Ladataan...
Pikkuseikkoja

Voisiko Paul Austerin uusin teos, 1140-sivuinen mammuttiromaani 4321, olla Austerin paras kirja? Sanoisin, että kyllä, ainakin parhaimpien joukossa. "Mitä jos..." -ajatusleikki elämän erilaisista poluista on toki kiehtonut useitakin kirjailijoita ja elokuvantekijöitä, mutta tässä tapauksessa kyse on jopa neljästä rinnakkaisesta elämästä, joita elää yksi ja sama henkilö, New Jerseyssä syntynyt juutalainen Archie Ferguson.

4321 on yhden pojan kasvukertomus kerrottuna neljällä. Fergusonin kaikki elämät etenevät rinnakkain, kukin kronologisesti luku kerrallaan. Vaikka vaihtoehtoisia elämiä käsitellään vakiojärjestyksessä, haastaa teos (mukavasti) lukijan muistia. Kunkin luvun alussa on hyvä hetkeksi pysähtyä palauttamaan mieleensä, mitä juuri kyseisessä elämässä on tähän mennessä suunnilleen tapahtunut.

Fergusonin elämät alkavat kaikki samasta lähtökohdasta ja samojen ihmisten ympäröimänä, mutta pojan varttuessa satunnaiset muutokset ympäristössä kehittävät elämiä omiin suuntiinsa. Fergusonin geenit kuitenkin pysyvät muuttumattomina, joten tietyt elementit säilyvät kaikissa elämissä, joskin ilmenevät hieman eri muodoissa. Nuoruus kuluu vahvasti urheilun parissa, varttuessaan poika puolestaan löytää intohimonsa kirjoittamisesta.

Hieno kirja pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun ja jopa paranee, kun lapsuudesta edetään nuoruusvuosiin, joina päähenkilö varttuu ja muodostaa omaa identiteettiään. Erityisen herkullista romaanissa on vahva ajankuvaus, kun päästään 60-luvulle. Mukana seuraavat Kennedyn, Johnsonin ja Nixonin hallitukset, Kuuban ohjuskriisi, Vietnamin sota, kansalaisoikeusliike ja rotumellakat, opiskelijamielenosoitukset ja julkisuuden henkilöiden murhat. Historian tapahtumat koskettavat tai vaikuttavat eri tavoin Fergusoniin tämän elämäntilanteesta riippuen.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Lue myös:

Talvipäiväkirja – inventaario Paul Austerin elämästä

Lukemisesta ja Pariisin puistoista

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Pääsin alkusyksystä tutustumaan majakkaan, jonka uskotaan toimineen mallina Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjan majakalle. Söderskärin majakkasaari sijaitsee avomerellä Porvoon uloimmassa saaristossa. Matka sinne voi olla kovassa aallokossa aika hurja, mutta palkintona on ikimuistoinen elämys, kun kierrät muusta maailmasta eristäytynyttä karun kaunista saarta, tuijotat merta ja annat tuulen tuivertaa tukkaasi.

Söderskärin majakan huipulla voi nauttia merinäköalasta joka suuntaan. Alemmissa kerroksissa on kuvia majakan historiasta. Esillä oli myös pikkuinen Tove ja meri -näyttely, joka käsitti valokuvia Janssonin saaristoelämästä sekä Janssonin tekemiä kuvituksia. Majakkasaarelta pääsee myös viereisen saaren kallioille kapeaa ja huojuvaa riippusiltaa pitkin.

Söderskärin majakka rakennettiin 1800-luvulla ja se toimi vuoteen 1989. Saari ja sen ympäristö on nykyään luonnonsuojelualuetta. Paikalle pääsee kesäaikaan esim. Vuosaaresta pienellä yleisöristeilylaivalla.

Soderskar.fi

Lue myös:

Tove – hetkiä muumikirjailijan elämästä

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kansallisteatteri tilasi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Pirkko Saisiolta juhlanäytelmän. Tuloksena on satiiri nimeltä Koivu ja tähti, joka toimii vallattomana jatkona Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -sadulle. Saision käsikirjoituksen on ohjannut Laura Jäntti.

