Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Vinkkipankki-blogin Vinkkipankkiiri teki loistavan listan elokuvien parhaista bilekohtauksista.

Tässä inspiroituneena listasin kolme muuta aattoiltaan sopivaa klassikkoa, joiden seurassa voimme siirtyä seuraavaan vuoteen:

1. Leffa: 200 cigarettes

Bileet eivät mene aivan putkeen uudenvuodenaatosta New Yorkissa kertovassa draamassa (1999), jossa näyttelevät mm. Ben Affleck, Kate Hudson, Christina Ricci, Paul Rudd, Courtney Love ja Dave Chappelle.

2. Biisi: what are you doing new years eve?

Zooey Deschanel ja Joseph Gordon Levitt laulavat duettona videolle (2011) vanhaa klassikkokappaletta.

3. Cocktail: Rosmariini-viskisour

Vuosi sitten siivitin vuoden vaihtumista rosmariinilla ja vaahterasiirapilla maustetuilla viskisoureilla, uusitaan siis resepti:

(2 annosta)
4 rosmariinin oksaa
8 cl viskiä
4 cl itsepuristettua sitruunamehua
2 cl vaahterasiirappia
1 kananmunan valkuainen
Jäitä

Ota kaksi rosmariinin oksaa, taivuttele niitä käsissäsi ja tipauta shakerin pohjalle. Kaada päälle viski, sitruunamehu, vaahterasiirappi ja valkuainen. Sheikkaa hetki, lisää muutama jääpala ja sheikkaa juoma kylmäksi. Laita jäitä laseihin, kaada juoma päälle ja koristele drinkit rosmariinin oksalla.

Ihanaa vuodenvaihdetta ja hyviä asioita ensi vuodelle!

 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Vihreitä kuulia ja Tarte Tatineja, tasatunnein tähtisateen lailla välkehtivä Eiffel-torni, tonttulakkipäisiä ranskalaisia, pihviä ja punaviiniä, Canal Saint-Martinin autiot kadut jouluaaton iltana, Républiquen aukion tihkusateessa sammuneet muistokynttilät, kiväärein varustettu poliisi aina jossain, takkien avausta museoissa ja laukkujen tarkistus Galeries Lafayettessä, tapaninpäivän täyteen ahdetut metrovaunut, taidenäyttelyitä, Martini Biancoa terassilla lämpölampun alla, 15 lämpöastetta ja keväästä muistuttava kirkas auringonpaiste.

 

 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Narsismi voi olla tervettä tai sairasta. Yleensä siihen kiinnitetään huomiota, kun siitä alkaa erottaa negatiivisia piirteitä. Heini Junkkaalan käsikirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Olipa kerran minä – narsistin kootut totuudet käsittelee näitä negatiivisia piirteitä laajasti, alkaen minä-keskeisestä neuroottisuudesta ja venyen toisia vahingoittavaan narsistiseen persoonallisuushäiriöön. 

Minna Haapkylä on teoksen päähenkilö, näytelmäkirjailija, joka tarkastelee narsismia kirjoittamissaan henkilöhahmoissa ja kääntää niiden kautta katseen itseensä. Lavalle marssitettavissa henkilöhahmoista on niin väkivaltaista aviomiestä ja marttyyriksi heittäytyvää vaimoa kuin huomioon tottuneita julkisuuden henkilöitä kuten Jari Sarasvuo ja Mika Myllylä.

Junkkaala alkoi kertomansa mukaan kirjoittaa aiheesta havaittuaan, että hänen omaa käyttäytymistään ohjaa jatkuva tarve tehdä vaikutus muihin ihmisiin. Sama vaivaa Haapkylän esittämää neuroottista näytelmäkirjailijaa, jonka yhtenä pakkomielteenä on kadulla vastaankävellyt Helsingin Sanomien teatterikriitikko. 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä nähtävä näytelmä on viihdyttävä, hauska ja nopeatempoinen. On helppo antautua sen otteeseen ja pysyä matkassa loppuun saakka. Kaikki roolitukset ovat erinomaisia, mutta erityisesti mieleen jäi Jessica Grabowskyn heittäytymiset vaikeana kotivaimona ja itsetietoisena norjalaistoimittajana.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Pakene loppuvuoden pimeyttä ja sadetta museoiden suojiin!

Tässä kolme kiinnostavaa taidenäyttelyä:

Kuva: HAM / Maija Toivanen

1. Ai Weiwei @ helsinki

Uusi Helsinki Art Museum eli HAM esittelee maailmankuulun kiinalaisen nykytaiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin Ai Weiwein taidetta. Monet teoksista ottavat näyttävästi museotilan haltuunsa kuten Qing-dynastian aikaisesta talosta tehty Valkoinen talo (2015) ja eri puista ja puulajeista koottu Puu (2010). Puu materiaalina toistuu lähes kaikissa muissakin näyttelyn teoksissa. Kiinan viranomaiset pidättivät taannoin Ai Weiwein kuukausiksi ja takavarikoivat tämän passin muutamaksi vuodeksi, ja kun passi viime kesänä palautettiin, taiteilija muutti Berliiniin. Ai Weiweillä on yhä Pekingissä studio, jossa hänen tiiminsä toteuttaa taiteilijan suunnittelemat teokset. Näyttely on esillä 28.2.2016 asti Tennispalatsissa.

