Älykkäiden naisten urakamppailua – Hidden Figures

(pikkuseikkoja)

Suomessa naistenpäivänä ensi-iltansa saanut elokuva Hidden Figures on mukaansatempaava elokuva. Tositapahtumiin perustuva tarina kertoo NASAn avaruusohjelmassa 60-luvulla työskennelleistä afroamerikkalaisista naismatemaatikoista, jotka ovat sukupuolensa ja erityisesti ihonvärinsä vuoksi jääneet varjoon historiankirjoissa.

On sekä ahdistavaa että toivoa herättävää seurata mustien naisten urakehitystä valtavassa, valkoisten miesten hallitsemassa organisaatiossa rotuerottelun ollessa Yhdysvalloissa vielä totisinta totta. Yhtä aikaa elokuvassa jännitetään Venäjän kanssa käytävää avaruuskilpaa, jossa olennaisinta on nopeus. 

Leffan toteutus on kliseisen amerikkalainen sekä draaman kehittelyn että henkilöhahmojen kuvauksen osalta, mutta tästä huolimatta kokonaisuus on hallittu ja nautittava. Ehkä olen nähnyt viime aikoina niin monta vähäeleistä ja vakavaa elokuvaa, että Hidden Figures tuntui ennemminkin virkistävältä tuulahdukselta niiden keskellä.

Hiden Figuresin hengen luovat hyväntuuliset ja päättäväiset päähenkilöt. Päärooleja esittävistä Taraji P. Hensonista, Octavia Spenceristä ja Janelle Monáesta löytyy potkua! Monáe sekä sivuroolissa esiintyvä Mahershala Ali näyttelevät sattumoisin yhdessä myös parhaasta elokuvasta tänä vuonna Oscarin pokanneessa Moonlightissa. Valkoisista näyttelijöistä mainittakoon sivuosissa nähtävät Kirsten Dunst tiukkana työnvalvojana ja Rillit huurussa -sarjan Jim Parsons asemastaan mustasukkaisena pääinsinöörinä.

Share

Kommentoi