Ladataan...
Pikkuseikkoja

Vuonna 2013...

...ajelin Pariisin metrolla, katselin taidetta Tallinnassa ja Tel Avivin kaduilla, menin Taj Mahaliin...

...kävin kivoilla keikoilla, juttelin Au Revoir Simonen Erikan kanssa, kuuntelin Sin Cos Tania punaisen peiton alla kaupunginjohtaja ja parikymmentä muuta ihmistä ympärilläni... 

...hengailin festareilla Helsingistä Turkuun ja Sodankylään...

...palasin vanhoihin harrastuksiin ja aloitin uusia, kävin brunsseilla ja rakastuin.

Ihanaa uutta vuotta!

Ladataan...

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Joulukukkia ja lomalukemista

”Heitin takin olalleni, Frank Sinatran tyyliin. Ajattelin vain viittauksia. Robert ajatteli vain valoa ja varjoa.” – Patti Smith, Ihan kakaroita

Näin pari vuotta sitten Tukholman Fotografiska-museossa Robert Mapplethorpen (1946–1989) retrospektiivinäyttelyn. Julkkisten muotokuvien sekä kukkien ja alastomien miesvartaloiden joukosta mieleeni jäivät erityisesti kuvat vakavanaamaisesta Patti Smithistä - ehkä siksi, että nämä kuvat tuntuivat kaikista intiimeimmiltä. Yhdessä niissä Smith poseerasi valkoisessa kauluspaidassaan Horses-albuminsa kantta varten.

Smithin muotokuvien ja oikeastaan muidenkin näyttelyssä esillä olleiden Mapplethorpen töiden taustoihin voi tutustua Patti Smithin Ihan kakaroita -muistelmateoksen (Just Kids, 2010) kautta. Smith kertoo siinä läheisestä suhteestaan Mapplethorpeen, ensin tämän tyttöystävänä, sitten läheisenä ystävänä. Ystävyys jatkui aina Mapplethorpen kuolemaan asti.

Kirjassa Smith ja Mapplethorpe tapaavat toisensa 60-luvun New Yorkissa ja alkavat yhdessä raivata tietään kuuluisuuteen. Taiteilijaelämä ei ole kummallekaan vaihtoehto vaan ainoa tapa elää. Smith ja Mapplethorpe omistautuvatkin kadehdittavan intohimoisesti taiteelle jo ennen kuin tietävät, millaiseen itseilmaisuun lopulta suuntautuvat. Huone Chelsea-hotellissa avaa ovet aikakauden muiden boheemien taiteilijoiden piireihin kuten myös Andy Warholin hoviin.

Jatkuvasti viittauksia muihin taiteilijoihin hautova Smith saa kirjassaan itsensä kuulostamaan välillä naiivilta, mutta toisaalta hän kuvaakin siinä itseään parikymppisenä antaumuksellisena Rimbaud-fanina. Silti Smith on muusikko ja runoilija, ei kirjailija, ja siksi hänen muistelmiaan pitää arvostaa kirjoitustyylin sijaan ensisijaisesti sisällön puolesta. Tällaisissa muistelmissa väistämättä huvittaa myös se, ettei kirjoittaja uskalla sanoa kenestäkään poikkipuolista sanaa vaan tuntee yleensä kaikkia kohtaan joko suurta kunnioitusta tai kiitollisuutta.

Ihan kakaroita tuo mieleen erään toisen naistaiteilijan muistelmateoksen: Diane Keatonin Then Again -kirjan (suomennettu nimellä Nyt ja aina). Täsmälleen samana vuonna (1946) Patty Smithin kanssa syntynyt ja omalla taiteilijaurallaan näyttelijänä menestynyt Keaton kuvaa hänkin omassa muistelmateoksessaan niin ikään suhdetta rakkaaseen läheiseen – omaan äitiinsä. Samalla Keaton sivuaa hetkiä suurten rakkauksiensa Woody Allenin, Al Pacinon ja Warren Beattyn kanssa. Tässäkin tapauksessa kirja ei varsinaisesti ole kirjallisilta ansioiltaan kovin merkittävä, mutta olennaista onkin mielenkiintoinen sisältö, joka tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa tunnetun henkilön elämään ja lähipiiriin.

