Irrallaan oloa ja elokuvien taikaa keskiyön auringossa

Pikkuseikkoja

Kerran vuodessa elokuvien ystäville on pohjoisessa oma taianomainen, valoisa maailmansa. Sodankylän elokuvajuhlilla aurinko ei laske lainkaan, ja festarivieras saakin tuntea elävänsä yhtä ja samaa, ikuisesti jatkuvaa vuorokautta. Vierailin Sodiksessa muutaman vuoden tauon jälkeen nyt kolmatta kertaa, ja kokemus oli juuri niin ainutlaatuinen kuin muistinkin. Keskiyön auringon elokuvajuhlien hohto säilyy vuodesta toiseen.

Kahden ja puolen vuorokauden filmifestarointiini mahtui yhdeksän elokuvaa. Niistä vaikuttavin oli espanjalaisen Carlos Sauran Cria Cuervos – Korppi sylissä (1976), jota en ollut aiemmin nähnyt. Elokuva kuvaa riipaisevan suloisesti lapsen ja aikuisten maailman risteämistä. Paikan päällä vieraillut ohjaaja kertoi, kuinka hän tahtoi ehdottomasti käyttää elokuvassaan kotimaassaan jo korvamadoksi muuntunutta kappaletta Porque te vas, ja tätä kautta laulu tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Kappale jäi kuulemma vainoamaan Sauraa: ohikulkijat viheltelivät sitä jatkuvasti kohdatessaan miehen kadulla.

Nautin kovasti myös amerikankorealaisen Kogonadan tuoreesta indieleffasta Columbus (2017), joka kumartaa Eliel Saarisen pojan Eero Saarisen minimalistiselle arkkitehtuurille pienessä kaupungissa Indianan osavaltiossa. Elokuvan päätteeksi olisin ollut valmis varaamaan saman tien matkaliput noihin rauhoittaviin visuaalisiin maisemiin.

Säestetyistä mykkäelokuvista näin Hanns Schwarzin Ihmeellisen valheen (1929). Nykykatsojan silmissä varsin komediallinen melodraama sai hienosti potkua live-pianomusiikista. Perjantaiyönä päädyimme myös spontaanisti Let's Spend the Night Together -karaokeleffaan laulamaan Rolling Stonesia.

Pieninä pettymyksinä mainitsisin ohjaajavieraana olleen ranskalaisen Bertrand Bonellon ontoksi jäävän Nocturaman (2016) sekä Olivier Assayasin ohjaaman ja Kristen Stewartin tähdittämän Personal Shopperin (2016), johon oli tungettu vähän liikaa vähän kaikkea.

Mutta Sodis ei ole pelkkiä elokuvia, se on irrallaan olemista keskellä ei mitään, kaukana kotoa. Se on katusoittajia, kaljatölkkien rytmikästä sihahtelua valojen sammuessa salissa, istuskelua joenrannassa, elokuvia rakastavien ihmisten muodostamia pitkiä kauniita jonoja, tanssia metsässä. Se on hiljaisia hetkiä, kun elokuvanäytökset ovat alkaneet, festivaalialue on äkisti autioitunut ja sirkustelttaa ohittaessasi kuulet jostain leffasta satunnaisia pätkiä telttakankaan läpi. Se on aurinko, joka häikäisee silmiäsi, kun poistut elokuvasalista, oli vuorokaudenaika mikä vain.

Näitä tunnelmia voit katsella myös alla olevasta videosta:

(Pressilippu festareille saatu blogin kautta.)

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Asia jota kadun elämässä: etten mennyt lukiossa Sodankylän elokuvafestareille lukion kautta ilmaiseksi ja opintopisteitä vastaan. Asia jonka hoksasin juuri: sinne voi mennä mikä vuosi vaan ihan itse! (Toki ei ilmaiseksi mutta onneksi rahaa on nyt enemmän kuin lukiossa. :D) Kiitos siis kun kirjoitit tästä. <3

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Hahaa, no hyvä, ei siis tarvitse katua yhtään mitään, sun vaan pitää mennä tuonne! <3 :)

Kommentoi