Äitiyspakkauksen tuotteiden myyminen eteenpäin

Tiedän että tämä postaus saattaa herättää vahvoja mielipiteitä jotka ovat eri kuin minun, mutta ihan jokainen niistä on sallittuja. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kertoa että näin toimivat tekisivät jotenkin väärin, ja minun ajattelutapani olisi oikea.  Eikä varsinkaan kertoa muille miten tulisi toimia. 

Tämä postaus kertoo vaan mun mielipiteen asiasta ja miten olen itse ajatellut toimia. Ollaan siitä onnekkaita, että meillä täällä Suomessa on oikeus omaan mielipiteeseen ja sananvapauteen. 

Korostan vielä että tässä on kyse ainoastaan äitiyspakkauksesta ja rahallisesta etuudesta. Ei lapsilisistä tai muista etuuksista ja tuista. 

Mitä mieltä olen äitiyspakkauksen tuotteiden myymisestä eteenpäin esim. kirpputoreilla ?

Itse en aio myydä äitiyspakkauksesta saatuja tuotteita eteenpäin. Ja olen ajatellut että jos olisin ottanut 170€ avustuksen, niin en myöskään myisi sillä ostettuja tuotteita. 

Vaikka mikään ei ole ilmaista, eikä ilmaista rahaa ole olemassakaan, niin silti koen itse jollain tasolla äitiyspakkauksen tai vastaavasti saadun rahan itselleni ”ilmaiseksi” etuudeksi. Tämän saa myös äidit jotka eivät ole päivääkään tehneet töitä saati maksaneet veroja. Heille se ainakin on täysin ilmainen. Varmasti tämäkin tuote on meidän veronmaksajien rahoilla kustannettu eli joku sen kuitenkin maksaa.  

Itse oon monesti kirppareilla nähnyt näitä äitiyspakkauksen tuotteita myynnissä ja olen jättänyt ne ostamatta. Itse en ole ajatellut pyytää rahaa tuotteista, jotka olen saanut etuutena.

En tiedä kuinka paljon kaapissani on tällä rahallisella  avustuksella ostettuja tuotteita, tai monen vuoden takaisten äitiyspakkauksien tuotteita. Eihän kaikista tuotteista voi millään tietää mistä ne on peräisin. 

Ei se ole väärin jos ne haluaa myydä ja pyytää niistä rahaa. Varmasti löytyy ostajia. Itse olen ajatellut lahjoittaa nämä äitiyspakkauksen tuotteet niitä tarvitseville. :)

Jokainen suomalainen odottava äiti tämän saa tietysti itselleen, mutta suomessa asuu myös ulkomaan kansalaisia joille tämä etuus ei kuulu. Lisäksi onhan joka vuoden pakkauksen vaatteet erilaisia eikä vaatteita ole liikaa. Varsinkin vähävaraisille perheille lahjoittaminen kiinnostaa itseäni. Tekisin näin myös tällä rahalla ostetuille tuotteille eli lahjoittaisin ilmaiseksi eteenpäin. 
 

Se 170€ on tarkoitettu avustukseksi ja sillä olisi tarkoitus ostaa lapselle ja itselle vauva-aikaan tarpeellisia asioita. Jokainen kuitenkin voi ja saakin itse päättää mihin rahan käyttää. Enkä tarkoita että myös se 170€ pitäisi lahjoittaa johonkin hyväntekeväisyyteen. Vaan periaatteena se että sillä ostettaisiin lapselle tärkeitä tarvikkeita. 

Minulle tuli muutamia kommentteja että kyllä äitiyspakkaus maksaa. Ei puhuttu siis verojenmaksamisesta vaan siitä kuinka pakkauksesta joutuu maksamaan 170€. Tämä väite perusteltiin sillä että on menettänyt 170€ kun ei ole ottanut etuutta rahana vaan sen sijaan pakkauksen. Eli tällä logiikalla olisi maksanut pakkauksesta tuon summan. 

Henkilökohtainen mielipiteeni on ettei väitteessä ole mitään järkeä. Ethän voi menettää rahaa mitä sinulle ei ole koskaan ollutkaan. 

HUOM ! Tähän haluan vielä lisätä  yhden asian kun moni selkeästi lukee postaukseni rivien välistä ja ymmärtää sen täysin väärin. 

