Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ian McEwan on yksi (useista) lempparikirjailijoistani. Ihailen miehen monipuolisuutta: hän voi kirjoittaa romanttista ihmissuhdedraamaa (Rannalla), pimeän puolelle menevää kasvukuvausta (esikoisteos Sementtipuutarha), psykologista jännitystä (Ikuinen rakkaus), mustaa komediaa (Amsterdam), sadistiseksi kehittyvää trilleriä (Vieraan turva), ilmastonmuutosta kommentoivaa parodiaa (Polte) tai tiivistä kuvausta merkityksettömien hetkien ketjuuntumisesta merkityksellisiksi (Lauantai). Mikä näitä teoksia yhdistää, on vahva psykologinen ote, mieletön draamantaju ja useimmiten korkeakoulutetut, kultturellit päähenkilöt.

Olin pitänyt jokaisesta lukemastani McEwanin kirjasta, kunnes tartuin vuonna 2012 ilmestyneeseen Makeannälkään. Yritin uudelleen ja uudelleen saada siitä jonkinlaista otetta, mutta minkäänlainen nälkä ei ikinä herännyt romaania kohtaan. Lopulta luovutin, häpeillen. Yritin löytää kokemukselleni tukea median kirja-arvioista ja kirjablogeista, mutta ketään muuta kirjan tyhjäkäynti ei tuntunut häiritsevän yhtä paljon. Ilmeisesti vika oli itsessäni. Laitoin romaanin syrjään, sillä mahdollisuudella, että yrittäisin vielä joskus uudelleen.

Edellisestä johtuen jännitys oli suuri, kun tartuin McEwanin viime vuonna ilmestyneeseen ja tänä vuonna suomennettuun teokseen Lapsen oikeus (The Children Act). Nimi ei ollut erityisen kiinnostusta herättävä tai hohdokas. Toivoin, etten pettyisi toistamiseen. Huoli oli onneksi täysin turha: teos on vanhaa tuttua McEwan-laatua. Kirjailija yhdistää henkilökohtaisen kriisin perheinstutuutiota koskevaan suurempaan yhteiskunnalliseen aiheeseen sekä pelaa huolellisesti ajoituksilla rakentaessaan tyylikästä draamaa.

Lapsen oikeus kertoo kuuttakymppiä lähestyvästä perheoikeuden tuomarista Fionasta, joka ratkoo työkseen avioliittoriitoja ja huoltajuuskiistoja. Usein punnittavana on lapsen etu joko vanhempien tai uskonnon ja yhteiskunnan asettamien normien suhteen. Samaan aikaan Fionan omassa yksityiselämässä ei mene erityisen hyvin. Aviomies Jack on ilmoittanut kaipaavansa uutta vipinää rakkauselämäänsä ja uhkaa lähtevänsä kaksikymppisen opiskelijatytön matkaan.

Fiona saa oikeudessa käsiteltäväkseen Jehovan todistajiin kuuluvan 17-vuotiaan leukemiapotilaan tapauksen. Adam on paria kuukautta vaille täysi-ikäinen ja kieltäytyy verensiirrosta, jota ilman hän ei voi selvitä. Voiko Fiona pelastaa älykkään ja intohimoisen pojan omalta uskonnoltaan? Fionan lopullinen päätös jutussa johtaa uusiin odottamattomiin tapahtumakäänteisiin. Samalla ammattinsa kovettama Fiona löytää itsestään entisen herkkyyden, joka on aikojen saatossa näyttänyt kadonneen.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Mirel Wagner, Tähtiportti, Lentoliskot, Tsembla, 22-Pistepirkko, Aavikko, Kebnekajse, Eero Johannes... Siirtymisiä aivan erilaista hetkistä toisiin kahden päivän jatkumossa.

Veistämön keikat tuntuivat poikkeuksetta hukkuvan ympäröivään festivaalipauhuun, älyttömät anniskeluraja-aidat hämmensivät säännöllisesti, ja jonot ruoan ja juoman ääreen turhauttivat toisinaan, mutta kaikilta muilta osin Turun H2Ö oli iloinen uusi tuttavuus ja sen merellinen telakkamiljöö Ruissalon metsämaisemalla täydennettynä mitä mainioin. Taidetta oli ripoteltu ympäriinsä ja lavat olivat hupaisia: bändit soittivat milloin laiturilla, milloin taas autotallissa tai kujalla.

Festarikausi jatkukoon!

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ihanaa, Suomi! Pohjanmaalaisen Kyrö Distillery Companyn Napue-ginin voitto maailman parhaana gininä kansainvälisen Wine & Spirit -kilpailun Gin & tonic -sarjassa uutisoitiin eilen näyttävästi.