Diane Keaton muuten syntyi Diane Hallina eli on nimeään myöten suora esikuva ihastuttavalle Annie Hallille!

Keatonin muistelmat ja Sävyn latte

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

[Kirjoitus julkaistu 20.12.2013, mutta hyppäsi vahingossa tähän kohtaan...]

Joululoma alkoi! Se on cocktailin paikka. Harmi vain, että joululahjaksi toivomaani shakeriä pitää vielä odottaa. (Kyllä, aikuisena on yhä ihan kiva saada lahjoja – ainakin sellaisia, joita on itse toivonut.)

Lahjatoive juontui uudesta ihastuksestani, Cucumber Sour’ista - vaikka Hendrick’s kurkulla ja tonicilla pysyykin ykkössuosikkinani. Nyt tarvitsin kuitenkin lisävälineitä syventääkseni ystävyyssuhdetta tähän toiseen kurkunraikkaaseen cocktail-kaveriin.

Ensitapaamisemme sijoittui Liberty Or Deathiin, jossa asialleen omistautunut baarimikko meidät toisillemme esitteli. Sen jälkeen olen hakeutunut uuden tuttavani seuraan varovasti muuallakin. Olen seurannut, että kaveri tarjoillaan toisinaan grogilasissa, toisinaan cocktail-lasissa. Olen myös oppinut, ettei sen lempinimi ole kaikkein selkein, vaan helpointa se on tilata pyytämällä kurkulla maustettua Gin Souria. 

Resepti on suunnilleen tällainen. Piti kirjata se jo muistiin, jotta tiedän mistä luntata, kun olen avannut pakettini.

Cucumber (Gin) Sour

4 cl Hendrick’s Giniä
2 cl sitruunan mehua
1-2 cl sokerilientä (simple syrup)
n. 0,5 kananmunan valkuaista
2 kurkkuviipaletta
1 pitkä ohut kurkkusiivu koristeeksi
jäitä

Murskaa kurkkuviipaleet shakeriin. Lisää gini, sitruunan mehu, sokeriliemi ja valkuainen. Sekoita lujaa noin minuutin ajan kunnes valkuainen vaahtoutuu. Lisää jäitä ja sekoita niin, että shaker kylmenee. Kaada juoma jäillä täytettyyn lasiin ja koristele kurkkusiivulla.

Cucumber Sour Le Mary Celestessä, Pariisissa. Kurkun hohde ei selvästikään pääse oikeuksiinsa, mutta parempaa kuvaa minulla ei uudesta kaveristani vielä ole.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Vanhempien talon pihassa näytti sievältä ilman luntakin. Ehkä tämä ei olekaan musta joulu vaan värikäs? Vaihtelua valkoiselle.

Joulupöytä ruokki silmää jo ennen kuin ruoat saatiin lautasille.

Kuusi kohosi kohti kattoa. Isä olisi halunnut korkeamman.

Ensimmäinen omatekoinen Cucumber Sour onnistui täydellisesti ja Pastel de nata -leivoksista tuli kauniimpia kuin koskaan – eli niin kauniita kuin niiden on ylipäätään mahdollista olla. Tätini luuli niitä sienipiirakoiksi.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Yksi ihanimmista asioista jouluna on unohtaa herätyskellotoiminnon olemassaolo ja valvoa niin pitkään kuin huvittaa - mieluiten kirjoja lukien tai leffoja katsellen. Listasin viime viikolla vinkkejä hienoista kirjoista tänne. Kaikkien aikojen parhaimmista jouluelokuvista puolestaan tein kerran listan vanhaan blogiini, jota ei enää ole. Aihe on jälleen ajankohtainen, joten julkaistaan se nyt tässä.