Ymmärrän ihmisiä jotka näitä tuotteita myyvät. He saattavat juuri olla niitä jotka sen muutaman euron tuotteista tarvitsevat, ja vaikkei olisikaan sekin on ihan fine ! Enkä näitä ihmisiä millään tavalla tuomitse. 

Kiinnostaa muiden mielipiteet asiasta. Aijotteko itse myydä äitiyspakkauksesta saadut tuotteet tai rahallisella avustuksella ostetut tuotteet eteenpäin ?

- Piia - 

 

 

Kommentit

LoviisaS
KOTISMI

Itse en ottanut pakkausta, koska vain harva sen vuoden pakkauksen tuote/vaate minua miellytti. Ja nekin sain siskoltani, joka oli saanut saman pakkauksen puoli vuotta aiemmin. Minusta on kuitekin ok myydä pakkauksen tuotteita. Itsekkin iloitsin, kun löysin kirpparilta äitiyspakkauksen lämpöpussin. Itse asiassa ostin niitä kirpparilta kaksi. Toisen koti ja toisen mummola käyttöön. Euro tai kaksi pakkauksen tuotteista on ok. Saapahan mammakin hieman taskurahaa, sillä tällä kotihoidon tuella ei ainakaan hurrata. 

Ja tuon 170€ avustuksen, minkä sain kun en ottanut äitiyspakkausta, käytin lyhentämättömänä vauvaa varten tehtyihin hankintoihin. Mutta nuokin olen jo laittanut kiertoon kirpparin kautta, eli möin avustuksella ostettuja tuotteita. Ja se oli minusta täysin fine. Saaduilla rahoilla hankin lapselle taas jotain uutta. Eli kehä kiertää, koska lapselle on tehtävä jatkuvasti uusia hankintoja. 

-KOTISMI-

Ennin kengissä (Ei varmistettu) http://www.enninkengissa.fi/

Minäkin olen samaa miettinyt. Ainakin omalla kohdallani voisin olla iloinen löytäessäni jonkin haluamani äitiyspakkauksen tuotteen myynnistä kirpputorilla. Koska jokainen saa vain sen tietyn vuoden pakkauksen tai ne mitkä jaetaan loppuun. Esim. jos huomaisin, että tämän vuoden äitiyspakkauksen talvitakki on kivan näköinen ja löytäisin sen halvalla myynnistä, voisin ostaa sen.

Samaten kaikille vaatteille ei tule ollenkaan käyttöä, joten mielestäni ne voisi myydä. Missään ei sanota, että ne pitäisi lahjoittaa eteenpäin. Mutta ei tietenkään katsota hyvällä, jos käyttämätön äitiyspakkaus laitetaan avaamatta myyntiin... Sitä en ymmärrä.

Yksi syy myymiseen saattaa myös olla inhimillinen, sillä mistä sitä enää vaikka neljän vuoden päästä muista tarkistamatta, mitkä bodyt tulivat äitiyspakkauksen mukana. Minä en nimittäin muista näin kolmen kuukauden käytönkään jälkeen! :D

piiakarpovuo

Niin totta :) mutta ei tässä niin sanottukkaan että jossain lukisi kuinka ne täytyisi lahjoittaa eteenpäin. Enkä mäkään tässä sano että kenenkään niin täytyisi tehdä :) kerroin vaan mitä itse meinasin tehdä äitiyspakkauksesta saaduille tuotteille :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

En ymmärrä minäkään miksi ei voisi myydä äitiyspakkausvaatteet parilla eurolla, koska helpointa on viedä kaikki kiertoon laitettavat vaatteet kirpparille ja myymättömät lahjoittaa tutulle tai johonkin hyväntekeväisyyteen. Jotkut etsivät tiettyjä vanhojen äitiyspakkauksien vaatteita, kun toiset eivät edes muista mitkä vaatteet on pakkauksesta, joten aika win-win- tilanne.
Ja toisaalta jos ottaa avustuksen rahana, kun ei pakkausta halua tai tarvitse niin onko sillä merkitystä mihin se raha menee. Joka tapauksessa lapsi tarvitsee kaikenlaista ja ns. samasta pussista meillä se raha kuluu asumiseen, lapseen, ruokaan, joskus omiin huvituksiin jne.

