytää, että pääsisin varhaisultraan mutta ei mun tarvinnut edes kysyä kun kerrottiin mun edellisestä keskenmenosta saatiin suoraan lähete ultraan rv7. Tämä paikka saatiin itse valita ja mennä mihin vaan haluttiin. Tosin mä olisin mennyt ilman lähetettäkin ja täysin omakustanteisesti.

Mulla oli tosiaan hyvin vähäoireinen alkuraskaus ja olin ihan varma, että kaikki ei voi olla hyvin. Tiedän, että toisilla ei ole juuri mitään oireita ja toiset saavat kaiken mahdollisen. Mutta sitten sitä alkoi miettiä liikaa, miettiä milloin oireita oli ja milloin ei. Osittain varmasti vaikutti aiempi keskenmeno ja siinä kun vähäisetkin oireet loppuivat kun seinään yks päivä ja silloin osasin alkaa epäillä keskenmenon. Ja silloin siinä sitten kävi huonosti. Kovasti yritin ajatella, että jokainen kerta on erilainen ja tällä kertaa kaikki voi olla täysin normaalisti ja hyvin.

Meinas taju lähtee kun jännitti niin paljon ja odottaminen tuntui pitkälle. Jotenkin oli tosi kova pelko, että siellä ei ole mitään tai sykettä ei löydy. Tuli meidän vuoro ja oli kyllä nopeeta toimintaa. Mutta... Siellä se sydän kovasti sykki. Väkisinkin tuli kyyneleet silmiin. Eka se katso sykkeen, sitten mittas sen ja tarkisti että kaikki näyttää siltä miltä tässä vaiheessa pitääkin. Se oli siinä about 10min ja oltiin jo huoneesta ulkona. Saatiin kuvat kotiin ja niitä sitten vaan ihailemaan. Mun mieli sai hetken rauhan.

12vk ultra. 
Mä jännitin niin paljon jälleen kerran ja pelkäsin että kaikki ei ole hyvin. Jotenkin mä eniten pelkäsin taas, että sykettä ei enää olisi. Heti kun sydänäänet kuulu niin tuli taas itku. Sen jälkeen pysty keskittymään katselemaan sitä pientä touhuamassa. Me oltiin siis yhdessä mun avomiehen kanssa ja kyllä hänkin myönsi jälkeenpäin, että jännitti tätä käyntiä. Hän on vaan niin rauhallinen ja positiivinen, että ulospäin vaikuttaa ettei yhtään jännitä. Onneksi näin koska hän rauhoittaa käytöksellään mua.

Mun ultra paikka tuli suosituksena gynekologilta kun ei täällä ole mitään neuvola systeemiä. Kaikki lääkärit tavallaan oma lääkäreitä. Tällä kertaa sain mieslääkärin kuka puhui sujuvaa englantia. Jes! Siis mä pystyin täysin ymmärtämään mitä tapahtuu ja kaiken mitä mulle sanottiin. Ihanaa! Oli vielä todella hyvä lääkäri, selitti kaiken tosi tarkkaan, otti huomioon mun itkut ja sanoi kauniita asioita pikkusesta. Mitattiin niskaturvotus ja lisäksi viereisessä labrassa verikoe tähän liittyen. 

Ultran jälkeen gynekologi halusi nähdä meidät. Hän halusi nähdä ultran kuvat ja sain ohjeistuksen tulevaan: perus seurantalabrat, seuraavien ultrien aikataulut ja missä pitää käydä millonkin. Seuraava kerta hänen luo, sitte taas ultra, sairaalassa tapaaminen lääkärin kanssa, takas gynelle, vika ultra ja vikat käynnit sairaalan lääkärillä. Näin jos kaikki sujuu normaalisti.

Mä oon päättänyt olla stressaamatta. Todellakin helpommin sanottu kun tehty.. 
Kai ainoa mitä mä voin just nyt tehdä on pitää huoli, että mä voin hyvin ja sitä kautta vauva saa mahdollisuuden kasvaa hyvin. Muuhun mä en voi vaikuttaa.

