Muuttaminen voi olla myös ihanaa

Ladataan...
amoretto Pieni Seikkailu

Muuttaminen on aina raskasta puuhaa, ja varsinkin silloin,  jos matka on pitkä tai tavaraa paljon. Oma muuttoni osuu ensi viikon lauantaille, ja ajomatkaa onkin yhteen suuntaan melkein 500 kilometriä kuorman kanssa. Onneksi tavaraa ei sentään ole ihan kamalasti tänne kertynyt, ja ihanat veljeni ajelevat peräkärryn kanssa minua hakemaan. En kuulu niihin ihmisiin, jotka eivät pidä muuttamisesta. Minusta nn kiva suunnitella,  pakata, ja sen jälkeen aloittaa ihan puhtaalta pöydältä uudessa kodissa. Tähän muuttoo liityy hirmuisen monta kivaa asiaa, jotka saavat minut hymyilemään aina niitä ajatellessa.

Tämä muutto on ihana, sillä

  • saan kaivaa omat ihanat astiani kahden vuoden jälkeen laatikoista
  • ei tarvitse enää sietää "likaisia" kämppiksiä
  • suihkuun ei ole jonoa
  • kukaan ei varasta tavaroitani, tai käytä niitä luvatta
  • asunto ei haise jatkuvasti pohjaanpalaneelle ruoalle
  • kaikki tavarani ovat vihdoinkin samassa paikassa
  • kaikkia vaatteita ei tarvitse tunkea yhteen kaappiin
  • minulla on ruokapöytä, jonka voin kattaa ihania hetkiä varten
  • keittiössäni mahtuu ihan oikeasti tekemään kaikkia niitä ruokia, jotka odottavat listallani
  • voin kutsua ihania ihmisiä kylään
  • ei tarvitse miettiä kuka oven takana kuuntelee keskusteluitani (täällä on paperia ohuemmat seinät, ja kuulen kahden huoneen päässä pidettävät skypemaratonit joka yö)
  • kukaan ei tupakoi parvekkeellani
  • kahden vuoden tauon jälkeen voin katsoa elokuvat televisiosta, eikä aina pieneltä koneen näytöltä
  • minulla on sauna, ihan oikeasti sauna pienessä kodissa!
  • pyykit saa pestä omaassa koneessa, eikä aina tarvitse varata pyykkivuoroa
  • olen niin paljon lähempänä kaikkea kivaa, tämä pohjoinen karjala kun on kovin kaukana kaikesta
  • pääsen toteuttamaan ison kansan ideoita kotiini
  • pakastimeen mahtuu muutakin kuin yksi paketti wok-vihanneksia
  • Helsinki täynnä tekemistä on pienen junamatkan päässä
  • Tallinnan mummolle on taas muutaman tunnin matka, niitä reissuja olen kaivannut
  • Lähellä olevien lentokenttien määrä kasvoi mukavasti

Voisin varmasti istua koko päivän kirjoittamassa listaan jatkoa, mutta lopetan sen nyt näihin super ihaniin asioihin. Aika arkisia juttuja monet, mutta niistäkin pitää muistaa iloita. Ihanaa perjantaita, nyt on aika keskittyä ensi viikon tenttiin, ja siirtää muutto mielestä muutamaksi päiväksi. 

 

Share
Ladataan...

Kun BB-voide jäi tulliin

Ladataan...
amoretto Pieni Seikkailu

Vaihtamalla paranee? jutussa metsästin uuta BB-voidetta, ja laitoin tilaukseen Misshan perfect cover BB cream voiteen. Voiteen tilasin suoraan Koreasta, cosmetic-love.com sivustolta. Ajattelin ensin etsiä voidetta ebayn kautta, mutta monissa keksuteluissa varoiteltiin väärennösten määrästä. Jäin odottamaan voidetta innolla, ja tilasinkin sen suoraan Italian ihanan osoitteeseen, sillä olin juuri tuolloin lähdössä kuukaudeksi Italian ihanan luokse. Voidetta ei näkynyt eikä kuulunut, ja Sisiliassa ollessamme posti olikin tuonut kirjeen, jonka oletin olevan saapumisilmoitus. Toisin kuitenkin kävi, ja pääsin tutustumaan Italian tiukkaan politiikkaan euroopan ulkopuolelta tilattujen tuotteiden kanssa. 

