Ladataan...
Pikkuseikkoja

HBO:n tämän vuoden upea ja karmaiseva TV-sarja The Handmaid's Tale on saanut monen etsimään käsiinsä Margaret Atwoodin alkuperäisteoksen, samannimisen romaanin vuodelta 1985. Tammi julkaisikin suomennoksesta tarkistetun uusintapainoksen sopivasti heti kesäkuussa sarjan päätyttyä. Yhdysvalloissa kirja puolestaan pomppasi myyntilistojen kärkeen jo alkuvuodesta, useita kuukausia ennen TV-sarjan alkua, ilmeisesti Donald Trumpin uuden hallinnon pelästyttämänä. (Myös George Orwellin Vuonna 1984 -teos nousi tammikuussa bestseller-listoille.)

Orjattaresi-romaanin (suom. Matti Kannosto) tuoreen painoksen kannessa komeilee nyt päähenkilöä, "Frediläistä", TV-sarjassa hillityn loistavasti tulkitseva Elisabeth Moss. Sarjassa Atwoodin dystopiakuvaus on toteutettu niin vaikuttavasti, että katsoja tuntee olonsa lyödyksi jokaisen jakson jälkeen. Kirja ei ole yhtään kevyempi, itse asiassa se tuntuu jopa karummalta visuaalisen ulottuvuuden puuttuessa. Kun sarjan äärellä voi pysähtyä ihailemaan harmonisia värejä, hienoja kuvakulmia ja yksittäisten kohtausten wesandersonmaisen tarkkoja asetelmia, ei kirja juurikaan anna vastaavanlaisia hengähdystaukoja synkästä tarinasta.

Sarjaan on filmatisointien tyypilliseen tapaan tuotu enemmän draamaa sekä tapahtumia, joita ei kirjassa lainkaan esiinny. Toisaalta taas kirjaan verrattuna asioita on yksinkertaistettu, henkilöhahmoja muutettu tai jätetty pois, ja asukoodeja ja muita yksityiskohtia selkiytetty. Kirja antaakin hieman tarkempaa kuvaa päähenkilöstä, ympäröivän maailman tilanteesta ja uuden valtarakenteen piirteistä. Kerronnaltaan romaani on vuoroin hyvinkin toteavaa ja lakonista, vuoroin taas sanoja ja niiden merkityksiä tapailevaa, runollista, maalailevaakin. 

Myönnän, että tartuin tähän klassikkokirjaan paitsi yleissivistyksen vuoksi, myös siksi, että toivoin saavani kuulla lisää orjattaren kohtalosta. Päähenkilön henkilökohtainen tarina kuitenkin loppuu kirjassa samaan hetkeen kuin sarjassakin. Kirja sen sijaan tarjoaa rinnalle vielä historiallisen ulottuvuuden, kun tutkijat tulevaisuudessa tarkastelevat totalitaarista Gilead-ajanjaksoa ja samalla arvailevat kyseisen orjattaren myöhempiä liikkeitä. TV-sarja kaikeksi onneksi jatkuu – kakkoskaudesta päästään nauttimaan ensi vuonna!

P.S. Tiesitkö muuten, että Margaret Atwoodilla on The Handmaid's Tale'issä pienenpieni cameo-rooli? Kirjailijan voi bongata sarjan ensimmäisessä jaksossa kohdassa 26:25, jossa hän yhtenä "tädeistä" läimäyttää Mossin esittämää Frediläistä poskelle, kun tämä ei heti tee niin kuin käsketään.

Elisabeth Moss HBO:n TV-sarjassa

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kerran vuodessa elokuvien ystäville on pohjoisessa oma taianomainen, valoisa maailmansa. Sodankylän elokuvajuhlilla aurinko ei laske lainkaan, ja festarivieras saakin tuntea elävänsä yhtä ja samaa, ikuisesti jatkuvaa vuorokautta. Vierailin Sodiksessa muutaman vuoden tauon jälkeen nyt kolmatta kertaa, ja kokemus oli juuri niin ainutlaatuinen kuin muistinkin. Keskiyön auringon elokuvajuhlien hohto säilyy vuodesta toiseen.

