Ladataan...
Pikkuseikkoja

Harvempi turisti eksyy Balkanin reissullaan Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan. Silti pikkuinen kaupunki ei ole hullumpi paikka levähtää ennen rannikkoturneeta.

Alkuperäinen ajatus viime kesän reissulla oli matkustaa Serbiasta maata pitkin Kosovon kautta Montenegroon. Bussi- ja autokyydit Dubrovnikista Bosnia-Hertsegovinaan ja sieltä Belgradiin vaativat kuitenkin jo sen verran istumalihaksia, kärsivällisyyttä ja matkatunteja, että päätimme jatkaa Montenegroon suoraan lentokoneella. Air Serbia lensi tasaisesti (Belgrad–Podgorica-väli kesti puolisen tuntia) ja samalla saimme tilaisuuden tutustua pienen, vuonna 2006 itsenäistyneen maan pääkaupunkiin.

Kaikista mahdollisista päivistä onnistuimme saapumaan Podgoricaan ja lähtemään sieltä juuri niinä kesän ainoina kahtena peräkkäisenä kansallisena vapaapäivänä, jolloin käytännössä kaikki oli kiinni. Pyhien vuoksi suunnittelemani galleriakierros jäi siis väliin – pikkuisessa kaupungissa olisi ollut hämmästyttävän monta kiinnostavalta vaikuttavaa taidepaikkaa. 

Heinäkuisessa 37 asteen helteessä uinuva kaupunki oli päiväsaikaan totaalisen autio. Ainoat ihmiset löytyivät kaupunkia halkovan joen ääreltä uimasta, kahlaamasta ja melomasta. Illalla pääkatu, jolla hotellimmekin sijaitsi, heräsi kuitenkin äkillisesti eloon. Kadun molemmin puolin vieri vieressä olevien ravintoloiden terassit täyttyivät musiikista ja vilkkaasta puheensorinasta ja houkuttelivat liittymään seuraansa.

Hotellimme oli niin viihtyisä, että sitä sietää mainostaa muillekin. Jos täällä päin liikut, tsekkaa Hotel Hemera (Njegoševa 17). Antiikin Kreikka -teemalla sisustettu designhotelli oli rauhallinen ja viihtyisä, ja keskeisestä sijainnista huolimatta huoneemme ikkunasta aukesi lähes maalaismainen sisäpihanäkymä puiden ja punaisten tiilikattojen hallitessa näkymää.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Carl Ludvig Engelin suunnittelema ja hiljattain peruskorjattu Kansalliskirjasto on sekä kirjasto että kulttuurihistoriallinen nähtävyys. Myös jokunen turisti on löytänyt paikan, mutta silti se on rauhoittavan hiljainen keskellä arkipäivää.

Suojellussa rakennuksessa liikuskellessa katse kannattaa suunnata kattomaalauksiin, pylväisiin, geometrisiin muotoihin, puisiin ornamentteihin ja kullattuihin yksityiskohtiiin. Tunnelmallisissa lukusaleissa kuljeskellessa toivoisi olevansa opiskelija, tutkija tai kirjailija, jotta voisi palata tänne joka päivä.

Vinkki ensikertalaisille: päällysvaatteet, laukut, vesipullot ja eväät pitää muistaa jättää katutason tai pohjakerroksen tavarasäilytykseen. WC:t löytyvät pohjakerroksesta. Lukusaleissa mobiililaitteiden äänet on laitettava pois päältä.

Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, auki ma–pe klo 9–18, paitsi ke klo 9–20, parittomina viikkoina la klo 9–16

Ladataan...
Pikkuseikkoja

"They worship everything and they value nothing", kuvaa La La Land -musikaalin toinen päähenkilö huvittuneena Los Angelesia ja Hollywoodia. Enkelten kaupunki ja erityisesti sen elokuvastudiokaupunginosa ovat Damien Chazellen uudessa elokuvassa yhtä keskeisessä osassa kuin sen päähenkilöt. Vastikään historiallisesti seitsemän Golden Globe -palkintoa voittaneelle elokuvalle povataan menestystä myös tämän vuoden Oscar-gaalassa.

La La Land kumartaa Hollywoodin kulta-ajan musikaaleille, elokuville yleisesti sekä vanhan ajan jazzmusiikille. Sen on kiitelty herättävän eloon jo kuolleeksi haukutun musikaaligenren. La La Land hyödyntää taidokkaasti perinteisten musikaalien konventioita, sekä arvostaen että huumorilla. Mukana on kaikkea, mitä odottaa saattaa: joukkotanssia, duettoja, unelmoivia yksinlauluja, steppauskohtauksia, ympyränä pienenevää kamerakuvaa, hieman yllättäen jopa vanhoista musikaaleista tuttuja kohtauksia, joissa päähenkilöt leikataan irti ympäristöstään ja sijoitetaan neonvalojen ja keinotekoisten lavasteiden ääreen.