Share

Ladataan...
Petit Ange

Mä tein tänä aamuna testin.. Siihen tuli haalea +

Onkohan se totta? Mitäs jos se on vaan vanhoja raskaushormoniarvoja? Mitäs jos taas käy huonosti? Mulla on tunne, että siellä ei ole mitään. Se on varmaan tuulimuna nyt tällä kertaa. 

Täysin erilainen kokemus tehdä raskaustesti nyt kun viimeksi tai enemmänkin toi plussan saaminen oli erilainen kokemus. Oli mahtavaa saada positiivinen tulos mutta en osannu samalla tavalla iloita sitä. Kai se pelko on taustalla halusin tai en.

Ihan lyhyesti raskauden alusta 
Ekat tuntemukset: ei juuri mitään normaalista olosta poikkeavaa, pientä nippailua mahassa, pientä turvotusta ja juosta en salilla pystyny kun alko kiristää mahasta. Nälkä. Koko ajan tekee mieli syödä. Tosin näin ihan normaalistikin ja enemmänkin poikkeavaa jos tää tunne häviää.

Rv5 hengästyttää välillä ihan vaan puhuminenkin. Rv6 paikkeilla ei mitään selkeitä oireita.
Rv7 pientä ällötyksen tunnetta. Lähinnä iltaisin, joskus päivällä. Mulla oli ihan muutamana päivänä tosi etova olo koko päivän ja ainoastaan yhtenä aamuna tuli aamupala ylös. Hyvin vähäoireinen alkuraskaus. Väsymystä mut siitäkin selvis nukkumalla yöllä 10 tunnin unet. 

Teki mieli syödä vaan kaikkea epäterveellistä. Me ei käydä oikeestaan koskaa mc donaldsissa ja nyt halusin vaan syödä niiden hamppareita. Sipsit auttoi etovaan oloon.  Makeeta ei tehny mieli mikä todella poikkeuksellista mulle. Ainoa terveellinen mitä mun teki mieli on appelsiini ja niitä ostin sit koko ajan lisää. Vatsa kun ilmapallo ihan.koko.ajan. 

Rv 9 lopulla ällötyksen tunne aikalailla poissa kokonaan. Nyt tekee mieli enemmän makeeta mitä yritän välttää ettei tuu syötyä liikaa. Myös pientä paniikkia onko vatsassa kaikki hyvin. Käytiin varhaisultrassa rv7 ja nyt on käyty myös 12vk ultrassa ja kaikki oli hyvin pienellä.

Mun perheelle kerrottiin melkein heti (mun sisko sai tietää aiemmin kun olin heillä viikon kylässä niin enhän mä pystyny olla kertomatta). Halusin kertoa tosi paljon mutta samalla pelotti. Tällä kertaa en halunnut odottaa ja mahdollisesti kertoa vaan huonoja uutisia. Vaikka mulla ei kovin luottavainen olo ole ollut tämän raskauden suhteen. Kerroin myös muutamille ystäville heti alkuun. Ehkä mä jotenkin halusin kuulla muiden iloa tästä uutisesta kun itse oli vaikea iloita ja kyllä se vähän auttoikin. Avomiehen perheelle kerrottiin varhaisultran jälkeen.

Kerroin myös näin alussa silloin mahdolliselle työ perheelle. En todellakaan ollut valmis jakamaan asiaa ulkopuolisten kanssa kun itsellä todella epävarma olo onnistuneesta raskaudesta. Mutta halusin myös olla rehellinen ja laittaa nimen paperiin vasta sen jälkeen kun perheellä on kaikki heille tärkeät tiedot musta. Tästä voin kertoo myöhemmin lisää.

Vielä aika alkua mennään mutta haluan jakaa tämän matkan täällä. Nyt odotellaan, että pieni kasvaa ja ehkä se kunnon raskausmahakin sieltä esiin tulee. Edelleen olen huolissani meneekö kaikki hyvin mutta yritän myös ihan vaan nauttia tästä hetkestä.

Share

Ladataan...
Petit Ange

Tämä viikko oli rankka. Flunssa vaan kestää ja kestää. Ei kuumetta mutta tukkosuutta ja päänsärkyä. Töissä oon käyny normaalisti vaikka aamusin sai aika paljon stempata ja toivoa että päivä sujuu hyvin. Illat ollut lyhyet kun oon menny todella ajoissa nukkumaan. 