Näytelmän päähenkilöitä, veljeä ja siskoa, esittävät Jukka Puotila ja Tiina Weckström. Aikataso vaihtelee 1800-luvulta jatkosotaan ja siitä nykyaikaan. Pieni torppa ehostetaan tiiviimmillä ikkunoilla ja se muuttuu kaupunkilaisten kesämökiksi, jossa Ruotsiin ja Venäjään linkittyvästä historiasta muistuttavat lopulta enää rapujuhlan valmistelut ja Stolichnaya pakkasessa. Päättömäksi osoittautuvan mökkikeikan kruunaa Helan gårin rallatus Leninin patsaan ääressä.

Tarina hyppii hetkestä toiseen, mikä voi toisen mielestä tuntua sekavalta, toisen mielestä taas pitää esityksen pirteänä. Esitys nauraa pälpättävälle keskiluokalle, lainaa otteita klassikkosaduista, muistuttaa suomalais-ugrilaisesta perimästä ja pohtii pakolaisuutta. Välissä näpsitään selfieitä.

Tummanpuhuva valoilla ja varjoilla leikkivä lavastus sopii hienosti pimenevään syksyyn. Luonto on vahvasti läsnä, kuten suomalaisuutta käsittelevään näytelmään sopii. Taivaaseen ulottuva metsikkö, tähdet, pakeneva kettu, muuttolintujen aura ja voimakkaasti virtaava joki luovat kansallisromanttista maisemaa. Hupaisana lisänä mukana askeltaa jääkarhukin.

Pirkko Saision Koivu ja tähti pyörii Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Kuvat: Stefan Bremer / Kansallisteatteri. (Kutsu ensi-iltaan saatu blogin kautta.)

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Syksyn paras aika, Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. Kun ulkona on kylmää ja pimeää ja sataa, on ihanaa istua pimeiden elokuvasalien suojissa ja uppoutua vaihtoehtoisiin maailmoihin.

On aivan hullua nostaa laajasta kansainvälisestä ohjelmistosta satunnaisesti ja pikaisesti vain viisi elokuvaa, mutta siitäkin huolimatta teen sen. Ihania elokuvahetkiä R&A:n parissa!

1. Un beau soleil intérieur

Taidokkaan ranskalaisohjaaja Claire Denisin uusin teos kertoo onnen tavoittelusta Pariisissa, pääosassa nähdään Juliette Binoche.

2. Lucky

Pieni suuri elokuva, jossa Harry Dean Stanton pohtii kuolevaisuutta ja David Lynch suree karannutta kilpikonnaa nimeltä President Roosevelt. 

3. Human Flow

Kiinalaisen nykytaiteilija Ai Weiwein dokumentti havainnollistaa pakolaiskriisin laajuutta useilla eri tapahtumapaikoilla ja drone-kopterin ilmakuvilla.

4. The Party

Mustavalkoisessa brittileffassa Kristin Scott Thomas on poliitikko, jonka tapahtumarikkaille kutsuille saapuvat mm. Patricia Clarkson, Emily Mortimer ja Cillian Murphy.

5. The Trip to Spain

Englannin ja Italian jälkeen Rob Brydon ja Steve Coogan suuntaavat roadtripille Espanjaan heittämään jälleen läppää maistuvien ruokien äärelle.

 

Lisätietoja: HIFF.FI

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Suosittelin edellisessä postauksessa minilomaa Vilnassa. Heitetään heti perään myös pari kahvila- ja baarivinkkiä.

Johtuiko sitten liettualaisesta keittiöstä tai sattumasta, mutta mitään suuria ruokaelämyksiä emme matkalla kokeneet. Ainoa ravintola, josta pidin, oli raikasta välimerellistä ruokaa tarjoava Kitchen (Didzhioji g. 11, talon yläkerrassa). Miljöön puolesta on kuitenkin mainittava upeassa 1700-luvun rakennuksessa holvikaarten kehystämässä salissa toimiva La Bohème (Šv. Ignoto 4/3), jossa kannattaa käväistä ainakin viinilasillisella.