Emma Stone esittää elokuvassa näyttelijän työstä kahvilan kassalla haaveilevaa Miaa, Ryan Gosling on kunnianhimoisia suunnitelmia hautova jazz-pianisti Sebastian. Pakollinen romanssi on toteutettu nykykatsojan silmille sopivan arkisesti. Pääparista selkeästi hehkuvampi osapuoli on Mia, Emma Stonen hurmaavan ilmeikkyyden ansiosta, mutta myös Gosling esittää onnistuneesti hieman kömpelösti kommunikoivaa taiteilijasielua. Vaikka Sebastian vaikuttaa ensin olevan ehdottomin mielipiteissään, osoittautuu Mia vielä suuremmaksi idealistiksi, vaikka toisaalta juuri Sebastian usuttaa häntä tarttumaan omaan unelmaansa.

Chazellella on selvä intohimo rytmiin ja jazziin, mikä näkyy myös ohjaajan kahdessa aiemmassa pitkässä elokuvassa; niistä Whiplash (2014) voitti Oscarin leikkauksesta, äänityksestä sekä miessivuosasta. La La Land loistaa aina hienosta kameratyöstä ja lavastuksesta musiikkiin ja koreografiaan. Sekä Whiplashin että La La Landin musiikki on säveltäjä Justin Hurwitzin käsialaa.

Vaikuttavasta elokuvasta alkaa väkisinkin etsiä heikkoja kohtia ja toki niitä juonesta löytyy, mutta pienet epäloogisuudet voi antaa anteeksi, kun kyse on kuitenkin viihteellisestä ja komediallisesta musikaalista. Musikaalien lisäksi La La Landissa näkyy vahvasti yhden romanttisten elokuvien suurimman klassikon, Casablancan, vaikutus, kun tunteita pursuavat muistot tiivistyvät yhteen surumieliseen kappaleeseen.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Yksi viime vuoden tv-tapauksista oli ehdottomasti Westworld. Sarjaa ei ole ylistetty turhaan, sillä se on ennalta-arvaamaton yhdistelmä tulevaisuuden visioita, villin lännen seikkailua ja filosofista pohdintaa ihmisyydestä ja tietoisuudesta. 

Scifi-länkkäritrillerin suurin tähti on Evan Rachel Wood vaaleana ja sinisilmäisenä Doloresina. Vahvat roolisuoritukset vetävät myös mm. Ed HarrisThandie NewtonJeffrey Wright. Lisäksi Anthony Hopkins on juuri itselleen täydellisessä roolissa uralleen omistautuneena tiedemiehenä. Tämä onkin ainoa, mitä ylipäätään viitsin mainita sarjan henkilöhahmoista lokaatiosta tai juonesta, sillä kokemus on ehdottomasti antoisin, kun sisällöstä tietää mahdollisimman vähän.

Westworld lupaa paljon, mutta mikä hienointa, se myös lunastaa lupauksensa kauden lopussa upealla tavalla. Läpi tarinan eteen heitellään pieniä vihjeitä tulevasta, mutta toisaalta kokonaisuutta sekoitetaan samalla taas hieman lisää niin, ettei mikään ole itsestään selvää.

Hienon sarjan ovat luoneet HBO:lle Christopher Nolanin veli Jonathan Nolan sekä Lisa Joy. Sarja perustuu Michael Crichtonin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan samannimiseen elokuvaan jo 1970-luvulta. Ensimmäinen kausi on 10 jakson mittainen, toista kautta saadaan ilmeisesti odottaa vielä ainakin vuoden verran.

Ladataan...

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Katja Tukiainen: Black and White Lodge (2016)

Mari Kasurinen: My Little Laura Palmer (2016)

Katja Tukiainen ja teos Welcome to Twin Peaks (2016)

Carina Laine: Peak Experience (2016)

Näyttelyn kuraattori ja taiteilija Kati Heljakka avajaisissa

Populaarikulttuurin fanit: älkää missatko tätä taidenäyttelyä! Porilainen tutkija-taiteilija Kati Heljakka on tutkinut Twin Peaks -TV-sarjan vastaanottoa etenkin leikin näkökulmasta. Tästä hänelle syntyi idea ryhmänäyttelystä. Heljakan kuratoima Peak Experience kokoaa yhteen kotimaisia taiteilijoita, joilla on suhde rakastettuun kulttisarjaan.

