Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tässä aivan Oscar-gaalan alla tahdon vielä jakaa nopean katsauksen parhaan elokuvan palkinnosta kisaaviin yhdeksään ehdokkaaseen. Monimuotoisesta joukosta löytyy lämminhenkisiä kasvukertomuksia, intensiivisiä rakkaustarinoita, poliittisia draamoja, sotakuvausta ja hervotonta mustaa komediaa.

1. Call Me By Your Name ★★★★★

Laiskoja kesäpäiviä kulttuuriperheen maaseutukartanolla, Italian paahtavan auringon alla, taustalla soi Sufjan Stevens ja italodisko. 80-luvulle sijoittuva elokuva kertoo teini-iän hapuiluista ja ensirakkaudesta niin totaalisen lempeästi ja lämmöllä, että katsojankin tunteet tulvivat leffan päättyessä.

2. Phantom Thread ★★★★

Paul Thomas Andersonin jännitysdraaman jokainen yksityiskohta on täydellinen, on kyse sitten saksien narskuvasta äänestä niiden leikatessa kangasta tai croissanttien asetelmasta aamiaispöydässä. Myös Daniel Day-Lewis on roolissaan upea. Hitchcockmaisilla hetkillä pelaava elokuva olisi kuitenkin mielestäni ansainnut kunnollisemman, dramaattisen loppuhuipennuksen.

3. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri ★★★★

Frances McDormandin esittämä, vääryyden ja tuskan kohdannut kovis ei kaihda äärimmäisiäkään keinoja hakiessaan oikeutta asialleen. Hulvaton musta draamakomedia esittelee joukon pikkukaupungin persoonia, rikkoo kliseitä ja osoittautuu täydellisen ennalta-arvaamattomaksi.

4. Lady Bird ★★★★

Greta Gerwigin käsikirjoittama ja ohjaama hyvänmielen kasvukuvaus toimeliaasta ja fiksusta, joskin äkkipikaisesta, lukiolaistytöstä on freesi ja hauska, suorastaan feministinen. Tarinan keskiössä vuorottelevat ystävyys, ihastumiset ja vaikea äitisuhde.

5. The Post ★★★★

Meryl Streepin ja Tom Hanksin tähdittämä Spielberg-elokuva on laadukas, joskin hyvin amerikkalainen draama lehdistönvapaudesta, journalistisesta työstä ja naisen asemasta. Aiheena on Pentagonin papereiden tapaus Nixonin aikakaudella, ja tarina soljuu kiinnostavasti. Vain koomisesti toteutetun, "jatkoa seuraa" -tyylisen Watergate-viittauksen olisi voinut jättää pois.

6. Darkest Hour ★★★★

Hyvin tehdyssä, toisesta maailmansodasta kertovassa elokuvassa seurataan taistelutantereen sijaan ainoastaan poliittista näyttämöä ja Winston Churchillin nousua pääministeriksi.

7. The Shape of Water ★★★

Guillermo del Toron visuaalisessa fantasiaelokuvassa valtion laboratoriossa tutkitaan kylmän sodan aikaan outoa löydöstä. Päähenkilö, mykkä siivoojanainen on hyväntahtoisuudessaan ja leikkisyydessään kuin keski-ikäistynyt Amélie. Yksinäisten olentojen rakkaustarinassa henkilöhahmojen mustavalkoisuus ei juuri haittaa, koska kyse on niin vilpittömästi sadusta.

8. Get Out ★★★

Virkistävän erilainen kauhukomedia yhdistelee kauhugenren parodiaa, rotuaiheista satiiria ja kuolevaisuuden teemaa. Se tuo lopulta mieleen myös Netflixin Black Mirror -sarjan tulevaisuusdystopiat.