Seuraavaksi voi sitten pohtia meneekö lapsilisä sentilleen lapseen vai onko sillä joskus maksettu lasku tai ostettu vanhemmille jotain. :)

piiakarpovuo

Lukisitko ystävällisesti postauksen uudestaan ennen kun kommentoit :) 

Heti postauksen alussa sanon

”Tämän postauksen tarkoitus ei ole kertoa että näin toimivat tekisivät jotenkin väärin, ja minun ajattelutapani olisi oikea.  Eikä varsinkaan kertoa muille miten tulisi toimia. ”

Lisäksi myös :

” Korostan vielä että tässä on kyse ainoastaan äitiyspakkauksesta ja rahallisesta etuudesta. Ei lapsilisistä tai muista etuuksista ja tuista. ” 

Ja vielä :

Ei se ole väärin jos ne haluaa myydä ja pyytää niistä rahaa. Varmasti löytyy ostajia. Itse olen ajatellut lahjoittaa nämä äitiyspakkauksen tuotteet niitä tarvitseville. :) Jokainen suomalainen odottava äiti tämän saa tietysti itselleen, mutta suomessa asuu myös ulkomaan kansalaisia joille tämä etuus ei kuulu. Lisäksi onhan joka vuoden pakkauksen vaatteet erilaisia eikä vaatteita ole liikaa. Varsinkin vähävaraisille perheille lahjoittaminen kiinnostaa itseäni. Tekisin näin myös tällä rahalla ostetuille tuotteille eli lahjoittaisin ilmaiseksi eteenpäin. 

Missään kohtaa ei sanota että niiden myyminen olisi jotenkin väärin eikä niin saisi toimia :) tässä postauksessa kerron miten _itse_ aijon pakkauksen kanssa toimia. Jos jonkun mielestä lahjoittaminen on huono tai typerä idea vaan ne täytyisi myydä niin se on myös sallittu mielipide :) 

Väsynyt äiti (Ei varmistettu)

Olipas turha postaus, mutta ehkä sen tarkoituksena oli kerätä kiitosta siitä, että oot jotenkin hyvä ihminen?
Mä en rehellisesti sanottuna MUISTA, mitä reilut 10 vuotta sitten olen kyseisille vaatteille (tai muillekaan yksittäisille vaatekappaleille) tehnyt. Osan lasten vanhoista vaatteista myin, osan annoin siskolle, osan lahjoitin erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, mm. Vaaka ry:n vauvakassi-keräykseen, johon osallistuin useampana vuonna. Suurimman osan niistä vaatteista kävin ostamassa kirpparilta ja osa varmaankin on ollut äitiyspakkauksen vaatteita. Jotain myös näihin keräyksiin ostin uutena. Jos mietin kaikkia näiden vuosien aikana vähävaraisten lasten auttamiseksi tekemääni hyväntekeväisyyttä (joululahjakeräyksiä, tulipalossa tms. omaisuutensa menettäneen tukemista jne.), tuntuu jotenkin tosi oudolta, että alkaisin kokea huonoa omaatuntoa, että olen ehkä saanut jonkin kolikon vaippapakettia (tai herran pieksut, vaikka viinilasillista varten!) myymällä bodyn tai pöksyt, joita oma lapseni ei tarvitse (enää tai ollenkaan). Ja siksi ehkä juuri ärsyttääkin, kun tiedän satavarmasti osuuteni tehneeni ja moninverroin enemmän ja sitten: "...en sano, miten pitäisi, mutta minä ainakin lahjoitan :)..." Ehkä tuo hymiöiden sijoittelu vielä vahvisti tunnelmaa. Mutta kiva, että lahjoitat :), mikään apu ei ole turhaa ja sitä tarvitaan aina.
Ja oot sä oikeasti varmasti hyvä ihminen! Pahoittelen tätä kommenttia, jonka kuitenkin harkinnankin jälkeen haluan julkaista, vaikka nätimminkin voisin einäinväsyneenä asian tuoda esille.

piiakarpovuo

Oli tosiaan aika kärkkäästi kirjoitettu kommentti, mutta jos se huojensi mieltäsi kun sait tämän asian sanottua niin hienoa. Tämänkin postauksen voi lukea monella tapaa ja tulkita rivien välistä niinkuin itse haluaa.