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

2. Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu

Kiasman näyttely on katsaus yhteiskunta- ja kulutuskriittisen nykytaiteilija Jani Leinosen tähän astiseen tuotantoon. Joukosta löytyy useita tutuiksi tulleita teoksia kuten Elovena-tuotepaketit, logoista leikatut ajatelmataulut, kerjäläisiltä kerätyt kyltit ja Ronald McDonald-nuken kidnappaus. Myös Budapestissä toteutetun Hunger King -pikaruokalan rekvisiitat on pystytetty museoympäristöön. Näyttely on esillä 31.1.2016 asti.

Erica Nyholm, Menetys (2014)

3. Nuoret 2015

Suomen Taiteilijaseuran kahden vuoden välein tuottama näyttely Taidehallissa kokoaa yhteen alle 35-vuotiaiden kotimaisten tai Suomessa asuvien taiteilijoiden tuoreita teoksia. Eräitä mieleenpainuvimpia töitä ovat Erica Nyholmin huolellisesti rakennetut ja tunnelmaltaan pysähtyneet, aikakauslehtimäiset valokuvat. Näyttely sisältää valokuvataiteen lisäksi maalauksia, videoteoksia ja installaatioita. Näyttely on esillä 3.1.2016 asti.

Sunday on the banks of the River Marne, France, 1938 © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos

P.S. Älä unohda: Henri Cartier-Bresson

Ateneumin ihana valokuvanäyttely, josta kirjoitin jo aiemmin, on auki vielä 31.1.2016 saakka.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Charles Dickensin jouluinen pienoisromaani A Christmas Carol (1843) on suomennettu muun muassa nimillä Joululaulu, Saiturin jouluyö ja Saiturin joulu. Sen tarina voi monelle olla tuttu vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan, onhan sitä hyödynnetty niin Disney-piirretyssä, The Muppets-versiossa kuin Matthew McConaugheyn tähdittämässä romanttisessa komediassa Ghosts of Girlfriends Past. Myös Frank Capran klassikkojoululeffan It's a Wonderful Life juonesta ja hengestä voi tunnistaa paljon samaa.

Luonnollisesti Dickensin tarinasta on tehty myös teatterisovituksia. Kurt Nuotion suomentama ja ohjaama Saiturin joulu pyöri Kansallisteatterin lavalla jo muutama vuosi sitten ja on palannut ohjelmistoon. Näytelmän pääroolissa Ebenezer Scrooge -nimisenä kitupiikkinä nähdään Vesa Vierikko. Tyly mies joutuu kohtaamaan niin menneisyytensä, nykyhetken kuin potentiaalisen tulevaisuutensa kasvoista kasvoihin joulun kolmen hengen kautta. 

Koko perheen musikaalinäytelmän kunnianhimoinen lavastus luo katsojan silmien eteen niin uskottavasti 1800-lukulaisen kaupunkimiljöön ja talojen sisätilat, että tuntuu kuin katselisi elokuvaa. Laulukohtaukset ovat laadukkaita ja roolitukset luontevia. Erityisen suloisesti näyttelee kirkasääninen Elsa Brotherus Scroogen kirjanpitäjän Bobin pientä Tim-poikaa. 

Näytelmän yllättävin hetki koittaa, kun lavalle ilmaantuu Tulevan joulun henki. Sehän on... kuin ilmetty Klaus Kinski, Werner Herzogin elokuvassa Nosferatu - yön valtiasTero Jartti onnistuu imitoimaan ilmiömäisesti maanisen saksalaisnäyttelijän pelottavaa Dracula-hahmoa. (Huomattakoon, että Kinskin elokuvan ja vampyyriroolin esikuvana puolestaan on F.W. Murnaun kauhuelokuva vuodelta 1922). Loistavaa intertekstuaalisuutta!

 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Jatkan taas vaihteeksi Junalla Japanissa -raportointia – vielä ei olla edes puolessa välissä.

Yksi Japanin matkamme harkittuja suunnitelmia oli kiivetä Fujin huipulle ja sieltä alas. Tarkoitus oli siirtyä Fujin äärelle suoraan Hakonesta, joka sijaitsee käytännössä samalla luonnonpuistoalueella. Paikan päällä ja karttaa vilkaistuamme kävi ilmi, että Kawaguchiko, yksi Fujin järvialueen viidestä järvestä ja tukikohtamme Fujille, sijaitseekin täysin vastakkaisella puolella vuorta kuin Hakone ja sinne päästäkseen on kierrettävä Tokion kautta. Teimme siis piipahduksen pääkaupunkiin jo tässä vaiheessa.