9. Dunkirk ★★★

Christopher Nolanin leffa uudistaa sotaelokuvien perinteistä konseptia. Kuvaus etenee vierekkäin kolmella eri tasolla sekä ajallisesti että paikallisesti – ilmassa, vedessä ja maalla. Ihmisen pienuus sodassa korostuu, kun päähenkilötkin jäävät sivuhenkilöiksi. Lopussa sorrutaan patrioottisen hehkuttelun puolelle.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Ympäri maailmaa kiertänyt Stanley Kubrick – The Exhibition vetää leffafriikin hiljaiseksi. Se esittelee monipuolisin materiaalein Stanley Kubrickin (1928–1999) matkan nuoresta lupaavasta kuvajournalistista yhdeksi kaikkien aikojen suurimmaksi elokuvaohjaajaksi. Näin kokonaisuuden uudenvuodenmatkallani Kööpenhaminan GL Strandissa ja syvennyin siihen niin, että museon henkilökunta sai lopulta häätää meidät erikseen ulos paikan jo sulkeuduttua.

Näyttely esittelee Kubrickin tuotantoa selkeän kronologisesti, ja siitä välittyvät hyvin elokuvanteon eri aspektit. Klaffitaulut, elokuvajulisteet, käsikirjoitusnivaskat, yksityiskohtaiset käsin laaditut tuotantokartat, ohjaajan (2001: Avaruusseikkailu -elokuvan erikoistehosteista voittama) uran ainoa Oscar sekä kuvauksista säilytetyt puvustukset ja esineistöt tuntuvat suorastaan pyhäinjäännöksiltä hartaalle elokuvafanille.

Esillä on myös ohjaajan keräämä, pelkäksi taustatyöksi jäänyt mittava Napoleon-arkisto. Valitettavasti Napoleon-elokuva ei ollut edes ainoa Kubrickilta toteuttamatta jäänyt projekti. Näyttely kertoo myös, kuinka ohjaajan suunnittelema holokausti-elokuva jäi Steven Spielbergin Schindlerin listan jalkoihin ja kariutui huonon ajoituksen vuoksi, A.I. – tekoäly puolestaan siirtyi vuosikymmeniä myöhemmin lopulta Spielbergin ohjattavaksi.

Stanley Kubrick – The Exhibition sulkeutui jo Kööpenhaminassa mutta siirtyy seuraavaksi ilmeisesti Barcelonaan myöhemmin tänä vuonna.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Syksyn paras aika, Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. Kun ulkona on kylmää ja pimeää ja sataa, on ihanaa istua pimeiden elokuvasalien suojissa ja uppoutua vaihtoehtoisiin maailmoihin.

On aivan hullua nostaa laajasta kansainvälisestä ohjelmistosta satunnaisesti ja pikaisesti vain viisi elokuvaa, mutta siitäkin huolimatta teen sen. Ihania elokuvahetkiä R&A:n parissa!

1. Un beau soleil intérieur

Taidokkaan ranskalaisohjaaja Claire Denisin uusin teos kertoo onnen tavoittelusta Pariisissa, pääosassa nähdään Juliette Binoche.

2. Lucky

Pieni suuri elokuva, jossa Harry Dean Stanton pohtii kuolevaisuutta ja David Lynch suree karannutta kilpikonnaa nimeltä President Roosevelt. 

3. Human Flow

Kiinalaisen nykytaiteilija Ai Weiwein dokumentti havainnollistaa pakolaiskriisin laajuutta useilla eri tapahtumapaikoilla ja drone-kopterin ilmakuvilla.

4. The Party

Mustavalkoisessa brittileffassa Kristin Scott Thomas on poliitikko, jonka tapahtumarikkaille kutsuille saapuvat mm. Patricia Clarkson, Emily Mortimer ja Cillian Murphy.

5. The Trip to Spain

Englannin ja Italian jälkeen Rob Brydon ja Steve Coogan suuntaavat roadtripille Espanjaan heittämään jälleen läppää maistuvien ruokien äärelle.

 

Lisätietoja: HIFF.FI

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kerran vuodessa elokuvien ystäville on pohjoisessa oma taianomainen, valoisa maailmansa. Sodankylän elokuvajuhlilla aurinko ei laske lainkaan, ja festarivieras saakin tuntea elävänsä yhtä ja samaa, ikuisesti jatkuvaa vuorokautta. Vierailin Sodiksessa muutaman vuoden tauon jälkeen nyt kolmatta kertaa, ja kokemus oli juuri niin ainutlaatuinen kuin muistinkin. Keskiyön auringon elokuvajuhlien hohto säilyy vuodesta toiseen.

