Väsyneet turistit Milanossa

Ladataan...
Pieni Seikkailu

Eilen aamulla kello soi 5.00 ja suuntasimme elämäni miesten kanssa Milanoon. Juna Padovasta Milanoon kestää junasta riipuen 2-3 tuntia, ja maksaa 15.00 eurosta alkaen, jopa reilusti yli 30,00 euroa.  Näinpä päätimme, että lähdetään sillä halvimmalla ja saavutaan perille aamupala-aikaan. Ohjelmassa oli lähinnä suurimpien nähtävyyksien katselua, eikä kyseessä ollut ostosmatka ollenkaan. Muutaman liikkeen kyllä kurkkasin, mutta ensi kerralla ilman mies-seuraa ja lauantaina liikenteeseen, kun kaikki kirpparitorit on auki.

 

 

 

Saimme poikaystäväni kaverin paikallisoppaaksi, ja näin kaupungin kiertely sujuikin todella vaivattomasti. Ostimme heti aamulla julkisiin päivälipun, ja metrollakin rupesi jo parin kerran jälkeen liikkuminen sujumaan. Aurinko jaksoi paistaa koko päivän, nähtävää oli paljon ja hyvää ruokaakin löytyi. Pienestä väsystä huolimatta, päivä oli ihana ja paluumatkalla suomipoikien nenät jo ihan palaneet.

 

 

 

Tänään suuntaan veljieni kanssa Padovan toreille ja turuille. Tarkoitus on myös kierrellä muita paikallisia nähtävyyksia ja illalla tehdä kasa pizzaa. Sää suosii onneksi meitä tänäänkin, lämpö on jo nyt korkealla, ja päivälle on luvattu lähemmäs 30 astetta lämmintä! Ihanaa lauantaita suomeen, ensi lauantaina kirjoittelenkin sitten sieltä päin!

 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen