Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Hito Steyerl: Factory of the Sun (2015), videoinstallaatio

Anna Uddenberg: Savage #5 (2016), veistos

Andrey Bogush: Proposal for image placement (stretched, curtain) (2017), installaatio

Charles Richardson: Headbone (2015), video

Tuomas A. Laitinen: Receptor (2017), videoinstallaatio

Kansainvälisen nykytaiteen suurnäyttely ARS täräyttää ovensa auki tänä perjantaina. Edellisestä kerrasta on huomaamatta ehtinyt vierähtää jo kuusi vuotta. Kotimainen näyttelykonsepti tarjoaa taas mittavan kattauksen tuoretta länsimaista nykytaidetta. Tapahtumapaikkana on viimeisimpien kertojen tapaan Kiasma, joka on kokonaisuudessaan valjastettu ARSin käyttöön.

ARS17:n teemana on digitaalinen murros (kas kun ei "digitalisaatio"), ja sitä kautta luvassa on erityisen paljon videotaidetta. Moninaisten videoiden ja videoinstallaatioiden lisäksi joukkoon mahtuu silti muunkilaisia installaatioita ja veistoksia. Aiheiden ja toteutusten puolesta skaala on laaja, ja voi varmaan olettaa, että jokaiselle löytyy jotakin, joka kiinnostaa. Myös kotimainen taide on hyvin edustettuna.

Yksi mieleenpainuvimmista teoksista on brittiläisen Ed Atkinsin valtavassa koossa esitettävä, elokuvien ja mainoksien efektejä lainaava HD-video Ribbons (2014), joka jakautuu kolmeen eri huoneeseen ja vie näin lähes yksinään museon neljännen kerroksen. Herkempää taiteellista linjaa edustaa suomalaisen Tuomas A. Laitisen läpikuultaville kankaille heijastettu videoinstallaatio Receptor (2017). Kaikista näyttelyn teoksista saa helposti lisätietoja netistä löytyvän ARS17-oppaan kautta.

Huhtikuun puolessa välissä näyttelyyn saadaan vielä uutta houkuttelevaa sisältöä. Hollywood-näyttelijänä ja mm. uutena Indiana Jonesina tunnettu Shia LaBeouf vaikuttaa nykyisin taiteilijakollektiivissa LaBeouf, Rönkkö & Turner. Kolmikon teos #ALONETOGETHER (2017) avautuu Kiasman kolmannessa kerroksessa 12.4., kun taiteilijakolmikko muuttaa kuukaudeksi Lappiin kukin omaan syrjäiseen mökkiinsä ja pitää yhteyttä toisiinsa ja ulkomaailmaan ainoastaan videoyhteyden kautta. Yleisö voi seurata taiteilijoita ja puhua näille livestriimauksen kautta Kiasmaan rakennetussa pikku mökissä.

Fyysisen näyttelyn lisäksi ARS17 löytyy teemansa mukaisesti myös verkosta ARS17+-sivustolta. Verkkoteosten joukosta löytyy mm. suomalaisen taiteilijaduon Pink Twinsin eli veljesten Juha ja Vesa Vehviläisen teos Infinity (2017), jossa kuka vain voi miksata duon tuottamasta elektronisesta musiikista ja äänitaiteesta uudenlaisia äänimaisemia.  

ARS17 Kiasmassa 31.3.2017–14.1.2018

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

"Olette kadotettua sukupolvea kaikki." Gertrude Steinin lausahdus Ernest Hemingwaylle päätyi alkusitaatiksi jälkimmäisen kirjailijan nuoruudenromaaniin Ja aurinko nousee. Teos kertoo elämäniloisesti ensimmäisen maailmansodan kokeneesta kaksi-kolmikymppisten sukupolvesta, jolla elämän tarkoitus on hakusessa ja trendinä vallitsee hyväntuulinen päämäärättömyys.

Alkuteos The Sun Also Rises julkaistiin vuonna 1926, ja ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1954. Tarina alkaa Pariisista. Amerikkalainen lehtimies Jake tekee töitä ja kaljoittelee kaveriensa kanssa. Mukana baareissa viilettää vauhdikas nainen Brett, jolla on useampiakin ihailijoita. Jaken ja Bretin suhdetta määrittää kuitenkin Jaken ikävä sotavamma.

