Ladataan...
Pikkuseikkoja

Vinkkipankki-blogin Vinkkipankkiiri teki loistavan listan elokuvien parhaista bilekohtauksista.

Tässä inspiroituneena listasin kolme muuta aattoiltaan sopivaa klassikkoa, joiden seurassa voimme siirtyä seuraavaan vuoteen:

1. Leffa: 200 cigarettes

Bileet eivät mene aivan putkeen uudenvuodenaatosta New Yorkissa kertovassa draamassa (1999), jossa näyttelevät mm. Ben Affleck, Kate Hudson, Christina Ricci, Paul Rudd, Courtney Love ja Dave Chappelle.

2. Biisi: what are you doing new years eve?

Zooey Deschanel ja Joseph Gordon Levitt laulavat duettona videolle (2011) vanhaa klassikkokappaletta.

3. Cocktail: Rosmariini-viskisour

Vuosi sitten siivitin vuoden vaihtumista rosmariinilla ja vaahterasiirapilla maustetuilla viskisoureilla, uusitaan siis resepti:

(2 annosta)
4 rosmariinin oksaa
8 cl viskiä
4 cl itsepuristettua sitruunamehua
2 cl vaahterasiirappia
1 kananmunan valkuainen
Jäitä

Ota kaksi rosmariinin oksaa, taivuttele niitä käsissäsi ja tipauta shakerin pohjalle. Kaada päälle viski, sitruunamehu, vaahterasiirappi ja valkuainen. Sheikkaa hetki, lisää muutama jääpala ja sheikkaa juoma kylmäksi. Laita jäitä laseihin, kaada juoma päälle ja koristele drinkit rosmariinin oksalla.

Ihanaa vuodenvaihdetta ja hyviä asioita ensi vuodelle!

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Vihreitä kuulia ja Tarte Tatineja, tasatunnein tähtisateen lailla välkehtivä Eiffel-torni, tonttulakkipäisiä ranskalaisia, pihviä ja punaviiniä, Canal Saint-Martinin autiot kadut jouluaaton iltana, Républiquen aukion tihkusateessa sammuneet muistokynttilät, kiväärein varustettu poliisi aina jossain, takkien avausta museoissa ja laukkujen tarkistus Galeries Lafayettessä, tapaninpäivän täyteen ahdetut metrovaunut, taidenäyttelyitä, Martini Biancoa terassilla lämpölampun alla, 15 lämpöastetta ja keväästä muistuttava kirkas auringonpaiste.

 

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Narsismi voi olla tervettä tai sairasta. Yleensä siihen kiinnitetään huomiota, kun siitä alkaa erottaa negatiivisia piirteitä. Heini Junkkaalan käsikirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Olipa kerran minä – narsistin kootut totuudet käsittelee näitä negatiivisia piirteitä laajasti, alkaen minä-keskeisestä neuroottisuudesta ja venyen toisia vahingoittavaan narsistiseen persoonallisuushäiriöön. 

Minna Haapkylä on teoksen päähenkilö, näytelmäkirjailija, joka tarkastelee narsismia kirjoittamissaan henkilöhahmoissa ja kääntää niiden kautta katseen itseensä. Lavalle marssitettavissa henkilöhahmoista on niin väkivaltaista aviomiestä ja marttyyriksi heittäytyvää vaimoa kuin huomioon tottuneita julkisuuden henkilöitä kuten Jari Sarasvuo ja Mika Myllylä.

Junkkaala alkoi kertomansa mukaan kirjoittaa aiheesta havaittuaan, että hänen omaa käyttäytymistään ohjaa jatkuva tarve tehdä vaikutus muihin ihmisiin. Sama vaivaa Haapkylän esittämää neuroottista näytelmäkirjailijaa, jonka yhtenä pakkomielteenä on kadulla vastaankävellyt Helsingin Sanomien teatterikriitikko. 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä nähtävä näytelmä on viihdyttävä, hauska ja nopeatempoinen. On helppo antautua sen otteeseen ja pysyä matkassa loppuun saakka. Kaikki roolitukset ovat erinomaisia, mutta erityisesti mieleen jäi Jessica Grabowskyn heittäytymiset vaikeana kotivaimona ja itsetietoisena norjalaistoimittajana.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Pakene loppuvuoden pimeyttä ja sadetta museoiden suojiin!