Kymmenisen taiteilijaa tulkitsee nyt Albertinkadun Creat Space -galleriassa Twin Peaksin ikonisia hahmoja ja maisemia. Mukana on mm. Katja Tukiaisen aina yhtä ihania "karkkimaalauksia", "ponitaiteilija" Mari Kasurisen My Little Laura Palmer -veistos, Raisa Kettusen valokuvavedoksia nukeista sekä Ivana Helsinki -brändin mekkoja ja peuranpääkoruja. 

Peak Experience on riemastuttava kunnianosoitus David Lynchin ja Mark Frostin luomalle sarjalle, joka saa jatkoa tänä vuonna – huhujen mukaan vappuaattona. Samaan hengenvetoon on tietenkin vielä kerran jaettava myös oma huippukokemukseni vuodelta 2014, kun kävin sarjan kuvauspaikoilla.

Peak Experience 17.1.2017 saakka Creat Spacessa, Albertinkatu 12, auki klo 12–18 (ma suljettu)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

En periaatteessa jaksa suurempia uudenvuodenlupauksia tehdä, mutta kun nyt kerran juuri vuoden vaihteessa satun kaipaamaan yhtä muutosta viimeaikaiseen elämääni, niin sen voi toki kätevästi kietoa lupauksen muotoon.

Tällä hetkellä tahdon palautua kuluttavasta ja työntäyteisestä syksystä, jonka vuoksi liikunnat jäivät vähiin ja tilalle asettui jatkuva flunssakierre. Siispä, mustaa valkoiselle: tänä vuonna lupaan tehdä vähemmän töitä ja tanssia enemmän charlestonia! (Kunhan vielä tämä viimeisin sitkeä flunssa irrottaa otteensa...)

On siis aika pitää parempaa huolta itsestä.

Järkevän työmäärän ja liikunnan lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota arkisiin työskentelytapoihin, tuleehan toimistolla vietettyä joka tapauksessa iso osa päivästä. Tässä muutama ajatus, joita itse kukin voi hyödyntää:

Stressinhallintaa kiireisenä työpäivänä

Seiso

Tee töitä vuorotellen istuen ja seisten, asentoa vaihdellen. Tässä auttaa säädettävä työpöytä. Myös kävelypalavereja kannattaa harkita, jos on mahdollisuus poistua ruudun äärestä.

Venyttele

Venyttele tasaisin väliajoin, käännä päätä puolelta toiselle, pyöritä käsivarsia ja hartioita. Katsele ruudun sijaan välillä jonnekin pidemmälle kuten ulos ikkunasta.

Liiku

Poistu työpisteeltä aika ajoin esim. hakemalla lasi vettä tai käymällä osa keskusteluista suoraan kollegan huoneen oviaukossa sähköpostin ja Skypen sijaan.

Käy ulkona

Pidä tarvittaessa vartin tauko, heitä takki niskaan ja suuntaa ulos haukkaamaan raitista ilmaa – kierrä vaikka korttelin ympäri.

Irtaudu tauolla

Keskustele lounaalla muista kuin työjutuista tai sovi lounastreffit kokonaan toimiston ulkopuolelle. Pyydä kollegaa iltapäivällä kahvitauolle juttelemaan viikonlopun suunnitelmista.

Säilytä iso kuva

Työtehtävät vievät helposti mennessään, mutta kiireestä huolimatta on terveellistä sopivissa väleissä seurata oman alan keskusteluja Twitterissä, lukea blogeja, osallistua seminaareihin tai koulutuksiin ja ylipäätään pitää yllä laajempaa ammatillista osaamista ja tietämystä. Sitä kautta saa yleensä myös uusia ideoita työhönsä – ja parhaimmassa tapauksessa jopa tehostettua ja helpotettua sitä.

Ladataan...

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Lux Helsinki -valofestivaalin teoksia on perinteisesti saanut ihailla pakkasen kivistämin jäsenin, ja niin saadaan säätietojen mukaan tänäkin vuonna. Festivaali alkaa torstaina, mutta valotaidetta pääsee nauttimaan jo aiemmin – ja vieläpä sisällä lämpimässä. Kaapelitehtaan Lux In -näyttely tarjoaa kovan kattauksen valotaidetta. Joukossa on myös erinomaista videotaidetta.