Kahden ja puolen vuorokauden filmifestarointiini mahtui yhdeksän elokuvaa. Niistä vaikuttavin oli espanjalaisen Carlos Sauran Cria Cuervos – Korppi sylissä (1976), jota en ollut aiemmin nähnyt. Elokuva kuvaa riipaisevan suloisesti lapsen ja aikuisten maailman risteämistä. Paikan päällä vieraillut ohjaaja kertoi, kuinka hän tahtoi ehdottomasti käyttää elokuvassaan kotimaassaan jo korvamadoksi muuntunutta kappaletta Porque te vas, ja tätä kautta laulu tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Kappale jäi kuulemma vainoamaan Sauraa: ohikulkijat viheltelivät sitä jatkuvasti kohdatessaan miehen kadulla.

Nautin kovasti myös amerikankorealaisen Kogonadan tuoreesta indieleffasta Columbus (2017), joka kumartaa Eliel Saarisen pojan Eero Saarisen minimalistiselle arkkitehtuurille pienessä kaupungissa Indianan osavaltiossa. Elokuvan päätteeksi olisin ollut valmis varaamaan saman tien matkaliput noihin rauhoittaviin visuaalisiin maisemiin.

Säestetyistä mykkäelokuvista näin Hanns Schwarzin Ihmeellisen valheen (1929). Nykykatsojan silmissä varsin komediallinen melodraama sai hienosti potkua live-pianomusiikista. Perjantaiyönä päädyimme myös spontaanisti Let's Spend the Night Together -karaokeleffaan laulamaan Rolling Stonesia.

Pieninä pettymyksinä mainitsisin ohjaajavieraana olleen ranskalaisen Bertrand Bonellon ontoksi jäävän Nocturaman (2016) sekä Olivier Assayasin ohjaaman ja Kristen Stewartin tähdittämän Personal Shopperin (2016), johon oli tungettu vähän liikaa vähän kaikkea.

Mutta Sodis ei ole pelkkiä elokuvia, se on irrallaan olemista keskellä ei mitään, kaukana kotoa. Se on katusoittajia, kaljatölkkien rytmikästä sihahtelua valojen sammuessa salissa, istuskelua joenrannassa, elokuvia rakastavien ihmisten muodostamia pitkiä kauniita jonoja, tanssia metsässä. Se on hiljaisia hetkiä, kun elokuvanäytökset ovat alkaneet, festivaalialue on äkisti autioitunut ja sirkustelttaa ohittaessasi kuulet jostain leffasta satunnaisia pätkiä telttakankaan läpi. Se on aurinko, joka häikäisee silmiäsi, kun poistut elokuvasalista, oli vuorokaudenaika mikä vain.

Näitä tunnelmia voit katsella myös alla olevasta videosta:

(Pressilippu festareille saatu blogin kautta.)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Olen tietenkin auttamattoman myöhässä Napoli-kirjasarjan intoilussani, mutta Elena Ferrante -kuume iski nyt pahasti tännekin! Salanimellä kirjoittavan ja jo pari vuosikymmentä tuntemattomana pysyneen kirjailijan neliosainen romaanisarja kertoo mukaansatempaavasti ja elävästi kahden napolilaistytön ystävyydestä ja samanaikaisesta yhteiskunnallisesta liikehdinnästä.

Ensimmäinen osa, Loistava ystäväni (WSOY, 2016, suomentaja Helinä Kangas), alkaa tyttöjen lapsuudesta ja päättyy näiden täytettyä 16 vuotta. Päähenkilöinä ovat minä-kertoja Lènu ja tämän ystävä Lila, jotka ponnistavat samanlaisista lähtökohdista Napolin köyhistä kortteleista mutta ovat luonteeltaan aivan erilaisia. Lila on Lènun kuvauksessa villi ja salaperäinen tapaus, jonka ympärillä leijuu jatkuvasti vaaran uhka. Yhdessä rauhallinen Lènu ja räiskyvä Lila täydentävät toisiaan. 