Tässä kolme kiinnostavaa taidenäyttelyä:

Kuva: HAM / Maija Toivanen

1. Ai Weiwei @ helsinki

Uusi Helsinki Art Museum eli HAM esittelee maailmankuulun kiinalaisen nykytaiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin Ai Weiwein taidetta. Monet teoksista ottavat näyttävästi museotilan haltuunsa kuten Qing-dynastian aikaisesta talosta tehty Valkoinen talo (2015) ja eri puista ja puulajeista koottu Puu (2010). Puu materiaalina toistuu lähes kaikissa muissakin näyttelyn teoksissa. Kiinan viranomaiset pidättivät taannoin Ai Weiwein kuukausiksi ja takavarikoivat tämän passin muutamaksi vuodeksi, ja kun passi viime kesänä palautettiin, taiteilija muutti Berliiniin. Ai Weiweillä on yhä Pekingissä studio, jossa hänen tiiminsä toteuttaa taiteilijan suunnittelemat teokset. Näyttely on esillä 28.2.2016 asti Tennispalatsissa.

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

2. Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu

Kiasman näyttely on katsaus yhteiskunta- ja kulutuskriittisen nykytaiteilija Jani Leinosen tähän astiseen tuotantoon. Joukosta löytyy useita tutuiksi tulleita teoksia kuten Elovena-tuotepaketit, logoista leikatut ajatelmataulut, kerjäläisiltä kerätyt kyltit ja Ronald McDonald-nuken kidnappaus. Myös Budapestissä toteutetun Hunger King -pikaruokalan rekvisiitat on pystytetty museoympäristöön. Näyttely on esillä 31.1.2016 asti.

Erica Nyholm, Menetys (2014)

3. Nuoret 2015

Suomen Taiteilijaseuran kahden vuoden välein tuottama näyttely Taidehallissa kokoaa yhteen alle 35-vuotiaiden kotimaisten tai Suomessa asuvien taiteilijoiden tuoreita teoksia. Eräitä mieleenpainuvimpia töitä ovat Erica Nyholmin huolellisesti rakennetut ja tunnelmaltaan pysähtyneet, aikakauslehtimäiset valokuvat. Näyttely sisältää valokuvataiteen lisäksi maalauksia, videoteoksia ja installaatioita. Näyttely on esillä 3.1.2016 asti.

Sunday on the banks of the River Marne, France, 1938 © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos

P.S. Älä unohda: Henri Cartier-Bresson

Ateneumin ihana valokuvanäyttely, josta kirjoitin jo aiemmin, on auki vielä 31.1.2016 saakka.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Charles Dickensin jouluinen pienoisromaani A Christmas Carol (1843) on suomennettu muun muassa nimillä Joululaulu, Saiturin jouluyö ja Saiturin joulu. Sen tarina voi monelle olla tuttu vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan, onhan sitä hyödynnetty niin Disney-piirretyssä, The Muppets-versiossa kuin Matthew McConaugheyn tähdittämässä romanttisessa komediassa Ghosts of Girlfriends Past. Myös Frank Capran klassikkojoululeffan It's a Wonderful Life juonesta ja hengestä voi tunnistaa paljon samaa.

Luonnollisesti Dickensin tarinasta on tehty myös teatterisovituksia. Kurt Nuotion suomentama ja ohjaama Saiturin joulu pyöri Kansallisteatterin lavalla jo muutama vuosi sitten ja on palannut ohjelmistoon. Näytelmän pääroolissa Ebenezer Scrooge -nimisenä kitupiikkinä nähdään Vesa Vierikko. Tyly mies joutuu kohtaamaan niin menneisyytensä, nykyhetken kuin potentiaalisen tulevaisuutensa kasvoista kasvoihin joulun kolmen hengen kautta. 

Koko perheen musikaalinäytelmän kunnianhimoinen lavastus luo katsojan silmien eteen niin uskottavasti 1800-lukulaisen kaupunkimiljöön ja talojen sisätilat, että tuntuu kuin katselisi elokuvaa. Laulukohtaukset ovat laadukkaita ja roolitukset luontevia. Erityisen suloisesti näyttelee kirkasääninen Elsa Brotherus Scroogen kirjanpitäjän Bobin pientä Tim-poikaa. 