Erityisen koukuttavaa näyttelyn antia on Teemu Määttäsen installaatio Red Chair (2016), jossa tuolin jalat on liitetty erikoistekniikalla digitaaliseen animaatioon. Flow'ssa viime kesänä keikan vetäneen Pink Twins -taiteilija-muusikkoveljesduo Juha ja Vesa Vehviläisen kaunis Overlook-videoteos puolestaan vie Hohto-elokuvan Overlook-hotelliin. Hämmästyttävin teos on ehkä Liubov Moskvinan Travelling Light, jossa punaiset valosäikeet kietoutuvat toisiinsa täydellisessä pimeydessä – kännykät ja kamerat on jätettävä tilan ulkopuolelle.

Lux in -näyttely on esillä vielä viikon, joka päivä iltakymppiin asti. Lisäksi Kaapelitehtaalla järjestetään nyt keskiviikkona 4.1. klo 20–00 yhden illan kestävä Bring Your Own Beamer -näyttelyklubi. Siellä kuka vain voi projisoida tyhjään tilaan oman mediataide-esityksensä, ja paikalle voi tulla myös tyhjin käsin ihan vain katselemaan muiden luomuksia.

Lux In, Kaapelitehtaalla 1.–10.1. klo 15–22

Arja Kärkkäinen: Varpaalleastuja

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tämä sarja oli lähellä mennä ohitseni, mutta sitten törmäsin siihen sattumalta Netflixissä etsiskellessäni jotain kevyttä ja kivaa katsottavaa. Joe Swanbergin draamakomediasarja Easy kertoo chicagolaisten ihmisten arjesta ja ihmissuhteista. Jokainen jakso toimii itsenäisenä tarinana, mutta tarinalinjat myös risteävät osittain toistensa kanssa. Mukana on tuttuja kasvoja, mm. Orlando Bloom, Malin Akerman ja Jane Adams.

Jaksot esittelevät ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Yksi pariskunta elvyttää vanhaa suhdettaan, toinen taas todistelee, ettei perheenlisäys muuta aiempaa vauhdikasta elämää. Nuori nainen tapaa uuden potentiaalisen kumppanin, toinen puolestaan on lopettamassa parisuhdettaan. Mukaan on saatu hilpeästi nykyajan ilmiöitä: Tinderin käyttöä, mikropanimon pyörittämistä, vegaanista ruokavaliota, somejulkisuutta ja selfieitä.

Mutta ennen kaikkea sarjassa on puhetta, paljon puhetta. Easy perustuukin pitkälti jatkuvaan dialogiin henkilöhahmojen välillä. Puhumisen myötä on helpompi ymmärtää keskustelukumppaniaan, ja erityistä sarjassa onkin sen mukavuus. Perinteisiin kerronnan kaavoihin kangistuneena huomaa itsensä nopeasti kyyniseksi odottaessaan erimielisyyksien ja väärinymmärrysten johtavan konfliktiin. Konfliktia ei nimittäin koskaan tule, vaan päähenkilöt kuuntelevat myös eriävää näkökulmaa, mukautuvat muuttuneeseen tilanteeseen ja pyrkivät löytämään molempia tyydyttävän ratkaisun.

Easy muistuttaa, että asioista tosiaan voi puhua ja sen kautta löytää yhteisymmärryksen. Kuinka toivoa herättävä, hyvänmielen sarja! Arki ei ole aina helppoa, mutta kyse on asenteesta: asioista voi päättää tehdä itselleen helpompaa. Easy valaa uskoa ihmisen hyvyyteen, ja sitä ehkä tarvitaan erityisen paljon juuri näinä aikoina.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Oscar Wilde hioo itsestään täydellistä tullakseen kuolemattomaksi. Lifestyle-bloggaaja Dora kuvaa viimeisteltyjä sommitelmia ja selfieitä saadakseen tykkäyksiä ja kommentteja. Ujo kirjallisuuden tutkija harhautuu kauneutta ja materialismia käsittelevän työnsä äärestä yhä pakkomielteisemmin erään tietyn blogin pariin.

Anna-Kaari Hakkaraisen kolmas romaani on hämmästyttävä sekoitus kirjallisuutta ja taidehistoriaa, populaarikulttuuria, brändejä ja blogimaailmaa. Kristallipalatsin keskiössä on lasinen palatsi, toisaalla vuoden 1851 Lontoon maailmannäyttelyn areena Crystal Palace, mutta tässä maailmassa taas kasvitieteellinen puutarha Helsingissä. Kaikki lähtee liikkeelle lasipuutarhasta, ja kaikki kulkevat sitä kohti.