Lènu ja Lila pärjäävät molemmat hyvin koulussa, mutta vain Lènulla on mahdollisuus jatkaa opiskelua. Tämän myötä tyttöjen tiet alkavat johtaa eri suuntiin. Kuitenkin juuri älykäs ja voittamattomalta vaikuttava Lila motivoi Lènua panostamaan omiin opintoihinsa. Mystisellä tavalla Lènu on riippuvainen Lilasta: jokainen hänen tekemänsä askel tuntuu määrittyvän Lilan kautta.

Ferrante kuvaa elävästi sekä köyhien perheiden elämää toisen maailmansodan jälkeisessä Napolissa että naisen asemaa patriarkaalisessa yhteisössä. Päähenkilöt ovat kasvaneet merenrantakaupungissa mutta saavat teinivuosiinsa asti vain unelmoida meren näkemisestä. Väkivalta on heidän pienessä sulkeutuneessa maailmassaan aina läsnä. Perheen kunniaa kuuluu puolustaa, mutta tiettyjä korttelissa valtaa pitäviä tahoja vastaan ei sovi nousta. Tarinan keskiössä vellovat päähenkilöiden tunteet: lapsuuden ja nuoruuden epävarmuus ja uhmakkuus sekä nopeasti aikuistuvien tyttöjen ilot, pelot ja haaveet. 

Ferrante antaa jo Loistavan ystävän alkusivuilla lupauksen, että pääsemme seuraamaan tyttöjen elämää aina näiden vanhoille päiville saakka. Kirjasarjan neljästä osasta on tähän mennessä suomennettu kaksi, englanniksi kaikki neljä on jo käännetty. Vaikka Lènun oikea nimi Elena Greco ja kirjailijan salanimi Elena Ferrante, ei tarina ole kirjailijan mukaan omaelämäkerrallinen. HBO tekee parhaillaan kirjasarjasta tv-sarjaa Italian valtiollisen tv- ja radioyhtiö Rain kanssa.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kesän festarikauden saattoi tänä vuonna avata jo aivan kesäkuun alussa, kun kolmatta kertaa järjestetty Sideways hyppäsi vielä viikon verran aikaisemmaksi. Tämä oli tietenkin festareista pitäville kulttuurin harrastajille loistouutinen, sillä nyt tapahtuma ei enää osunut päällekkäin Sodankylän elokuvajuhlien kanssa ja antoi tilaisuuden osallistua molempiin!

Säätä ei näin alkukesästäkään tarvinnut ihmeemmin stressata, koska rimanalitus tapahtui jo viime vuonna ja mikä vain olisi ollut parannusta edelliskertaiseen rajuun kaatosateeseen. Vähäisistä odotuksista johtuen saattoikin vain ilahtua, kun aurinko paistoi päiväsaikaan jopa varsin lämpimästi.

Esiintyjistä yksi suosikkini oli suomalainen bändi Karina, jonka löysin aivan sattumalta viime vuoden Flow'ssa ja jonka naivistisen söpöihin sanoituksiin heti ihastuin. Katso pätkä Karinan keikalta ja muita festarihetkiä:

Festarikesä jatkuu!

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kaipaatko vaihtelua viikonloppuaamiaiseen, virkistystä lounasrutiineihin tai freesiä paikkaa illanvietolle? Tässä kolme loistavaa ja uutta/uudehkoa ruokapaikkaa akselilla Kallio–Kruununhaka. Kannattaa kokeilla!

Aamiainen: Early Bird

Kolmannelle linjalle puolisen vuotta sitten ilmestynyt Early Bird keskittyy aamiaiseen. Päivittäin klo 17 saakka avoinna oleva, kierrätystyylillä sisustett kahvila tarjoaa paria aamiaissettiä, myös vegaanista. Toisaalta kahvin ja mieluisimmat syötävät voi valikoida listalta myös erikseen, jos tahtoo. Saatavilla on esimerkiksi tattaripuuroa, toastia, vihersmoothieta, itse puristettua appelsiinimehua, mantelicroissantia ja lauttasaarelaisen pienpaahtimo ROST & Co:n erinomaista kahvia. Leppoisan ystävällinen palvelu kruunaa kokemuksen.

Kolmas linja 12

Lounas: Via Tribunali

Toukokuussa torikortteleihin avatun ja saman tien suuren suosion saavuttaneen pizzeria Via Tribunalin valttikortti on Napolista hankittu aito pizzauuni, jossa pizzoja paistetaan vain yksi minuutti. Lounaalla lättyjä on muutamaa vaihtoehtoa, illalla esillä on laajempi lista. Valikoimissa on myös maidoton pizza Marinara. Pehmeä maukas pizzapohja ja laadukkaat raaka-aineet takaavat, että yksinkertainen on täydellistä. Ilman pöytävarausta paikkaa saa illalla varautua odottamaan hetken vaikkapa baarin puolella. Pizzaravintolan takana toimii cocktaileistaan tunnettu Son of A Punchin porukka.

Sofiankatu 4

Illallinen: Wino

Kallio keskiluokkaistuu kovaa vauhtia. Paikassa, jossa vielä hetki sitten toimi perusräkäläbaari, tarjoillaan nyt alku- ja luomuviinejä. Keväällä Flemarille auennut viiniravintola Wino ei silti ole liian fiini vaan juuri sopivan viihtyisä. Annoksia ei ole lajiteltu alku- ja pääruokiin, vaan tilatut lautaset tarjoillaan kaikki rennosti saman aikaan. Sopivan kompaktilla listalla on tarjolla mm. kalaa, tartaria ja kukonpoika-caesaria. Jokaisella viinillä on asiaankuuluvasti oma tarinansa, joka kerrotaan. Maininnan ansaitsee myös rasvaa tihkuva focaccia, joka tarjoiltiin maukkaan mustan oliiviöljyn kanssa. Jälkkärijuomien joukosta löytyy myös herkullista umeshua.

Fleminginkatu 11

 

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Hei, kirjojen ystävät, onhan kalentereihinne jo varattu tilaa ensi perjantai-illalle sekä lauantaille? Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali kokoaa nyt jo kolmatta kertaa yhteen niin harrastuksestaan ylpeät lukutoukat kuin alan ammattilaisetkin.

Tänä vuonna kansainvälisinä vieraina nähdään mm. kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2006 voittanut turkkilainen Orhan Pamuk, romaanihenkilöksi miehensä kautta joutunut ruotsalainen runoilija-kirjailija Linda Boström Knausgård ja muistelmansa julkaissut brittiläinen aivokirurgi Henry Marsh. Suomalaisia puhujia ovat esimerkiksi Juha Itkonen, Tuomas Nevanlinna ja Jari Tervo.

Perjantaina paikalle on paras suunnata suoraan töistä, sillä ohjelma on klo 17.00 lähtien. Lauantaina puolestaan keskustelut alkavat klo 13.00 (ks. ohjelma) eli alle ehtii nukkua ja kenties brunssitellakin.

Viime kerran perusteella osaan jo odottaa tavallisiin kirjamessuihin verrattuna ihastuttavan intiimiä ja rauhoittavaa tapahtumaa, joka sisältää varmasti tälläkin kertaa iloisesti polveilevia, inspiroivia keskusteluita. Tunnelma paikan päällä on niin ainutlaatuinen, ettei sitä kannata jättää kokematta, mutta jos et pääse seuraamaan keskusteluja livenä, niin ne ovat katsottavissa suorana lähetyksenä myös Teemalta, Femiltä ja Areenasta

Kirjavinkkejä festareille

Kannattaa tutustua myös Helsinki Litissä vierailevien kirjailijoiden tuoreisiin teoksiin, muutaman niistä olen esitellyt täällä blogissanikin: 

Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

Kirjallisuusfestareilla on kuulemma mahdollisuus saada signeeraus paikalla olevilta kirjailijoilta, tarkat ajat on luvattu kertoa festivaalipäivinä.