Jos sen sijaan kaipaat hyvää kahvia, viihtyisää brunssipaikkaa taikka lasiin samppanjaa tai cocktailia, katso suositukset alta!

Kahvia: BREW Kavos virėjai

Pikkutarkkaa kahvihifistelyä rauhallisessa pienessä kahvilassa, sivummalla keskustasta. Rinnalle saa täytettyjä croissantteja ja leivoksia.

Pylimo g. 19

Kuplivaa: The Bubbles Champagneria

Samppanjaa, proseccoa, cavaa ja niin edelleen, myös kuohuviinicocktaileja. Seurueiden on mahdollista tilata viinimaisteluita.

Vilniaus g. 35

Kahvia: Huracán Coffee

Kahvinautintoja MacBookien keskellä, tarjolla valtava valikoima kahvipapuja. Myös täytettyjä leipiä, smoothieita ja makeaa syötävää.

Vokiečių g. 15

Cocktaileja: Alchemikas Cocktail Bar

Hyviä cocktaileja leikkisässä ympäristössä. Jos kaipaat hedelmävälipalaa, kokeile Pimm's Cup -drinkkiä.

Islandijos g. 1

Brunssia: Pinavija Cafe & Bakery

Söpö leipomo-kahvila keskeisen ostoskadun varrella on täydellinen viikonloppubrunssitteluun. Listalta löytyy salaatteja, bageleita, suolaisia piirakoita, chia-vanukasta ja kakkuja.

Vilniaus g. 21

 
Lue myös:

Miniloma Vilnassa

Pariisissa: Kahvi vai cocktail? Filosofisia kysymyksiä lomalla

SEURAA BLOGIA:

Facebook / Instagram / Bloglovin' 

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kävimme kesällä Vilnassa, joka yllätti iloisesti. Neljässä päivässä ehti hyvin tutustua kaupunkiin ja tehdä pienen päiväretken sen ulkopuolellekin. Mikä parasta, kohteeseen lentää suorilla lennoilla alle puolessatoista tunnissa.

Vilnassa ei ole yhtä selkeästi rajattua vanhankaupungin aluetta kuin Tallinnassa ja Riiassa, vaan vanha rakennuskanta tuntuu levittäytyvän läpi koko ydinkeskustan. Kaupunkikuvassa yhdistyvät kauniisti eri aikakausien kerrostumat, ja kokonaisuutta täydentävät kirkot, puistot ja kaupunkia halkova joki.

Näköaloja yli Vilnan pääsee nauttimaan ainakin valkean katedraalin edessä olevasta kellotornista, viereisen kukkulan Gediminas-linnantornista sekä kolmen ristin kukkulalta. Itsenäiseksi julistautuneessa Užupisin kaupunginosassa löytyy katutaidetta, ja nykytaidetta voi katsella esim. Contemporary Art Centressä. Juutalaismuseot muistuttavat Vilnassa ennen toista maailmansotaa eläneestä laajasta juutalaisväestöstä.

Teimme myös päiväretken Liettuan vanhaan pääkaupunkiin Trakaihin (kaksi alinta kuvaa). Järvimaisemien hallitseman pikkukaupungin suurin nähtävyyys on pienelle saarelle 1300-luvulla rakennettu linna.

Lue myös:

Vilnan vinkit: kahvia ja kuplivaa

Kulttuuri-Riika: jugendia, nykytaidetta ja Hollywood-elokuvia

Seuraa Blogia:

Facebook / Instagram / Bloglovin' 

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Miki Liukkosen 858-sivuista kakkosromaania O (WSOY, 2017) on jo ehditty esittää yhtenä kotimaisen kirjallisuuden vuoden tai jopa vuosikymmenen merkittävimpänä kaunokirjallisena teoksena. Tartuin siihen uteliaana: takakannen hashtag-listaus, jossa mainittin mm. #munakoisot, #Bach ja #liukumäet, ei juuri paljastanut, mistä kirjassa on kyse.