Lasipuutarha on Hakkaraisen kirjassa fyysisestä muodostaan huolimatta ennen kaikkea symbolinen olotila. Se kuvaa ihmistä katseiden alla mutta antaa tälle myös mahdollisuuden kätkeä asioita sisäänsä. Samalla se tarjoaa kaksi erilaista roolia: katsottavan ja katselijan.

Elämästä tallennetaan kuvia, mutta toisaalta kuvat luovat omia tarinoita. Mikä on totuus ja mikä kaunisteltua fiktiota? Mikä todellisuutta ja mikä kulissien rakentamista? Ja kun kulissit muotoilevat identiteettiä uusiksi, mikä lopulta on aitoa ja oikeaa? Kristallipalatsin kieli on yhtä aikaa analyyttistä ja runollista. Tarinan osalta se kumartaa syvään yhdelle inspiraation lähteelleen, Oscar Wilden ainoalle romaanille, Dorian Grayn muotokuvalle.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Toin viime viikon Pariisin reissulta tuliaisina taas muutamia matkavinkkejä. 

Tässä tämän kerran ravintolasuosikkini – vaihtoehtoina modernia tex-mexiä, klassista ranskalaista ja rentoa italialaista keittiötä.

Paris Texas

Jos ravintolan nimi viittaa Wim Wendersin elokuvaan, on se jo riittävä syy suunnata sinne. Tänä syksynä avattu Paris Texas tarjoaa vaalealla puulla ja funkkishenkisillä yksinkertaisilla pallolampuilla hillittyä diner-tunnelmaa. Ruokalistalla on burgereita, tacoja ja liha-annoksia, kevyempään nälkään löytyy kasvistacoja tai poke-kulho. Brunssille sopivat erilaiset eggs benedit -annokset. Ruoan voi huuhtoa alas makeilla cocktaileilla. Myös talon gin and tonic tarjotaan yllättävänä, itsetehdyllä siirapilla maustettuna versiona. Paikka sijaitsee 10. kaupunginosan vilkkaissa ravintolakortteleissa.

74 Rue du Faubourg Saint-Denis

Uptown

Montmartnen rauhalliselta pohjoisrinteeltä löytyy pieni viihtyisä ravintola Uptown. Viikonloppuisin tarjolla on iso brunssikokonaisuus, joka sisältää leipien ja croissantien lisäksi alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Maidottomalle ruokavaliolle paikka oli haastava, mutta kaikki, mitä söin (kuten kuvan sisäfilee ja puikulaperunat), oli loistavaa. Pöytävaraus on suositeltava, ja helppo tehdä nettisivuilta. Saimme pöydän varaamatta lähinnä onnella, kun toinen seurue oli odotettua pienempi. Katse kannattaa nostaa persoonalliseen lautakattoon.

18 Rue Francoeur

Ober Mamma

Suosittu italialaisravintola Ober Mamma sijaitsee nimensä mukaisesti Oberkampfissa, lähellä Saint Martinin kanaalia. Pöytää kannattaa varautua odottamaan. Kuhisevalla ravintolalla on vanha koristeellinen baaripuoli, jonka takaa löytyy peileillä, viherköynnöksillä ja näyttävällä keinotekoisella puulla koristeltu värikäs ravintolasali. Listalla on mm. pastoja, pizzoja ja salaatteja.

107 Boulevard Richard Lenoir

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Katsoin viikonlopuksi julkaistut Gilmoren tyttöjen uudet jaksot tuoreeltaan, yhdeltä istumalta. Netflixin tuottama ja sarjan alkuperäisen luojan Amy Sherman-Palladinon kirjoittama neliosainen erikoiskausi/minisarja A Year in the Life lunasti odotukset varsin hyvin. Nauroin ja itkin. Tässä analyysiä aiheesta.

*** HUOM. SPOILEREITA! *** SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA! ***

Yleisesti

A Year in the Life alkaa kevyesti ja palaa katsojan kanssa suoraan Stars Hollow'n pikkukylään tuttujen hahmojen pariin. Kuten seitsemännen kauden loppu antoi olettaa, Lorelai ja Luke ovat palanneet yhteen ja Rorysta on tullut menestyksekkäältä vaikuttava toimittaja. Ihmiset ja paikat ovat entisellään, mitä nyt Luken kuppilassa on (hankalakäyttöinen) wifi, Dragonfly-majatalon keittiössä vierailee pop-up-ravintolayrittäjiä ja Kirk on keksinyt uudeksi bisnesideakseen taksipalvelun nimeltä Öööber.

