Ladataan...
Pilvi Daily

Kiireessä tulee joskus tehtyä erikoisia asuvalintoja. Kaveri hyppäsi juuri sporaan, joka on pysäkilläsi viiden minuutin kuluttua. Äkkiä jotain kivaa päälle! Hmm.. menenpä penkomaan näitä siskoni vanhoja vaatteita, joita en koskaan ole edes sovittanut. Kuningasidea, josta voi joskus kehkeytyä jotain erilaista. Ulkona oli tänään varmaan 25 astetta, miksi ei siis nauttisi kerrankin kesämekoista, joita niin mielelläni hamstraan kaappeihini. 

Kaivari-illalle valikoitui siis tämä vihreä yksinkertainen kesämekko, nahkatakki ja kiilakorot. Värikästä ja tuntui sopivan heinäkuun vehreään maisemaan. 

 

Ladataan...
Pilvi Daily

 

Olen aina ihaillut juoksijoita. Varsinkin kestävyysjuoksijoita, jotka jolkottavat menemään kymmeniä kilometrejä kerralla ja kuluttavat puuhassa ainakin kymmenen Pätkis-patukkaa. Jos itse pystyisin tuohon, mitä ongelmia tässä enää voisi olla? Töissä jaksaisi paremmin, uni tulisi heti, syödä voisi kuin hevonen ja muutenkin voisi olla yksi niistä kahvipöydän maratoonitarinoiden kertojista, joita ihmiset niin kovasti kunnioittavat. 

Olen nyt ottanut tavoitteekseni olla yksi heistä. Meni siihen sitten vuosi tai vuosikymmen, aion saada juoksemisesta elämäntavan. En pyri maratoonin juoksemiseen vaan tapaan, että 5-10 kilometrin lenkki muutaman kerran viikossa olisi osa arkeani ja elämääni. Ja että ehkä joku päivä uskaltautuisin johonkin näistä juoksukilpailuista, jotka muistuttavat jotakin uskonnollista lahkoa. Niistäkin hekumoidaan viikkokaudet etukäteen, rangaistaan itseään ylenpalttisella treenillä ja pidättäydytään herkuista, alkoholista, sosiaalisesta elämästä ja lyhyistä yöunista. 

Joten, olen tietenkin käynyt lenkillä. Lenkkipolulla todettua:

-Ensimmäiset 10 kertaa haluan vain päästä kotiin. Haluan hidastaa, kävellä, vaihtaa biisiä, vastata tekstiviestiin, ottaa valokuvan, solmia kengännauhat... Mitä vaan päästäksesi pois tuosta juoksemisen tuskasta. Tylsääkin on. 

-Mietin päässäni, miten mukavaa kotona onkaan. On mukava sänky, on tv, on lämmintäkin. 

-Mietin päässäni, miten paljon kivoja juttuja jääkaapistani löytyykään. Nyt kun olen juossutkin, voin syödä jotakin hyvää. Tai mitähän sitä ostaisi kaupasta?

-Kylkeen sattuu. Ikävä fiilis.

-Jalkoihin alkaa sattua. Ikävä fiilis.

-Entäs jos kaadun naama edellä katuun ja murran kaikki hampaat? (Todella ikävä ajatus muuten, jota on vaikea unohtaa kun sen kerran on keksinyt). 

-Kylläpä hyvä biisi vaikuttaa jaksamiseen. Kun ensin kuuntelit jonkun tylsän poppikappaleen ja vaihdat gansta rappiin, on energiatasot aivan uudet. Tosi juttu. Älä koskaan aliarvioi vihaisen musiikin tehoa. DMX on ollut lenkkipolkujeni suursuosikki. Noin, synkin salaisuus tuli kerrottua tässä kaiken kansan edessä. Rakentelen nyt Spotifyihini Hip Hop Classics-listaa, jossa on legendan ainesta. 