Tässä ei ollut tarkoituksena tuoda esille kuinka ”hyvä ihminen itse olen” vaan se mitä minä olen ajatellut tehdä pakkauksen vaatteille. Ihan samalla tavalla kun kerrot omista lahjoituksista omassa kommentissasi.  Kirjoititko itse kommenttisi jotta voit kertoa kuinka hyvä nyt olet itse sitten ollut ?  Niin en usko eikä minunkaan tarkoitus ollut niin tehdä. Tässä nimenomaan korostan sitä että siinä ei ole mitään väärää jos ne haluaa myydä mutta _itse olen ajatellut lahjoittaa kyseiset vaatteet_. Missään kohtaa ei sanota että ”myykää vaan jos haluatte mutta minä parempana ihmisenä ainakin lahjoitan !!” Niinkuin selkeästi itse haluat asian ymmärtää. 

Kiitos mielipiteestäsi, toivottavasti olosi helpottui kun sait purkaa ajatuksesi tänne kommenttikenttään ja kertoa omista hyväntekeväisyys kohteistasi :) Myöskin jos kokee aiheen turhaksi miksi edes klikata postausta auki. :) 

piiakarpovuo

Lisäksi ketään ei tässä syytetä tai käsketä ”potemaan huonoa omaatuntoa”. Se on ihmeellistä miten joillain menee niin vahvasti ihon alle että väkisinkin vääntää ja kääntää toisten sanomiset niin että ne saa  ymmärrettyä väärin.  Lisäksi laitat minun sanomiseni ihan erilaiseksi kun olen ne tuohon kirjoittanut. En kirjoittanut että ” en sano miten pitäisi mutta ITSE AINAKIN LAHJOITAN. ” kirjoitin ettei ole väärin myydä ja pyytää niistä rahaa ja sen jälkeen että itse olen ajatellut lahjoittaa. Eli kerron vain miten itse aijon tehdä. En niin kuin tuon haluat kääntää ja väärin ymmärtää että olisin sanonut että minusta olisi jotenkin parempi kaikkien lahjoittaa ja se on ainoa oikea vaihtoehto. 

Mutta juu postauksen voi lukea kukin niinkuin haluaa ja ymmärtää myös miten haluaa. Mielestäni kuitenkin teen aika selväksi ettei tässä ole tarkotus ketään neuvoa tai käskeä muita lahjoittamaan. Vaan ihan pyyteettömästi kertoa miten on itse ajatellut tehdä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos useampi kommentoija lukee tekstin toisin kuin olet sen tarkoittanut niin kannattaa miettiä omaa kirjoitustyyliä.
Minusta tekstistä paistaa vähän se, ettet oikein hahmota miksi äitiyspakkauksen vaatteita on kirpparilla vaan oletat, että kaikki myyjät ovat ahneita ja itsekkäitä. Todennäköisin vaihtoehto on se, että se "vähävarainen perhe" haluaa ehkä muutaman euron niistä vaatteista ja monet eivät yksinkertaisesti muista mikä vaate on pakkauksesta ja mikä ei. Toki sinä aiot lahjoittaa vaatteet vähävaraisille ja hyvä niin, olet toki hyvä ihminen.
Toisaalta vähävaraiset tuskin jaksavat joka käänteessä kuulla olevansa vähävaraisia ja hyväntekeväisyyden kohteita. Tiedät, jos itse olisit joskus ollut siinä tilanteessa. Toki heille kelpaa lahjoitettu tavara enemmän kuin hyvin, mutta lahjoittaja voi sanoa vain antavansa tarpeettoman pois jollekin tarvitsevalle. Sinusta ehkä turhanpäiväistä sanoilla kikkailua, mutta asenne sen takana on ihan toinen.