Helsinki Lit pe 12.5. ja la 13.5. Savoy-teatterissa, Kasarmikatu 46–48. (Pressilippu tapahtumaan saatu blogin kautta.)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ranskalaisen Laurent Binet'n romaani Kuka murhasi Roland Barthesin? (Gummerus, 2017) onnistuu totaalisesti hämmentämään konseptillaan. Myönnän, että kiinnostuin kirjasta yksinkertaisesti sen suomennokseen laitetun otsikon perusteella – käytinhän Roland Barthesin luomaa merkityksen analysoinnin metodia, perusjakoa merkitsijöihin ja merkittyihin, aikoinaan hyväksi omassa gradussanikin.

Binet'n kirja kertoo kuuluisasta kirjallisuudentutkijasta tai oikeastaan tämän tapaturmaisesta kuolemasta talvella 1980 Pariisissa ja sen jälkeisistä kuvitteellisista tapahtumista. Barthes oli juuri lounastanut presidentin vaaleihin valmistautuvan François Mitterrandin kanssa, kun hän jäi pesulan pakettiauton alle ja menehtyi myöhemmin sairaalassa. Tästä Binet on kehitellyt vauhdikkaan ja koomisen murhamysteerin, joka sisältää seksiä ja väkivaltaa, roistoja ja salaperäisiä naisia, vauhdikkaita takaa-ajokohtauksia ja yhden valtavan räjähdyksenkin.

Samanaikaisesti James Bond -henkisessä tarinassa on kuitenkin hyvinkin pitkiä kohtauksia, joissa uppoudutaan kielitieteeseen ja siteerataan antaumuksella tunnettuja tutkijoita ja kirjailijoita. Moninaisessa henkilökavalkadissa vilisee sellaisia tunnettuja filosofeja kuin mm. Jacques DerridaMichel Foucault, Julia Kristeva ja Philippe Sollers sekä liuta ranskalaisia poliitikkoja. Taustahenkilöinä nähdään lisäksi esimerkiksi Jean-Paul Sartre ja Françoise Sagan Café de Floren pöydän ääressä ja tavataan Umberto Eco Bolognan rautatieasemalla.

Kirjan päähenkilöinä salaliittoja ja murhia ratkovat komisario Bayard ja tämän oikeaksi kädekseen nappaama nuori yliopistotutkija Simon Herzog, jolla on ilmiömäinen taito lukea hienovaraisia merkkejä mutta myös uskomaton kyky olla huomaamatta olennaisia yksityiskohtia ympäristössään. Miesten tehtävänä on selvittää, onko olemassa salaperäistä kielen seitsemättä funktiota, josta kukaan ei ole koskaan aiemmin kuullut ja jolla voisi olla voimakkaita vaikutuksia maailman valtasuhteisiin.

Luen harvemmin näin viihteellistä kirjallisuutta, mikä herättikin kysymyksen, millaiselle kohderyhmälle kirja mahtaa olla tarkoitettu. Sellaiselle, joka rakastaa yhtä aikaa kieliteorioita, ranskalaisia intellektuelleja ja nopeita toimintakohtauksia – ja kaikkea tätä parodioituna? Vain ranskalainen voi kirjoittaa tällaisen kirjan.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kevät etenee harvinaisen hitaasti eikä nyt vapun jälkeenkään puissa juuri näy edes silmuja. Jos toivot jo kärsimättömästi luonnon puhkeavan kukkaan, suuntaa odotellessa Janne Mikael Rehmosen Born on the 3rd of June PART III -näyttelyyn. 

Rehnonen oli alunperin suunnittelemassa itselleen ruusuaiheista tatuointia ja etsi siihen malleja. Sitä kautta hän innostui maalaamaan kukkia vanhojen kukka-asetelmamaalausten pohjalta. Esillä olevista teoksista osa on maalattu myös taiteilijan omista valokuvista.