Näytelmän yllättävin hetki koittaa, kun lavalle ilmaantuu Tulevan joulun henki. Sehän on... kuin ilmetty Klaus Kinski, Werner Herzogin elokuvassa Nosferatu - yön valtiasTero Jartti onnistuu imitoimaan ilmiömäisesti maanisen saksalaisnäyttelijän pelottavaa Dracula-hahmoa. (Huomattakoon, että Kinskin elokuvan ja vampyyriroolin esikuvana puolestaan on F.W. Murnaun kauhuelokuva vuodelta 1922). Loistavaa intertekstuaalisuutta!

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Jatkan taas vaihteeksi Junalla Japanissa -raportointia – vielä ei olla edes puolessa välissä.

Yksi Japanin matkamme harkittuja suunnitelmia oli kiivetä Fujin huipulle ja sieltä alas. Tarkoitus oli siirtyä Fujin äärelle suoraan Hakonesta, joka sijaitsee käytännössä samalla luonnonpuistoalueella. Paikan päällä ja karttaa vilkaistuamme kävi ilmi, että Kawaguchiko, yksi Fujin järvialueen viidestä järvestä ja tukikohtamme Fujille, sijaitseekin täysin vastakkaisella puolella vuorta kuin Hakone ja sinne päästäkseen on kierrettävä Tokion kautta. Teimme siis piipahduksen pääkaupunkiin jo tässä vaiheessa.

Hiljaisen Hakonen ja Shinjukun aseman, maailman vilkkaimman liikennesolmukohdan, ero oli huima. Tuli heti kotoisa fiilis sitten viime kerran, kun olin Tokiossa. Ennen paluuta luontomaisemiin varasimme vaihtoaikaa seuraavaan junaan, jotta ehtisimme löytää adapterin ja taskulampun, ja noin kaksi korttelia käveltyämme vastaan osui kahdeksankerroksinen elektroniikkaliike, josta löysi ihan mitä vain.

Pääsimme junapassilla tällä kertaa Otsukiin asti. Siellä vaihdoimme erillismaksulla pienempään paikallisjunaan, joka vei Kawaguchikoon. Olimme valinneet hotellin pikkuisen keskustan ulkopuolelta, koska sen parvekkeelta piti avautua näkymä kohti Fujia. Perille päästyämme oli pilkkopimeää, ja kun heräsimme, harmaat sadepilvet peittivät järven laidat niin, että oli täysin mahdoton arvata, missä kohtaa vuori saattaisi seisoa.

Huonosta säästä huolimatta ja tiukasta matkaohjelmasta johtuen hyppäsimme heti aamulla Kawaguchikon juna-aseman edestä bussiin, joka vei noin 45 minuutissa Fujin vitosasemalle nimeltä Kawaguchiko 5th Station – tunnetaan myös nimillä Subaru Line 5th Station tai Yoshidaguchi 5th Sation (neljästä vitosasemasta se suosituin). Kuukausi oli juuri sinä päivänä vaihtunut elokuusta syyskuuhun, ja bussin lähtöajat kumpaankin suuntaan harventuneet, joten kiipeilyaikaa perillä oli erittäin rajatusti. Tämän päälle lähtöpisteellä odotti rankkasade. Arvoimme hetken pelimerkkejä ja päädyimme ostamaan turistikrääsäkaupasta ydinvoimalaunivormua muistuttavat hopeanvalkoiset sadeasut. Jututimme turistikeskuksen työntekijää, jonka mukaan kiipeämistä vuorelle ei nyt suositeltu kurjan sään vuoksi. Lähdimme matkaan.