Kesälomaksi ystäväporukka päättää järjestää reissun Espanjaan. Jake suuntaa ensin ystävänsä kanssa kalaretkelle Baskimaahan, jossa miehet kalastavat taimenia viinin voimalla. Siitä matka jatkuu Pamplonaan, jonne koko ystäväporukka kokoontuu katsomaan härkätaisteluita ja ennen kaikkea nauttimaan viikon pituisesta fiestasta.

Hemingwayn eläväinen kuvaus nappaa lukijan mukaan paikan päälle kokemaan yhdessä viikon pituisen rankan festivaalin. Yöunille ei jää paljoakaan tilaa, kun aika jakautuu terasseilla istuskeluun, härkätaisteluiden seuraamiseen, Fundadorin juomiseen ja kapakoissa juhlimiseen. Oman mausteensa tarinaan tuovat henkilöiden väliset kemiat.

Tämän kirjan lukeminen oli osa #hyllynlämmittäjä-kirjahaastetta.

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Monumentaalisiin mittoihin kasvanut burgerivillitys takaa nykyisin, että noin joka toisen kahvilan ja ravintolan ruokalistalla on streetfoodin nimissä tarjolla burgeri tai parikin. Tämä ei silti automaattisesti tarkoita, että Helsinki olisi täynnä laatupaikkoja, joissa maukas, sisältä punertavaksi jätetty pihvi tarjoiltaisiin ihanasti höttöisen briossisämpylän välissä. Ja jossa rinnalla tarjoiltavat maalaisranskalaiset saisi mukavan rapsakoina.

Valikoimaa ei listalle kaipaa loputtomasti, kunhan paikka osaa tehdä perusburgeriannoksen yllämainituin vaatimuksin. Ja juuri sellainen paikka on Bites Vallila, oma suosikkiburgeripaikkani juuri nyt. Vajaa vuosi sitten avannut pieni ravintola sijaitsee keskellä Vallilan teollisuus- ja toimistokortteleita täydellisen mitäänsanomattomassa vanhassa toimistorakennuksessa, josta ei ensisilmäyksellä arvaisi löytävänsä luksusburgeripaikkaa. Kolkko rappukäytävä hämmentää, mutta kun sinnikkäästi jatkaa oikealle kääntyvää käytävää, päätyy oikeaan paikkaan.

Sisältä Bites on näyttää minimalistiselta, nykytyylin mukaan valkoisilla kaakeleilla sekä vaalealla puulla kohennetulta lounasruokalalta. Alkuviikosta Bites toimiikin juuri lounaspaikkana, mutta loppuviikosta se on auki iltaan asti. Burgereita on muutamia eri vaihtoehtoja, ja kasvisvaihtoehtokin löytyy. Lisäksi listan ulkopuoliset "spessu"-burgerit vaihtuvat säännöllisesti. Annokset ojennetaan rennosti puisilla tarjottimilla. Kylkeen saa viinejä, ja tarjolla on myös hyvä valikoima erikoisoluita.

Bites Vallila, Nokiantie 2–4, auki ti–ke 11–15, to–pe 11–22, la 12–22. Bites Vallilan burgereita saa tilattua myös kotiin Woltin ja Foodoran kautta.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Casey Affleckin tähdittämässä vahvan psykologisessa draamassa valtava suru tulvii hiljakseltaan yli äyräiden. Affleckin esittämä, Bostonissa asuva Lee on elämästään eristäytynyt huoltomies, jonka nykyisyyttä painaa tragedia menneisyydestä. 

Ikävän uutisen seurauksena Lee joutuu palaamaan kotiseudulleen, meren äärellä sijaitsevaan Manchesterin pikkukaupunkiin Massachusettsissa. Tätä kautta ja takautumia käyttäen katsojalle aletaan hiljalleen keriä auki tapahtumaa, josta Lee yksinäisellä ja askeettisella elämällään itseään rankaisee.

Kenneth Lonerganin kirjoittama ja ohjaama arkinen elokuva on miesten sukutarina. Merkittävimmässä naisroolissa siinä esiintyy Michelle Williams. Manchester by the Sea voitti Oscarin sekä alkuperäisestä käsikirjoituksesta että miespääosasta ja se onkin täysi viiden tähden leffa, ei yhtään vähempää (vaikkei Casey Affleckista enää pitäisikään viime aikojen uutisointien vuoksi).