Näyttely on avoinna 9.5. saakka Creat Space -galleriassa, Albertinkatu 12, joka päivä klo 12–18.

Lisää kukkia:

Kukkameren keskellä – Pentikin näyttely Taidehallissa

Monet'n puutarhassa Ranskassa 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kobe, kaupunki vuorten ja meren välissä, ja viimeinen varsinainen kohteemme Japanin junakierroksella. Tiesin kaupungista etukäteen vain sen, että Haruki Murakami vietti näillä seuduin nuoruusvuotensa ja sen, että kaupunki koki suuren maanjäristyksen vuonna 1995. Miellyin paikkaan saman tien. Kompakti, reilun 1,5 miljoonan ihmisen viihtyisä kaupunki tarjoaa sopivasti tekemistä, mutta päätimme ottaa näin loppumatkasta mahdollisimman iisisti.

Yhtenä aamuna tilasimme aamiaiskärryt suoraan 30. kerroksen hotellihuoneeseemme ja katselimme kaupunkia yläilmoista. Toisena aamuna teimme luontokävelyn läheiselle vesiputoukselle ja söimme eväitä. Yhtenä päivänä kuljeskelimme kodikkaassa eurooppalaistyylisessä Kitanon kaupunginosassa, nappasimme iltapäiväcocktailit vanhassa american barissa ja menimme leffaan. Toisena päivänä nousimme kaapelihissillä ylös vuorenrinteelle ja myöhemmin istuskelimme alhaalla sataman ravintoloissa ja katselimme auringonlaskua.

Japani-sarja päättyy tältä erää tähän. Kunnes palaan taas uudestaan nousevan auringon ihmeelliseen maahan.

 

LUE AIEMMAT JAPANI-JUTUT:

Junalla Japanissa: pyöräretki taidesaarella

Junalla Japanissa: Kioto, Nara ja Hiroshima

Junalla Japanissa – Tokio

Junalla Japanissa – kenkkuileva Fuji

Junalla Japanissa – veistoksia vuoristossa

Junalla Japanissa – rentoilua Hakonessa

Junalla Japanissa – junapassi

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Viestintä- ja markkinointiala on muuttunut huimasti muutamassa vuodessa. Se median murros, josta jo melkein 10 vuotta sitten vauhkottiin, on nykyään täyttä totta, elämme sen keskellä. Sisällöntuotanto on jakautunut mediataloista yrityksille ja yksityishenkilöille – bloggaajille, tubettajille, instagrammaajille, podcastaajille. Tutkimusten mukaan mielipidevaikuttajilla on valtaa, ja vaikuttajamarkkinointi onkin nyt suunnilleen yhtä kuuma sana kuin sisältömarkkinointi vielä vähän aikaa sitten.

Juuri ennen vappua pärähtää. Viikon päästä perjantaina 28.4. yritykset ja bloggaajat kohtaavat toisensa Jätkäsaaressa, kun Clarion Hotel Helsinki täyttyy markkinoijista, viestijöistä ja sisällöntuottajista. Luvassa on kansainvälisten alan ammattilaisten inspiroivia puheenvuoroja vaikuttajamarkkinoinnin trendeistä ja tulevaisuuden näkymistä, sisällöntuotannosta ja tarinankerronnasta. Näiden lisäksi erilaisista rinnakkaisohjelmista on voinut jo etukäteen valita itseään kiinnostavimmat palat. Luonnollisesti ohjelmassa on myös verkostoitumista, niin pitkin päivää kuin iltabileissä (järjestäjät suosittelevatkin varaamaan oman hotellihuoneen paikan päältä Clarionista).

Tähän kevään odotetuimpaan ammattitapahtumaan valittiin mukaan yhteensä 250 "content gurua" ja minulla on onni olla yksi heistä. Lupaan raportoida tapahtumista heti paikan päältä sekä Twitterissä että Instagram Storiesissa (@pikkuseikkoja), jotain myös Facebookissa.

