Ladataan...
Pikkuseikkoja

 

 

Korjaamon ensimmäinen Nanna Susi -näyttely ilahdutti synkkää syysiltaa. Kiersin Yhdeksän henkeä ja lämpiöt -näyttelyn viime viikolla avajaistungoksessa, ja päällimmäiseksi jäi tunne, että olen juuri tavannut voimakkaan, salaperäisen naisen. Eikä tunne edes johtunut taiteilijan omasta läsnäolosta ja tunnepitoisesta puheesta, vaan itse teossarjasta.

Suden uusissa töissä poseeraavat etäisen oloiset, naiselliset kissahahmot, tai kissamaiset naiset – miten kukin asian näkee. Jokaisessa työssä tuntuu olevan joku yksittäinen katseen kiinnittävä elementti: kultainen käsilaukku, pirua muistuttava sulhashahmo, teinimäinen "Puss XXX" -teksti.

Yleensä kaikkea glitteriä kavahtavana yllätyin, kun huomasin pitäväni eniten näyttelyn sananmukaisesti säihkyvimmistä tauluista. Raskaat öljyvärivedot ja vahvat värit toivat niissä tasapainoa prinsessamaiselle - tai jopa jouluiselle! - kimallukselle. Näyttely on auki 24.11. asti. Minulle alkoi juuri tehdä mieli glögiä.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ylärivissä vasemmalla: Kaupasta haettuja ja lahjaksi saatuja kirjoja, joita en ole ehtinyt vielä lukea

Ylärivissä oikealla: Antikvariaateista löydettyjä kirjoja, joita en ole ehtinyt vielä lukea

Alarivissä vasemmalla: Tutuilta lainattuja kirjoja, joita en ole ehtinyt vielä lukea

Alarivissä oikealla: Kirjamessuilta viikonloppuna napattuja kirjoja, joita ajattelin vielä tarvitsevani

--> Tavoite: lukea nämä seuraavan vuoden aikana ja olla sinä aikana hankimatta ihan älyttömästi uusia.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kuva: Atlantic Film

Hyppään takaisin tämän syksyn R&A:han ja festivaalin päätöselokuvaan, joka nimittäin pyörii nyt Finnkinolla. Tuntuu, että kaikki puhuvat Frances Ha'sta. Minäkin haluan puhua siitä.

Mennessäni leffaan, olin jo valmiiksi päättänyt pitää siitä. Olihan se Noah Baumbachin, saman jätkän, joka on ohjannut The Squid And The Whalen ja Greenbergin ja sentään ollut käsikirjoittamassa paria Wes Andersonin elokuvaa (Steve Zissou, Fantastic Mr. Fox).

Frances Ha'n alku oli kuitenkin melkein ärsyttävä; aloin pelätä, pidänkö siitä sittenkään. "Tässä on nyt tää ohjaajan ihastuttava naisystävä, katsokaa nyt, kun se on niin söpö ja rento ja fiksu ja sillä on joka asiaan jotain nokkelaa sanottavaa. Niin, ja se asuu New Yorkissa, ja sillä on taiteellisen näköinen paras kaveri ja kaikki on vaan niin älyttömän siistiä." 

Vähitellen elokuvan karumpi ja samalla Francesin sympaattisempi puoli kuitenkin avautuu: Frances tahtoisi olla ammattitanssija, missä kohtaa mahdollisuudet on jo menetetty, kimppakämpässä asuminen ei olekaan välttämättä valinta vaan ainoa tapaa asua metropolissa, kunnes siihenkään ei enää ole rahaa, ja itse asiassa Frances ei oikein tiedä mitä hakee elämältään ja on kaiken kaikkiaan aika hukassa.

Leffan edetessä Frances vajoaa tietyillä mittapuilla yhä alemmas, nolaa itseään, käyttäytyy täysin epärationaalisesti. Hän alkaa olla jo ihan seko, lopulta säälittävä. Uusi Bridget Jones! Paitsi ilman Mr. Darcya, koska se ei ole tämän tarinan pointti.

Kaiken tämän päätteeksi Frances kuitenkin kokoaa itsensä, aikuistuukin ja omaksuu sellaisen rennon järkevän asenteen elämään, jolloin ymmärtää, että kaikkihan on oikein kivasti taas. Tätä elämä on!

