Iltapäiväaamiainen Andantessa

Pikkuseikkoja

Paras aamiainen on iltapäivällä nautittu aamiainen. Onneksi on viikonloput. Viime aikoina on tullut suosittua vain omaa lähikahvilaa, mutta joskus harvoin on hyvä antaa mahdollisuus muillekin. Fredrikinkadun kukkia ja kahvia myyvän Andanten viikonloppuaamiainen pari kuukautta sitten oli iloinen kokemus. Löysin kuvat kännykästä vasta nyt.

Pikkukahvilan aamiaissettiin kuuluu jogurttiannos, voileipiä, raakakakku sekä erikoiskahvi, tee tai matchalatte. Sain sumplittua niistä itselleni maidottomaan ruokavalioon sopivan kokonaisuuden. Ihmetystä aiheutti yksi joustamaton periaate: cappuccinoa ei millään suostuttu tekemään soija- tai mantelimaitoon, vain matchalattea oli mahdollista saada kasvimaidolla. (C'mon!)

Raakakakut maistuivat raakakakuilta eli terveellisiltä ja kookokselta, mutta setin paras osuus olivat leivät, jotka olivat yksinkertaisuudessaan loistavia. Raikkaita, kevyitä, täyttäviä ja kauniita – kaikkea yhtä aikaa. Kurkku-kananmuna- ja avokado-porkkanayhdistelmä toimivat täydellisesti, ja ne kruunasi granaattiomenan siemenillä koristeltu itusalaatti. Tällaiset hyvän omantunnon keveät viikonloppuaamiaiset tuntuvat Helsingissä olevan kovin vähissä.

Kommentit

Aasara
Kunnon Mamma

Ooh, mitä nuo viimeisen kuvan ihanuudet ovat?

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Ne on niitä jogurttiannoksia :) En itse voinut niitä maistaa, mutta ainakin näyttivät tosi kauniilta.

Jaana K

Huippubrunssi! Ja miljöö on ihan mahtava, ihanaa syödä aamiaista kukkien tuoksussa :)

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Joo! Kiitos sulle brunssivinkistä! :)

Jaana K

Ai tää oli mun vinkistä, kiva kuulla ^___^ Harmi että et saanut sun kahvia kasvimaidolla, mikäköhän siinä oli ongelmana... Onneksi toi matcha-lattekin on hyvää.

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

:)

Heh, pitää ihailla niiden omistautumista. Tosin ottais valikoimiin sit vaiks kauramaitoa, jos manteli- tai soijamaito ei sovi kahviin. (Ainakin Johan&Nyström suosittelee nimenomaan kauramaitoa kahviin maidon substituutiksi.)

Jaana K

Luulis, että ne vaihtaa sen, jos vaan saa tarpeeksi palautetta asiasta :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.