Ladataan...
(pikkuseikkoja)

En aamu-unisena lähtökohtaisesti ole erityisen kiinnostunut mistään, mikä tapahtuu ennen kello kymmentä aamulla (tai rehellisyyden nimissä, ennen kello 12:ta), mutta välillä vastaan tulee yllätyksiä. Alkuvuodesta Twitterissä syntynyt #runousaamiainen kuulosti niin raikkaalta idealta, että siihen oli tutustuttava vaikka aloitusaikana oli hurja 8.30 (asiaa auttoi, että asuntoomme laukkasi samaisena aamuna jo kasilta remonttimiehiä, joiden tieltä oli paettava pois).

Niinpä suuntasimme viime viikolla historian toiselle runousaamiaiselle Bulevardin kahvisalonkiin. Tavanomainen kiire, joka paikasta toiseen siirtymisessä usein kehittyy, katosi saman tien sisään astuessa ja muuttui seesteiseksi yhteisöllisyydeksi. Valikoimme aamupalamme, istahdimme puoliksi vapaan pöydän ääreen ja käännyimme kohti estradina toimivaa lattia-aluetta odottamaan runoilijoiden hetkeä.

Yhdysvaltain presidentin "rukousaamiaisesta" väännetty "runousaamiainen" eroaa ensin mainitusta kirjoitusasunsa osalta yhdellä kirjaimella ja sisällöllisesti täysin. Runousaamiainen tarjoaa nimensä mukaisesti päivän tärkeimmän aterian (tästä voi toki kiistellä) sekä ruumiille että aivoille.

Viime torstain tapahtumassa runojaan lukivat oululaisen rentturunoilijan mainetta ylläpitänyt Miki Liukkonen, viime vuoden Finlandia-palkinnon esikoisromaanillaan voittanut Jukka Viikilä sekä runoilijat Pauliina HaasjokiTimo Salo ja Johanna Venho.

Hörppiessäni kahvia ja lusikoidessani mustikkaista tuorepuuroa upottauduin tunnelmasta toiseen, kunkin runoilijan luomasta omanlaisesta maailmasta hetken päästä taas seuraavan runoilijan maailmaan. Runojen kuuntelu kasvattaa myös halua lukea niitä, samojakin runoja olisi mukava päästä tarkastelemaan uudelleen, ajan kanssa.

Pikantin lisän aamurunouteen toivat taustalla kilahtelevat astiat, tasaisesti käyvä ulko-ovi ja kahvikoneen hurina. Lyriikka sekoittui osaksi arkiaamun tavallista kuhinaa. Vajaan tunnin pituisen pysähdyksen ansiosta tavoitin tietynlaisen zeniläisen tyyneyden, jonka kanssa oli varsin mukavaa astella toimistolle.

Lisätietoa tulevista tapahtumista saa esim. liittymällä Facebookin Runousaaminen-ryhmän jäseneksi.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Vaikka olinkin tankannut pohjalle jo yhden David Foster Wallacen novellikokoelman, niin vasta lukiessani viime vuonna julkaistun suomennoksen Kummatukkainen tyttö ymmärsin lopullisesti, miksi Wallacea pidetään yhtenä amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimmista nimistä.

Juhani Lindholmin Siltalalle suomentamaan novellikokoelmaan on valikoitu tarinoita kahdesta jenkkikokoelmasta. Suomennoksen ensimmäinen osa koostuu vuonna 1989 julkaistusta kokoelmasta Girl With Curious Hair ja toinen osa vuonna 2004 julkaistusta kokoelmasta Obvilion.

Vanhemmissa novelleissa korostuu Wallacen kyky luoda autenttisia henkilöhahmoja, kun taas uudemmissa pääroolin ottaa miehen kerrontatekninen taituruus. Kokonaisuutena novellit todistavat, että Wallace osasi hypätä vuoroittain täysin erilaisten ihmisten nahkoihin, ja että hänen kerronnallisten keinojen hallintansa oli aivan suvereenia.

Mainiosta nimestään huolimatta kokoelman nimikkonovelli, joka jäljittelee vahvasti Bret Easton Ellisin tyyliä, ei nouse kokoelman parhaimmistoon. Säkenöivimmät kertomukset löytyivät kakkososasta, jossa kerronta kohoaa täysin omiin sfääreihinsä.

Novellissa Ei sielu ole ahjo päähenkilö muistelee lapsuudessaan tapahtunutta dramaattista kohtausta koululuokassa. Wallace siirtää siinä kykynsä punoa lukemattomat eri tarinat ryppääseen keskittymisvaikeuksista kärsivälle ja vilkkaan mielikuvituksen omistavalle pojalle. Tulos on lukijan kannalta sekä hengästyttävä että häikäisevä.

