Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Postres - kaikki syöty

Vuosi vaihtuu nopeasti, kun kauhoo illallismenun Michelin-tähden ravintolassa, kiirehtii taksilla kotiin kokoamaan kurkkucocktaileja vieraille, tähystää raketteja ikkunasta, tanssii Charlestonia ja jatkaa klubikeikalle - luonnollisesti vasta, kun pääesiintyjä on jo ehtinyt lopettaa.

Cucumber Soureja kavereille

"Charleston, Charleston, made in Carolina. Some dance, some prance, I'll say, there's nothing finer than the Charleston..."

Tällaisista illoista palautuu parhaiten suolan, rasvan ja sokerin voimin. Ja yhdellä mukaansatempaavalla leffalla (Walter Mittyn ihmeellinen elämä).

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Vuonna 2013...

...ajelin Pariisin metrolla, katselin taidetta Tallinnassa ja Tel Avivin kaduilla, menin Taj Mahaliin...

...kävin kivoilla keikoilla, juttelin Au Revoir Simonen Erikan kanssa, kuuntelin Sin Cos Tania punaisen peiton alla kaupunginjohtaja ja parikymmentä muuta ihmistä ympärilläni... 

...hengailin festareilla Helsingistä Turkuun ja Sodankylään...

...palasin vanhoihin harrastuksiin ja aloitin uusia, kävin brunsseilla ja rakastuin.

Ihanaa uutta vuotta!

Share
Ladataan...

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Joulukukkia ja lomalukemista

”Heitin takin olalleni, Frank Sinatran tyyliin. Ajattelin vain viittauksia. Robert ajatteli vain valoa ja varjoa.” – Patti Smith, Ihan kakaroita

Näin pari vuotta sitten Tukholman Fotografiska-museossa Robert Mapplethorpen (1946–1989) retrospektiivinäyttelyn. Julkkisten muotokuvien sekä kukkien ja alastomien miesvartaloiden joukosta mieleeni jäivät erityisesti kuvat vakavanaamaisesta Patti Smithistä - ehkä siksi, että nämä kuvat tuntuivat kaikista intiimeimmiltä. Yhdessä niissä Smith poseerasi valkoisessa kauluspaidassaan Horses-albuminsa kantta varten.

Smithin muotokuvien ja oikeastaan muidenkin näyttelyssä esillä olleiden Mapplethorpen töiden taustoihin voi tutustua Patti Smithin Ihan kakaroita -muistelmateoksen (Just Kids, 2010) kautta. Smith kertoo siinä läheisestä suhteestaan Mapplethorpeen, ensin tämän tyttöystävänä, sitten läheisenä ystävänä. Ystävyys jatkui aina Mapplethorpen kuolemaan asti.

Kirjassa Smith ja Mapplethorpe tapaavat toisensa 60-luvun New Yorkissa ja alkavat yhdessä raivata tietään kuuluisuuteen. Taiteilijaelämä ei ole kummallekaan vaihtoehto vaan ainoa tapa elää. Smith ja Mapplethorpe omistautuvatkin kadehdittavan intohimoisesti taiteelle jo ennen kuin tietävät, millaiseen itseilmaisuun lopulta suuntautuvat. Huone Chelsea-hotellissa avaa ovet aikakauden muiden boheemien taiteilijoiden piireihin kuten myös Andy Warholin hoviin.

Jatkuvasti viittauksia muihin taiteilijoihin hautova Smith saa kirjassaan itsensä kuulostamaan välillä naiivilta, mutta toisaalta hän kuvaakin siinä itseään parikymppisenä antaumuksellisena Rimbaud-fanina. Silti Smith on muusikko ja runoilija, ei kirjailija, ja siksi hänen muistelmiaan pitää arvostaa kirjoitustyylin sijaan ensisijaisesti sisällön puolesta. Tällaisissa muistelmissa väistämättä huvittaa myös se, ettei kirjoittaja uskalla sanoa kenestäkään poikkipuolista sanaa vaan tuntee yleensä kaikkia kohtaan joko suurta kunnioitusta tai kiitollisuutta.