Tsekkaa:

>> koko festariohjelma

>> lista tapahtumaan osallistuvista content guruista

Vähän jo jännittää. Olisi kiva törmätä esimerkiksi muihin Lily-bloggaajiin, jos teitä on paikan päällä!

Ladataan...

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Vaikutuin Japanin matkallamme syvästi jo Hakonen ulkoilmamuseosta, mutta toinen upea taidekokemus ja oma suosikkijuttuni koko reissulla oli Naoshiman taidesaari. Saari osa kahden taidetta tukevan organisaation 80–90-lukujen taitteessa perustettua projektia, jossa on mukana myös viereinen Teshiman saari. Tulimme Hiroshimasta päin luotijunalla, jonka matkan varrella vaihdoimme hitaaseen paikallisjunaan, ja saavuimme sillä rannikolle pienellä Unon asemalle. Nukuimme pikkukylässä perinteisessä ryokan-majatalossa, ja aamulla hyppäsimme lauttaan ja vietimme päivän Naoshimassa.

Saapuessamme Unoon taifuuni yllätti suoraan päällämme kastellen kaikki matkatavaramme, ja iltakymmenestä jatkuen koko yön satoi kuin saavista. Olin varma, että joutuisimme perumaan koko saariretken, mutta aamulla sade taukosi ja Naoshimassa oli pilvistä mutta lämmintä ja siten mukavaa liikkua. Saarta voi kiertää bussiyhteydellä museosta toiseen, mutta kaikkein paras tapa on vuokrata pyörä satamasta ja kierrellä saarta omatoimisesti. Japanilaiset turistit tuntuivat käyttävän lähinnä sähköpyöriä, ja saimmekin suurta kunnioitusta ja hilpeyttä osaksemme, kun reippaasti poljimme vaihteettomilla pyörillämme ylös jyrkempiäkin ylämäkiä.

Saaren upeaa kulttuuriantia ovat arkkitehti Tadao Andōn suunnittelemat minimalistiset mutta kekseliään kokemukselliset betoniset taidemuseot (Benesse House, Chichu Art Museum ja Lee Ufan Museum), perinteisiin vanhoihin puurakennuksiin luodut Art House Project -teokset sekä ulkoilmaveistokset. Saarelta löytyy esimerkiksi Yayoi Kusaman, Bruce NaumaninNiki de Saint Phallen ja Andy Warholin töitä.

Chichu-museossa pääsee myös ihailemaan Claude Monet'n lummemaalauksia (Pariisin Musée de l'Orangerien tapaan) luonnonvalossa lattiasta kattoon valkoisessa huoneessa. Yksi mieleen painuva teos samaisessa paikassa on myös auditorioksi rakennetun huoneen täyttävä Walter De Marian installaatio Time/Timeless/No Time (2004). Varaudu jättämään kengät narikkaan, kun kuljet museon tiloissa.

Lounaan voi taidekierroksella nauttia museoiden ravintoloissa, ja saarelta löytyy muitakin ruokapaikkoja ja ainakin pari boheemia kahvilaa ja baaria. Muumimukeista kahvia tarjoilevan Konichiwa-kahvilan menussa pahoiteltiin huvittavasti, ettei pyörällä liikkuville vieraille tarjota alkoholia. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin mennyt kylpemään mosaiikkeja ja Las Vegas -tunnelmaa yhdistelevään, iloisen näköiseen Naoshima Bath -kylpylään. Sadeviitoillekin saatiin loppupäivästä käyttöä, kun vesi alkoi taas ryöpytä täydellä voimalla ja kiisimme sateessa pyörillämme takaisin satamaan.