Teoksessa Tienraivaaja tämäkin kertoja muistaa välikäsien kautta kuullun, tieteellisesti tarkastellun tarinan äärimmäisen yksityiskohtaisesti, mutta korostaa toissijaisuuttaan tarinan kertojana tarinan kustannuksella, mikä liittynee kyseisen tarinan näkymättömiin kuuntelijoihin. Novellissa Vanha kunnon neon päähenkilönä puolestaan on itseään loputtomasti analysoiva ja terapeuttejaan älykkäämpi kompleksinen mies, joka valehtelee muille mutta on itselleen täydellisen rehellinen.

Tragikoomisessa kertomuksessa Filosofia ja luonnon peili hienoutena ovat lomittain risteilevät tarinalinjat, jotka saattavat sekoittua niin, että vierekkäiset virkkeet viittaavat eri konteksteihin. Kokoelman huipennuksena on novelli nimeltä Unohdus, joka vaikuttaa ensin vain hykerryttävältä kuvaukselta pariskunnan välisestä uniongelmasta, mutta jonka takaa alkaa paljastua kaikenlaista muutakin.

Lue myös:

Ensitutustuminen David Foster Wallaceen – Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Yksi lempparini ginicocktaileista on nykyään Bee´s Knees, joka tuo hunajalla vaihtelua ginsourin yksinkertaisimmalle perusmuodolle. Bee's Knees on äärimmäisen helppo ja nopea valmistaa. Kun ei millään jaksa alkaa keitellä ja jäähdytellä sokeriliemiä, voi vain kipaista kauppaan ja ostaa purkin hunajaa.

Bee's Knees juontaa Yhdysvalloista 1920-luvun kieltolain ajoilta, jolloin ei-niin-hyvät kotitekoiset viinakset piti saada paremman makuisiksi. Ajan slangilla bee's knees tarkoitti ensin "merkityksetöntä", myöhemmin "parasta", ja hyvällä ginillä se on tietenkin entistä parempaa.

Itselleni bee's knees tuo tanssiharrastukseni vuoksi ensimmäisenä mieleen samannimisen hupaisan charlestonliikkeen, jossa polvet heiluvat yhteen ja erikseen saman aikaisesti kun kädet viuhtovat polvien päällä paikkaa vaihtaen. Siis sillä lailla klassisesti Josephine Bakerin tyyliin. Niinpä drinkki kuulostaa korvissani entistäkin hauskemmalta.

Bee's Knees

1 annos

Jäitä
4 cl giniä
2 cl sitruunamehua
2 cl hunajaa

Täytä laakea lasi jäillä ja pistä se hetkeksi pakkaseen. Kaada gini, sitruunanmehu ja hunaja shakeriin ja lisää päälle jäitä. Ravista juoma kylmäksi. Ota huurtunut kylmä lasi pois pakkasesta, heitä jäät pois ja kaada juoma lasiin. Voit halutessasi koristella drinkin palalla sitruunankuorta tai basilikan lehdellä.

Jos olet tarkka hunajan liukenemisesta juomaan, voit sekoittaa ginin ja hunajan ensin shakerin pohjalla ennen kuin lisäät sitruunamehun ja jäät. Jos jaksat nähdä vieläkin enemmän vaivaa, voit myös käyttää hunajan sijasta laimeampaa hunajasiirappia liuottamalla hunajan etukäteen lämpimään veteen suhteessa 1:1 ja jäähdyttämällä siirapin lopuksi.

 

Seuraa blogia: FacebookInstagramBloglovin'

Share
Ladataan...

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Oli aikoja, kun Kruununhaasta löytyi vielä matalia puutaloja, klassisia lyhtypylväitä ja lauta-aitoja, hevosvaunuja ja loppumaton mukulakivetys. Tervasaareen ei voinut kävellä suoraan Pohjoisrannasta, ja Siltavuorenrannassa oltiin kauan ilman pyörätietä. Snellmaninkadun pohjoispääkään ei ole aina päättynyt yliopiston vanhaan fysiologian laitokseen.

Nykyisen Muumi-kahvilan paikalla oli yksikerroksinen puutalo, myöhemmin uudemman rakennuksen kivijalassa Elannon sekatavaramyymälä. Jotkut asiat ovat yllättäen säilyneet: sekatavaramyymälän punavalkoinen hexagon-laattalattia on selvinnyt läpi Elannon, Marketta-myymälän ja Siwan kaudet ja värittää nyt japanilaisten turistien suosimaa kahvilaa.

[Juttu jatkuu kuvien jälkeen.]

Snellmaninkatu. Kuva: Signe Brander, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Snellmaninkadun ja Liisankadun kulma. Kuva: Signe Brander, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Snellmaninkadun ja Liisankadun kulma. Kuva: Signe Brander, 1908 / Helsingin kaupunginmuseo

Snellmaninkatu. Kuva: Karl Mitterhusen, 1897 / Helsingin kaupunginmuseo

Liisankatu länttä (Kaisaniemeä) kohti. Kuva: A. E. Rosenbröijer, 1898 / Helsingin kaupunginmuseo

Liisankatu itää (Tervasaarta) kohti. Kuva: A. E. Rosenbröijer / Helsingin kaupunginmuseo

Oikokatu. Kuva: Signe Brander, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Siltavuorenranta. Kuva: Reinhold Hausen, 1907 / Helsingin kaupunginmuseo

Elannon sekatavaramyymälä n:o 5. Kuva: Tuntematon, 1930 / Helsingin kaupunginmuseo

Finna.fi-palvelussa voit katsella, miltä omat kotikulmasi ovat näyttäneet menneinä aikoina. Esimerkiksi Krunasta kuvia löytyy erityisen runsaasti 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta sekä 1960–1980-luvuilta. Kuvia voi etsiä syöttämällä kadun tai kaupunginosan nimen sivuston hakuun tai kokeilemalla paikannusta sieltä, missä olet juuri nyt.

