Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Kansallisteatteri tilasi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Pirkko Saisiolta juhlanäytelmän. Tuloksena on satiiri nimeltä Koivu ja tähti, joka toimii vallattomana jatkona Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -sadulle. Saision käsikirjoituksen on ohjannut Laura Jäntti.

Näytelmän päähenkilöitä, veljeä ja siskoa, esittävät Jukka Puotila ja Tiina Weckström. Aikataso vaihtelee 1800-luvulta jatkosotaan ja siitä nykyaikaan. Pieni torppa ehostetaan tiiviimmillä ikkunoilla ja se muuttuu kaupunkilaisten kesämökiksi, jossa Ruotsiin ja Venäjään linkittyvästä historiasta muistuttavat lopulta enää rapujuhlan valmistelut ja Stolichnaya pakkasessa. Päättömäksi osoittautuvan mökkikeikan kruunaa Helan gårin rallatus Leninin patsaan ääressä.

Tarina hyppii hetkestä toiseen, mikä voi toisen mielestä tuntua sekavalta, toisen mielestä taas pitää esityksen pirteänä. Esitys nauraa pälpättävälle keskiluokalle, lainaa otteita klassikkosaduista, muistuttaa suomalais-ugrilaisesta perimästä ja pohtii pakolaisuutta. Välissä näpsitään selfieitä.

Tummanpuhuva valoilla ja varjoilla leikkivä lavastus sopii hienosti pimenevään syksyyn. Luonto on vahvasti läsnä, kuten suomalaisuutta käsittelevään näytelmään sopii. Taivaaseen ulottuva metsikkö, tähdet, pakeneva kettu, muuttolintujen aura ja voimakkaasti virtaava joki luovat kansallisromanttista maisemaa. Hupaisana lisänä mukana askeltaa jääkarhukin.

Pirkko Saision Koivu ja tähti pyörii Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Kuvat: Stefan Bremer / Kansallisteatteri. (Kutsu ensi-iltaan saatu blogin kautta.)

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Syksyn paras aika, Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. Kun ulkona on kylmää ja pimeää ja sataa, on ihanaa istua pimeiden elokuvasalien suojissa ja uppoutua vaihtoehtoisiin maailmoihin.

On aivan hullua nostaa laajasta kansainvälisestä ohjelmistosta satunnaisesti ja pikaisesti vain viisi elokuvaa, mutta siitäkin huolimatta teen sen. Ihania elokuvahetkiä R&A:n parissa!

1. Un beau soleil intérieur

Taidokkaan ranskalaisohjaaja Claire Denisin uusin teos kertoo onnen tavoittelusta Pariisissa, pääosassa nähdään Juliette Binoche.

2. Lucky

Pieni suuri elokuva, jossa Harry Dean Stanton pohtii kuolevaisuutta ja David Lynch suree karannutta kilpikonnaa nimeltä President Roosevelt. 

3. Human Flow

Kiinalaisen nykytaiteilija Ai Weiwein dokumentti havainnollistaa pakolaiskriisin laajuutta useilla eri tapahtumapaikoilla ja drone-kopterin ilmakuvilla.

4. The Party

Mustavalkoisessa brittileffassa Kristin Scott Thomas on poliitikko, jonka tapahtumarikkaille kutsuille saapuvat mm. Patricia Clarkson, Emily Mortimer ja Cillian Murphy.

5. The Trip to Spain

Englannin ja Italian jälkeen Rob Brydon ja Steve Coogan suuntaavat roadtripille Espanjaan heittämään jälleen läppää maistuvien ruokien äärelle.

 

Lisätietoja: HIFF.FI

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Suosittelin edellisessä postauksessa minilomaa Vilnassa. Heitetään heti perään myös pari kahvila- ja baarivinkkiä.

Johtuiko sitten liettualaisesta keittiöstä tai sattumasta, mutta mitään suuria ruokaelämyksiä emme matkalla kokeneet. Ainoa ravintola, josta pidin, oli raikasta välimerellistä ruokaa tarjoava Kitchen (Didzhioji g. 11, talon yläkerrassa). Miljöön puolesta on kuitenkin mainittava upeassa 1700-luvun rakennuksessa holvikaarten kehystämässä salissa toimiva La Bohème (Šv. Ignoto 4/3), jossa kannattaa käväistä ainakin viinilasillisella.

Jos sen sijaan kaipaat hyvää kahvia, viihtyisää brunssipaikkaa taikka lasiin samppanjaa tai cocktailia, katso suositukset alta!

Kahvia: BREW Kavos virėjai

Pikkutarkkaa kahvihifistelyä rauhallisessa pienessä kahvilassa, sivummalla keskustasta. Rinnalle saa täytettyjä croissantteja ja leivoksia.