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

"Selkeä on synkkää. Synkkä on selkeää." Weird Sistersiksi nimetty naiskolmikko laulaa lavalla punkahtavaa räppiä. Helposti korvamadoksi jäävän kappaleen sanat ovat William Shakespearen ja sävellys Timo Hietalan, joka on tehnyt sävellystöitä lukuisiin elokuviin, tv-sarjoihin, teatteriin ja oopperaan. Laulavat noidat kertovat paikalle osuvalle Macbethille ennustuksen, joka määrittää tämän kohtalon.

Kansallisteatterissa pyörii parhaillaan jopa kahdella näyttämöllä Shakespearea. Jo viime vuoden puolella ensi-iltansa saanut Jussi Nikkilän ohjaama Rikhard III Willensaunassa sai maaliskuussa rinnalleen MacBethin Suurelle näyttämölle. Janne Reinikaisen ohjaamassa ja Eva Buchwaldin dramatisoimassa sovituksessa Macbethiä esittää Antti Luusuaniemi ja tämän vaimoa Lady Macbethiä Katariina Kaitue. Kuningas Duncanina nähdään Esko Salminen.

Vallanhimoa ja tehtyjen päätösten vaikutuksia luotaava suuri tragedia on sinänsä sisällöltään varsin perinteinen, mutta se on saanut ylleen modernin ulkoasun. Odotettavissa on live-musiikkia, nykyaikainen puvustus ja tyylikkään yksinkertainen lavastus. Suurin osa kohtauksista sijoittuu lavan keskellä pyörivän "lasitalon" eri kolkkiin ja kerroksiin. Vuoropuhelun joukkoon on siroteltu "Senkin sipilöijä, lupaat yhtä ja teet toista!" -tyylisiä nykyaikaan viittaavia tipautuksia. Lady Macbeth räplää kännykkää. Loppukohtauksen kaksi viimeistä sanaa vievät raa'alta lopetukselta noin vain pohjan muuttamalla viimeisen hetken koomiseksi.

Ihailin näytelmässä eniten sen näyttäviä videoprojisointeja, joissa luonto on vahvasti mukana. Videosuunnittelusta vastanneen Henna-Riikka Halosen videotöitä on aiemmin ollut esillä mm. Sydneyn biennaalissa ja Pariisin Pompidou-keskuksessa.

Macbeth Kansalllisteatterissa keväällä 2017

Kuvat: Kansallisteatteri / Kuvaaja Mitro Härkönen

 

Seuraa blogia: Facebook / Instagram / Bloglovin'
Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Suomessa naistenpäivänä ensi-iltansa saanut elokuva Hidden Figures on mukaansatempaava elokuva. Tositapahtumiin perustuva tarina kertoo NASAn avaruusohjelmassa 60-luvulla työskennelleistä afroamerikkalaisista naismatemaatikoista, jotka ovat sukupuolensa ja erityisesti ihonvärinsä vuoksi jääneet varjoon historiankirjoissa.

On sekä ahdistavaa että toivoa herättävää seurata mustien naisten urakehitystä valtavassa, valkoisten miesten hallitsemassa organisaatiossa rotuerottelun ollessa Yhdysvalloissa vielä totisinta totta. Yhtä aikaa elokuvassa jännitetään Venäjän kanssa käytävää avaruuskilpaa, jossa olennaisinta on nopeus. 

Leffan toteutus on kliseisen amerikkalainen sekä draaman kehittelyn että henkilöhahmojen kuvauksen osalta, mutta tästä huolimatta kokonaisuus on hallittu ja nautittava. Ehkä olen nähnyt viime aikoina niin monta vähäeleistä ja vakavaa elokuvaa, että Hidden Figures tuntui ennemminkin virkistävältä tuulahdukselta niiden keskellä.

Hiden Figuresin hengen luovat hyväntuuliset ja päättäväiset päähenkilöt. Päärooleja esittävistä Taraji P. Hensonista, Octavia Spenceristä ja Janelle Monáesta löytyy potkua! Monáe sekä sivuroolissa esiintyvä Mahershala Ali näyttelevät sattumoisin yhdessä myös parhaasta elokuvasta tänä vuonna Oscarin pokanneessa Moonlightissa. Valkoisista näyttelijöistä mainittakoon sivuosissa nähtävät Kirsten Dunst tiukkana työnvalvojana ja Rillit huurussa -sarjan Jim Parsons asemastaan mustasukkaisena pääinsinöörinä.

Share

Pages