 

LUE LISÄÄ:

Junalla Japanissa: Kioto, Nara ja Hiroshima

Junalla Japanissa – Tokio

Junalla Japanissa – kenkkuileva Fuji

Junalla Japanissa – veistoksia vuoristossa

Junalla Japanissa – rentoilua Hakonessa

Junalla Japanissa – junapassi

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Japani-sarja jatkuu, pitkän tauon jälkeen. Päätin viedä vielä pikavauhdilla päätökseen raportoinnin puolitoista vuotta sitten tehdystä reissusta.

Tokiosta suhautimme junalla Kiotoon, josta teimme päiväretken toiseenkin entiseen pääkaupunkiin, Naraan. Pienen kaupungin paras nähtävyys ovat erityisesti temppelien pihoilla ja puistoalueella ympäriinsä vapaasti käyskentelevät pyhät peurat. En malttanut olla ostamatta turisteille myytäviä, paperimaisia peurankeksejä saadakseni uusia ystäviä. Veijarit vaan olivat aika ovelia ja alkoivat pian näykkiä vaatteitani siinä toivossa, että pudottaisin koko suuren keksipinon maahan.

Peurojen lisäksi kävimme katsomassa Tōdai-ji-temppelialuetta ja siellä maailman suurimmassa puurakennuksessa majailevaa noin 16-metristä Buddha-patsasta sekä söimme ravintolaksi tunnistamassamme autenttisessa paikallisessa parasta tofua, mitä ikinä olen maistanut. Koska ei voi tietää, milloin eteen sattuu uudelleen mitään vastaavaa, oli tilattava sitä samantien toinenkin kipollinen.

Kiotossa kävin nyt toista kertaa, ja toistamiseen tuli katsottua myös Kultainen paviljonki (Kinkaku-ji) ja kivistä tehty zen-puutarha (Ryōan-jin-temppelissä). Ensimmäisen kohdalla uusintakäynti oli sen arvoinen, mutta jälkimmäisessä kivien zeniläisyys ei edelleenkään itselleni auennut. Sen sijaan nautin käynnistä Arashiyaman bambumetsikössä, jonka vihreissä varjoissa oli rauhoittavaa kävellä väenpaljoudesta huolimatta. Keskustassa Kioton charmia luovat erityisesti vanhat, perinteistä arkkitehtuuria edustavat puutalokorttelit.

Yleisesti en Kiotoa juuri fanita vaikka niin monelle se tuntuu olevan "The Place" Japanissa. Sellaiselle, joka ei jaksa loputtomiin koluta vanhoja temppeleitä, kaupunki näyttäytyy suoraan sanoen vähän tylsänä. Suosittelen Japanin matkalla jättämään enemmän aikaa Tokiolle sekä käymään yhdessä suosikissani – Kobessa (siitä pian lisää).

Kiotosta matka jatkui luotijunalla Hiroshimaan. Käynti Peace Memorial Museumissa joenhaarojen ympäröimällä saarella oli pysäyttävä kokemus, kuten arvata saattaa. Visiitin jälkeen tuntui epätodelliselta kuljeskella tässä modernissa kaupungissa, joka jälleenrakennettiin kokonaan toisen maailmansodan jälkeen. Näyttävin muisto ydinpommista on rauhanmuistomerkiksi paikalleen jätetty Atomic Bomb Dome, joka on yksi harvoista räjähdyksestä pystyyn jääneistä rakennuksista/raunioista.

Kävelimme myös vallihautojen ympäröimään puistoon katsomaan Hiroshiman linnaa, ja nautimme keskustassa päivälliseksi okonomiyakia eli japanilaista munakasta, joka Hiroshimassa on tapana valmistaa kypsentämällä ainekset ensin erikseen ja lisäämällä mukaan myös nuudeleita. Yöksi emme kaupunkiin jääneet vaan jatkoimme sieltä jo illaksi takaisin pohjoisemmaksi.

LUE LISÄÄ:

Junalla Japanissa – Tokio

Junalla Japanissa – kenkkuileva Fuji

Junalla Japanissa – veistoksia vuoristossa

Junalla Japanissa – rentoilua Hakonessa

Junalla Japanissa – junapassi

Pages