Pylimo g. 19

Kuplivaa: The Bubbles Champagneria

Samppanjaa, proseccoa, cavaa ja niin edelleen, myös kuohuviinicocktaileja. Seurueiden on mahdollista tilata viinimaisteluita.

Vilniaus g. 35

Kahvia: Huracán Coffee

Kahvinautintoja MacBookien keskellä, tarjolla valtava valikoima kahvipapuja. Myös täytettyjä leipiä, smoothieita ja makeaa syötävää.

Vokiečių g. 15

Cocktaileja: Alchemikas Cocktail Bar

Hyviä cocktaileja leikkisässä ympäristössä. Jos kaipaat hedelmävälipalaa, kokeile Pimm's Cup -drinkkiä.

Islandijos g. 1

Brunssia: Pinavija Cafe & Bakery

Söpö leipomo-kahvila keskeisen ostoskadun varrella on täydellinen viikonloppubrunssitteluun. Listalta löytyy salaatteja, bageleita, suolaisia piirakoita, chia-vanukasta ja kakkuja.

Vilniaus g. 21

 
Lue myös:

Miniloma Vilnassa

Pariisissa: Kahvi vai cocktail? Filosofisia kysymyksiä lomalla

SEURAA BLOGIA:

Facebook / Instagram / Bloglovin' 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Kävimme kesällä Vilnassa, joka yllätti iloisesti. Neljässä päivässä ehti hyvin tutustua kaupunkiin ja tehdä pienen päiväretken sen ulkopuolellekin. Mikä parasta, kohteeseen lentää suorilla lennoilla alle puolessatoista tunnissa.

Vilnassa ei ole yhtä selkeästi rajattua vanhankaupungin aluetta kuin Tallinnassa ja Riiassa, vaan vanha rakennuskanta tuntuu levittäytyvän läpi koko ydinkeskustan. Kaupunkikuvassa yhdistyvät kauniisti eri aikakausien kerrostumat, ja kokonaisuutta täydentävät kirkot, puistot ja kaupunkia halkova joki.

Näköaloja yli Vilnan pääsee nauttimaan ainakin valkean katedraalin edessä olevasta kellotornista, viereisen kukkulan Gediminas-linnantornista sekä kolmen ristin kukkulalta. Itsenäiseksi julistautuneessa Užupisin kaupunginosassa löytyy katutaidetta, ja nykytaidetta voi katsella esim. Contemporary Art Centressä. Juutalaismuseot muistuttavat Vilnassa ennen toista maailmansotaa eläneestä laajasta juutalaisväestöstä.

Teimme myös päiväretken Liettuan vanhaan pääkaupunkiin Trakaihin (kaksi alinta kuvaa). Järvimaisemien hallitseman pikkukaupungin suurin nähtävyyys on pienelle saarelle 1300-luvulla rakennettu linna.

Lue myös:

Vilnan vinkit: kahvia ja kuplivaa

Kulttuuri-Riika: jugendia, nykytaidetta ja Hollywood-elokuvia

Seuraa Blogia:

Facebook / Instagram / Bloglovin' 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Miki Liukkosen 858-sivuista kakkosromaania O (WSOY, 2017) on jo ehditty esittää yhtenä kotimaisen kirjallisuuden vuoden tai jopa vuosikymmenen merkittävimpänä kaunokirjallisena teoksena. Tartuin siihen uteliaana: takakannen hashtag-listaus, jossa mainittin mm. #munakoisot, #Bach ja #liukumäet, ei juuri paljastanut, mistä kirjassa on kyse.

Niinpä kävin O:n kimppuun – tai sitten O kävi minun kimppuuni. Kirja nimittäin vyöryttää päälle loputtoman määrän henkilöhahmoja, yksityiskohtia, neurooseja ja alaviitteitä. Välillä seurataan uimaharjoituksia, välillä Nikola Teslan elektromagneettisia kokeiluja, välillä analysoidaan liukumäkien olemusta, H. C. Andersenin inspiroiman vaihtoehtoisen teatteriesityksen luomista tai raviurheilua, vain muutamia esimerkkejä mainiten. 

Ymmärsin pian, että on hyödytöntä yrittää painaa mieleensä kaikkea, vaan kannattaa päästää irti, heittäytyä tekstin syövereihin ja katsoa, mihin se johtaa. Vauhdissa voi hyvin keskittyä juuri niiden henkilöhahmojen tarinoihin, jotka itseä eniten kiinnostavat.