Jos selostukseni kuulostaa yhtään siltä kuin haukkuisin elokuvaa, ilmaisin itseni väärin. Tahdoin vain sanoa, että on kivaa katsoa leffaa, jossa puhutaan ja pähkäillään, etsitään omaa tietä ja haahuillaan.

Frances Ha'sta voi tulla tunne kuin se olisi tehty laskelmoidusti tietynlaiselle kohderyhmälle - sellaiselle, joka ymmärtää tätä elokuvaa. Toisaalta sen tekijät antavat kuvan, että leffa olisi syntynyt melkein itsestään.

Joka tapauksessa: kaikki tuntuvat pitävän Frances Ha'sta juuri nyt.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Yläkuvassa: West Lake, Hangzhou, lokakuu 2007 
Alakuvissa: West Lake Tea House, Helsinki, lokakuu 2013

Tätä täytyy hehkuttaa! Jos tahtoo kokea todellista Kiinaa, ei ihan oikeasti tarvitse mennä kauemmaksi kuin Krunaan. Kirkkokadulle aukesi vajaa vuosi sitten kiinalainen pikkuravintola West Lake Tea House. Miksi menin sinne vasta nyt? Ehkäpä teehuone-sana hämäsi. West Laken teevalikoima lämmittää mieltä, mutta aivan yhtä hyvin tänne voi istahtaa Tsingtao-oluelle tai pitkän kaavan illalliselle. 

Jo paikan nimi viehättää henkilökohtaisesti. Olin kuusi vuotta sitten vaihto-opiskelijana Kiinassa, ja samalla reissulla vierailin myös Hangzhoussa, joka on kuuluisa kauniista järvestään. Tuo järvi on juurikin West Lake, kiinaksi Xī Hú.

Yritimme ystäväni kanssa West Lake Tea Houseen keskiviikkoiltana, mutta se osoittautui olevan viikon ainoa päivä, kun paikka on kiinni. Uusimme yrityksen heti seuraavana iltana ja oi, kun tulimme hyvälle tuulelle.

Söimme puokkiin dimsumit sekä aivan ihanaa, valkosipulilla ja korianterilla maustettua munakoisoa soijakastikkeessa. Jälkkäriksi otimme makealla maapähkinä-paputahnalla täytetyt riisipallot ja jasmiiniteetä. Tänne pitää tulla joskus isommallakin porukalla, sillä mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän annoksia, joita jakaa. ;)

Aukiolotietojen mukaan paikka on arkisin auki ysiin, mutta havahduimme asiaan vasta puoli kybän maissa, koska kukaan ei vihjannut poistumaan. Paikan pitäjät vaikuttivat supermukavilta. Maksukortti kuitteineen ojennettiin kohteliaasti kahdella kädellä takaisin.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Banaania kahdessa eri muodossa

Blogipiireissä ja niiden ulkopuolellakin kahden ainesosan banaaripannukakut ovat antiikin aikainen juttu jo, mutta minulle ne jäivät viikoittaisen ruokavalioni pysyväksi osaksi.

Maidottomuuden ja gluteenittomuuden ansiosta herkkävatsainen ei voisi parempaa aamiaista toivoa. Aluksi söin banskupannareita turkkilaisella tai lohkeavalla luonnonjogurtilla, nyt olen jättänyt maitotuotteet kokonaan. Jos haluaa herkutella, päälle voi kaataa vaikka soija-tummasuklaavanukasta tai sitten mennä perinteisemmin vaahterasiirapilla. Jutun kruunaavat tuoreet marjat tai hedelmäpalat. Eniten amerikkalaisten pannareiden näköisiä letuista saa, kun paistaa ne minikokoisella paistinpannulla.

Banaaneista ajatus karkaakin luontevasti Warholin kansikuvittamaan The Velvet Underground & Nico -albumiin. Sain kuulla sitä pitkästä aikaa tuossa taannoin - tällä kertaa live-versiona, vinyyliltä - ja totesin taas kerran, että pidän siitä valtavasti. Sunday Morning sopi jotenkin juuri tähän aamuun.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

 

Toisin kuin Ruokala Lokissa, Kahvila Suomen ruokaympyrään kuuluu kalakeittoa ja piimää.


