Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Voisiko Paul Austerin uusin teos, 1140-sivuinen mammuttiromaani 4321, olla Austerin paras kirja? Sanoisin, että kyllä, ainakin parhaimpien joukossa. "Mitä jos..." -ajatusleikki elämän erilaisista poluista on toki kiehtonut useitakin kirjailijoita ja elokuvantekijöitä, mutta tässä tapauksessa kyse on jopa neljästä rinnakkaisesta elämästä, joita elää yksi ja sama henkilö, New Jerseyssä syntynyt juutalainen Archie Ferguson.

4321 on yhden pojan kasvukertomus kerrottuna neljällä. Fergusonin kaikki elämät etenevät rinnakkain, kukin kronologisesti luku kerrallaan. Vaikka vaihtoehtoisia elämiä käsitellään vakiojärjestyksessä, haastaa teos (mukavasti) lukijan muistia. Kunkin luvun alussa on hyvä hetkeksi pysähtyä palauttamaan mieleensä, mitä juuri kyseisessä elämässä on tähän mennessä suunnilleen tapahtunut.

Fergusonin elämät alkavat kaikki samasta lähtökohdasta ja samojen ihmisten ympäröimänä, mutta pojan varttuessa satunnaiset muutokset ympäristössä kehittävät elämiä omiin suuntiinsa. Fergusonin geenit kuitenkin pysyvät muuttumattomina, joten tietyt elementit säilyvät kaikissa elämissä, joskin ilmenevät hieman eri muodoissa. Nuoruus kuluu vahvasti urheilun parissa, varttuessaan poika puolestaan löytää intohimonsa kirjoittamisesta.

Hieno kirja pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun ja jopa paranee, kun lapsuudesta edetään nuoruusvuosiin, joina päähenkilö varttuu ja muodostaa omaa identiteettiään. Erityisen herkullista romaanissa on vahva ajankuvaus, kun päästään 60-luvulle. Mukana seuraavat Kennedyn, Johnsonin ja Nixonin hallitukset, Kuuban ohjuskriisi, Vietnamin sota, kansalaisoikeusliike ja rotumellakat, opiskelijamielenosoitukset ja julkisuuden henkilöiden murhat. Historian tapahtumat koskettavat tai vaikuttavat eri tavoin Fergusoniin tämän elämäntilanteesta riippuen.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Lue myös:

Talvipäiväkirja – inventaario Paul Austerin elämästä

Lukemisesta ja Pariisin puistoista

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Paul Austerin parin vuoden takainen muistelmateos Winter Journal (Talvipäiväkirja) on nautintoa alusta loppuun. Pidin muistelmista melkein enemmän kuin Austerin romaaneista, ja toisaalta taas mieltymykseni näihin muistelmiin juontaa yksinomaan pitkäaikaisesta mieltymyksestäni miehen romaaneihin.

Winter Journal on osittain kuin ajatusvirtatekniikalla kirjoitettu ja samalla äärettömän tasapainoinen. Austerin taidokas kielenkäyttö ja sujuva siirtyminen aiheesta toiseen minimaalistenkin yhteisten nimittäjien kautta luovat pohjan mielenkiintoiselle matkalle läpi yhden ihmisen henkilökohtaisen elämän. 

Austerin elämäntarina kiinnostaa jo siksi, että hän on Auster, mutta lisäksi matkaan liittyy kiinnostavia yksityiskohtia ja kuvauksia kuten Baudelairea siteerannut prostituoitu ja muita Pariisin seikkailuja; vaiettu sukusalaisuus siitä, kuinka Austerin isoäiti ampui isoisän; on-off-suhteesta syntynyt ja nopeasti päättynyt ensimmäinen avioliitto sekä hänen ehtymätön rakkautensa nykyiseen vaimoonsa Siri Hustvedtiin, jonka hän sattumalta tapasi yhteisen tutun kautta erään runonlausuntatilaisuuden päätteeksi.