En ole koskaan kokenut yhtä montaa sääilmiötä muutaman tunnin aikana. Vuoroin satoi, vuoroin paistoi lämpimästi, toisinaan ei nähnyt viittä metriä pidemmälle sumussa ja välillä ihailimme sateenkaaria. Pilvimassat velloivat ohi ja tilalle tuli aina uusia. Alkumatkan loiva hiekkainen rinne muuttui ylempänä yllättävän jyrkäksi ja tuuli yltyi yhä kovemmaksi. Siinä vaiheessa, kun tihkusateessa roikuin kaksin käsin kivenlohkareissa ja pelkäsin, että tuuli vie minut mukanaan, oli pakko luovuttaa. Huippu jäi saavuttamatta, mutta nauratin monia vaelluskenkäisiä japanilaisia kulkemalla koko matkan löysäremmisissä varvastossuissa.

Palasimme Kawaguchikoon ja nautimme aikaisen illallisen perinteisessä ravintolassa, jossa ruoat grillattiin pöydän paikalla olevan aukon yllä. Säpsähdin joka kerta, kun keppiin seivästetty suolistettu kala nytkähteli – niitä opettavaisia katso ja ymmärrä mitä syöt -hetkiä meille länsimaalaisille. Päästyämme lopen uupuneina hotelliin, pulahdimme kattoterassin poreammeeseen tähtitaivaan alla ja päättelimme sen jälkeen iltamme alakerran American barissa. Aamulla heräsimme ja avasimme parvekkeen oven: suoraan edessä kohosi Fuji pieni pilviharso ympärillään.

Uusi, tällä kertaa aurinkoinen, päivä osoittautui täydelliseksi päiväksi kiivetä vuorelle – joillekin toisille. Sen sijaan nautimme aamiaisen kahvilan terassilla järvinäköalaa ihaillen ja hyppäsimme uuteen junaan matkamuistona Fujin muotoisia pikkuleipiä. Jos on aikaa tutustua Fujin lisäksi sen järvialueeseen, Kawaguchiko vaikutti varsin viihtyisältä ja tarjoaa vierailijoille muun muassa sightseeing-bussimatkoja, kierroksia paikallisessa sake-panimossa ja kylpyhetkiä onseneissa.

Fuji piti pilviharson yllään loppuun asti visiittimme ajan, mutta myöhemmin junan ikkunasta, kuin kiusatakseen, se vilautti pienen hetken myös paljasta huippuaan.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kiitos Prisca Leclerc'in Suuren ranskalaisen keittokirjan isä sai sunnuntaina hieman mössön mutta maultaan taivaallisen Tarte Tatinin. Mössöydestä tosin voi kiittää ainoastaan leipojaa, ei keittokirjan tekijää.

Ensimmäinen (ja täydellinen) Tarte Tatinini oli ilmeisesti moukan tuuria, sillä seuraavasta tuli muodotonta massaa (syytän mökkiolosuhteita). Tässä kolmannessakin oli omat haasteensa, mutta nyt voin väittää tunnistavani Tarte Tatinin merkittävimmät sudenkuopat, jotka välttämällä saa aikaan täydellisen ranskalaisen omenapiirakkanautinnon.

Vinkkilistani tärkein kohta on ehdottomasti kolmonen, josta myös Leclerc puhuu keittokirjassaan: "Lisäsin sokeria, annoin sen paahtua hieman liian pitkään eli juuri sopivasti - - Tarte Tatinin omenat ovat valmiit, kun sokeri tuoksuu melkein palaneelta." Muista tämä!

TOP 5 -vinkIT Tarte TatiniIN
  1. Käytä valurautapaistinpannua. Vaikka omenat voi paistaa erikseen tavallisella pannulla ja siirtää sitten uunivuokaan, paras tulos tulee valurautaisella paistinpannulla, jonka matalat reunat pitävät piirakan koossa, kun sitä kumotaan tarjoiluvadille.
  2. Halkaise omenat vain kahteen osaan. Vaikka puolikkaat omenat tuntuvat suurilta, älä paloittele niitä yhtään pienemmiksi, jotta piirakka saa oikeanmuotoisen pinnan.
  3. Älä pelkää paistaa omenia kovalla lämmöllä. Omenoiden pitää karamellisoitua kunnolla ja saada karamellin tumma väri. Jos et paista omenia tarpeeksi kuumalla, ne ehtivät muussaantua ennen kuin karamellisoituvat.
  4. Käytä laakeaa tarjoiluastiaa. Kun alat kumota piirakkaa, laita päälle laakea, reunaton tarjoiluastia, jonka saa kiinni pannun reunoihin, jotta piirakka ei hajoa kumotessa.
  5. Erikoisruokavaliot. Maidotonta/vegaania ruokavaliota varten olen vaihtanut voin maidottomaan Floraan. Tarte Tatinin lisukkeeksi sopii Oatlyn loistava maidoton crème fraiche eli iMat Fraiche, jota saa nykyään ainakin K-kaupoista ja -marketeista.