Parhaat joululeffat - harkittu lista kevyine perusteluineen:

1. Bridget Jones / Bridget Jones’s Diary (2001)

Perustelut: Kaikki alkaa ja päättyy lumisateeseen. Bridget laulaa karaokea työpaikan pikkujouluissa ja herra Darcyllä on poro-villapaita. ”I like you very much. Just as you are.”

2. Yksin kotona / Home Alone (1990)

Perustelut: Alkupuolisko on kestänyt katsomista vuodesta toiseen. Väkivaltaa kavahtavalle rauhallinen joulumieli jää, kun lopettaa leffan kohtaan, jossa Kevin asettuu valmisruoka-ateriansa äärelle ennen taistelua. Kakkososassa puolestaan saa ihastella jouluista New Yorkia.

3. Pikku naisia / Little Women (1994)

Perustelut: Joulu ei ole mitään ilman yhtä pukudraamaa. L.M. Alcottin tyttökirjan elokuvasovituksessa on mukana liuta tähtiä, mm. Winona Ryder, Claire Danes, Kirsten Dunst, Susan Sarandon, Christian Bale ja Gabriel Byrne.

4. Rakkautta vain / Love Actually (2003)

Perustelut: Keira Knightley saa unohtumattoman tunnustuksen jouluna, koska silloin puhutaan totta. Kuvioissa pyörivät myös mm. Colin Firth, Hugh Grant, Liam Neeson, Emma Thompson sekä January Jones ennen Mad Meniä. “All I want for Christmas is you… and you, and you and you!”

5. Ihmeellinen on elämä / It’s a Wonderful Life (1946)

Perustelut: Capran klassikko tuo mieleen Dickensin Christmas Carol -tarinan. YLEn ansiosta kuuluu joka kodin TV-jouluun.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Facebookissa listataan kirjoja. Listataan tännekin. Ideana on ollut kertoa, ”mitkä kirjat ovat koskettaneet sinua jollain tavalla”. Minulle tärkeimpiä kirjoja ovat ne, joista myös innostun eniten. Ehkä joku näistä koskettaa tai innostaa myös sinua.

Kirjoja, jotka saivat minut innostumaan

1. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu. Ei lempi-Murakamini mutta ensimmäinen Murakamini ja siksi vaikuttavin. Se yllätti kerralla ja heitti keskelle Murakamin omalaatuista, yhtä aikaa realistista ja maagista maailmaa kissoineen ja eristäytyneisiin paikkoihin hakeutuvine päähenkilöineen.

2. Richard Yates: Revolutionary Road. Koska kolmekymppiset päähenkilöt Frank ja April Wheeler voisivat kamppailla ja ahdistua ihan samoista asioista yhtä hyvin nyt kuin 50-luvullakin.

3. Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi. Koska hihkuin innosta tätä lukiessani ja referoin siitä otteita muille jo ennen kuin sain kirjaa edes loppuun. Hemingwayn voi uskoa kokeneen paljon elämässään, jos jo nuoruus Pariisissa on ollut tällainen. Bonuksena osin hupaisatkin paljastukset kuuluisien ja mielenkiintoisten ihmisten yksityiselämästä.

4. Jack Kerouac: Matkalla. Koska kappalejaottomuus teki kirjasta harvinaisen raskaan lukea ja hengästytti melkein kirjaimellisesti. Tuntui, kuin olisin itsekin kiirehtinyt levottomana edestakaisin itä- ja länsirannikon väliä.

5. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys. Koska epäilin, että se olisi liian filosofinen ja leijaileva, mutta osoittautuikin koukuttavaksi ihmissuhdedraamaksi, joka samalla selkokielisesti analysoi elämän olemusta.

6. J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa. Koska valitsin sen alun perin lukion äidinkielen tehtävään ainoastaan pienen sivumäärän perusteella. Ohut kirja osoittautui muutenkin lukemisen arvoiseksi, ja palasin siihen vapaaehtoisesti vielä monta kertaa myöhemmin.