Auster summaa elämäänsä huolella yhteen. Hänen seikkaperäinen katsauksensa ulottuu lapsuuden ensimmäisistä muistoista nykyhetkeen. Inventaariossaan kirjailija luettelee muun muassa elämänsä asunnot, matkat, loukkaantumiset, naiset ja suhteet sukulaisiinsa sekä käy listaamiinsa asioihin liittyviä muistojaan avoimesti läpi lukijoilleen. 

Talvipäiväkirja on epäilemättä toiminut terapeuttisena projektina kirjailijalle, jonka romaanien kantava teema on usein vanheneminen. Auster kokee siirtyneensä nyt vaiheeseen, jota hän kutsuu elämän talveksi. Ihmisiän rajallisuudesta muistuttava teos on surullisesta taustavireestä huolimatta äärimmäisen miellyttävä, ja kirjailijan nykyinen elämä vaikuttaa suorastaan täydelliseltä.

Share

Ladataan...
(pikkuseikkoja)

Murakamia metrossa

...ja Luxembourgin puistossa

Luin aikoinaan Paul Austerin romaaneja täysin satunnaisessa järjestyksessä, ja hihkuin, kun joka kerta aloittaessani uuden Austerin tuntui se aina siihenastisista parhaimmalta. Lopulta tajusin, ettei jokainen valitsemani kirja sattumalta ollut aina edellistä parempi, vaan olin vain niin fiiliksissä Austerin maailmasta, että palasin siihen joka kerta entistä innokkaammin.

Täsmälleen sama on sittemmin käynyt Haruki Murakamin kanssa. Jos Austerin teoksissa kaiken kattavana yleisteemana on yleensä ikääntyminen, Murakamin kirjoissa se on yksinäisyys. Rakastan Murakamin täysin realistista ja silti maagista maailmaa, jossa jokainen on lopulta aina yksin, naiset ovat hieman salaperäisiä ja pukeutuvat sinisiin asuihin, musiikkia ja kirjallisuutta arvostetaan, korvia ihaillaan, kissoista pidetään, ja jossain vaiheessa päädytään aina jollekin syrjäiselle mökille tai muuten autioon paikkaan.

1Q84:ää lukuun ottamatta olen lukenut kaikki Murakamilta suomennetut teokset, mutta onneksi englanniksi löytyy vielä paljon lisää. Aloitin lomalla romaanin South of the Border, West of the Sun, ja jälleen kerran olin vaikuttunut. Kirja oli silkkaa lukunautintoa alusta loppuun. Tarinassa seurataan päähenkilöä Hajimea tämän lapsuudesta aina kohti keski-ikää käsitellen Hajimen suhdetta elämänsä kolmeen tärkeimpään naiseen. Päähenkilö tekee ja toistaa virheitään ihmissuhteidensa kustannuksella vaikkei tahtoisi vahingoittaa ketään. Olin täysin tarinan pauloissa.

Shakespeare & Company Joseph Hellerin syntymäpäivänä (1.5.)

Pariisi osoittautui loistavaksi lukukaupungiksi. Aloitimme loman kirjafiilistelyt heti ensimmäisenä päivänä Shakespeare & Companystä. Emme kuitenkaan sallineet itsemme ostaa yhtäkään kirjaa, koska viimekertaiset ostoksetkin sieltä ovat yhä lukematta. Niinpä tartuimme mukaan ottamiimme matka-Murakameihimme ja nautimme Pariisin kahviloista, metroista ja puistoista lukien. Pariisissa on aivan ihania ulkoilupaikkoja, joissa voi asettua penkille tai nurmikolle kirja kädessä ja unohtaa hetkeksi ulkomaailman. Tässä muutamia.

Promenade Plantée

Promenade Plantée

Canal Saint Martin

Parc des Buttes Chaumont

Parc des Buttes Chaumont

 

Share