Pakkaamisen sietämätön painavuus

Pilvi Daily

Ah, kuluttamisen riemut ja muotialalla viime vuosien aikana työskentely! Tuloksena ylitsepursuilevat vaatekaapit ja kenkätelineet. Yritä ahtaa kaikki iki-ihanat vaatekaappisi luottojutut ja kenkäkaverisi 23 kiloon ja lupaan, että Rubikin kuutio on siihen verrattuna pala kakkua. Viikkojen karsimisen, kierrättämisen, kavereiden ja siskon ahdistelun sekä yhden kirpputoripäivän tuloksena komeroni on tiivistynyt, mutta ei vieläkään tarpeeksi. Jäljellä on vielä kenkiä loppuelämän tarpeisiin ja farkkujakin kaikissa malleissa ja kuviteltavissa olevissa pesuissa. Tilannetta ei helpota se, että itse asun Tukholmassa ja perheeni Helsingissä. Siispä pahan päivän varalle on vaikea säilöä mitään. Toisaalta vaatteiden karsiminen on vapauttavaa, toisaalta harmittaa niiden pois antaminen. Puhumattakaan liinavaatteista, huonekaluista, astioista ja kaikesta muusta. Päivä kerrallaan ja toivottavasti pian tämä urakka on saatu päätökseensä! 

Olen lueskellut pakkausohjeita reppureissaajille ja yritän vähän ohjeiden mukaan toimia. Luultavasti mukaan eksyy enemmän kuin ehkä olisi tarpeellista, mutta pääseehän turhasta tavarasta eroon sielläkin. Tänään olen hoitanut myös muita matkavalmisteluja, kuten matkavakuutuksen hankkimisen. Vähän se summa kirpaisi, mutta vakuutus on kyllä se viimeinen juttu mistä aion pihistellä. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.