Vapaapäivä Vallilassa: kahvia ja kaalisoppaa

(pikkuseikkoja)

Vallila on toki Kallion naapurissa, mutta väliin jää sen verran koliseva ja huriseva Teollisuuskatu, että yllättävän harvoin eksyn sen toiselle puolelle. Lomalaisena on kuitenkin aikaa kokeilla itselle uusia juttuja ja laajentaa reviiriä. Tie vei ensimmäisenä Helsingin Kahvipaahtimoon ja Suvanto-kahvilaan. 

Helsingin Kahvipaahtimon päiväkahvibaari (Päijänteentie 29) on varmastikin Suomen persoonallisin kahvipaahtimokahvila. Seinälle on heitetty kaikenlaista tavaraa, takit heitetään rennosti tikkaille roikkumaan ja höyryävän kupin kanssa voi istahtaa ikivanhan höyläpenkin ääreen. Pieni terassikin on, ja lämpimillä säillä koko seinänkin taitaa saada auki.

Tarjolla oli nyt muun muassa paahtimon Guta- ja Buli-espressoa sekä suodatinkahvin eri sekoituksia. Mukaan ostaessa saattaa saada kertiskupin, jossa lukee "Joko helpotti?" tai "Kahvi kusettaa!". Tavallisen maidon vaihtoehtona erikoiskahveihin on saatavana mantelimaitoa. Kahvi on erinomaista, ja sitä on tullut nautittua ennenkin, sillä ainakin Flemarin Galleria Keidas myy Helsingin Kahvipaahtimon tuotteita.

Päiväkahvibaarin aukioloajat ovat suhteellisen haastavat työssäkäyville ja viikonloppuaktiiveille: kahvila on auki arkisin vain viiteen asti ja lauantaisin neljään.

Mäkelänkadun ja Suvannontien kulmaan aukesi viikon alussa Kahvila Suvanto. Ruokatoimittajan ja valokuvaajan yhdessä perustama lounasruokala ja kahvila tarjoaa lounaskeittoja, täytettyjä sämpylöitä ja leivonnaisia. En ole koskaan oppinut pitämään kaalista; niinpä koin Suvannossa suuren elämyksen, kun löysin itseni herkuttelemasta maukkaalla chorizo-kaalikeitolla.

Kalusteiksi paikanpitäjät ovat keränneet vanhoja huonekaluja ja Suomi-henkistä designia. Numeroidut kuluneet puutuolit ovat entisiä elokuvateatterin istuimia.

Suvanto on auki ti-to klo 18 asti, pe-la klo 22 asti ja su klo 16 asti.

Share

Kommentit

Jaana K

Helsingin kahvipaahtimo on ihana! Hauskaa että toi Suvanto on auki noinkin myöhään vkl iltoina :)

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Sano muuta, ihastuin tuohon päiväkahvibaariin heti =) Ja joo, kätevää, että joku kahvila on auki pidempäänkin!

Kommentoi