Mad Men: hyvästit mainosmiehille

(pikkuseikkoja)

Jenkeissä odotellaan Mad Menin seitsemättä kautta, Suomen ilmaiskanavilla vielä kuudetta. En ollut kiinnostunut hankkimaan Nelosen erillistä viihdepakettia, mutta kaveri vinkkasi, että kuudes kausi löytyy jo kaupan hyllyltä. Helpointa oli siis hakea DVD-boksi suoraan elektroniikkaosastolta - tai, siis, helpointa oli lähettää poikaystävä hakemaan DVD-boksi suoraan elektroniikkaosastolta.

Viime päivät ovatkin kuluneet Madison Avenuen raadollisessa maailmassa (voi Don…). Eniten kuitenkin surettaa, että juhlat ovat pian ohi. AMC-kanava kun on ilmoittanut, että seitsemäs kausi on sarjan viimeinen. Olisi parasta varmaan jo nyt alkaa hiljalleen totuttautua elämään ilman yhtä historian parhaista TV-sarjoista. Lopetusta tosin aiotaan pitkittää, ja 14 viimeistä osaa jaetaan keväille 2014 ja 2015. Silti yksi Old Fashioned olisi nyt paikallaan.

Luopumisen tekee entistä vaikeammaksi se, ettei sarja ole vielä lainkaan väsähtänyt. Toiseksi viimeinen kausi pitää tiukasti otteessaan ja on ehkä jopa edellisiäkin koukuttavampi. Tuskin tätä surua voikaan voittaa millään muulla kuin kehittämällä uuden vakavan addiktion johonkin toiseen elämää suurempaan sarjaan. Tai juomalla vähän useammankin Old Fashionedin.

Kuva: AMC

Share

Kommentit

Kuvaputkessa

Mad Men on kyllä yksi parhaista. Saamattomana onneksi vasta vitoskausi menossa, eli armonaikaa on...

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Pidempi ilo siis, enjoy! =)

Kommentoi