Hipssu (Ei varmistettu)

Tai sitten nyky kulttuuri on sellainen että ihan sama minkä lauseen/virkkeen voi irrottaa asiayhteydestä ja kääntää kirjoittajaa vastaan se todellakin tehdään. Viis siitä mikä on loputulema koko kirjoituksella, jos siellä on yksikin lause, jonka voi vääntää. Tämä on nähty hyvin useassa kommenttoboksissa ja lehden palstalla. Aina ei tarvi ottaa kaikkea henkilökohtaisesti ja pahoittaa mieltänsä. Etenkään jos joku kertoo miten itse aikoisi tehdä eikä missään vaiheessa mitenkään viittaa että toisin tekevät ovat huonoja ihmisiä tai tekevät väärin. Jotut vaan ottavat henkilökohtaisena loukkauksena jos joku tekee asiat toisin, saatikka vielä perustelee miksi, kuten kirjoituksessa tehdään. Mielestäni siinä perustellaan aivan hyvin ja neutraalisti mielipide eikä siitä kenenkään tarvi verää palkokasvia hengitysteihin.

piiakarpovuo

Aamen ! Kiitos tästä kommentista ! En jaksa jokaiselle erikseen perustella jos ei osaa tuosta tekstistä lukea ja haluaa sen ymmärtää tahallaan väärin, niin sille en mahda mitään. Mielestäni kirjoituksessa ei missään vaiheessa viitata miten muiden tulisi tehdä vaan se mitä itse olen aikonut tehdä. Näistä kommenteista voisin itse myös vääntää ja kääntää ja väärinymmärtää että ” Aijaa tarkoitatte että teidän mielestä kenenkään ei pitöisi lahjoittaa ja se on typerää ?!” Mutta en tee sitä koska tiedän ettei hekään sitä noin tarkoita :) 

piiakarpovuo

En itse henkilökohtaisesti ymmärrä miten tästä saa väännettyä asian näin ? Jos sanon että itse en mielelläni äitiyspakkauksen tuotteita kirpputorilta osta (enhän itsekkään voi tietää mitkä kaikki ovat äitiyspakkauksen vaatteita ja mitkä ei ja varmasti kaapissani on joltain vuoden 2015 tms. äitiyspakkauksen vaatteita, mutta yleisesti esim. Edellisvuoden pakkauksen jne. )

Niin en silti  tarkoita ettei niitä siellä saisi myydä. Kuten kirjoitin niille varmasti löytyy ostajia. Missään kohtaa en myöskään kirjoita niin että niitä myyvät olisivat itsekkäitä tai ahneita. Tässä on kirjoitettu miten minä itse  ajattelin tehdä. Ei sitä miten muiden kuuluisi toimia.

Voisin yhtä hyvin lukea rivien välistä kommenttisi ja päätellä että sinun mielestäsi lahjoittaminen on typerää eikä niin pitäisi tehdä. Tiedän kuitenkin ettet kommenttia niin ole tarkoittanut, joten älä sinäkään ymmärrä kirjoitustani tahallaan väärin. 

 

kkk (Ei varmistettu)

Pakkauksessa oli paljon myös vaatetta jotka olivat kivoja,mutteivat ehkä omaan käyttööni. Ratkaisin asian antamalla ko.tavarat Vaaka-yhdistyksen kautta hyväntekeväisyyteen: he keräävät "äitiyspakkauksia" Sortavalaan. Tuntuisi hullulta myydä niitä vaatteita, musta se ei oo jotenkin okei. Tuli hyvä mieli ja uskon, että niistä tuotteista on paljon apua tuolla Sortavalassa <3

piiakarpovuo

Ihan varmasti on apua, hienoa että lahjoitit ! vielä en ole itse päättänyt minne lahjoittaisin, ja tosiaan pakkauksessa oli muutamia vaatteita mistä itse en pitänyt. Pitää tutustua tuohon mainitsemaasi paikkaan ! 

Itse en koe että haluan myydä tuotteita, mutta ymmärrän myös niitä jotka niin tekevät. Juurikin nää saattaa olla niitä vähävaraisia perheitä jotka tarvitsevat sen muutaman euron tuotteista. Tietysti varmasti on myös ihan niitäkin jotka haluavat myydä, vaikkei rahalle olisi niin suurta tarvetta, mutta sekin on mun mielestä ihan fine ! 