Kino Carusel on pyörinyt kaksi vuotta, mutten ole sinne aiemmin eksynyt. Cafe Carusel ei mielestäni ole merellisestä sijainnistaan huolimatta kovinkaan viihtyisä. Kahvilaa enemmän se muistuttaa ruokalaa, mutta tällä kertaa meninkin sinne katsomaan leffaa, joka kertoo toisesta ruokalasta: Ruokala Lokista.

Naoko Ogigamin ohjaama japanilaiselokuva vuodelta 2006 on syy sille, että olen lukemattomia kertoja istunut lounaalla Kahvila Suomessa lähemmäs parinkymmenen japanilaisen turistin kanssa. Joskus japanilaisten jono on yltänyt kadulle asti, ja muutaman kerran olen onnistunut olemaan koko paikan ainoa suomalainen asiakas. 

Jostain syystä odotin Ruokala Lokin olevan draama, mutta kyse olikin komediasta - hengeltään sellaista Kaurismäki-meets-Ranska-meets-Japani-tyyliä. Leffa tosiaan on varsinainen matkailumainos Helsingille. Ilmeisesti Suomen Matkailun edistämiskeskus onkin ollut mukana rahoittamassa sitä. Tarinan lomassa vilahtavat muun muassa Yrjönkadun uimahalli, Akateemisen toinen kerros, Marimekon myymälä, Espa, Kaivarin mattolaiturit, Siltasaaren ranta ja Hakaniemen tori. Tapahtumat keskittyvät kuitenkin pääasiassa Pursimiehenkadun pieneen japanilaisravintolaan, joka yhdistää yksinäisiä ihmisiä toisiinsa.

Näyttelijäsuoritukset ovat tässä hyvänmielen elokuvassa kieltämättä osittain aika yliampuvia, mutta kokonaisuudesta jää silti elämänmakuinen ja sympaattinen vaikutelma. Ruokala Lokki eroaa tosielämän vastineestaan Kahvila Suomesta selvästi. Lokissa on kyllä tutut vaaleansiniset puupaneloinnit sekä peilit, mutta huonekalut näyttävät Artekin designilta ja sisustus on minimalistinen - siis täysin päinvastoin kuin oikeassa Kahvila Suomessa. Lokissa syödään japanilaista, Kahvila Suomessa taas suomalaista. Korvapuusteja sentään saa molemmista =)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Jee, tämä on eka Lily-postaukseni. Olen pitänyt vuosien varrella enemmän ja vähemmän aktiivisesti blogia siellä ja täällä, alusta on ollut vähän hakusessa, mutta Lily vaikuttaa hyvältä. =)

Tarkoitukseni on fiilistellä täällä kepeästi kulttuuria ja kaupunkielämää, aiheet pyörivät about seuraavissa kategorioissa:

  • Elokuvat – koska niitä tulee katsottua aika paljon. Etenkin tiettyjen leffafestareiden aikaan elän lähes maniassa. Wikipedian määritelmä "mielialahäiriö, jossa mieliala on epänormaalisti ja pysyvästi kohonneena ja kiihtyneenä, ja jota jatkuu vähintään viikon" on tässä aika sopiva.
  • Kirjat – koska hyvän kirjan lukeminen on parhaita asioita maailmassa. En kuitenkaan aio spoilata mitään, sillä en itse välitä takakansista, jotka paljastavat saman tien tarinan juonen ja henkilögallerian.
  • Näyttelyt, keikat, festarit ja muut tapahtumat – koska kivoja kokemuksia on kivaa jakaa.
  • Kahvilat ja ravintolat – koska olohuonetta on mukava vaihdella. Olen siinä mielessä neurootikko, että jos joku ystäväni ehtii ennen minua johonkin uuteen, mukavan kuuloiseen paikkaan, olen melkein loukkaantunut – tahtoisin testata paikan itse ekana.
  • Pienet onnistumiset ruuanlaitossa – koska olen ihmeellisen nopeasti edennyt muutaman vuoden takaisesta "miksi tarvitsisin uunia urbaaniin keittiööni" -vaiheesta "arki-iltaisinkin pitää saada kunnollista lämmintä ruokaa" -vaiheeseen.
  • Matkustelu – koska välillä tulee fiilisteltyä kaupunkia ja kulttuuria muuallakin kuin Helsingissä.
  • Muuta randomia – koska elämään mahtuu kaikenlaista eikä kaikkea voi aina kategorisoida. 

Cheers!