Prisca Lecrerc'in Tarte Tatin – suuri ranskalainen keittokirja sisältää klassisen Tarte Tatinin lisäksi sekahedelmäversion samasta piirakasta sekä kolme suolaista versiota. Silti teos on paljon muutakin. Se kertoo monipuolisesti reseptit arkiruokiin, pieniin purtaviin, lisukkeisiin, patoihin, keittoihin, hilloihin ja jälkiruokiin.

Kirja on kuvitettu houkuttelevin ruoka- ja maisemakuvin ja kirjoittajan maalailevat tekstit toimivat oppaana ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Kunhan keittiöremonttini joskus valmistuu, aion tutustua kirjan avulla myös muiden ranskisherkkujen saloihin.

Ja vielä vinkki ennen Lecrerc'in Tarte Tatin -reseptiä. Näin pikkujoulukauteen omenapiirakan rinnalle sopii mainiosti vaalea glögi, esimerkiksi Hans Välimäen vuosikertaglögi 2015.

Priscan Tarte Tatin / Tarte Tatin de Prisca 

35 + 20 min, 8–10 palaa

Pohja
100 g pehmeää voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tomusokeria
n. 1 rkl kylmää vettä

Täyte
4–5 omenaa (mieluiten granny smith)
100 g voita
2 dl sokeria

Ota voi ajoissa pehmenemään. Tee pohja: Mittaa kulhoon jauhot ja tomusokeri ja nypi pehmennyt voi niiden joukkoon, kunnes seos on tasaisen rakeinen. Lisää seokseen vesi. Tee taikinasta pallo ja jätä kulhoon lepäämään. Mikäli pallo ei pysy kasassa, voit lisätä vielä tilkan vettä.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Tee täyte: Kuori omenat. Poista siemenkodat ja leikkaa omenat puoliksi. Mittaa voi ja sokeri paistinpannulle ja anna sulaa. Lisää omenat. Paista omenoita kovalla lämmöllä. Anna omenoiden karamellisoitua, kunnes voi ja sokeri on muuttunut tummahkon karamellin väriseksi ja suurin osa nesteestä on haihtunut (noin 20 minuuttia, riippuen omenoiden mehukkuudesta). Nostele omenia välillä, etteivät pohjimmaiset omenat pala. Omenien kuuluu karamellisoitua, kunnes ne tuoksuvat tummalta karamellilta. Piirakan juju on, että omenatäyte on tummahkoa ja tahmeaa omenakaramellia. Kun omenat ovat karamellisoituneet, ota pannu liedeltä ja anna jäähtyä sen verran, että kiehuminen loppuu.

Ota taikina osissa käteen, litistä se käsien välissä ohueksi levyksi (0,3 cm) ja asettele omenien peitoksi pala kerrallaan.

Laita pannu uuniin noin 20 minuutiksi, kunnes taikina on ruskistunut. Anna jäähtyä pari minuuttia, kumoa piirakka tarjoilualustalle. Anna pannun olla piirakan päällä vielä muutaman minuutin ajan, jotta se jähmettyy.

Tarjoile haaleana tai jäähtyneenä. Lisukkeeksi sopii vaniljajäätelö tai crème fraiche.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Henri Cartier-Bresson. Forcalquier, France, 1972 © Martine Franck / Magnum Photos 

The Berlin wall. West Berlin, West Germany, 1962 © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos

Leningrad, Russia, 1973 © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos

Sunday on the banks of the River Marne, France, 1938 © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos

Matkakuume? Suuntaa Ateneumiin. Ranskalaisen valokuvaajalegenda Henri Cartier-Bressonin (1908–2004) retrospektiivi kuljettaa pariisilaiselta sillalta Berliinin muurille, Leningradin Talvipalatsille ja Italian piazzoille, Euroopasta Yhdysvaltoihin, sitten Meksikoon, Intiaan, Lähi-itään, Kiinaan, Japaniin ja Balille. 