Hiljaisen Hakonen ja Shinjukun aseman, maailman vilkkaimman liikennesolmukohdan, ero oli huima. Tuli heti kotoisa fiilis sitten viime kerran, kun olin Tokiossa. Ennen paluuta luontomaisemiin varasimme vaihtoaikaa seuraavaan junaan, jotta ehtisimme löytää adapterin ja taskulampun, ja noin kaksi korttelia käveltyämme vastaan osui kahdeksankerroksinen elektroniikkaliike, josta löysi ihan mitä vain.

Pääsimme junapassilla tällä kertaa Otsukiin asti. Siellä vaihdoimme erillismaksulla pienempään paikallisjunaan, joka vei Kawaguchikoon. Olimme valinneet hotellin pikkuisen keskustan ulkopuolelta, koska sen parvekkeelta piti avautua näkymä kohti Fujia. Perille päästyämme oli pilkkopimeää, ja kun heräsimme, harmaat sadepilvet peittivät järven laidat niin, että oli täysin mahdoton arvata, missä kohtaa vuori saattaisi seisoa.

Huonosta säästä huolimatta ja tiukasta matkaohjelmasta johtuen hyppäsimme heti aamulla Kawaguchikon juna-aseman edestä bussiin, joka vei noin 45 minuutissa Fujin vitosasemalle nimeltä Kawaguchiko 5th Station – tunnetaan myös nimillä Subaru Line 5th Station tai Yoshidaguchi 5th Sation (neljästä vitosasemasta se suosituin). Kuukausi oli juuri sinä päivänä vaihtunut elokuusta syyskuuhun, ja bussin lähtöajat kumpaankin suuntaan harventuneet, joten kiipeilyaikaa perillä oli erittäin rajatusti. Tämän päälle lähtöpisteellä odotti rankkasade. Arvoimme hetken pelimerkkejä ja päädyimme ostamaan turistikrääsäkaupasta ydinvoimalaunivormua muistuttavat hopeanvalkoiset sadeasut. Jututimme turistikeskuksen työntekijää, jonka mukaan kiipeämistä vuorelle ei nyt suositeltu kurjan sään vuoksi. Lähdimme matkaan.

En ole koskaan kokenut yhtä montaa sääilmiötä muutaman tunnin aikana. Vuoroin satoi, vuoroin paistoi lämpimästi, toisinaan ei nähnyt viittä metriä pidemmälle sumussa ja välillä ihailimme sateenkaaria. Pilvimassat velloivat ohi ja tilalle tuli aina uusia. Alkumatkan loiva hiekkainen rinne muuttui ylempänä yllättävän jyrkäksi ja tuuli yltyi yhä kovemmaksi. Siinä vaiheessa, kun tihkusateessa roikuin kaksin käsin kivenlohkareissa ja pelkäsin, että tuuli vie minut mukanaan, oli pakko luovuttaa. Huippu jäi saavuttamatta, mutta nauratin monia vaelluskenkäisiä japanilaisia kulkemalla koko matkan löysäremmisissä varvastossuissa.

Palasimme Kawaguchikoon ja nautimme aikaisen illallisen perinteisessä ravintolassa, jossa ruoat grillattiin pöydän paikalla olevan aukon yllä. Säpsähdin joka kerta, kun keppiin seivästetty suolistettu kala nytkähteli – niitä opettavaisia katso ja ymmärrä mitä syöt -hetkiä meille länsimaalaisille. Päästyämme lopen uupuneina hotelliin, pulahdimme kattoterassin poreammeeseen tähtitaivaan alla ja päättelimme sen jälkeen iltamme alakerran American barissa. Aamulla heräsimme ja avasimme parvekkeen oven: suoraan edessä kohosi Fuji pieni pilviharso ympärillään.

Uusi, tällä kertaa aurinkoinen, päivä osoittautui täydelliseksi päiväksi kiivetä vuorelle – joillekin toisille. Sen sijaan nautimme aamiaisen kahvilan terassilla järvinäköalaa ihaillen ja hyppäsimme uuteen junaan matkamuistona Fujin muotoisia pikkuleipiä. Jos on aikaa tutustua Fujin lisäksi sen järvialueeseen, Kawaguchiko vaikutti varsin viihtyisältä ja tarjoaa vierailijoille muun muassa sightseeing-bussimatkoja, kierroksia paikallisessa sake-panimossa ja kylpyhetkiä onseneissa.

Fuji piti pilviharson yllään loppuun asti visiittimme ajan, mutta myöhemmin junan ikkunasta, kuin kiusatakseen, se vilautti pienen hetken myös paljasta huippuaan.

Share

Pages