-Mitähän nuo muut lenkkeilijät ajattelevat minusta? Suomalaiseen tapaan ajattelen, että olen varmaankin huonoin lenkkeilijä koko kaupunginosassa. Luultavasti väärä tekniikka, hidas ja puuskuttava. Tuokin vastaantulija on varmaan joku PT. 

-Noniin, älä koskaan ala "laulaa" DMX:n tahdissa. Vaikka osaisit kaikki riimit ulkoa. Sama pätee muuten kaikkeen räppiin. 

-Mitähän tuokin lenkkeilijä kuuntelee juostessaan? Varmaankin jotain sivistävää äänikirjaa, podcastia tai ranskankurssia. Hähä, ettepä tiedäkään mitkä bileet mulla on täällä!

-Haluan kotiin.

Nyt olen siinä tilanteessa, että jaksan juosta useimmiten hyvillä mielin reilut viisi kilometriä. Pahoilla mielin varmaankin enemmän. Tästä jatkettakoon... Luin joskus Haruki Murakamin teoksen Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Filosofinen teos juoksemisen ilosta ja suuresta kärsimyksestä. Pitkäjännitteisyydestä ja periksiantamattomuudestaan. Ajattelen usein lenkillä vanhaa kunnon Harukia ja hänen ultramaratoonejaan. Lenkkarit kuluivat pirtsakassa japanin vuoristoilmassa kahdeksankymmenen kilometrin jälkeen puhki ja Harrikka vaan pisti menemään niin että veri jalkapohjista lensi. Kyllähän minäkin sitten ehkä näillä superpehmustetuilla Nikeilläni jaksan tämän kolme kilometriä korttelin ympäri. Vai mitä Haruki muuten ajattelisi jos näkisi minut? 

 

Ladataan...
Pilvi Daily

Khaleid Hosseini oli minulle aiemmin tuttu Tuhat loistavaa aurinkoa-romaanista, joka jäi mieleen hyvänä kirjana. Siksi halusinkin lukea Leijapojan kun se sattui silmiini kirjastossa. 

Luen yleensä ennen nukahtamista, se on yleensä ainoa keino saada unta ja rauhoittua erilaisten ruutujen katsomisen jälkeen. Monena iltana kirjaa luettuani olen huokaissut syvään, niin traaginen ja surumielinen teos se on. Siinä on kuitenkin jotakin, joka saa jatkamaan vaikka maailma tuntuisikin joskus synkältä paikalta. Häivähdys toivoa ja paljon rakkautta, vaikka elämä joskus kohteleekin meitä niin tylysti.  Kirja kertoo kahden afganistanilaisen pojan tarinan. Heidän lähtökohtansa ovat erilaiset, mutta silti he ovat ystäviä ja lennättävät yhdessä leijaa, lukevat ja leikkivät. Kirja kertoo myös synnistä, silmittömästä pahuudesta ja elämää leimaavasta syyllisyydestä, joka voi kummitella kunnes ihminen omilla teoillaan voi todistaa voivansa tehdä jotain oikein. “Sinun vuoksesi vaikka tuhat kertaa”. 

 

Leijapoika on surumielisen kaunis kirja, joka jää elämään ajatuksiin. "Päättyykö kenenkään tarina?", pohtii Amir kirjassa. Meihin on iskostettu länsimaalaisen tarinankerronnan myötä, että tarinoilla on onnellinen tai onneton loppu. Tarinat kuitenkin jatkuvat, jäävät elämään. Ei kenenkään tarina vaan pääty. Tämä oli mielestäni kaunis oivallus, ja jollakin tapaa vapauttava ajatus. 

Ladataan...
Pilvi Daily

Yksi suurista ja näkyvistä rakennusprojekteista Helsingin keskustassa on jo pitkään ollut Kauppatorin laidan Allas Sea Pools -työmaa. Kyseessä on siis kaupunkilaisten käyttöön rakennettavat uima-altaat, joista kaksi tulee olemaan lämmitettyjä makean veden altaita ja yksi merivesiallas, johon vesi tuodaan merestä ja se puhdistetaan ennen altaaseen laskemista. Lisäksi paikalle tulee saunoja ja ravintola sekä terassi. Käyn aivan Altaan läheisyydessä töissä ja siksi meninkin heti terassien auettuna paikan päälle ihmettelemään. Olin positiivisesti yllättynyt, terassit ovat rakennustyömaasta huolimatta viihtyisiä, niiltä on kauniit kaupunkinäkymät Etelärantaan laivaterminaaleille. Lisäksi Finnair-maailmanpyörä näyttää komealta terassilta katseltuna ja aurinko paistaa uskoakseni esteettä Altaalle koko päivän ajan. 