Kahden ja puolen vuorokauden filmifestarointiini mahtui yhdeksän elokuvaa. Niistä vaikuttavin oli espanjalaisen Carlos Sauran Cria Cuervos – Korppi sylissä (1976), jota en ollut aiemmin nähnyt. Elokuva kuvaa riipaisevan suloisesti lapsen ja aikuisten maailman risteämistä. Paikan päällä vieraillut ohjaaja kertoi, kuinka hän tahtoi ehdottomasti käyttää elokuvassaan kotimaassaan jo korvamadoksi muuntunutta kappaletta Porque te vas, ja tätä kautta laulu tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Kappale jäi kuulemma vainoamaan Sauraa: ohikulkijat viheltelivät sitä jatkuvasti kohdatessaan miehen kadulla.

Nautin kovasti myös amerikankorealaisen Kogonadan tuoreesta indieleffasta Columbus (2017), joka kumartaa Eliel Saarisen pojan Eero Saarisen minimalistiselle arkkitehtuurille pienessä kaupungissa Indianan osavaltiossa. Elokuvan päätteeksi olisin ollut valmis varaamaan saman tien matkaliput noihin rauhoittaviin visuaalisiin maisemiin.

Säestetyistä mykkäelokuvista näin Hanns Schwarzin Ihmeellisen valheen (1929). Nykykatsojan silmissä varsin komediallinen melodraama sai hienosti potkua live-pianomusiikista. Perjantaiyönä päädyimme myös spontaanisti Let's Spend the Night Together -karaokeleffaan laulamaan Rolling Stonesia.

Pieninä pettymyksinä mainitsisin ohjaajavieraana olleen ranskalaisen Bertrand Bonellon ontoksi jäävän Nocturaman (2016) sekä Olivier Assayasin ohjaaman ja Kristen Stewartin tähdittämän Personal Shopperin (2016), johon oli tungettu vähän liikaa vähän kaikkea.

Mutta Sodis ei ole pelkkiä elokuvia, se on irrallaan olemista keskellä ei mitään, kaukana kotoa. Se on katusoittajia, kaljatölkkien rytmikästä sihahtelua valojen sammuessa salissa, istuskelua joenrannassa, elokuvia rakastavien ihmisten muodostamia pitkiä kauniita jonoja, tanssia metsässä. Se on hiljaisia hetkiä, kun elokuvanäytökset ovat alkaneet, festivaalialue on äkisti autioitunut ja sirkustelttaa ohittaessasi kuulet jostain leffasta satunnaisia pätkiä telttakankaan läpi. Se on aurinko, joka häikäisee silmiäsi, kun poistut elokuvasalista, oli vuorokaudenaika mikä vain.

Näitä tunnelmia voit katsella myös alla olevasta videosta:

(Pressilippu festareille saatu blogin kautta.)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Casey Affleckin tähdittämässä vahvan psykologisessa draamassa valtava suru tulvii hiljakseltaan yli äyräiden. Affleckin esittämä, Bostonissa asuva Lee on elämästään eristäytynyt huoltomies, jonka nykyisyyttä painaa tragedia menneisyydestä. 

Ikävän uutisen seurauksena Lee joutuu palaamaan kotiseudulleen, meren äärellä sijaitsevaan Manchesterin pikkukaupunkiin Massachusettsissa. Tätä kautta ja takautumia käyttäen katsojalle aletaan hiljalleen keriä auki tapahtumaa, josta Lee yksinäisellä ja askeettisella elämällään itseään rankaisee.

Kenneth Lonerganin kirjoittama ja ohjaama arkinen elokuva on miesten sukutarina. Merkittävimmässä naisroolissa siinä esiintyy Michelle Williams. Manchester by the Sea voitti Oscarin sekä alkuperäisestä käsikirjoituksesta että miespääosasta ja se onkin täysi viiden tähden leffa, ei yhtään vähempää (vaikkei Casey Affleckista enää pitäisikään viime aikojen uutisointien vuoksi).