7. Françoise Sagan: Tervetuloa ikävä. Koska Saganin teini-ikäisenä kirjoittama esikoisromaani on niin ranskalaisen viileä, välinpitämätön, ironinen ja kepeä. Innostuin sen myötä keräilemään antikvariaateista lisää Saganeita ihan vain lomia varten - ovathan ne täydellistä lukemista niin rannalle kuin uima-altaan reunalle.

8. Ray Bradbury: Fahrenheit 451. Koska en lue scifiä, ja sitten tästä itselleni tuntemattomasta kategoriasta osuu vastaan oikea kirjojen ystävän kulttiteos. Löysin kirjan vasta katsottuani François Truffautin elokuvan siitä.

9. Erlend Loe: Supernaiivi. Koska ensimmäiset sivut saavat minut yhä nauramaan ääneen, jos selailen sitä kirjahyllyä järjestellessäni. Yksinkertainen on hauskaa.

10. Carol Shields: Pikkuseikkoja. Koska aina ei ole tarvetta lukea jotain elämää suurempaa. Shieldsin kirjojen hahmot ovat tavallisia ihmisiä, jotka asuvat metsien ympäröimissä kanadalaisissa kaupungeissa ja käsittelevät arjen keskellä henkilökohtaisia isoja tai pieniä kriisejään. Henkilöhahmot ovat perheenäitejä, työhönsä syventyneitä tutkijoita tai kirjailijoita, ja aiheita tarkastellaan yleensä naisen näkökulmasta. Blogini kiittää nimestään.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Jenkeissä odotellaan Mad Menin seitsemättä kautta, Suomen ilmaiskanavilla vielä kuudetta. En ollut kiinnostunut hankkimaan Nelosen erillistä viihdepakettia, mutta kaveri vinkkasi, että kuudes kausi löytyy jo kaupan hyllyltä. Helpointa oli siis hakea DVD-boksi suoraan elektroniikkaosastolta - tai, siis, helpointa oli lähettää poikaystävä hakemaan DVD-boksi suoraan elektroniikkaosastolta.

Viime päivät ovatkin kuluneet Madison Avenuen raadollisessa maailmassa (voi Don…). Eniten kuitenkin surettaa, että juhlat ovat pian ohi. AMC-kanava kun on ilmoittanut, että seitsemäs kausi on sarjan viimeinen. Olisi parasta varmaan jo nyt alkaa hiljalleen totuttautua elämään ilman yhtä historian parhaista TV-sarjoista. Lopetusta tosin aiotaan pitkittää, ja 14 viimeistä osaa jaetaan keväille 2014 ja 2015. Silti yksi Old Fashioned olisi nyt paikallaan.

Luopumisen tekee entistä vaikeammaksi se, ettei sarja ole vielä lainkaan väsähtänyt. Toiseksi viimeinen kausi pitää tiukasti otteessaan ja on ehkä jopa edellisiäkin koukuttavampi. Tuskin tätä surua voikaan voittaa millään muulla kuin kehittämällä uuden vakavan addiktion johonkin toiseen elämää suurempaan sarjaan. Tai juomalla vähän useammankin Old Fashionedin.

Kuva: AMC

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ei ole montaakaan parempaa asiaa kuin istua kivassa pikkukahvilassa, vieraassa kaupungissa, hyvään kirjaan uppoutuneena. Tämän totesin muutama viikko sitten niinkin eksoottisessa kohteessa kuin Tallinnan vanha kaupunki. Olin reissussa kolmen vanhan hyvän ystävän kanssa, joten myöskään parempaa seuraa ei olisi voinut olla. Jos unohdetaan epäinhimillinen lauantaiherätys aamulaivaan, oli reissu siis kaikin puolin täydellinen.

Aloitimme Kalamajasta. Lounastimme edullisen F-hoonen (Telliskivi 60a) tehdasmiljöössä, pistäydyimme pikkuputiikeissa ja kahvilla. Ihastelimme alueen vanhoja upeita puutaloja, joista osa on niin rappiokunnossa että näyttävät enemmänkin kummituslinnoilta.