Tislaamon perustaja ja toimitusjohtaja Miika raportoi tunnelmiaan suoralla Facebook Messenger -yhteydellä:

"Oltiin tislattu vielä alle vuosi, kun ilmoitin meidän ginin mukaan maailman suurimpaan kilpailuun ehkä jopa hieman huumorilla. Kyllähän me tiedettiin, että se on todella hyvää, mutta koko G&T-kategorian voitto tuli täysin salamana taivaalta. Maailman tunnetuin drinkki, ja nyt paras tulee Pohojammaalta. Mieletöntä."

Miikan mukaan Napue-ginin tärkeimmät yrtit ovat tuoreina tislatut koivunlehti, mesiangervo, karpalo ja tyrni, jotka kaikki luovat tasa-arvoisina katajanmarjan rinnalla Napuelle ominaisen maun.

Tislaamon omassa tarjoilusuosituksessa Napue ja tonic tarjoillaan rosmariinin oksan ja karpaloiden kera. Alkon tuotekuvauksesta paljastuu, että juomasta löytyy myös muun muassa tilliä, mitä löytyi sopivasti myös allekirjoittaneelta. Niinpä omassa versiossani juoma tarjoillaan tillin ja kotimaisten sesonkimarjojen kanssa, tässä vadelmilla. Tuli myös todettua, että GT sopii mitä mainioimmin ruokajuomaksi loimulohen ja uusien perunoiden kanssa.

Ei nyt ihan Pohjanmaan kautta, vaan nautinnollisesti siemaillen, kippis Kyrö Distillerylle!

* * * * * * * * * *

Napue & tonic

Runsaasti jäitä
4 cl Napue-giniä
Tonic-vettä (jotain laadukasta, jos löydät, esim. Fever-Tree)
Koristeeksi tilliä ja vadelmia (Kyrönmaan oma suositus: rosmariinin oksa ja suomalaisia karpaloita)

Täytä lasi jäillä. Kaada gini lasiin ja tonic-vesi päälle. Koristele tillin oksalla ja parilla vadelmalla.

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Suomen kesä on ehkä maailman suurin vitsi, mutta...

Kasvillisuus kukoistaa.

Lenkkeilykeli on miellyttävä.

Suomalainen järvimaisema näyttää lämpöasteista riippumatta aina yhtä eteeriseltä. 

Ja saunan jälkeen vesi on joka tapauksessa jäätävää.

Paahdetut lämpöiset vaahtokarkit maistuvat paremmilta kuin koskaan. 

Eikä harmita hiukkaakaan lymytä toimistolla, kun on sattunut sopimaan kesälomansa vasta alkusyksylle.

Lisäksi, silloin joskus, kun ei sada, eikä tuule, ja on melkeinpä kuuma valoisammalla puolella katua, voi hilpaista lähikahvilaan, napata jääkahvin ja arvostaa aidosti sitä pientä hetkeä, kun häikäistyy auringon heijastuksesta jääpaloissa.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kuvittele, jos lähes jokaisessa Helsingin kaupunginosassa, pitkin kantakaupunkia, toimisi pieni 1–2-salinen vanhanajan elokuvateatteri, ehkä useampikin. Olli Aaltosen ja Jussi Nenosen Korttelikinot-näyttelyn valokuvia katsellessa meinaa tulla itku. Yksinkertaisesti siksi, että mustavalkokuvat esittelevät niin konkreettisesti, mitä olemme menettäneet.

Kruununhaan Laterna Magica -antikvariaatin kellarimaisissa galleriatiloissa pääsee kurkistamaan leffafanien menneeseen maailmaan. Aaltosen ja Nenosen kuvat ovat vuosilta 1982–1983, jolloin Helsingissä toimi vielä nelisenkymmentä elokuvateatteria. Kuvat esittelevät korttelikinoja Kalliosta Punavuoreen, Kruununhaasta Töölöön. On valokirjainten koristamia sisäänkäyntejä, juhlallisia auloja, klassisia elokuvasaleja ja tunnelmallisia konehuoneita.

Teosten kuvatekstit kertovat myös tästä ajasta: monen teatterin tiloissa toimii nykyään kauppa, kuntosali tai ravintola. Yllättävän usea korttelikino on toisaalta saanut jatkaa elämäänsä toisenlaisen kulttuurin parissa. KOM-teatteri, Q-teatteri, Ryhmäteatteri, Savoy ja Helsingin Kaupunginteatterin Arena ovat kaikki entisiä elokuvateattereita.