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Suomessa naistenpäivänä ensi-iltansa saanut elokuva Hidden Figures on mukaansatempaava elokuva. Tositapahtumiin perustuva tarina kertoo NASAn avaruusohjelmassa 60-luvulla työskennelleistä afroamerikkalaisista naismatemaatikoista, jotka ovat sukupuolensa ja erityisesti ihonvärinsä vuoksi jääneet varjoon historiankirjoissa.

On sekä ahdistavaa että toivoa herättävää seurata mustien naisten urakehitystä valtavassa, valkoisten miesten hallitsemassa organisaatiossa rotuerottelun ollessa Yhdysvalloissa vielä totisinta totta. Yhtä aikaa elokuvassa jännitetään Venäjän kanssa käytävää avaruuskilpaa, jossa olennaisinta on nopeus. 

Leffan toteutus on kliseisen amerikkalainen sekä draaman kehittelyn että henkilöhahmojen kuvauksen osalta, mutta tästä huolimatta kokonaisuus on hallittu ja nautittava. Ehkä olen nähnyt viime aikoina niin monta vähäeleistä ja vakavaa elokuvaa, että Hidden Figures tuntui ennemminkin virkistävältä tuulahdukselta niiden keskellä.

Hiden Figuresin hengen luovat hyväntuuliset ja päättäväiset päähenkilöt. Päärooleja esittävistä Taraji P. Hensonista, Octavia Spenceristä ja Janelle Monáesta löytyy potkua! Monáe sekä sivuroolissa esiintyvä Mahershala Ali näyttelevät sattumoisin yhdessä myös parhaasta elokuvasta tänä vuonna Oscarin pokanneessa Moonlightissa. Valkoisista näyttelijöistä mainittakoon sivuosissa nähtävät Kirsten Dunst tiukkana työnvalvojana ja Rillit huurussa -sarjan Jim Parsons asemastaan mustasukkaisena pääinsinöörinä.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Pienet elokuvat voivat olla niitä kaikista suurimpia. Jim Jarmuschin Paterson saattaa olla viime vuoden hienoin elokuva. Se kertoo Patersonin kaupungissa New Jerseyssä asuvasta bussikuskista nimeltä Paterson. Adam Driverin näyttelemä hiljainen bussikuski löytää elämäntarkoituksensa runoudesta. Yksi hänen suosikkirunoilijoistaan on paikallinen kuuluisuus William Carlos Williams (1883–1963), jonka teos Paterson kertoo nimenomaisesta kaupungista ja sen ihmisistä.

Jarmuschin Paterson kuvaa bussikuskin elämää reilun viikon päivät. Arki kulkee rutiinien kautta. Aamuisten lämpimien lakanoiden ja yöpuulle laittautumisen väliin sisältyy monta päivästä toiseen toistuvaa hetkeä: kävely töihin aamuauringossa, bussimatkustajien satunnaiset keskustelunpätkät, välähdykset kaupunkikuvasta bussin ulkopuolella. Palattuaan kotiin Paterson nauttii Golshifteh Farahanin esittämän Laura-vaimon laittamasta ateriasta, kuuntelee taiteellisen ja energiaa pursuavan vaimonsa uusimpia ideoita, vie vaimon ähisevän ja inisevän Marvin-bulldoggin iltakävelylle ja piipahtaa oluella kantapaikassaan.

Arkista kauneutta korostava lavastus ja valaistus, kännykkää kaihtava yksitavuisesti puhuva päähenkilö ja raukeat baarikohtaukset tekevät myös tästä Jarmuschin elokuvasta suomalaisen katsojan silmissä suorastaan kaurismäkeläisen (ohjaajathan myös tuntevat toisensa). Mielikuvaa vahvistaa elokuvan hillitty huumori ja sisäänpäinkääntyneellä tavalla ilmenevä lähimmäisenrakkaus. 

Juonen verkkaisuus saa pienoisetkin muutokset rutiineissa tuntumaan suurilta ja merkittäviltä. Elokuvan kuvaama viikko Patersonin elämässä ei olekaan aivan mikä viikko vain toisten joukossa. Sitä enteilevät jo kaksoset, joita Paterson näkee jatkuvasti ja jotka voi tulkita symbolisina merkkeinä tai nähdä osana päivien toistuvaa rutiinia. 

