Täydellisyys on tylsää

Pilvi Daily

Moni meistä tavoittelee täydellisyyttä. Pitäisi olla häikäisevä urakehitys, viimeistä kastelukannua myöten mietitty sisustus, bikini fitneksen pokaali takan päällä, Instagramia syleilevät ruoka-annokset, kaupunginosan parhaimman näköinen ja stand up -komiikkaa illalliskutsuilla harrastava miekkonen, lentoliput odottamassa ainakin kolmeen eri eksoottiseen maanosaan ja niin päin pois. Kaiken pitäisi olla - täydellistä. 

Mutta haluaisitko itse viettää aikaasi täydellisten ihmisten kanssa? Se voi nimittäin olla jopa tylsää. Yleensä ihmisissä kiehtoo juurikin se pieni rosoisuus, se inhimillinen epätäydellisyys, joka tekee meistä uniikkeja ja aitoja. Minä itse olen aika suurpiirteinen esimerkiksi siivoamisessa. Minulle huomautellaan siitä ja tiedän, että en tosiaan ole täydellinen siinä asiassa. Minusta ei olisi urheilijaksi, koska arvostan vähän liikaakiin niitä "palauttavia" lepopäiviä sohvalla ja viinilasillisia kavereiden kanssa. En ole hyvä näpertelemään käsillä mitään kovin yksityiskohtaista ja esimerkiksi lahjojen paketointi, askartelu ja käsityöt ovat aina vähän sinnepäin toteutettuja. Olen liian herkkä ja monista asioista tulee suhteettoman isoja pääni sisällä. En osaa soittaa mitään, enkä tosiaankaan osaa enkä uskalla laulaa julkisesti. Olen tosi kömpelö ja murtanut varmasti ainakin kuusi kertaa luita elämäni aikana...

Tässähän tuli mollattua itseäni oikein olan takaa. Halusin vain kertoa muutamia asioita, joissa en tosiaan ole täydellinen. Enkä haluakaan olla. Yhtä paljon kuin omia vahvuuksiaan pitää arvostaa ja niistä pitää itseä muistuttaa, kannattaa myös tunnistaa omat heikkoudet ja hyväksyä ne. Vain hyväksymällä ne, voit myös halutessasi tehdä jotakin niille. Tai ellet halua tehdä mitään niille, on niissä turha myöskään rypeä. 

Nykyisin on hirvittävän helppo vertailla itseään muihin, varsinkin näin somen aikakaudella. On helppo tarttua juuri niihin asioihin, jotka itseltä puuttuu, joihin omassa ulkonäössään on tyytymätön tai asioihin, joita ei itse osaa ja pahoittaa mielensä tai tuntea kateutta. Mutta haluaisitko kuitenkaan olla täydellinen kaikessa? Koska jos sinulla olisi kaikki ne asiat, taidot ja tiedot, olisitkin joku ihan muu. Minusta on tärkeämpää kääntää katseensa asioihin, mitä itsessään ja omassa elämässään arvostaa ja olla rohkeasti se, kuka on. Virheineen kaikkineen. Virheet tekevät sinusta samaistuttavan, aidon ihmisen, jonka kanssa on kiva olla. Minua viehättää aidoissa ihmisissä esimerkiksi kyky nauraa itselleen, punastuminen, kontrolloimaton höhötys, hauska elekieli, musta huumori ja erikoiset kiinnostuksenkohteet. Täydellisyys on tylsää.

Kommentit

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Epätäydellisyys on parasta! Ja huonot jutut niitä parhaimpia. That's the way it is,<3

PilviCloud
Pilvi Daily

Näin on, lisää huonoa läppää vaan kehiin :D xx

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.