Niinpä kävin O:n kimppuun – tai sitten O kävi minun kimppuuni. Kirja nimittäin vyöryttää päälle loputtoman määrän henkilöhahmoja, yksityiskohtia, neurooseja ja alaviitteitä. Välillä seurataan uimaharjoituksia, välillä Nikola Teslan elektromagneettisia kokeiluja, välillä analysoidaan liukumäkien olemusta, H. C. Andersenin inspiroiman vaihtoehtoisen teatteriesityksen luomista tai raviurheilua, vain muutamia esimerkkejä mainiten. 

Ymmärsin pian, että on hyödytöntä yrittää painaa mieleensä kaikkea, vaan kannattaa päästää irti, heittäytyä tekstin syövereihin ja katsoa, mihin se johtaa. Vauhdissa voi hyvin keskittyä juuri niiden henkilöhahmojen tarinoihin, jotka itseä eniten kiinnostavat.

Vähitellen tekstin lomasta alkaakin erottua selvemmin ja selvemmin ohut lanka, joka punoo aivan erilaisten tarinoiden ja taustojen keskellä olevia henkilöitä toisiinsa. Kirja on suurelta osin erilaisten sairaaloisten neuroosien kuvausta, jotka erään henkilöhahmon mukaan johtuvat nykyajan älyttömästä infoähkystä. Samaan aikaan tapahtuu kummallisia sattumuksia ja aikaheittoja, joille yksi kirjan henkilöhahmoista yrittää löytää selitystä.

Kirja piti uteliaisuuteni yllä yli puolivälin, mutta kahden kolmasosan kohdilla innostukseni alkoi hiipua. Tähän vaikutti myös kesäkausi: en juuri jaksanut raahata painavaa kirjaa lomapäivinä kahviloihin, ulkomaanreissulle tai pyöräretkille mökille. Niinpä napsin välissä muita romaaneja ja O:n lukeminen vain pitkittyi. Silti O osoittautui arvokkaaksi lukukokemukseksi – ihan jo siitä syystä, että sain sen kautta testattua omaa kestokykyäni lukijana.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

HBO:n tämän vuoden upea ja karmaiseva TV-sarja The Handmaid's Tale on saanut monen etsimään käsiinsä Margaret Atwoodin alkuperäisteoksen, samannimisen romaanin vuodelta 1985. Tammi julkaisikin suomennoksesta tarkistetun uusintapainoksen sopivasti heti kesäkuussa sarjan päätyttyä. Yhdysvalloissa kirja puolestaan pomppasi myyntilistojen kärkeen jo alkuvuodesta, useita kuukausia ennen TV-sarjan alkua, ilmeisesti Donald Trumpin uuden hallinnon pelästyttämänä. (Myös George Orwellin Vuonna 1984 -teos nousi tammikuussa bestseller-listoille.)

Orjattaresi-romaanin (suom. Matti Kannosto) tuoreen painoksen kannessa komeilee nyt päähenkilöä, "Frediläistä", TV-sarjassa hillityn loistavasti tulkitseva Elisabeth Moss. Sarjassa Atwoodin dystopiakuvaus on toteutettu niin vaikuttavasti, että katsoja tuntee olonsa lyödyksi jokaisen jakson jälkeen. Kirja ei ole yhtään kevyempi, itse asiassa se tuntuu jopa karummalta visuaalisen ulottuvuuden puuttuessa. Kun sarjan äärellä voi pysähtyä ihailemaan harmonisia värejä, hienoja kuvakulmia ja yksittäisten kohtausten wesandersonmaisen tarkkoja asetelmia, ei kirja juurikaan anna vastaavanlaisia hengähdystaukoja synkästä tarinasta.

Sarjaan on filmatisointien tyypilliseen tapaan tuotu enemmän draamaa sekä tapahtumia, joita ei kirjassa lainkaan esiinny. Toisaalta taas kirjaan verrattuna asioita on yksinkertaistettu, henkilöhahmoja muutettu tai jätetty pois, ja asukoodeja ja muita yksityiskohtia selkiytetty. Kirja antaakin hieman tarkempaa kuvaa päähenkilöstä, ympäröivän maailman tilanteesta ja uuden valtarakenteen piirteistä. Kerronnaltaan romaani on vuoroin hyvinkin toteavaa ja lakonista, vuoroin taas sanoja ja niiden merkityksiä tapailevaa, runollista, maalailevaakin. 

