Juoksuharrastuksen aloitus: alkutuskasta ensimmäiseen onnistumiseen

Pilvi Daily

Kirjoittelin viime vuonna juoksemisesta tässä postauksessa. Silloin tuntemukset vaihtelivat kivusta epävarmuuteen ja toisinaan myös joihinkin onnistumisen hetkiin. Nyt kun jälkeenpäin ajattelin, oli kesällä aivan ihanaa lähteä Kaivopuistoon lenkille nauttimaan kauniista maisemista. Kesällä juoksemisessa on myös se hyvä puoli, että shortsit ja toppi riittävät mainiosti varustukseksi, ja samalla myös tarttuu aurinko tasaisesti hipiälle. 

Vaikka aiemmasta kirjoituksestani ei voisi sitä päätellä, jäi nuo muistot mukavasti mieleen ja innoittivat uudelleen lenkkipolulle lähtöön tässä alkukeväällä. Kai se on niinkin, että aika kultaa muistot ja häivyttää ikävimmät muistot kylkiin pistelyistä, kipeistä jaloista ja puuskutuksesta. Hankinpa siis kaudelle uudet lenkkikengät ja taas on lähdetty uuteen urheaan alkuun. 

En tosiaan koskaan ole ollut mikään liikuntatuntien stara, kaukana siitä. Siksi voin myöntää, että liikkumiseen on aina yhdistynyt tietty häpeä ja alemmuudentunto. Koska kuitenkin haluan pysyä kunnossa, olen koittanut etsiä itselleni mieleisiä lajeja. Salitreenin lisäksi olen pitkään toivonut juoksusta sellaista sopivaa lajia. Tykkään kovasti kävelystä ja kymmenien kilometrienkään matkat eivät tuota ongelmia. Siksi olisi kiva voida nauttia uusista maisemista ja lenkkimaastoista myös juosten. Lenkille lähtemiseen ei myöskään vaadita aikatauluttamista tai kenkiä kummempia välineitä, siksi se on helppo toteuttaa ja sitä voi tehdä vaikka työmatkoilla. Tärkeintä olisi vain päästä alkuun. 

Olen nyt juossut säännöllisen epäsäännöllisesti muutamien viikkojen ajan. Yleensä menee työpäivän jälkeen kolmisen kilometriä kerrallaan. Monelle tuo ei olisi kuin alkulämmittely, mutta itse en häpeä myöntää, että olen ollut ihan iloinen siitäkin suorituksesta. Syke nousee mukavasti, tulee hiukan hiki ja pitkän päivän konttorilla istumiseen tulee kaivattua vastapainoa. Voin kyllä kertoa, että ei tämä silti ihan helppoa aina ole ollut. Joinain iltoina olen lähes itku kurkussa miettinyt, mikä itsessäni on kun en vaan jaksa. Miksi joka paikkaan sattuu, miksi tämä tuntuu niin pahalta? Ehkä minua ei vain ole luotu tekemään tätä? Tuossa liihottelee ohi joku seitsemänkymppinen papparainen, niin että hiekotuskivet pöllyävät ja itse matelen menemään hitaammin kuin Länsimetro-projekti. 

Silti olen palannut ja palannut rantareitilleni. Tällä viikolla meni kaksi kolmen kilometrin lenkkiä noissa maailmanlopun tunnelmissa. Kolmantena lenkkipäivänäni torstaina olin jo suorittanut tavanomaiset 3 km, kun jostain iski ihmeellinen mieliteko. Juoksen tästä vielä nopeasti ylimääräisen matkan niin lujaa kuin jaksan. Ja siinä oli sitten neljä kilometriä voitettu. Hallelujaa! Kaikki maratoonarit ja muut voivat tällä hetkellä virnuilla siellä ruudun takana, mutta ajattelin silti jakaa tämänkin ihmeteon kanssanne.

Tänään lähdin uudelleen ulos. Kolme lenkkiä on ollut viikkotavoitteeni, tänään oli vuorossa neljäs, eikä sille ollut mitään odotuksia. Menin vähän fiiliksen mukaan. Alkupätkä oli yhtä kurjaa kuin aina. Ei auttanut mikään noloinkaan räppibiisi kuulokkeissa, sattuu silti. Jossain vaiheessa sekin tunne meni kuitenkin ohi. Olo oli kuin sillä minut ohittaneella papparaisella (tai mistä minä tiedän millainen olo hänellä on, mutta luulen että loistava), liihottelin menemään ja lenkkipolku oli minun. Olimme voittamaton pari, minä ja kenkäni. Ja sitten juoksin kaksi kertaa normaalin lenkkini, yli viiden kilometrin matkan! 

Tästä tulin nyt ylpeänä teille kertomaan. Tietenkin rivien välistä voi haistaa kevyen itseironian, mutta i det stora hela olen ylpeä itsestäni. Mitä ensi viikko tuokaan tullessaan? 

Onko kukaan muu aloittanut juoksuharrastusta ja millaisia kokemuksia teillä on ollut? Oletteko luontaisesti hyviä juoksijoita vai oliko alku myös teille yhtä haastavaa? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.