Jatkoimme kävellen vanhaan kaupunkiin, jossa keskityimme yksinomaan vintage-liikkeisiin - niitä mahtuu pienelle alueelle kummallisen monta! (Yksi lista erinomaisista vintage-putiikeista esim. täällä.) Paikkoja ei todennäköisesti olisi keksinyt ilman tarkkoja osoitteita, sillä moni löytyi rappukäytävien kautta vasta ylemmistä kerroksista.

Illalla pohjustimme vatsaa kolmen euron alkudrinkeillä pienessä rokkibaarissa ja siirryimme siitä hieman hintavampaan ja kovasti hypetettyyn aasialaisravintola Chediin. Odotukset olivat ehkä liian korkealla, mutta ainakaan alkupala-dimsumeita ei voinut moittia mistään.

Loppuillasta päädyimme vielä Paar Veiniin (Sauna 1), jota paikallisten tekemässä turistikartassa luonnehditaan ”eloisaksi viinibaariksi”, ”paikallisten trendinuorten suosimaksi” ja ”hipsterin paratiisiksi”. Paikan persoonalliseen sisustukseen kuului muun muassa itämaalaisia mattoja, vanha piano ja iso hevospatsas. Paikka oli iloisen hälyisä, DJ soitti hyvää musaa ja drinkkilistan lisäksi tarjolla oli tapaksia. Tänne pitää palata ensi kerralla, koska tällä kertaa aamuinen herätys verotti jo puolilta öin.

Toinen päivä oli jo aivan täyttä rentoilua. Hotelliaamiaisen jälkeen, kauneushoitoa odottaessa,  lueskelin kirjaa sympaattisessa, 60-70-luvun henkisessä Must Puudel -kahvilassa vanhan kaupungin laidalla (Muurivahe 20).

Kasvohoito oli asiallinen ja hyvä, mutta paikka sen verran karu, että sitä on turha mainita. Jos joku sen sijaan tietää jonkun hyvän ja viihtyisän kauneushoitolan Tallinnassa, otan mieluusti vinkkejä vastaan! Samoin vinkit kampaamoista kiinnostaisivat...

Käväisin myös paikallisessa Taidehallissa eli Kunstihoonessa, mutta sen hetkinen näyttely oli aika mitäänsanomaton. Ennen laivalle nousua piti vielä testata Foursquaresta bongattu Gourmet Coffee, joka sijaitsi hiukan kauempana keskustassa mutta osoittautui ehdottomasti poikkeamisen arvoiseksi. Kahvi oli hyvää ja ruokalistalta löytyi maistuvia perusannoksia kuten pasta bolognesea lammaslihapullilla sekä herkullisia leivonnaisia. Uskomattomaan Brita-kakkuun oli hyvä lopettaa.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tätä ei suunniteltu, kaikki saman teeman alainen häppeningi vain kätevästi osui samaan viikonloppuun.

Itsenäisyysviikonloppu alkoi jazz-ajan tunnelmissa jo perjantai-iltapäivällä Villa Katayassa Lauttasaaressa, jonne olin saanut eräältä tutulta mystisen oloisen Great Gatsby -kutsun. Juhlissa parveili iloisen aikakauden edustajia, tytöt hiuskoristeissaan ja pitkissä helmikoruissaan, pojat lierihatuissaan ja puvunliiveissään. Yksinäisen vihreän valon sijasta lahden toisella puolella välkkyivät Keilaniemen valot.

Lauantaina teema jatkui jazz-brunssilla Punavuoressa. Tämän kotibrunssin konsepti on erityisen helppo: jokainen tuo jotain hyvää syötävää tai juotavaa ja taustalla soi vanha jazz. Harmillisesti tila ja rajallinen astiakokoelma hillitsivät kutsuttavien lukumäärää, joka piti pitää tusinassa.

