Ladataan...
PIIAMARINA

VIIME vuoden Flow Festivalin jälkeen kesä tuntui loppuneen kuin seinään ja olo oli tosi haikea. Tänäkin vuonna festariin liittyi katkeransuloinen päättymisen tunnelma, monestakin syystä. Flow ei ole vain festari, se on aikuisten leikkikenttä, taikamaailma, kolmen päivän trippi, jonka ei tahtoisi ollenkaan päättyvän. 

PERJANTAINA ​olin odottanut erityisesti mun lemppariartistia Lana del Reytä, mutta keikan alkaessa oma tunnelma ei ollut korkeimmillaan. Olin vaellellut alueella vähän aikaa yksin ja käynyt Backyardilla syömässä jonkin terveellisen nyhtis-bowlin (tuomio: mautonta, nyhtökaura oli kylmää!) värikkäiden lyhtyjen alla nurmikolla istuen. Tulin avanneeksi Instagramin ja video paljasti, että poika, jonka kanssa meillä meni poikki paria viikkoa aikaisemmin, oli festareilla myös. Tähän saakka mä olin onnistunut olemaan ajattelematta koko tyyppiä, enää en.

TYHJENSIN bowlin ja lähdin katsomaan Lanan keikkaa. Aurinko oli laskenut ja ilmassa leijui väkevä ja juopunut tunnelma. Lana del Rey esiintyi kauniina ja kohtalokkaana, heti toisena biisinä soi mun uuden levyn suosikkibiisi Cherry. Darling, darling, darling, I fall to pieces when I'm with you... Kuunnellessani mä mietin, että tässä kiteytyi surkuhupaisasti mun koko tämänhetkinen elämä: yksin yleisömeren keskellä, jotenkin vähän surullisena hahmona, pilvessä, liian surullisia rakkauslauluja kuunnellen, sydän murusina. Vaikka mä rakastankin Lanan biisejä, päätin lähteä pois. Taakse oli kerääntynyt valtavasti ihmisiä ja toisiinsa nojailevien, onnellisten parien vyöry oli loputon. Silti tässäkin hetkessä mä tunsin onnellisuuden pilkahduksen: hetki oli aivan liian kaunis ollakseen kokonaan kamala. 

LÖYSIN taas ystäväni ja loppuilta sujui railakkaasti tanssien, kuten myös koko lauantai. Unohdin murheet, unohdin sen pojan. Sunnuntaina joku ikävänsekainen nosti taas päätään, mutta sain tunteen hätisteltyä. Kiitos ystävät, musiikki, riesling, Flow-spirit.

veit mun kesän, sä pitelet sitä otteessa edelleen, ehkä aina. Mä tajusin olleeni liian kiltti ja mä uskon, että isolta osin juuri siksi asiat meni niin kuin ne meni. Mä en kadu yhtään hetkeä, mutta mä en voi myöskään antaa periksi enää yhtään kertaa. Mä haluan lakata olemasta hyväuskoinen ja myötäilevä ja kiltti ja tyhmä. Mä tahdon jotain muuta, uutta, vielä tuntematonta. Syksy tuntuu hyvältä, rohkeammalta kuin ennen.

<3 P.

Share
Ladataan...

Ladataan...
PIIAMARINA

IRTISANOUDUTTUANI minulla piti olla töitä vielä tämän viikon perjantaihin saakka, mutta koska sain akuutit hommat purkkiin jo keskiviikkoon puoleenpäivään mennessä, pystyin pitämään loppuviikon lomaa. Oli uskomaton tunne sulkea vanhan työpaikan ovi viimeistä kertaa. Työapaikan, jossa en koskaan viihtynyt. Nyt olin huojentunut ja onnellinen, aurinko paistoi täydeltä taivaalta, edessä vapaapäiviä ja Flow.