Kotihoidontuella (Ei varmistettu)

En ole myynyt äitiyspakkauksen tuotteita. Samoin kun en ole myynyt myöskään vaatteita, mitkä olen itse saanut kavereilta lahjoituksena. Yleensäkin laatu on noissa pakkauksen vaatteissa niin huono, että tuskin niistä on kovin monesta edes antaa eteenpäin. Vaatekeräykseen olen vienyt semmoset vaatteet, joista saisin jonkun euron tai kaksi kipale,koska oon ajatellut, että siellä ne menee varmaan niille, jotka niitä eniten tarvitsee.

piiakarpovuo

Kuulostaa hyvältä ! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse en myy mitään lastenvaatteita (tai omianikaan) kirpparilla, koska olen laiska ja toisaalta niin hyvätuloinen, etten uskoisi saavani asiallista korvausta myymiseen käyttämälleni ajalle. Kierrätän vaatteet lähipiirissä tai laitan uffille. En kuitenkaan näe mitään eroa äitiyspakkausvaatteiden ja muilla tavoin hankittujen myynnissä. Mielestäni ns. voitolla myyminenkin on ihan ok, kyllähän asiakas saa maksaa haluamastaan tuotteesta ja tähänkin varmaan pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Itse voisin ostaa kalliillakin hyvin säilyneitä vintageäitiyspakkausvaatteita. Toisaalta on varmaan kaikkien etu, että olemassaolevat vaatteet saadaan tavalla tai toisella kiertoon?

piiakarpovuo

Näinhän se on :) kierrättäminen on aina hyvä juttu ja jokainen tekee sen sitten sillä omalla tyylillään. 

S a i d a (Ei varmistettu)

Hei, jäin miettimään, että miksi pidät äityispakkausta tai siitä saatavaa 170€ niin erilaisena avustuksena kun vaikkapa lapsilisää? Miksi olisit niin tarkka, ettet tekisi voittoa näillä 170€ ostetuilla tuotteilla mutta lapsilisillä ostetuilla voisit?

Jäin myös miettimään, että miten erittelisit nämä 170€ ostetut tuotteet muista? Olisiko ne jokin määrä tavaraa jonka ostit avustuksen tulleena kuukautena vai nostaisitko tämän 170€ tililtä kun se on tullut sinne ja käyttäisit sen vain vauvaan ja nämä tavarat lahjottaisit?

Mielenkiintoista pohdintaa sinulla ja leppoisaa kesän kuuminta päivää! :)

piiakarpovuo

Kiitos asiallisesta kommentista !

Ymmärrän että nämä asiat ihmetyttävät monia. 

Itse koen ne erilaisena sen takia että lapsilisää saa joka kuukausi, kun taas tämän 170€ etuuden vain sen yhden kerran. Joten tällä kerran saatavalla 170€ etuudella ostetut tuotteet on helpompi erotella muista, kun nämä lapsilisillä ostetut. Eihän kukaan jaksa/pysty muistamaan mitä on ostanut 17 vuoden aikana näillä lapsilisillä. Ja siksi en niitä halunnut tässä vertailla.

Varmasti jos lapsilisillä ostan vaatteita lapselle (luultavasti ne rahat menee vaippoihin, ruokaan yms), mutta joka tapauksessa jos näin tekisin niin en muistaisi mitkä on sillä rahalla ostettua ja myisin eteenpäin. Se raha on vaikeampi erotella niistä muista rahoista kun sitä tulee joka kuukausi pitkän pitkän aikaa. 

Itse jos olisin ottanut etuuden rahana, niin olisin käyttänyt sen johonkin yhteen isompaan hankintaan esim. turvakaukaloon, hoitopöytään tmv. Mitä en sitten olisi myynyt eteenpäin, ja näin tietäisin mihin se raha on käytetty.

Tiedän että on varmasti todella hankala, jos tällä 170€ ostaa vaatteita tai muita pikkujuttuja, niin eritellä ja muistaa mitä on milläkin ostettu. Siksi tässä onkin vaan se näkökulma miten itse toimisin näiden avustusten kanssa. :) 

S a i d a (Ei varmistettu)

Tämä kyllä selvensi. :)
Itse koen tuon ajattelun hieman vieraaksi. Tuleehan lapsilisistä vuosien aikana paljon merkittävämpi summa rahaa kun tuo 170€, joten en kokisi mielekkääksi olla juuri tuon summan kohdalla niin tarkka.
Mutta eihan sillä ole väliä miten sen tekee, kunhan tarkoituksena on tehdä vain hyvää. :)

AnLottanen

Me päätettiin, että lahjoitetaan meidän äitiyspakkaus eteenpäin sitten, kun ei sitä enää itse tarvita. Ja joko kotimaahan tai ulkomaille. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.