Myönnän, että tartuin tähän klassikkokirjaan paitsi yleissivistyksen vuoksi, myös siksi, että toivoin saavani kuulla lisää orjattaren kohtalosta. Päähenkilön henkilökohtainen tarina kuitenkin loppuu kirjassa samaan hetkeen kuin sarjassakin. Kirja sen sijaan tarjoaa rinnalle vielä historiallisen ulottuvuuden, kun tutkijat tulevaisuudessa tarkastelevat totalitaarista Gilead-ajanjaksoa ja samalla arvailevat kyseisen orjattaren myöhempiä liikkeitä. TV-sarja kaikeksi onneksi jatkuu – kakkoskaudesta päästään nauttimaan ensi vuonna!

P.S. Tiesitkö muuten, että Margaret Atwoodilla on The Handmaid's Tale'issä pienenpieni cameo-rooli? Kirjailijan voi bongata sarjan ensimmäisessä jaksossa kohdassa 26:25, jossa hän yhtenä "tädeistä" läimäyttää Mossin esittämää Frediläistä poskelle, kun tämä ei heti tee niin kuin käsketään.

Elisabeth Moss HBO:n TV-sarjassa

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

 

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kerran vuodessa elokuvien ystäville on pohjoisessa oma taianomainen, valoisa maailmansa. Sodankylän elokuvajuhlilla aurinko ei laske lainkaan, ja festarivieras saakin tuntea elävänsä yhtä ja samaa, ikuisesti jatkuvaa vuorokautta. Vierailin Sodiksessa muutaman vuoden tauon jälkeen nyt kolmatta kertaa, ja kokemus oli juuri niin ainutlaatuinen kuin muistinkin. Keskiyön auringon elokuvajuhlien hohto säilyy vuodesta toiseen.

Kahden ja puolen vuorokauden filmifestarointiini mahtui yhdeksän elokuvaa. Niistä vaikuttavin oli espanjalaisen Carlos Sauran Cria Cuervos – Korppi sylissä (1976), jota en ollut aiemmin nähnyt. Elokuva kuvaa riipaisevan suloisesti lapsen ja aikuisten maailman risteämistä. Paikan päällä vieraillut ohjaaja kertoi, kuinka hän tahtoi ehdottomasti käyttää elokuvassaan kotimaassaan jo korvamadoksi muuntunutta kappaletta Porque te vas, ja tätä kautta laulu tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Kappale jäi kuulemma vainoamaan Sauraa: ohikulkijat viheltelivät sitä jatkuvasti kohdatessaan miehen kadulla.

Nautin kovasti myös amerikankorealaisen Kogonadan tuoreesta indieleffasta Columbus (2017), joka kumartaa Eliel Saarisen pojan Eero Saarisen minimalistiselle arkkitehtuurille pienessä kaupungissa Indianan osavaltiossa. Elokuvan päätteeksi olisin ollut valmis varaamaan saman tien matkaliput noihin rauhoittaviin visuaalisiin maisemiin.

Säestetyistä mykkäelokuvista näin Hanns Schwarzin Ihmeellisen valheen (1929). Nykykatsojan silmissä varsin komediallinen melodraama sai hienosti potkua live-pianomusiikista. Perjantaiyönä päädyimme myös spontaanisti Let's Spend the Night Together -karaokeleffaan laulamaan Rolling Stonesia.

Pieninä pettymyksinä mainitsisin ohjaajavieraana olleen ranskalaisen Bertrand Bonellon ontoksi jäävän Nocturaman (2016) sekä Olivier Assayasin ohjaaman ja Kristen Stewartin tähdittämän Personal Shopperin (2016), johon oli tungettu vähän liikaa vähän kaikkea.