 

Seuraa blogiani: FacebookInstagram, Bloglovin'

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Sekä maalaus- että videotaidetta tekevä Jenni Hiltunen (s.1981) on tuonut Galerie Forsblomiin värikkäitä öljyväritöitään naisista. Silmää miellyttävien muotokuvien tyyli tuo vahvasti mieleen englantilaisen Chantal Joffen, jonka töitä on ollut aiemmin esillä täsmälleen samoilla seinillä, joskin Joffen naiset ovat vielä siloittelemattomampia.

Parhaiten Hiltunen taidetaan muistaa Kiasman hankkimasta, saamelaispuvut ja twerkkauksen yhdistäneestä videoteoksesta, joka nostatti pienoisen kohun viime keväänä. Hiltusen työt kommentoivat tätä päivää, muun muassa sosiaalista mediaa, individualismia ja poseerauskulttuuria. 

Forsblomissa esillä olevat muotokuvat hyödyntävät muotikuvien estetiikkaa, mutta naiset näyttävät tarkoituksellisen välinpitämättömän sijaan aidosti välinpitämättömiltä, väsyneiltä ja kyllästyneiltä. Inhimillisten mallien olemus on veltto ja silmänympärykset tummat. Murretut sävyt, pastellivärit ja tasapainottava kontrastin käyttö sulauttavat kohteet osaksi ympäristöään.

Jenni Hiltusen Nothing Else Matters Galerie Forsblomissa 5.3. saakka

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Alkuvuoden parhaat asiat pulppuavat kaikki naisenergiaa, oli kyse sitten TV-sarjasta, kirjapodcastista tai työelämän kehittämisestä.

1. Norjalaiset lukiolaistytöt: Skam

On-demand-palveluiden anti ihmiskunnalle saavuttaa huippunsa niinä hetkinä, kun ahmit jakson toisensa perään jotain tavallista parempaa TV-sarjaa. Norjalaisen Skam-teinisarjan puolesta olisi valmis luopumaan arjen lisäksi yöunista, jotta voisi linnoittautua screenin ääreen, keskittyä lukiolaisten elämäntuskaan ja -iloon ja unohtaa samalla oman ikänsä. Julie Andemin luoman elämänmakuisen, hauskan ja äärimmäisen koukuttavan laatusarjan kolme tuotantokautta ovat katsottavissa Yle Areenassa. Neljäs tuotantokausi julkaistaan tänä keväänä. 

2. Naisten välinen uratsemppaus: Upea ura

Epävarmoilla työmarkkinoilla, joilla maisterin paperit eivät takaa automaattisesti työpaikkaa, on tullut entistä tärkeämmäksi muodostaa työelämän kontakteja. Onneksi verkostoituminen sosiaalisessa mediassa on entistä helpompaa. Tasa-arvoisempaan työelämään tähtäävän Facebookin Ompeluseura-ryhmän jäsenet järjestivät viikko sitten urafestarit naisille Kulttuuritehdas Korjaamolla. Nopeasti loppuunmyydyssä tapahtumassa kuultiin upeiden naisten inspiroivia uratarinoita, tutustuttiin eri organisaatioiden caseihin ja treenattiin workshopeissa omaa osaamista. Oli upeaa nähdä niin paljon innostuneita naisia yhdessä paikassa jakamassa ajatuksia ja etsimässä tietä kohti entistä parempaa työelämää.

3. Puhetta kirjoista ja kaikesta muustakin: Sivumennen

Löysin Sivumennen-podcastin alkuvuodesta Hyllynlämmittäjä-kirjahaasteen kautta. Kaksi ystävää, toimituspäällikkö Johanna Laitinen ja toimittaja Jonna Tapanainen, keskustelevat kirjapodcastissaan kirjallisuudesta, kulttuurista ja ylipäätään elämästä. Uusimmassa jaksossa edetään slalom-lomasta Skam-sarjan fanituksen kautta Donald Trumpiin, ja siirrytään sen jälkeen analysoimaan Tom Malmquistin esikoisromaania Joka hetki olemme yhä elossa. Seuraavassa jaksossa luvassa on puhetta mm.Knausgårdin ex-pariskunnasta. Sujuvasti soljuvaa älykästä jutuskelua on ilo seurata. Noin tunnin pituisia jaksoja ilmestyy pari kappaletta kuukaudessa.

Share

Pages