bb.png

kuva polyvore

Voiteeni oli arvoltaan 6.50€, ja se jäi Italiassa tulliin. Tulli lähetti meille kirjeen, joka piti sisällään viisi sivua erilaisia ohjeita, selvityksiä ja kaavakkeita. Tulli pyysi meitä erittelemään paketin sisällön tarkkaan pitkällä kaavakkeella, sekä kirjoittamaan sitoumuksen, jolla takaamme sen, että olemme täydessä vastuussa kaikesta paketin sisällöstä ja erinäisten sopimusten vastaisista tuotteista. Allekirjoittaa olisi pitänyt myös muita papereita, joista itse en enää ymmärtänyt yhtään mitään. Näin voide jäikin lopulta tulliin, josta se ajan kanssa varmaankin palautetaan lähettäjälle, ja rahat minulle. Voide jäi saamatta, ja sekös vasta harmittaa. Opin kuitenkin, että vaikka Suomeen voikin helposti tilata tuotteita muualta maailmasta, ei se Italiassa onnistu yhtä helposti.

En ole nyt ehtinyt tilaamaan uutta tuotte tilalle omaan osoitteeseeni, joten nappasin viikonloppuna kaupasta Garnierin BB voiteen testiin. Se on ihka ensimmäinen BB voide, jonka muistan nähneeni reilu vuosi sitten blogeissa, lehdissä ja kauppojen hyllyillä. Kaverini suositteli vodetta jo aikaisemmin keväällä, ja kun koostumut sekä sävy tuntuivat hyviltä, ostin voiteen. Olenkin tähän ostokseen ollut kovin tyytyväinen, ja se saakin palvella purkin loppuun asti. Onko muilla ulkomailla asuvilla ollut vastaavia yllätyksiä postipakettien kanssa? 

Share
Ladataan...

Mihin olet kadonnut tavallinen jogurtti?

Ladataan...
amoretto Pieni Seikkailu

Mahani on todella herkkä reagoimaan kaikkeen, mutta olen huomannut voivani aina ulkomailla paljon paremmin. Reissussa syön ihan kaikkea mitä tekee mieli, ja Italiassa viettämäni kuukauden aikana voin taas todella hyvin. Ennen Italiaan lähtöä minulle tehtiin laktoosirasitustesti, sekä erilaisia allergiatestejä ruoka-aineille. Niissä ei ollut mitään sellaista, jonka vuoksi mahani voisi reagoina näin paljon ja pahasti. Itse olin ihan varma laktoositestin positiivisuudesta, tai lievästä allergiasta viljalle. Kumpaakaan näistä ei ollut, mutta tiedän reagoivani maitotuotteisiin todella herkästi testin tulokesta huolimatta. Pohdimmekin äitini kanssa viikonloppuna sitä, miksi täällä reagoin maitotuotteisiin näin voimakkaasti, ja muualla en sitten ollenkaan. Tulimmekin siihen johtopäätökseen, että suomessa maitotuotteet ovat niin pitkälle prosessoituja, että mahani ei varmasti vain kestä sitä kaikkea, mitä maidollemme on tehty. 

 

sieppaa.png

 

Eilen kävin pitkästä aikaa kaupassa, ja jogurttia valitessani minulla oli tavoitteena löytää maustamaton, ihan tavallinen jogurtti. Ei hylää, laktoositonta, rasvaonta, kevyttä, lisättyjä juttuja tai vähälaktoosista, ihan vaan tavallista jogurttia. Pienehkön s-marketin valikoimassa ainoat "käsittelemättömät" jogurtit olivat turkkilainen-, bulgarialainen- ja kreikkalainenjogurtti. Nämä kaikki ovat ihanan makuisia ja käytänkin niitä aina välillä, mutta kaipaisin murojeni kanssa jotain kevyempää aamupalalle. Kaverini vinkkasi Luomu jogurtista, ja sen Valion sivuilta löysinkin. Mutta onko enää olemassa muuta, ihan vain tavallista jogurttia, vai onko asia todellakin nykyään niin, että kaikki ovat tavalla tai toisella todella käsiteltyjä? Mitä jogurttia sinä syöt, ja mistä sen ostat? 

Share
Ladataan...