Mutta Sodis ei ole pelkkiä elokuvia, se on irrallaan olemista keskellä ei mitään, kaukana kotoa. Se on katusoittajia, kaljatölkkien rytmikästä sihahtelua valojen sammuessa salissa, istuskelua joenrannassa, elokuvia rakastavien ihmisten muodostamia pitkiä kauniita jonoja, tanssia metsässä. Se on hiljaisia hetkiä, kun elokuvanäytökset ovat alkaneet, festivaalialue on äkisti autioitunut ja sirkustelttaa ohittaessasi kuulet jostain leffasta satunnaisia pätkiä telttakankaan läpi. Se on aurinko, joka häikäisee silmiäsi, kun poistut elokuvasalista, oli vuorokaudenaika mikä vain.

Näitä tunnelmia voit katsella myös alla olevasta videosta:

(Pressilippu festareille saatu blogin kautta.)

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Olen tietenkin auttamattoman myöhässä Napoli-kirjasarjan intoilussani, mutta Elena Ferrante -kuume iski nyt pahasti tännekin! Salanimellä kirjoittavan ja jo pari vuosikymmentä tuntemattomana pysyneen kirjailijan neliosainen romaanisarja kertoo mukaansatempaavasti ja elävästi kahden napolilaistytön ystävyydestä ja samanaikaisesta yhteiskunnallisesta liikehdinnästä.

Ensimmäinen osa, Loistava ystäväni (WSOY, 2016, suomentaja Helinä Kangas), alkaa tyttöjen lapsuudesta ja päättyy näiden täytettyä 16 vuotta. Päähenkilöinä ovat minä-kertoja Lènu ja tämän ystävä Lila, jotka ponnistavat samanlaisista lähtökohdista Napolin köyhistä kortteleista mutta ovat luonteeltaan aivan erilaisia. Lila on Lènun kuvauksessa villi ja salaperäinen tapaus, jonka ympärillä leijuu jatkuvasti vaaran uhka. Yhdessä rauhallinen Lènu ja räiskyvä Lila täydentävät toisiaan. 

Lènu ja Lila pärjäävät molemmat hyvin koulussa, mutta vain Lènulla on mahdollisuus jatkaa opiskelua. Tämän myötä tyttöjen tiet alkavat johtaa eri suuntiin. Kuitenkin juuri älykäs ja voittamattomalta vaikuttava Lila motivoi Lènua panostamaan omiin opintoihinsa. Mystisellä tavalla Lènu on riippuvainen Lilasta: jokainen hänen tekemänsä askel tuntuu määrittyvän Lilan kautta.

Ferrante kuvaa elävästi sekä köyhien perheiden elämää toisen maailmansodan jälkeisessä Napolissa että naisen asemaa patriarkaalisessa yhteisössä. Päähenkilöt ovat kasvaneet merenrantakaupungissa mutta saavat teinivuosiinsa asti vain unelmoida meren näkemisestä. Väkivalta on heidän pienessä sulkeutuneessa maailmassaan aina läsnä. Perheen kunniaa kuuluu puolustaa, mutta tiettyjä korttelissa valtaa pitäviä tahoja vastaan ei sovi nousta. Tarinan keskiössä vellovat päähenkilöiden tunteet: lapsuuden ja nuoruuden epävarmuus ja uhmakkuus sekä nopeasti aikuistuvien tyttöjen ilot, pelot ja haaveet. 

Ferrante antaa jo Loistavan ystävän alkusivuilla lupauksen, että pääsemme seuraamaan tyttöjen elämää aina näiden vanhoille päiville saakka. Kirjasarjan neljästä osasta on tähän mennessä suomennettu kaksi, englanniksi kaikki neljä on jo käännetty. Vaikka Lènun oikea nimi Elena Greco ja kirjailijan salanimi Elena Ferrante, ei tarina ole kirjailijan mukaan omaelämäkerrallinen. HBO tekee parhaillaan kirjasarjasta tv-sarjaa Italian valtiollisen tv- ja radioyhtiö Rain kanssa.