Maita ja mantereita kiertäneen ja maailmanhistorian merkkitapahtumia tallentaneen valokuvaajan kuvissa kohteena ovat kuitenkin yleensä ihmisyksilöt, niin tavalliset kuin tunnetut. Muotokuviin Cartier-Bresson ikuisti monia kirjailijoita ja taiteilijoita, muun muassa Jean-Paul Sartren, Truman Capoten, Samuel Beckettin, Pablo Picasson ja Henri Matissen.

Henri Cartier-Bresson – The Man, the Image & the World, Ateneumissa 31.1.2016 saakka

Ladataan...
Pikkuseikkoja

*Yhteistyöpostaus Helsinki Altaan kanssa*

Nyt on viikko aikaa osallistua kaupunkikulttuurin piristämiseen aivan ruohonjuuritasolla!

Urbaaneja ulkoilma-altaita löytyy suurkaupungeista Vancouverista Tokioon – ja aivan pian myös Helsingistä. Idea keskellä kaupunkia sijaitsevasta ympärivuotisesta maauimalasta on muhinut jo vuosia hankkeen takana olevan porukan mielessä; mukana on mm. Kulttuurikeskus Korjaamon taustavoimia. Tänä syksynä Helsinki Allas Oy sai Allas-merikylpylälleen rakennusluvan, eikä tämän kanssa suinkaan kuhnailla: Allas avautuu Kauppatorin itälaidalle, Katajanokan puolelle Finnairin maailmanpyörän viereen jo ensi keväänä.

Allas ei ole pelkkä kylpylä, vaan sen on tarkoitus toimia hyvinvoinnin ja kaupunkikulttuurin keskuksena. Altaiden lisäksi kokonaisuuteen kuuluu näköalasauna, ravintola-alue kattoterasseineen, auringonottopaikkoja ja kaupunkipuutarha. Paikalla aiotaan järjestää niin uimakouluja, pilatesta kuin erilaisia kuttuuritapahtumia – oletettavasti myös ulkoilmaelokuvanäytöksiä, joita alueella on pidetty jo kahtena syksynä.

Juuri tätä merenrantapääkaupunkimme on kaivannut: aivan ydinkeskustassa veden äärellä sijaitsevaa virkistyskeskittymää, joka kerää kaupunkilaiset yhteen. Yleensähän merellisestä tunnelmasta nautitaan lähinnä kuin ohimennen, muut ihmiset sivuuttaen: rantateitä pitkin hölkätessä tai Suomenlinnan lauttaan hypätessä. Yksinkertainen ajatus, ihmiset viettämässä aikaa yhdessä meren rannalla, viehättää. 

Vastikään Japanin onseneihin ihastuneena en myöskään pidä pöllömpänä ajatuksena, että voitelisin ensin väsyneen työpäivän kuonat pois merikylpylässä ja palaisin sitten rentoutuneena kotiin.

Altaan omistajaksi KaupunkikulttuuriIn sijoittaMALLA

Mutta asiaan: Altaalle on parhaillaan käynnissä joukkorahoituskampanja, jonka kautta kenestä vain voi tulla Altaan yksi omistajista. Minimisijoitus on 200 euroa, jolla saa yhden osakkeen. Osakkeen omistajat saavat luonnollisesti Altaaseen liittyviä etuja ja parhaimmassa tapauksessa myös voittoa sijoituksestaan. 

Altaan osaomistajaksi pääsee rekisteröitymällä ensin www.invesdor.com-joukkorahoitussivustolla ja tekemällä sen jälkeen sijoituksen pankkitunnuksilla. Osallistumisaikaa pidennettiin juuri vähäsen, ja osallistua ehtii vielä tiistaihin 3.11.2015 saakka.

500 000 euron tavoitteesta on tällä hetkellä koossa jo yli 460 000 euroa. Koko Allas-kokonaisuuden budjetti on 8,5 miljoonaa euroa, ja joukkorahoituksen osuudella katetaan osa kylpylän rakennuksista, altaista ja maatöistä.