Koti

Ladataan...
amoretto Pieni Seikkailu

Olen kirjoittanut kovin monet kerrat siitä, kuinka kaipaan omaa kotia. Siitä on nyt kaksi vuotta, kun muutin Joensuusta pois, koska olin lähdössä kesän jälkeen vaihtoon. Sen jälkeen olen asunut vanhempieni nurkissa, ja monien erilaisten kämppisten kanssa sekä Italiassa, että Suomessa. Kivaa on ollut, mutta myös todella raskasta. Eilen illalla palasin takaisin Joensuuhun, ja ensi viikolla muutan täältä viimeisen kerran pois. Eilen varmistuivat työt, tänään koti. Aika huikea tunne, ensi viikolla elämä muuttuu taas paljon. Ihana lähteä, ihana palata, ihanaa tiistaita! 

 

img_3159.png

Ps. Sisustusjuttuja alkaa varmasti ilmestyä paljon, pää on täynnä ideoita! 

 

 

Share
Ladataan...

Pientä hulluttelua

Ladataan...
amoretto Pieni Seikkailu

Viime vuosina olen onnistunut aina olemaan hullujen päivien aikaan jossain niin kaukana, että hulinaan ei ole päässyt mukaan. Olinkin todella iloinen, kun Stockmann rupesi tarjoamaan hulluttelua myös netin kautta. Tänä keväänä tarjolla ei ollut kovinkaan monta sellaista juttua, jota nyt olisin hirveästi halunnut, saati sitten tarvinnut. Yksi pitkään himotuslistalla ollut asia sieltä kuitenkin löytyi, nimittiäin poltin yhden suurimman herkkuni tekemiseen. Mastrad merkin creme brulee-setti oli nyt hulluilla päivillä hintaan 24,90€, kun normaalisti pelkästä polttimesta saa maksaa reilusti yli kolmekymmentä euroa. Odotankin settiä innolla saapuvaksi, ja vieraita, joiden kanssa herkkua ensi kerran kokeilla. Tuliko siellä muiden hulluteltua?

creme.png

kuva lainattu, Stockmann

 

Share
Ladataan...

Neljä viikkoa pieniä hetkiä

Ladataan...
amoretto Pieni Seikkailu

Neljä viikkoa meni hurjan nopeasti, ja eilen illalla palasin takaisin Suomeen. Kolea ja loskainen keli ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta ehkä se kevät tännekkin vielä tulee. Neljässä viikossa ehti tehdä paljon, ja kokea monta ihanaa pientä hetkeä. Niitä hetkiä on tallentunut puhelimen muistiin päivittäin, iso järkkäri kun ei aina ole ollut menossa mukana. Puhelimen kätköistä kasasin kollaaseja, sillä monikaan asia ei tänne blogiin asti ehtinyt. Aika ruokapainoitteiselta näyttää, mutta ei anneta sen häiritä eihän? 

 

italia1.jpg

1. Algebran tunti insinöörien kanssa, 2. Suklaakakkua illanistujaisiin, 3. 2€ maksavat TÄYDELLISET sämpylät lounaaksi, 4. Uuden Kenny Randow kuvan löytäminen 5. Spritz 6. Tiramisu ähkyt 

italia2.jpg

1. Ensimmäiset teekukat elämässäni, 2. Arancine nam, 3. Kaksi kahjoa odottamassa lentoa, 4. Pääsiäisen mantelimassa herkkuja, 5. Tuoreita Italialaisia mansikoita ja kiivejä, 6. Cannoli nam!

italia3.jpg

1. Pääsiäisen tyypillinen herkku, 2. Uudet balleriinat ensi kerran jalassa, 3. Ihanat unikot, 4, Artisokka rakkautta, 5. Inspiraatiota ihanan edullisista lehdistä, 6. Viime kesän kisuneiti

italia4.jpg

1. Grilli kävi kuumana, 2. Traktorin kyytiin, 3. Pääsiäisen ehdoton suosikkini, marsipaanilammas, 4. Italialainen ruokalehti täynnä ihania reseptejä, 5. Valmiina juhlaan, 6. Satamassa pääsiäisenä 

italia5.jpg

1. Leffaherkkuja, 2. Kevyempi risotto vatsaflunssan jälkeen, 3. Kynsikokeiluja, 4. Jalkapalloa, 5. Ekat jäätelöt ulkona tänä vuonna, 6. Parsakausi korkattu

italia6.jpg

1. Kämppisten tuomat kukat keittiössä, 2. Eriparilasit ja proseccoa, 3. Vikan illan herkut, 4. Täytettyjä paprikoita, 5. Sisutamista Italian ihanan huoneessa, 6. Pavlova illalliskutsuille

 

Share
Ladataan...

Pages