Havainnekuvat valmiista Altaasta näyttävät todella upeilta. Todella positiivista, että Helsinkiin tulee jatkuvasti uusia mielenkiintoisia kohteita, jotka houkuttelevat myös turisteja ja tekevät kaupungista elävämmän. Innolla odotan kyllä ensimmäisiä uiskenteluja Altaassa! Toivottavasti ehtisivät saada ne valmiiksi vielä hyvän saan aikaan. Sydneyssä merivesialtaat olivat todella yleisiä ja niistä kuuluisin oli Bondi Icebergs, joista olenkin kirjoitellut aiemmin. Sydneyn säät ovat kuitenkin vähän eri luokkaa meidän tundraolosuhteisiin verrattuna, nähtäväksi jää kuinka monta pulikoijaa altailla on talvisaikaan ja millainen onkaan toteutus ylipäätään syys- ja talvikaudella. 

Matkalla kotiin Altaalta nappasin kuvan myös uusista kengistäni. Käydessämme äitini kanssa Tallinnassa muutama viikko sitten, tuli Aldon hyllyt koluttua tyhjiksi ja mukaan tarttuivat muun muassa nämä hopeiset ja kimaltelevat avokkaat. Jos muu asu on yksivärinen tai muuten vaan neutraali, tuovat nämä kivan kimaltelevan lisän. Lisäksi ne loistavat kilpaa auringon kanssa ja heijastelevat valoa kuin pienet diskopallot. Miksi Aldoa ei muuten löydy Suomesta? Se on aina ollut yksi lemppareistani ja niiden kengät ovat yleisesti ottaen hyviä, jos valitsee varsinkin niitä nahkaisia malleja. 

Ladataan...

Ladataan...
Pilvi Daily

Mun kesä on ollut vähän erilainen kuin muut kesät. Asun pitkästä aikaa Suomessa ja koitan totutella elämään täällä. Odotin kesää tosi paljon, onhan se täälläkin aina aika, kun tapahtuu enemmän ja kaikkialla on vilinää ja iloisia ihmisiä. Jottei kuitenkaan ihan pumpulilla tanssimista tämäkään kesä olisi, menin sitten ja kaaduin sopivasti juhannuksen alla pyörällä ja vahingoitin molemmat kädet aika pahasti. Luunmurtumia ja tikit leuassa. Koitin antaa tuon kuitenkaan liikaa olla masentamatta, pahemmalta tuntuisi jäädä kotiin makaamaan. Pikkuhiljaa vammat ovat lähes parantuneet ja kivut hellittäneet. Kai tätäkin kädetöntä kesää joskus muistelee nauraen... Kädetkin on asia, jotka ottaa itsestäänselvyytenä, mutta kun jokainen ovenavaus, kaupassakäynti, hiustenpesu, paidannapitus, maitotölkin avaaminen ja muut arjen askareet ovat kovan työn ja hampaidenkiristelyn tulos, niitä arvostaa aivan eri tavalla.

Siksi yksi piristävä asia tässä kesässä olikin kampaajallakäynti. Gyylin Jesse loihtikin taas tuttuun tapaansa ihanan kirkkaan blondin sävyn. Mikä siinä muuten onkin, että kampaajat onnistuvat aina suoristamaan hiukset niin kivasti ja itse ei koskaan onnistu siinä kotona? Varsinkaan näillä käsillä! Tässä vähän suttuisia selfieitä kampaamontuolista, olin kyllä tyytyväinen!

 

Pages