Kaiken keskiössä bussikuski kirjoittaa runoja yksinäisinä vapaina hetkinään: aamiaismurojen ääressä, odotellessaan työvuoronsa alkamista, lounastauolla, kotona kellarissa. Elokuvan yksi henkilöhahmo toteaa, että runojen lukeminen käännettynä on kuin ottaisi suihkun sadetakki yllään. Juuri siksi kannattaa lukea myös elokuvassa syntyvät runot suoraan sellaisinaan alkuperäiskielellä, ei tekstityksen kautta.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

"They worship everything and they value nothing", kuvaa La La Land -musikaalin toinen päähenkilö huvittuneena Los Angelesia ja Hollywoodia. Enkelten kaupunki ja erityisesti sen elokuvastudiokaupunginosa ovat Damien Chazellen uudessa elokuvassa yhtä keskeisessä osassa kuin sen päähenkilöt. Vastikään historiallisesti seitsemän Golden Globe -palkintoa voittaneelle elokuvalle povataan menestystä myös tämän vuoden Oscar-gaalassa.

La La Land kumartaa Hollywoodin kulta-ajan musikaaleille, elokuville yleisesti sekä vanhan ajan jazzmusiikille. Sen on kiitelty herättävän eloon jo kuolleeksi haukutun musikaaligenren. La La Land hyödyntää taidokkaasti perinteisten musikaalien konventioita, sekä arvostaen että huumorilla. Mukana on kaikkea, mitä odottaa saattaa: joukkotanssia, duettoja, unelmoivia yksinlauluja, steppauskohtauksia, ympyränä pienenevää kamerakuvaa, hieman yllättäen jopa vanhoista musikaaleista tuttuja kohtauksia, joissa päähenkilöt leikataan irti ympäristöstään ja sijoitetaan neonvalojen ja keinotekoisten lavasteiden ääreen.

Emma Stone esittää elokuvassa näyttelijän työstä kahvilan kassalla haaveilevaa Miaa, Ryan Gosling on kunnianhimoisia suunnitelmia hautova jazz-pianisti Sebastian. Pakollinen romanssi on toteutettu nykykatsojan silmille sopivan arkisesti. Pääparista selkeästi hehkuvampi osapuoli on Mia, Emma Stonen hurmaavan ilmeikkyyden ansiosta, mutta myös Gosling esittää onnistuneesti hieman kömpelösti kommunikoivaa taiteilijasielua. Vaikka Sebastian vaikuttaa ensin olevan ehdottomin mielipiteissään, osoittautuu Mia vielä suuremmaksi idealistiksi, vaikka toisaalta juuri Sebastian usuttaa häntä tarttumaan omaan unelmaansa.

Chazellella on selvä intohimo rytmiin ja jazziin, mikä näkyy myös ohjaajan kahdessa aiemmassa pitkässä elokuvassa; niistä Whiplash (2014) voitti Oscarin leikkauksesta, äänityksestä sekä miessivuosasta. La La Land loistaa aina hienosta kameratyöstä ja lavastuksesta musiikkiin ja koreografiaan. Sekä Whiplashin että La La Landin musiikki on säveltäjä Justin Hurwitzin käsialaa.

Vaikuttavasta elokuvasta alkaa väkisinkin etsiä heikkoja kohtia ja toki niitä juonesta löytyy, mutta pienet epäloogisuudet voi antaa anteeksi, kun kyse on kuitenkin viihteellisestä ja komediallisesta musikaalista. Musikaalien lisäksi La La Landissa näkyy vahvasti yhden romanttisten elokuvien suurimman klassikon, Casablancan, vaikutus, kun tunteita pursuavat muistot tiivistyvät yhteen surumieliseen kappaleeseen.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Tällaista Woody Allenia on ollut ikävä! Ohjaajan tuotanto on ollut varsin epätasaista, joten aivan varma ei voi olla, mitä saa, kun menee teatteriin. Paitsi tietenkin alkutekstit valkoisella Windsor-fontilla, mustalla ruudulla, jazzin soidessa taustalla. Sekä johonkin muotoon rakennettua ihmissuhdedraamakomediaa.