Näyttelyn valokuvista on erikseen tiedusteltaessa mahdollista tilata oma vedos 50 euron kappalehintaan. Myynnissä on myös Aaltosen ja Nenosen valokuvakirja Elokuvateatterit korttelikinojen aikaan (2014). Korttelikinot-näyttely on esillä Laterna Magicassa (Rauhankatu 7) vielä viikon ajan, 24.7.2015 saakka.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tämä ei ole periaatteessa ruokablogi vaan mieluumminkin kulttuuriblogi, mutta onhan ihmisen myös syötävä. Viime aikoina olen iloinnut ruokakulttuurin maailmassa erityisesti seuraavista:

1. Raikas startti aamuun: Puurola

Puurofillari Puurola tarjoilee heti aamuun sydämellisen hymyn ja pehmoista raakapuuroa. Kaikki puurot ovat gluteenittomia, vegaanisia ja luomua, ja niitä saa viidessä maussa: on raparperia, mansikkaa, mustikkaa, taatelia ja viimeisimpänä lisäyksenä suklaista vadelmaa. Tähän mennessä olen päässyt kokeilemaan vasta raparperia, koska muut puurot tuntuvat olevan aamuysin jälkeen jo loppu. Puurojen pohja on tehty kaurasta ja chiasta tai tattarista ja taatelista, ja pehmeyttä niihin tuovat kookosmaito ja banaani.

Puurolan voi bongata esim. Unioninkadun ja Liisankadun kulmauksesta läheltä Varsapuistikkoa tai Baanalta. Ensin mainitussa paikassa Puurolan vieressä päivystää monesti myös Helsingin Kahvikomppania, sekin pyörien päällä.

2. Cocktaileja ja tapaksia: Loung3

Kolmannella linjalla toimivan Kolmon3n-ravintolan pitäjät avasivat heinäkuun alussa samalle kadulle toisenkin raflan, joka sai nimekseen Loung3 (Kolmas linja 18). Entisen Say Delicious -ravintolan ruokalahenkinen tila on freesattu minimalistiseksi, vaaleaksi ja viihtyisäksi. 

Kun Kolmon3n on keskittynyt perinteisempään suomalaiseen, on Loung3en menu kansainvälisempi ja annokset jaettavia. Houkuttelevalta cocktail-listalta ehdin maistaa vasta lonkerotyylistä verigreippi-seljankukka-ginidrinkkiä, mutta valikoimassa on muitakin mielenkiintoisia sekoituksia, joiden ääreen pitää vielä palata.

3. Helppoa ja herkullista: avokadoriisi 

Avokadoriisi tupsahti tietoisuuteni Alisa W:n Suusta suuhun -blogista, joka on muutenkin täynnä ihania reseptejä. Kuvat nostivat siinä määrin veden kielelle, että oli pakko testata tätä heti saman päivän iltana, kun olin reseptin bongannut.

Tulos ylitti odotukset: avokado, lime, korianteri, valkosipuli ja mausteet tekevät riisistä täyteläisen, pehmeän ja kesäisen ruoan, jota voi syödä yksinään tai lisukkeena rapujen/kalan/kanan kanssa. Pistin sekaan kalamata-oliiveja, joita löytyi jääkaapista. Alisan resepti jättikatkaravuilla löytyy täältä.

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Emma Hooperin esikoisromaani Etta ja Otto ja Russell ja James tuo ensimmäiseksi mieleen kahden rohkean naisen muistelmista tehdyt filmatisoinnit Tracks (2013) ja Wild (2014), joissa nuori nainen kulkee jalkaisin läpi Australian aavikon tai pitkin Yhdysvaltoja. Myös Hooperin kirjassa päähenkilö talsii viikkotolkulla, tällä kertaa pitkin Kanadan erämaita, mutta nyt keskushahmo on 82-vuotias muistisairas vanhus.

Hooperin romaani on yhtä aikaa surullinen ja onnellinen. Se on seikkailukertomus ja satu, rakkaustarina ja sotakuvaus, tarina nuoruudesta ja vanhuudesta. Luonto eri muodoissaan on kirjassa elävästi läsnä. Juoni kulkee vaivatta vuorottain nykyajan ja muistojen ja eri henkilöhahmojen näkökulmien välillä.

Etta ja Otto elävät pienessä maalaiskylässä keskellä Kanadan preeriaa. Etta on päätynyt sinne aikoinaan nuoreksi kyläkoulun opettajaksi. Otto on maanviljelijäperheen lapsi, joka muiden paikallisten miesten tavoin lähtee Eurooppaan sotimaan. Toinen maailmansota erottaa nuoret toisistaan mutta myös saattaa heidät yhteen aktiivisen kirjeenvaihdon myötä.