Lisää tietoa ALTAASTA ja SEN OMISTAMISEN EDUISTA: 

www.helsinkiallas.fi/joukkorahoitus

Ladataan...
Pikkuseikkoja

"Miten vanha olet?" hän kysyi.

"Kolmekymmentäviisi", sanoin. Selkeät faktat, joista ei voi erehtyä, ovat yksi tämän maailman miellyttävimpiä asioita. "Olen eronnut kauan sitten ja nyt olen yksin. Lapsia ei ole. Eikä rakastettua."

Haruki Murakamista on tullut jo niin suosittu Suomessa, että jatkossa voinemme olettaa hänen jokaisen uuden romaaninsa tulevan suomennetuksi. (Vaan miten on viime vuonna ilmestyneen Men Without Women -novellikokoelman laita? Arvostavatko suomalaiset tarpeeksi novelleja?) Miehen varhaisesta tuotannosta löytyy silti useita romaaneja (ja niitä novellikokoelmia), joita voi yhä nauttia lähinnä englanniksi ellei japani ole hallussa. Nyt Tammi on kuitenkin tehnyt hienon teon antamalla Raisa Porrasmaan kääntää ennensuomentamattoman teoksen vuodelta 1985 suoraan alkuperäiskielestä.

Maailmanloppu ja ihmemaa ilmestyi alunperin Suuren lammasseikkailun (1982) ja Norwegianin Woodin (1987) välissä. Meillä Suomessa se ilmestyi nyt lokakuussa. Kahteen erilaiseen maailmaan jakautuva teos on harvinaisen vauhdikasta Murakamia. Varaudu salaliittoihin, pakojuoniin, väkivaltaisiin korstoihin ja yksisarvisiin!

Vuorottain etenevillä tasoilla liikutaan rinnakkaistodellisessa "tavallisessa maailmassa" sekä tuonpuoleisessa fantasiamaailmassa. Pääteemoina ovat tietojenkäsittelyn ja unien lukemisen kautta ihmisen oma tietoisuus ja identiteetti.

Ensimmäisessä maailmassa seurataan Tokiossa asuvaa yksinäistä miestä, joka työkeikan kautta löytää itsensä keskeltä monimutkaista vyyhtiä. Humoristisesti sävytetyn scifi-seikkailutarinan muita henkilöhahmoja ovat pelkkiin vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutuva pullukka tyttö, raskauttavia tietoja hallussaan pitävä tutkijavanhus ja mahalaukun laajentumasta kärsivä hoikka kirjaston tyttö. Valtiota hallitsee organisaatio nimeltä Systeemi.

Toisessa maailmassa mies saapuu muurin ympäröimään hiljaiseen kaupunkiin ja opettelee siellä uutta elämäänsä untenlukijana. Surumielisen kaupungin kaduilla vaeltelee yksisarvisia ja sen sielunsa menettäneet varjottomat asukkaat eivät tiedä, miltä tuntuu rakastaa.

Minulla on tähän suomennettuun romaaniin astetta henkilökohtaisempi side. Tutustuttuani blogini kautta Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosien suomentajaan Raisaan, sain kunnian toimia Maailmanlopun ja Ihmemaan suomennoksen testilukijana ja kommentoida suomenkielistä tekstiä ja sen sanavalintoja. Todella mielenkiintoinen, hieno ja opettavainen kokemus!

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tänään, juuri tänään, Marty saapuu Back To The Future II -leffassa vuodesta 1985 vuoteen 2015, ja me elämme sitä nyt.

Missä ovat lentävät skeittilaudat ja automaattisesti kiinnittyvät kengännauhat (lentävistä autoista puhumattakaan)? 3D:täkin hyödynnetään aivan liian vähän ulkomainonnassa. Sen sijaan Pepsi Perfect on päässyt markkinoille – ainakin yhden päivän ajaksi, rajoitetulla määrällä. 

Vauhdikasta aikamatkailua Martyn ja Docin kanssa BTTF-trilogian juhlinnoissa Bio Rexissä, Orionissa ja kotikatsomoissa! Ja jos leffat eivät riitä, on niille myös jatkot Steam Hellsingissä.

Pages