Allenin uudessa komediassa kaikki tutut elementit ovat oikeilla paikoillaan. On hieman eksynyt mies, (jo To Rome With Lovessa lämmitellyt) Jesse Eisenberg Allenin alter egona. On nuori kaunis nainen ja tälle aivan liian vanha mies. On romantiikkaa, kolmiodraamaa, veijarimaista rikosjuonta, juutalaisvitsejä ja liian pienessä keittiössä pöydän ääressä hössöttävä perhe. Ja toisiinsa sekoittuvia ihmissuhdekuvioita, koska henkilöiden on niin vaikea tehdä päätöksiä. 

Café Society muistuttaa erityisesti sellaisia Allenin klassikoita kuin Annie HallManhattanHannah ja sisaret ja Manhattanin murhamysteeri. Rooleissa näkyy nykyajan tuttuja kasvoja: Kristen StewartBlake Lively, (mm. Crazy Stupid Lovesta tuttu) Steve Carell ja (House of Cardsin ensimmäisellä kaudella mukana ollut) Corey Stoll. Eisenberg on loistava rauhallisempana ja vähän yksinkertaisempana nuorena versiona Allenin tutusta neurootikosta.

Lisätään kaiken päälle vielä Hollywoodin glamouria, täydellinen 30-luvun puvustus ja lavastus sekä ikuinen rakkaus New Yorkiin. Tuloksena on ihastuttava, iloisesti eteenpäin loikkiva, oikeaoppinen Woody Allen -komedia ja samalla klassinen vanhan ajan romanttinen komedia. Loppukohtaus herättää jopa pieniä viboja Rob Reinerin When Harry Met Sallyn suuntaan, mutta ei silti matki sitä.

Café Society sai Suomen ensi-iltansa R&A-festivaalilla. Laajempaan levitykseen elokuva tulee Finnkinolla 7.10.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Espoo Ciné pyörii jo päällä kovaa vauhtia. Tässä kaksi huippuvinkkiä, kuinka saat festivaalikokemuksestasi kaiken irti. 

Festarivinkki 1: Pyöräretki

Matka Espoo Cinéen taittuu kätevästi festivaalibussilla, mutta vasta tänä vuonna juolahti ensimmäisen kerran mieleen myös tämä: miksen yhdistäisi toisiinsa kahta hienoa asiaa – elokuvia ja kaupunkipyöräilyä?

Niinpä poljin viikonloppuna auringossa, hetkellisessä helteessä suorastaan, Helsingistä Espooseen. Reittiin sisältyi mukavasti vaihtelua, kun Baanalta matka jatkui Ruoholahden kanavarantaan, siitä Lauttasaareen ja Keilaniemen merenrantaan, ohi metroasematyömaan ja lopuksi Tapiolan metsäisille teille ja funkkisarkkitehtuurin ääreen.

Kantakaupungista Espoo Cinéen pyöräilee verkkaisella tahdilla noin tunnissa. Ennen paluumatkaa voi tankata jossain alueen ravintoloista. 

FESTARIVINKKI 2: Ihana Baari

Ihana Kahvilan "isosisko", pop-upina toimiva Ihana Baari, vierailee Tapiolassa Espoo Cinén ajan.

Voit nauttia juomia Kino Tapiolan viihtyisällä puistoterassilla ennen ja jälkeen elokuvan, ja itse asiassa myös elokuvan aikanakin, sillä elokuvateatterin takalooshit ovat anniskelualuetta.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Se paras syy mennä Espooseen, joka vuosi: ESPOO CINÉ.

Elokuvafestivaalin monipuolisesta ohjelmistosta löytyy kiinnostavaa katseltavaa niin pukudraaman ystäville, kirjatoukille, tanssiharrastajille, musadiggareille kuin Hollywood-tähtien faneillekin. Kokosin houkuttelevimpia leffoja alle.

Espoo Ciné alkaa nyt perjantaina ja kestää reilun viikon, 19.–28.8. Pääareenoina toimivat tuttuun tapaan Espoon Kulttuurikeskuksen Tapiolasali sekä kulttuurikeskuksesta kävelymatkan päässä sijaitseva Kino Tapiola. Helsingistä paikalle pääsee maksuttomalla Ciné-bussilla kampista, ks. aikataulu.