Ensimmäinen jakso on pitkälti vielä komediaa, mutta sen jälkeen sarja muuttuu selkeästi draamapainotteisemmaksi. Hiljalleen tunteet keriytyvät auki: Rory etsii elämälleen päämäärää, Lorelain ja Luken suhteessa on vaikeatulkintaista kitkaa ja Lorelain välit kiristyvät sekä Emilyyn että Roryyn. Emilyn puolestaan on opeteltava elämään ilman Richardia, jonka poissaolon sarjasta saattoi päätellä näyttelijä Edward Herrmannin menehdyttyä kaksi vuotta sitten.

Viimeisessä jaksossa käydään läpi suurimmat tunteet. Gilmoren tytöiksi jakso on yllättävän surumielinen vaikka henkilöhahmot saavat toki sovittua asiansa ja löytävät omat suuntansa.

Kun tyypillisesti jatko-osat saattavat alkaa suureellisesti ja paljastua pinnallisiksi, ei Gilmoren tyttöjen uusissa jaksoissa tätä ongelmaa ole. Sarjan alkuperäinen tunnelma on onnistuttu säilyttämään kaikkien vuosien jälkeenkin, ja henkilöt ovat juuri sopivan verran pysyneet entisenlaisina ja sopivan verran varttuneet.

Loppukohtaus

Ne viimeiset neljä sanaa: "Mom..." "Yeah?" "I'm pregnant."

Ensimmäisellä sekunnilla se on kuin isku vyön alle, täysi tyrmäys. Rory ei voi toistaa äitinsä historiaa, tämä on ollut koko sarjan yksi kantava teema.

Toisella sekunnilla avautuu lopetuksen nerokkuus: historia todella toistaa itseään. Rorysta tulee yksinhoitaja kuten hänen äitinsä oli, lapsen isä on mitä todennäköisimmin Logan, siis rikkaan perheen hurmaava kasvatti kuten Christopherkin. Ja Jess – se katse, jolla Jess katsoo Rorya hetken ikkunan läpi ennen kuin lähtee, juuri noin katsoi myös Luke Lorelaita. 

Sarjan loppukohtauksen tapaisesta hetkestä on Lorelain ja Roryn tarina alkanut; nyt ympyrä sulkeutuu ja uudet tarinat alkavat. Historia toistuu mutta ei identtisenä. Rory on 32-vuotiaana tuplasti niin vanha kuin Lorelai oli saadessaan Roryn. Roryllä on myös yliopistokoulutus, työkokemusta ja loistavat eväät päästä kiinni unelmiensa työhön milloin vain. Toiset asiat sen sijaan eivät muutu ympärillä lainkaan: säännölliset vierailut Emily Gilmoren luona ja Stars Hollow'n hössöttävät, rakastavat asukkaat.

Parhaat hetket – top 5 

Nämä hetket naurattivat/itkettivät/koskettivat:

* Logan kavereineen tarjoaa alakuloiselle Rorylle piristävän tuulahduksen toista maailmaa (Across the Universe -musikaalista tutun Jim Sturgessin Beatles -tulkinnan) With A Little Help From My Friendsin tahdissa.

* Lorelai ja Michel istuvat lasillisella porttikongiin perustetussa hämyisessä salabaarissa, joka puretaan ja pystytetään sekunneissa, kun Taylor kulkee porttikongin ohi vahtivuorollaan.

* Lorelai kertoo puhelimessa oman muiston edesmenneestä isästään ja Emily kiittää Lorelaita tarinan päätteeksi.

* Jess katsoo Rorya lyhyen hetken ikkunan läpi tämän huomaamatta.

* Luke huutaa Lorelaille kerralla kaikki tunteensa parin yhteisessä keittiössä.

Muuta

Melissa McCarthy on toki sarjan näyttelijöistä nykyään menestynein ja siksi epäilemättä kiireinen, mutta katsojalle tulee auttamatta olo, mahtaisiko olla vähän diivakin, kun nainen on saatu mukaan tasan yhteen kohtaukseen vaikka esittää Lorelain parasta kaveria. Minisarjan oudoin vitsi on Roryn poikaystävä Paul, jota kukaan ei muista, ei edes katsoja. Sarjan ihanaa tunnaria, Where You Lead, saadaan odottaa kirjaimellisesti loppuun saakka, aina viimeisen jakson lopputeksteihin asti.

Ladataan...

Pages