Ihan kakaroita tuo mieleen erään toisen naistaiteilijan muistelmateoksen: Diane Keatonin Then Again -kirjan (suomennettu nimellä Nyt ja aina). Täsmälleen samana vuonna (1946) Patty Smithin kanssa syntynyt ja omalla taiteilijaurallaan näyttelijänä menestynyt Keaton kuvaa hänkin omassa muistelmateoksessaan niin ikään suhdetta rakkaaseen läheiseen – omaan äitiinsä. Samalla Keaton sivuaa hetkiä suurten rakkauksiensa Woody Allenin, Al Pacinon ja Warren Beattyn kanssa. Tässäkin tapauksessa kirja ei varsinaisesti ole kirjallisilta ansioiltaan kovin merkittävä, mutta olennaista onkin mielenkiintoinen sisältö, joka tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa tunnetun henkilön elämään ja lähipiiriin.

Diane Keaton muuten syntyi Diane Hallina eli on nimeään myöten suora esikuva ihastuttavalle Annie Hallille!

Keatonin muistelmat ja Sävyn latte

 

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

[Kirjoitus julkaistu 20.12.2013, mutta hyppäsi vahingossa tähän kohtaan...]

Joululoma alkoi! Se on cocktailin paikka. Harmi vain, että joululahjaksi toivomaani shakeriä pitää vielä odottaa. (Kyllä, aikuisena on yhä ihan kiva saada lahjoja – ainakin sellaisia, joita on itse toivonut.)

Lahjatoive juontui uudesta ihastuksestani, Cucumber Sour’ista - vaikka Hendrick’s kurkulla ja tonicilla pysyykin ykkössuosikkinani. Nyt tarvitsin kuitenkin lisävälineitä syventääkseni ystävyyssuhdetta tähän toiseen kurkunraikkaaseen cocktail-kaveriin.

Ensitapaamisemme sijoittui Liberty Or Deathiin, jossa asialleen omistautunut baarimikko meidät toisillemme esitteli. Sen jälkeen olen hakeutunut uuden tuttavani seuraan varovasti muuallakin. Olen seurannut, että kaveri tarjoillaan toisinaan grogilasissa, toisinaan cocktail-lasissa. Olen myös oppinut, ettei sen lempinimi ole kaikkein selkein, vaan helpointa se on tilata pyytämällä kurkulla maustettua Gin Souria. 

Resepti on suunnilleen tällainen. Piti kirjata se jo muistiin, jotta tiedän mistä luntata, kun olen avannut pakettini.

Cucumber (Gin) Sour

4 cl Hendrick’s Giniä
2 cl sitruunan mehua
1-2 cl sokerilientä (simple syrup)
n. 0,5 kananmunan valkuaista
2 kurkkuviipaletta
1 pitkä ohut kurkkusiivu koristeeksi
jäitä

Murskaa kurkkuviipaleet shakeriin. Lisää gini, sitruunan mehu, sokeriliemi ja valkuainen. Sekoita lujaa noin minuutin ajan kunnes valkuainen vaahtoutuu. Lisää jäitä ja sekoita niin, että shaker kylmenee. Kaada juoma jäillä täytettyyn lasiin ja koristele kurkkusiivulla.

Cucumber Sour Le Mary Celestessä, Pariisissa. Kurkun hohde ei selvästikään pääse oikeuksiinsa, mutta parempaa kuvaa minulla ei uudesta kaveristani vielä ole.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Vanhempien talon pihassa näytti sievältä ilman luntakin. Ehkä tämä ei olekaan musta joulu vaan värikäs? Vaihtelua valkoiselle.

Joulupöytä ruokki silmää jo ennen kuin ruoat saatiin lautasille.

Kuusi kohosi kohti kattoa. Isä olisi halunnut korkeamman.

Ensimmäinen omatekoinen Cucumber Sour onnistui täydellisesti ja Pastel de nata -leivoksista tuli kauniimpia kuin koskaan – eli niin kauniita kuin niiden on ylipäätään mahdollista olla. Tätini luuli niitä sienipiirakoiksi.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

(Galeries Lafayetten joulupuu, kuva marraskuiselta Pariisin matkalta)


Eilen illalla ystävä, jonka kanssa emme ole koko syksynä ehtineet nähdä, ilmestyi perheineen portilleni ja ojensi itse tekemänsä piparkakkutalon. Joulumausteet tuoksuvat nyt keittiössä.

MAHTAVAA JOULUA KAIKILLE!

 

Share

Pages