5 tärppiä Espoo Cinéen

1. Pukukomediaa: Love & Friendship

Upouusi Jane Austen -filmatisointi perustuu Austenin varhaista tuotantoa edustavaan kirjeromaaniin Lady Susan. Näyttelijäkaartiin lukeutuvat mm. Kate Beckinsale, Chloë Sevigny ja Stephen Fry. Whit Stillmanin hilpeä satiiri näyttää hurmanneen kriitikot.

2. Kirjallisuusdraamaa: Genius

Brittiläisen Michael Grandagen esikoiselokuva kertoo kirjailija Thomas Wolfen ja tämän kustannustoimittaja Max Perkinsin ystävyydestä. Draamaa tähdittää liuta tuttuja naamoja: Colin Firth, Jude Law, Nicole Kidman ja Laura Linney.

3. Tanssin hurmaa: Alive and Kicking

Oman swing-tanssiharrastukseni vuoksi innostuin tästä charlestonin sukulaistanssista, lindy hopista, kertovasta dokumentista. Vaikkei itse tanssisikaan, jo esitysten katselu saa hyvälle tuulelle. Dokkarissa harrastajat kertovat, mitä iloinen ja energinen lindy hop heille merkitsee.

4. Kylmä sota kohtaa Post-Punkin: B-Movie

Mielenkiintoinen dokumentti B-Movie: Lust & Sound in West-Berlin vie 70- ja 80-lukujen vaihteen musiikin ja alakulttuurien pariin muurilla erotettuun Länsi-Berliiniin. Mukana nähdään mm. Nick Cave, New Order ja Tilda Swinton.

5. The Lady in the Van

Yli 80-vuotias loistava Maggie Smith esittää omalaatuista, äksyä kulkurinaista, joka parkkeeraa asuntoautonsa hienostoalueella asuvan kirjailijan ajoväylälle 15 vuodeksi. Brittidraama perustuu tositapahtumiin ja näytelmäkirjailija Alan Bennettin muistelmiin.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Sumé – The Sound of a Revolution

Imagine Waking Up Tomorrow And All Music Has Disappeared

Elokuvafestivaalivuosi alkaa perinteisesti DocPointista, joka järjestetään nyt jo 15. kertaa. Tänä vuonna seitsemässä päivässä esitetään 149 dokumenttielokuvaa.

Katsoin pari kiinnostavaa musiikkiaiheista dokkaria jo ennakkoon. Sumé – The Sound of a Revolution tutustuttaa grönlantilaiseen yhteiskuntaan ja rockbändiin, joka vahvisti saarelaisten identiteettiä 1970-luvulla. Imagine Waking Up Tomorrow And All Music Has Disappeared puolestaan kertoo taiteilijasta, jolla on aivan oma visionsa maailmasta.

Lisäksi festarilistallani ovat palkintoja kerännyt The Wolfpack, Pohjois-Koreaan sijoittuva Under The Sun ja Moskovan baletista kertova Bolshoi Babylon. Myös maailman ympäri liikkuva Sans Soileil kiinnostaisi, mutta taitaa valitettavasti jäädä kalenteripäällekkäisyyksien vuoksi väliin.

Elokuvien rinnalla suosittelen käymään Kaupungintalon Virka-galleriassa, jonka DocFilm Helsinki – Matka kaupungin muistiin -näyttely on esillä vielä sunnuntaihin 31.1. saakka. Ilmainen näyttely esittelee elämää Helsingissä eri vuosikymmenillä, alkaen sadan vuoden takaa. Sen paras anti on parin tunnin mittainen, dokumenttifilminpätkistä koostettu koukuttava esitys, jota voi katsella pimeässä teatterihuoneessa, mukavan pehmeisiin ja taaksepäin kallistuneisiin penkkeihin upoten. (Auki ma–pe 9–19 ja la–su 10–16.)

DocFilm Helsinki – Matka kaupungin muistiin, Virka-galleria

DocFilm Helsinki – Matka kaupungin muistiin, Virka-galleria

Pages