Etan ja Oton sotavuosien aikana toisilleen kirjoittamat kirjeet saavat yli 60 vuotta myöhemmin jatkoa, kun Etta jättää aviomiehelleen viestin keittiönpöydälle ja kertoo lähteneensä. Otto alkaa kirjoittaa Etalle kirjeitä tämän poissa ollessa, jotta Etta voisi lukea ne palattuaan. Kirjeistä tulee tärkeämpiä kuin Otto arvaakaan.

Etta lähtee koska tahtoo nähdä valtameren elämänsä ensimmäisen kerran. Reitti länteen olisi nopeampi, mutta Etta valitsee suunnakseen tuhansien kilometrien päässä odottavan itärannikon, johon liittyy henkilökohtaisempia, lähipiiriä koskettavia tarinoita. Seuraan liittyy sympaattinen kojootti, joka saa nimen James Etan sisaren syntymättömän pojan mukaan.

Etta on odottanut Ottoa tämän ollessa sodassa, nyt on Oton vuoro odottaa. Otto oleskelee kotona kaverinaan Kauraksi nimeämänsä marsu ja tappaa aikaa leipomalla pullia ja muotoilemalla eläimiä paperimassasta. Naapurissa asustaa Russell, Etan elämän toinen mies, joka ei tahtoisi päästää Ettaa oman onnensa nojaan yhtä helpolla.

Kanadalainen mutta Briteissä asustava Emma Hooper on muusikko, tutkija ja kirjailija, joka esittelee itsensä Twitterissä: "Books about Places and People. Songs about Dinosaurs and Insects. Research about Gender and Pop and Robots." Jos haluat päästä Hooperin mielenmaailmaan, voit kuunnella hänen sooloprojektiaan Waitress for the Bees'iä.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kuvat: Mitro Härkönen / Ylioppilasteatteri

Mustikkamaan kesäteatterissa riehutaan tänä vuonna oikein olan takaa tyttöenergian voimin. Ylioppilasteatterin komedia Seitsemän siskoa – ja sitten me ryypättiin perustuu Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen. Nyt pääosissa ovat kuitenkin teini-ikäiset pikkukaupungin pissikset, jotka ovat aivan yhtä kärsimättömiä ja holtittomia kuin esikuvansa.

Sirpa Riuttalan ohjauksessa Jukola-baarissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet tytöt vetävät kännejä, tappelevat, karkaavat asumaan metsään, saunovat, laulavat ja näyttävät tissejä. Räväkkä esitys rauhoittuu ajoittain vienoilla kansallisromanttisilla laulukohtauksilla.

Näyttämöä ympäröivää perisuomalaista luontomiljöötä hyödynnetään hienosti. Tapahtumat eivät rajoitu vain lavalle vaan näyttelijät juoksentelevat ja huutelevat toistuvasti myös taustalla näkyvässä metsässä, puiden ja pensaiden keskellä.

Ylioppilasteatteri on harrastajateatteri, mikä näkyy kevyessä lavastuksessa ja vapautuneen rennossa tunnelmassa. Riehuvilla tytöillä on tarinassa suurin rooli, mutta näytelmän pojat/miehetkin ovat mainioita, ajoittain aivan hulvattomia.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Heihei Torkkelinmäki, hei (taas) Kruununhaka.

Blogi on ollut huomaamatta pienellä kesätauolla syystä että: yhden ja puolen viikon aikana olen juhlinut vanhan kämpän tyhjentymistä, pakannut, pakannut ja pakannut, muuttanut kahta kämppää uuteen osoitteeseen (kavereiden korvaamattomalla avustuksella), raivannut tilaa lattiaremontille, käynyt siinä sivussa ihan normaalisti töissä ja nauttinut vielä iltaisin ja viikonloppuisin kaupungin (vaihtelevan lämpöisestä) kesästä.

Kun kroppa on mustelmilla ja jalkoja ja käsivarsia särkee vielä useampi päivä muuton jälkeen, on voinut hyvällä syyllä pistää sokerimunkit, pizzat, burgerit ja jäätelöt muuttoruokavalion piikkiin ja siirtää ryhtiliikettä hiukan kauemmas. Melkein omaksikin yllätyksekseni kaivoin kuitenkin eilen punaiset juoksukenkäni esiin ja löysin itseni läähättämästä merellisellä lenkkireitillä Katajanokan ympäri eli ehkä suunta on nyt kääntymässä järkevämpään.

Nautinnollista heinäkuuta ja hiljentyneen kaupungin taikaa!