David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö

(pikkuseikkoja)

Vaikka olinkin tankannut pohjalle jo yhden David Foster Wallacen novellikokoelman, niin vasta lukiessani viime vuonna julkaistun suomennoksen Kummatukkainen tyttö ymmärsin lopullisesti, miksi Wallacea pidetään yhtenä amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimmista nimistä.

Juhani Lindholmin Siltalalle suomentamaan novellikokoelmaan on valikoitu tarinoita kahdesta jenkkikokoelmasta. Suomennoksen ensimmäinen osa koostuu vuonna 1989 julkaistusta kokoelmasta Girl With Curious Hair ja toinen osa vuonna 2004 julkaistusta kokoelmasta Obvilion.

Vanhemmissa novelleissa korostuu Wallacen kyky luoda autenttisia henkilöhahmoja, kun taas uudemmissa pääroolin ottaa miehen kerrontatekninen taituruus. Kokonaisuutena novellit todistavat, että Wallace osasi hypätä vuoroittain täysin erilaisten ihmisten nahkoihin, ja että hänen kerronnallisten keinojen hallintansa oli aivan suvereenia.

Mainiosta nimestään huolimatta kokoelman nimikkonovelli, joka jäljittelee vahvasti Bret Easton Ellisin tyyliä, ei nouse kokoelman parhaimmistoon. Säkenöivimmät kertomukset löytyivät kakkososasta, jossa kerronta kohoaa täysin omiin sfääreihinsä.

Novellissa Ei sielu ole ahjo päähenkilö muistelee lapsuudessaan tapahtunutta dramaattista kohtausta koululuokassa. Wallace siirtää siinä kykynsä punoa lukemattomat eri tarinat ryppääseen keskittymisvaikeuksista kärsivälle ja vilkkaan mielikuvituksen omistavalle pojalle. Tulos on lukijan kannalta sekä hengästyttävä että häikäisevä.

Teoksessa Tienraivaaja tämäkin kertoja muistaa välikäsien kautta kuullun, tieteellisesti tarkastellun tarinan äärimmäisen yksityiskohtaisesti, mutta korostaa toissijaisuuttaan tarinan kertojana tarinan kustannuksella, mikä liittynee kyseisen tarinan näkymättömiin kuuntelijoihin. Novellissa Vanha kunnon neon päähenkilönä puolestaan on itseään loputtomasti analysoiva ja terapeuttejaan älykkäämpi kompleksinen mies, joka valehtelee muille mutta on itselleen täydellisen rehellinen.

Tragikoomisessa kertomuksessa Filosofia ja luonnon peili hienoutena ovat lomittain risteilevät tarinalinjat, jotka saattavat sekoittua niin, että vierekkäiset virkkeet viittaavat eri konteksteihin. Kokoelman huipennuksena on novelli nimeltä Unohdus, joka vaikuttaa ensin vain hykerryttävältä kuvaukselta pariskunnan välisestä uniongelmasta, mutta jonka takaa alkaa paljastua kaikenlaista muutakin.

Lue myös:

Ensitutustuminen David Foster Wallaceen – Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja

Share

Kommentit

Lukumato

Ja jos englanti taipuu ja lukeminen on tylsää, youtubesta löytyy myös aika paljon D F Wallacen itsensä lukemia novelleja ja esseitä äänikirjoina tai luentoina.

Esim.

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

En oo harrastanut äänikirjoja, mutta näitä pitää ehkä vilkaista, kiitos vinkistä :)

Kuvaputkessa

Just lueskelen tätä itsekin, ihan ensikosketuksena Foster Wallaceen. Tykkään ja en. Kakkososa on tosiaan huikea - mutta ei nämä novellit ihan parasta iltalukemista kyllä ole. Kummasti jää levoton fiilis :D

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Haha, no joo, niitä jää helposti kelailemaan jälkeenpäin :D

Kommentoi