Miki Liukkosen mammuttiromaani O lukijan kimpussa

(pikkuseikkoja)

Miki Liukkosen 858-sivuista kakkosromaania O (WSOY, 2017) on jo ehditty esittää yhtenä kotimaisen kirjallisuuden vuoden tai jopa vuosikymmenen merkittävimpänä kaunokirjallisena teoksena. Tartuin siihen uteliaana: takakannen hashtag-listaus, jossa mainittin mm. #munakoisot, #Bach ja #liukumäet, ei juuri paljastanut, mistä kirjassa on kyse.

Niinpä kävin O:n kimppuun – tai sitten O kävi minun kimppuuni. Kirja nimittäin vyöryttää päälle loputtoman määrän henkilöhahmoja, yksityiskohtia, neurooseja ja alaviitteitä. Välillä seurataan uimaharjoituksia, välillä Nikola Teslan elektromagneettisia kokeiluja, välillä analysoidaan liukumäkien olemusta, H. C. Andersenin inspiroiman vaihtoehtoisen teatteriesityksen luomista tai raviurheilua, vain muutamia esimerkkejä mainiten. 

Ymmärsin pian, että on hyödytöntä yrittää painaa mieleensä kaikkea, vaan kannattaa päästää irti, heittäytyä tekstin syövereihin ja katsoa, mihin se johtaa. Vauhdissa voi hyvin keskittyä juuri niiden henkilöhahmojen tarinoihin, jotka itseä eniten kiinnostavat.

Vähitellen tekstin lomasta alkaakin erottua selvemmin ja selvemmin ohut lanka, joka punoo aivan erilaisten tarinoiden ja taustojen keskellä olevia henkilöitä toisiinsa. Kirja on suurelta osin erilaisten sairaaloisten neuroosien kuvausta, jotka erään henkilöhahmon mukaan johtuvat nykyajan älyttömästä infoähkystä. Samaan aikaan tapahtuu kummallisia sattumuksia ja aikaheittoja, joille yksi kirjan henkilöhahmoista yrittää löytää selitystä.

Kirja piti uteliaisuuteni yllä yli puolivälin, mutta kahden kolmasosan kohdilla innostukseni alkoi hiipua. Tähän vaikutti myös kesäkausi: en juuri jaksanut raahata painavaa kirjaa lomapäivinä kahviloihin, ulkomaanreissulle tai pyöräretkille mökille. Niinpä napsin välissä muita romaaneja ja O:n lukeminen vain pitkittyi. Silti O osoittautui arvokkaaksi lukukokemukseksi – ihan jo siitä syystä, että sain sen kautta testattua omaa kestokykyäni lukijana.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Share

Kommentit

Nica
Klassikko viikossa

Mä oon lukenu tätä reilu sata sivua, en oo vaikuttunu. :D Mutta jos en väärin muista, tätä hehkutti hesarissa sama toimittaja joka rakastaa Coelhoa, että juu. Vaikuttaa ensinnäkin todella hutiloiden, epäammattimaisesti toimitetulta, esim. Kumpulan kampus on kirjotettu systemaattisesti väärin, tavalla, joka tuskin on mikään poeettinen valinta. Muutenkin yliopistokuvaus tosi epäuskottavaa. Vilkaisin myös lopun piiiitkän listan nimiä, joilta kirjailija on ammentanut - all male panel. Saa nähdä luenko loppuun, ehkä en. 

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Joo, ymmärrän kyllä, ja musta kirja ei tosiaankaan ansainnut sellaista hehkutusta kuin mm. Hesari antoi. Myös all male panel aika kurja :/

Mutta koin tän itselle jonkinlaisena haasteena, jonka sain suoritettua :) Goodreadsissa taisin antaa 3/5 tähteä.

Nica
Klassikko viikossa

Joo mä antaisin ekalle sadalle sivulle max 2 tähtee. :D Mä myös hieman ihmettelen, et miks tätä on käsitelty jonain kuvana meidän ajasta, okei oon lukenu vaan alkua, mutta alun perusteella kirjahan on kerronnaltaan ja maailmaltaan hyvin vanhanaikainen. Esim. kun halutaan tietoa, ensimmäinen ajatus on mennä kampukselle haahuilemaan eikä käynnistää laitetta, joka yhdistää internetiin. Ja tuo miespaneeli. Myös kaikki dialogi mitä olen toistaiseksi lukenut on ollut käsittämättömän kankeaa ja kömpelöä. Se voi toki olla tietoinen tyylivalinta, jonka poetiikka aukenee myöhemmin, en tiedä.  

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

:) Ihailin kirjailijan kykyä suoltaa tekstiä ja sisältöjä, mutta kyllähän se lopulta kävi vähän puuduttavaksi, pakko se on myöntää.

Anni Rivi (Ei varmistettu) http://yksirivi.blogspot.fi

Moi! Kiinnostavaa, että täällä on vastakarvaista kommentointia O:sta. Luin eilen Parnassosta (3/17) Juha Seppälän kolumnin, jossa se sanoi, että Elisabeth Rehn joutuu perustelemaan kunnolla, jos anna O:lle Finlandiaa. Kuulosti melkein uhkaukselta. :D Koska itsekin kirjan luin ja se oli mun mielestä lattea esim. dialogiltaan, naiskuvaltaan, nykyajan "analyysiltaan" jne., niin oon miettinyt, että mikä siinä sitten vetoaa. Keski-ikäisten kirjallisuushenkilöiden kuvitelma siitä, että O on pätevä aikalaisanalyysi? Liukkonen henkilönä? Kirjan paksuus? Ei-kovin-marinoituneiden lukijoiden kuvitelma siitä, että O on tosi vaikea teos ja sitä on pakko muutenkin arvostaa että ois fiksu?

Tulipas tekstiä. Kiinnostaa vain tää homma...

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

:D Kyllä, kiinnostava aihe! Hyviä huomioita ja ajatuksia sulla :) Nyt vaan seurataan, kuka valitaan voittajaksi..!

Kommentoi