Vähitellen tekstin lomasta alkaakin erottua selvemmin ja selvemmin ohut lanka, joka punoo aivan erilaisten tarinoiden ja taustojen keskellä olevia henkilöitä toisiinsa. Kirja on suurelta osin erilaisten sairaaloisten neuroosien kuvausta, jotka erään henkilöhahmon mukaan johtuvat nykyajan älyttömästä infoähkystä. Samaan aikaan tapahtuu kummallisia sattumuksia ja aikaheittoja, joille yksi kirjan henkilöhahmoista yrittää löytää selitystä.

Kirja piti uteliaisuuteni yllä yli puolivälin, mutta kahden kolmasosan kohdilla innostukseni alkoi hiipua. Tähän vaikutti myös kesäkausi: en juuri jaksanut raahata painavaa kirjaa lomapäivinä kahviloihin, ulkomaanreissulle tai pyöräretkille mökille. Niinpä napsin välissä muita romaaneja ja O:n lukeminen vain pitkittyi. Silti O osoittautui arvokkaaksi lukukokemukseksi – ihan jo siitä syystä, että sain sen kautta testattua omaa kestokykyäni lukijana.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

HBO:n tämän vuoden upea ja karmaiseva TV-sarja The Handmaid's Tale on saanut monen etsimään käsiinsä Margaret Atwoodin alkuperäisteoksen, samannimisen romaanin vuodelta 1985. Tammi julkaisikin suomennoksesta tarkistetun uusintapainoksen sopivasti heti kesäkuussa sarjan päätyttyä. Yhdysvalloissa kirja puolestaan pomppasi myyntilistojen kärkeen jo alkuvuodesta, useita kuukausia ennen TV-sarjan alkua, ilmeisesti Donald Trumpin uuden hallinnon pelästyttämänä. (Myös George Orwellin Vuonna 1984 -teos nousi tammikuussa bestseller-listoille.)

Orjattaresi-romaanin (suom. Matti Kannosto) tuoreen painoksen kannessa komeilee nyt päähenkilöä, "Frediläistä", TV-sarjassa hillityn loistavasti tulkitseva Elisabeth Moss. Sarjassa Atwoodin dystopiakuvaus on toteutettu niin vaikuttavasti, että katsoja tuntee olonsa lyödyksi jokaisen jakson jälkeen. Kirja ei ole yhtään kevyempi, itse asiassa se tuntuu jopa karummalta visuaalisen ulottuvuuden puuttuessa. Kun sarjan äärellä voi pysähtyä ihailemaan harmonisia värejä, hienoja kuvakulmia ja yksittäisten kohtausten wesandersonmaisen tarkkoja asetelmia, ei kirja juurikaan anna vastaavanlaisia hengähdystaukoja synkästä tarinasta.

Sarjaan on filmatisointien tyypilliseen tapaan tuotu enemmän draamaa sekä tapahtumia, joita ei kirjassa lainkaan esiinny. Toisaalta taas kirjaan verrattuna asioita on yksinkertaistettu, henkilöhahmoja muutettu tai jätetty pois, ja asukoodeja ja muita yksityiskohtia selkiytetty. Kirja antaakin hieman tarkempaa kuvaa päähenkilöstä, ympäröivän maailman tilanteesta ja uuden valtarakenteen piirteistä. Kerronnaltaan romaani on vuoroin hyvinkin toteavaa ja lakonista, vuoroin taas sanoja ja niiden merkityksiä tapailevaa, runollista, maalailevaakin. 

Myönnän, että tartuin tähän klassikkokirjaan paitsi yleissivistyksen vuoksi, myös siksi, että toivoin saavani kuulla lisää orjattaren kohtalosta. Päähenkilön henkilökohtainen tarina kuitenkin loppuu kirjassa samaan hetkeen kuin sarjassakin. Kirja sen sijaan tarjoaa rinnalle vielä historiallisen ulottuvuuden, kun tutkijat tulevaisuudessa tarkastelevat totalitaarista Gilead-ajanjaksoa ja samalla arvailevat kyseisen orjattaren myöhempiä liikkeitä. TV-sarja kaikeksi onneksi jatkuu – kakkoskaudesta päästään nauttimaan ensi vuonna!

P.S. Tiesitkö muuten, että Margaret Atwoodilla on The Handmaid's Tale'issä pienenpieni cameo-rooli? Kirjailijan voi bongata sarjan ensimmäisessä jaksossa kohdassa 26:25, jossa hän yhtenä "tädeistä" läimäyttää Mossin esittämää Frediläistä poskelle, kun tämä ei heti tee niin kuin käsketään.

Elisabeth Moss HBO:n TV-sarjassa

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

 

Share

Pages