PIKKULOMA tuli kuin tilauksesta; olin juuri edellisenä iltana purskahtanut itkuun oltuani kertakaikkisen väsynyt ja huonovointinen vähän liian pitkään. Elokuu alkoi nimittäin kankeasti, olin nukkunut, syönyt ja juonut päin helvettiä, mieliala oli alhaalla. Kesä- ja heinäkuu oli mennyt kevyesti lasketellen, mutta nyt tunne oli kuin olisi törmännyt seinään. En ehkä ollut pitänyt itsestäni (ainakaan fyysisesti?) tarpeeksi hyvää huolta hetkeen. Kesä nyt vaan meni sellaisessa lomamoodissa, päivät olivat hattarankevyitä, paperinohuita. Mitä nyt terveydestä.

NYT oli siis aikaa ladata akkuja. Kirmasin saman tien ystäväni kanssa puistolounaalle ja kylpemään aurinkoon. Ystäväni lähdettyä treeneihin jäin vielä viltille makaamaan, edellisyön liian lyhyet yöunet painoivat silmiä kiinni. Nukahdin ja heräsin tuntia myöhemmin karrelle palaneena. Mutta vihdoin ja viimein rentoutuneena. Illalla tunsin houkutusta lähteä jo nauttimaan tulevan festariviikonlopun alkulämmöistä, mutta idea vaihtui onneksi pitkään iltalenkkiin ja pitkiinpitkiin yöuniin. Samalla tulin väistäneeksi kiusausta soittaa jollekin, jolle nyt ei todellakaan olisi pitänytkään rimpauttaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

TÄMÄKIN päivä meni ulkosalla ja siihen sisältyi aurunginottoa, puistohengausta, ihania ihmisiä ja jäätelöä. Flow-lippukin vaihtui jo rannekkeeseen. Mitäkö odotan festarilta? Seikkailuja. Ja Lana del Reytä.

<3 P.
 

Share
Ladataan...

Ladataan...
PIIAMARINA

TIISTAINA mä ja J päädyttiin lopettamaan meidän kesäromanssi, hauska lyhyt leikki, jota mä olisin mielelläni leikkinyt vielä vähän pidempään. Olinhan mä havainnut merkkejä siitä, ettei se ollutkaan ehkä niin kiinnostunut musta, mutta hätistellyt ne ajatukset kai mielestä yhtä nopeasti. Mä vaan tykkäsin siitä niin paljon. Mä olin se, joka olis halunnut enemmän. Mä oon sitä neljä vuotta vanhempi. Onko tää nyt sitten noloa? En mä osaa sanoa. En osaa nolostuakaan. Mä vaan tunnen näin.

SILLOIN oli elokuun ensimmäinen päivä, mikä on ehkä vähän kliseistä. Seuraavana aamuna taivas oli lyijynharmaa ja vihmoi maahan isoja, märkiä pisaroita. Mä ajattelin että sinne meni kesäromanssi ja koko kesä, samalla kertaa. Tosi dramaattista.

MUTTA eroista selviää aina. Niin tästäkin. Hienoinen piristysruiske oli eilen iltapäivällä mun nettiin ilmestynyt nimi: sain opiskelupaikan. Sen, mistä viime tekstissä vielä haaveilin. Mä alan opiskelemaan kirjoittamista. Toivottavasti opin siinä paremmaksi, toivottavasti saan rakennettua joitakin uusia siltoja, tai edes niiden alkuja. Pääsyy kouluun hakeutumiselle? Intohimo. Mä tahdon kanavoida energiani ja taitoni myös muuhun kuin klubeilla tanssimiseen aamutunneille saakka. Mä tahdon päästä kokeilemaan ja venyttämään mun potentiaalin rajoja, löytämään musta itsestäni jotain uutta.

NYT on siis näitä muutoksia tullut. Rytisemällä. Kesä on ollut ihana, täydellinen. Syksyn tulokin tuntuu kivalta, vaikka ero yhä surettaa. Ja nyt... nyt on aika sukeltaa viikonloppuun, aion levätä, ehkä vähän tanssia.

Share
Ladataan...

Pages