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kesän festarikauden saattoi tänä vuonna avata jo aivan kesäkuun alussa, kun kolmatta kertaa järjestetty Sideways hyppäsi vielä viikon verran aikaisemmaksi. Tämä oli tietenkin festareista pitäville kulttuurin harrastajille loistouutinen, sillä nyt tapahtuma ei enää osunut päällekkäin Sodankylän elokuvajuhlien kanssa ja antoi tilaisuuden osallistua molempiin!

Säätä ei näin alkukesästäkään tarvinnut ihmeemmin stressata, koska rimanalitus tapahtui jo viime vuonna ja mikä vain olisi ollut parannusta edelliskertaiseen rajuun kaatosateeseen. Vähäisistä odotuksista johtuen saattoikin vain ilahtua, kun aurinko paistoi päiväsaikaan jopa varsin lämpimästi.

Esiintyjistä yksi suosikkini oli suomalainen bändi Karina, jonka löysin aivan sattumalta viime vuoden Flow'ssa ja jonka naivistisen söpöihin sanoituksiin heti ihastuin. Katso pätkä Karinan keikalta ja muita festarihetkiä:

Festarikesä jatkuu!

Share

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kaipaatko vaihtelua viikonloppuaamiaiseen, virkistystä lounasrutiineihin tai freesiä paikkaa illanvietolle? Tässä kolme loistavaa ja uutta/uudehkoa ruokapaikkaa akselilla Kallio–Kruununhaka. Kannattaa kokeilla!

Aamiainen: Early Bird

Kolmannelle linjalle puolisen vuotta sitten ilmestynyt Early Bird keskittyy aamiaiseen. Päivittäin klo 17 saakka avoinna oleva, kierrätystyylillä sisustett kahvila tarjoaa paria aamiaissettiä, myös vegaanista. Toisaalta kahvin ja mieluisimmat syötävät voi valikoida listalta myös erikseen, jos tahtoo. Saatavilla on esimerkiksi tattaripuuroa, toastia, vihersmoothieta, itse puristettua appelsiinimehua, mantelicroissantia ja lauttasaarelaisen pienpaahtimo ROST & Co:n erinomaista kahvia. Leppoisan ystävällinen palvelu kruunaa kokemuksen.

Kolmas linja 12

Lounas: Via Tribunali

Toukokuussa torikortteleihin avatun ja saman tien suuren suosion saavuttaneen pizzeria Via Tribunalin valttikortti on Napolista hankittu aito pizzauuni, jossa pizzoja paistetaan vain yksi minuutti. Lounaalla lättyjä on muutamaa vaihtoehtoa, illalla esillä on laajempi lista. Valikoimissa on myös maidoton pizza Marinara. Pehmeä maukas pizzapohja ja laadukkaat raaka-aineet takaavat, että yksinkertainen on täydellistä. Ilman pöytävarausta paikkaa saa illalla varautua odottamaan hetken vaikkapa baarin puolella. Pizzaravintolan takana toimii cocktaileistaan tunnettu Son of A Punchin porukka.

Sofiankatu 4

Illallinen: Wino

Kallio keskiluokkaistuu kovaa vauhtia. Paikassa, jossa vielä hetki sitten toimi perusräkäläbaari, tarjoillaan nyt alku- ja luomuviinejä. Keväällä Flemarille auennut viiniravintola Wino ei silti ole liian fiini vaan juuri sopivan viihtyisä. Annoksia ei ole lajiteltu alku- ja pääruokiin, vaan tilatut lautaset tarjoillaan kaikki rennosti saman aikaan. Sopivan kompaktilla listalla on tarjolla mm. kalaa, tartaria ja kukonpoika-caesaria. Jokaisella viinillä on asiaankuuluvasti oma tarinansa, joka kerrotaan. Maininnan ansaitsee myös rasvaa tihkuva focaccia, joka tarjoiltiin maukkaan mustan oliiviöljyn kanssa. Jälkkärijuomien joukosta löytyy myös herkullista umeshua.

Fleminginkatu 11

 

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN'

Share

Pages