Sunnuntaina oli aika pukeutua hieman showmaisemmin, heittää puuhkat olalle ja asettaa sulat päähän. Heiluimme tanssiryhmän kanssa vanhan klassikkokappaleen tahtiin Ofelia Marketissa, Kulttuuriareena Glorian lavalla. Charleston on muuten superhauskaa, kirjoitin siitä aiemmin täällä.

Paluu 2010-luvulle on luonnollisesti ottanut hiukan voimille, mutta sitä helpottaa parhaillaan pyörivä We Jazz -festivaali. Istuin tänään Oddarrangin leffakeikalla Andorrassa. Erilaisia festarikeikkoja on lauantaihin asti, ja vähintäänkin pistäydyn vielä Kluuvin kauppakeskuksessa We Jazz -näyttelyssä.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

 

Mikä on ainoa hyvä asia siinä, että iltapäivällä on yhtä pimeää kuin keskiyöllä? Se, että illanvieton ystävien kanssa voi hyvin aloittaa jo neljältä.

Viikonloppuna oli tähti-illallisrundin oma vuoroni. Pidin teekutsut. Samalla sain tilaisuuden testata maidottomia ja gluteenittomia reseptejä, kaksi niistä tässä alla.

Jännittävät, kupissa aukeavat teekukat puolestaan löytyivät Stockan herkusta.

Onko muuten merkki aikuisuudesta, että siivoaa juhlien jäljet heti, kun vieraat ovat poistuneet?

Banaanipekaanimuffinit

Pehmoisia, kosteita ja superterveellisiä: ei rasvaa ja ainoana lisättynä sokerina hunaja. Täydellisiä teen seuraksi skonssien sijaisena. Muokkasin tästä ohjeesta oman versioni:

2 dl muussattua banaania (noin 3 banaania)
1 dl Bonnen makeuttamatonta omenasosetta
5 kananmunaa
0,5 dl hunajaa (lisää tai vähennä oman mieltymyksen mukaan)
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
70 g murskattuja pekaanipähkinöitä

1. Uuni 180 asteeseen ja muffinivuoat pellille.
2. Sekoita banaanimuusi, omenasose, munat ja hunaja.
3. Lisää jauhot, suola, kaneli, ruokasooda ja lopuksi pähkinät.
4. Täytä muffinivuoat (n. ¾ vuoasta).
5. Paista n. puoli tuntia, kunnes muffinit ovat hieman ruskistuneet.

Pastel de natat

Pitkäaikainen henkilökohtainen suosikkileivokseni, palaan näihin joskus vielä ihan omalla postauksella! Tämä hyvä ohje on peräisin täältä. Korvasin maitotuotteet kasvipohjaisilla aineilla. Vaivaa säästää, että pohjina voi käyttää valmiita lehtitaikinalevyjä (jolloin lopputulos todennäköisesti on parempi kuin jos itse väsäisi taikinan), niitä löytyy tarvittaessa myös gluteenittomina.

(n. 12 kpl)

Pohja:

6 lehtitaikinalevyä

Täyte:

2 rkl perunajauhoja

1,5 rkl vaniljasokeria

2 dl mantelimaitoa

2 dl kasvipohjaista kermaa

1 dl sokeria

3 keltuaista

Pikkuisen kanelia

1. Ota lehtitaikinat sulamaan, irrota ne toisistaan ja asettele esim. leivinlaudalle.
2. Täyte: mittaa kylmä maito kattilaan, sekoita joukkoon perunajauhot ja vaniljasokeri. Lisää keltuaiset, kerma ja sokeri. Sekoita tasaiseksi, kiehauta, ota pois levyltä ja sekoita. Voit lisätä hitusen kanelia.
3. Leivosvuoat pellille, leikkaa taikinasta lasilla ympyröitä ja asettele vuokiin.
4. Jaa jäähtynyt täyte vuokiin.
5. Paista 225 asteessa n. 20 min, kunnes täyte ja reunat ovat saaneet hiukan väriä.
6. Ripottele päälle kanelia ennen kuin syöt.