Näinä päivinä toivoo, että olis työkavereita, ei sillä että mä laittasin ne tekee mun työt mutta olis apuna. Sitten taas toisaalta olis myös enemmän lapsia, enemmän hälinää ja puuhaa. Siis hyvä näin. 

Joka päivä oon raahautunu ulos puistoon. Tuleekin parempi olo kun ei ole vaan neljän seinän sisällä. Ja aikaa on niin rauhassa hiljakseen kävellen mennään. Samoin joka päivä oon askarteluja lasten kanssa tehny. Onneksi tein isoimman työn etukäteen ja viikolla vaan suoraan tekemään. Ei olis riittänyt energia suunnitella ja valmistella mitään tällä viikolla. Teema oli helppo kun on pääsiäinen; pupuja, tipuja ja munia. 

Ostin hoitolapsille pienet suklaayllärit jotka annoin töistä lähtiessä perjantaina. Musta on kiva antaa pieniä juttuja ja varsinkin kun tiedän, että sitä ei multa odoteta. Perhe on oikein ihana ja kiva osoittaa heille, että viihdyn heidän perheessä. 

Samoin oli myös perheen äiti näyttänyt ajattelevan ja hänellä oli myös suklaata mulle. Todella suloinen pieni kokoelma, laadukasta suklaata ja sisältä löytyi hauska yllätys.

Nyt rennosti viikonloppu. Jospa tämän viikonlopun lepo veisi flunssan viimein pois. Meillä oli kyllä avomiehen veljet kylässä, siivoilua ja tehtiin tortilloja. Pojat lähti viettää päivää Pariisin keskustaan ja mä jäin suosiolla kotiin huilaa. Huilaaminen muuttui kyllä hieman kun mä jotenkin taas innostuin suunnittelemaan ensi viikon askartelut valmiiksi, taas hieman liikaa innostuen ja isoja juttuja valmistellen. Mutta samalla rentouttaa kun saa käsillä jotain luoda (vaikka se onkin lasten askarteluja varten).

Share
Ladataan...

Ladataan...
Petit Ange

Kokosin muutamia kuvia askarteluista mitä oon lasten kanssa tehny. Etsin ideoita netistä ja sitten muokkaan ne sopiviksi lasten iän ja taitojen mukaan. Nyt kun teen perheelle töitä ja lapsia 1 tai 2 kerralla on helpompi valita mitä tekee. Päiväkodissa, varsinkin pienten ryhmässä, pöydässä on useampi askartelija ja pitää helpottaa niin että lapset voi tehdä mahdollisimman paljon itsenäisesti ja vain pienellä avustuksella. 

  Mä tykkään vaihdella tyyliä miten askartelen lasten kanssa. Välillä ohjaan enemmän ja välillä annan tehdä ihan niin kuin lapsi parhaaksi näkee. On hyvä antaa lapsen itse päättää ja keksiä miten tehtävän haluaa tehdä ja miltä sen näyttävän. Toisaalta taas osa on tarkkuutta vaativia ja tarkoituksena kehittää lapsen kykyä hahmottaa mikä kuuluu mihinkin. Näissä tapauksissa annan ohjeita tarkasti.   Musta on ollu hauska huomata kuinka vajaa 2v hoitolapsi on oppinut, että me askarrellaan aamuisin. Alun vapaan leikin jälkeen hän itse menee ensin askartelulaatikon luo ja kysyy, että olisko aika tehdä jotain. Jos vastaan myöntävästi hän suuntaa suoraan pöydän luo odottamaan. Kärsivällisyys askarrella on noin 5minuuttia. Tarroja tosin malttaa liimailla niin kauan kun niitä riittää. Olenkin alkanut tehdä enemmän itse tarroja valitsemalla aiheeseen sopivia kuvia ja laittamalla niihin kaksipuolista teippiä.    Välillä valitsen teeman koko viikoksi ja välillä taas vaihdellen päivittäin mitä mieleen tulee. Mulla kun on täysi vapaus tehdä mitä haluan tai olla tekemättä. 

Share
Ladataan...

Pages