Ladataan...
Pilvi Daily

 

Joskus elämässä kohtaamme kipeitä ja vaikeita aikoja, jolloin stressitasot kohoavat taivaisiin. Olen joutunut elämään sellaista aikaa viimeiset pari kuukautta ja voin siis puhua tässä yhteydessä myös omasta kokemuksestani. 

Kun asiat alkoivat todella kulminoitua, huomasin itsessäni yhden asian. Halu treenata laski, koska yksinkertaisesti en kokenut sille enää löytyvän voimia, eikä oikein asioita järjestellessäni aikaakaan. Mieltäni kalvoi huono omatunto siitäkin, pilaanko kevään hyvin sujuneen treeniputken ja vaikuttaako tämä nyt kuntooni ja kertyykö minulle stressin myötä kiloja. Luin hiukan aiheesta ja itseasiassa merkittävästi kuormittavien elämäntilanteisiin ei suositella kovaa treeniä. Vaikka liikunta useimmiten on stressiä lievittävää ja auttaa jaksamaan, voi se uupuneena vaikuttaa päinvastaisesti. Huomasin sen itsekin muutaman kerran lenkkipolulla. Yleensä juokseminen tekee energiseksi, nyt se tekee minut yhä väsyneemmäksi ja ylivirittyneeksi, niin että valvon aamuöisin.

Stressaantuneelle mielelle suositellaankin rauhallisia lajeja kuten kävelyä, joogaa, venyttelyä, uimista tai rauhallista pyöräilyä. Myös hengitysharjoituksia suositellaan. Itse olen kävellyt valtavasti, kuunnellut podcasteja ja musiikkia ja ollut paljon ulkona. Sitä en jättäisi ikinä pois, vaikka lähiviikkoina olenkin karsinut salitreenistä ja juoksemisesta. Uskoisin rankemmillekin lajeille löytyvän pian voimavaroja ja intoa, kunhan ensin pääsen hellittämään hiukan. 

Oletteko huomanneet itsessänne samaa, vai treenaatteko kahta kauheammin jos stressitasot nousevat?

Ladataan...
Pilvi Daily

Kuuntelin erästä ruotsalaista podcastia, jossa puhuttiin aiheesta kroppsångest, eli kehoahdistus. Kesän tullen vaatteet vähenevät ja rannalle pitäisi lähteä kaveriporukassa ja näyttäytyä bikineissä tai uimapuvussa. Moni kokee tämän todella ahdistavaksi ja podcastin toimittajat olivat saaneet satoja viestejä aiheesta. Suurin osa kommentteja lähettäneistä koki kehonsa vääränlaiseksi ja he ujostelivat tai häpesivät sitä jollain tapaa.

Vaikka jokainen kokee olevansa yksin noiden ajatusten kanssa, kielii tuo kommenttivyöry muusta. Kesäkroppaan yhdistyy valtavasti paineita ja odotuksia ja somessa näyttää siltä, kuin kaikilla muilla olisi se täydellinen sixpack tai supertimmit käsivarret. On surullista, että moni jättää rannalle menemisen kokonaan väliin, koska ei halua esiintyä julkisesti uima-asussa. Kesä Suomessa on niin lyhyt ja aurinkoiset päivät jumalaista herkkua. Siksi on sääli, jos niistä ei pysty nauttimaan kunnolla. Auringossa kimmeltävät merenrannat ja vilvoittavat järvet ovat kaikkia varten, kehotyypistä riippumatta.  

Kesäkehosta puhuttaessa alkaa aina myös keskustelu siitä, kuka saa kokea ahdistusta vartalostaan kevään tullen. Jos hoikka ihminen puhuu kehopositiivisuudesta, valitetaan että hänellä ei ole siihen oikeutta. Mutta tässä onkin aiheen pointti. Kehoon liittyvä ahdistus on yleensä hyvin pitkälti pään sisäistä. Jopa bikini fitness -kilpailija voi nähdä peilistä itsensä rumana tai murehtia suonikohjujaan. Ja erittäin laiha ihminen voi keskittyä murehtimaan esimerkiksi pieniä rintojaan tai lihaksien pienuutta. Siksi ei ole olemassa vain tiettyä ihmisjoukkoa, jotka saavat puhua kehopositiivisuudesta, vaan sen pitäisi olla avointa kaikille. 

Miten sitten suhtautua myönteisemmin omaan kehoon näin kesän koittaessa?

Ihmisten pitäisi lopettaa toistensa ulkonäön kommentointi ja kehuminen ja kommentoida sen sijaan henkisiä ominaisuuksia. "Olet niin ihana ja lämmin ihminen" lämmittää aika paljon enemmän kuin "Onpa sinulla hyvännäköinen meikki". Näin saisimme käännettyä pois ajatukset siitä, että vain ulkoisilla asioilla on merkitystä. Tiedän, että itsekin kirjoittelen paljon "pinnallisiin" asioihin liittyviä postauksia, mutta koitan silti muistaa myös sisäisen kauneuden merkityksen. Loppupelissä kuitenkin muiden kiltti kohteleminen ja huomioonottaminen on kuitenkin niitä asioita, jotka oikeasti merkitsevät.

Siirrä fokus johonkin muuhun. Kävele luonnossa ja tutki ympäristöäsi, opettele jokin uusi taito, lue hyvä kirja. Ihmiskehon tärkein ja upein voimavara ovat aivot ja niillä on ihmeellinen voima ja kyky oppia. Vieraan kielen osaaminen voi pitkässä juoksussa olla aika paljon hyödyllisempi ominaisuus kuin kardashian-booty. 

Jos sosiaalinen media aiheuttaa ahdistusta, lopeta Victorias Secret -mallien ja vastaavien seuraaminen. Trust me, et jää mistään paitsi. Valikoi sen sijaan kivoja tyyppejä seurantaan, joiden postauksista tulee hyvä mieli ja inspiroitunut olo. 

Heräsikö teillä ajatuksia tähän aiheeseen liittyen? Olisi mukava jatkaa keskustelua. <3

 

Ladataan...
Pilvi Daily

 

Olen jo jonkin aikaa miettinyt loman merkitystä jaksamiselle. Sanotaan, että lomaillut työntekijä on paljon innovatiivisempi ja tehokkaampi työssään. En yhtään epäile. Huomaahan sen jo työpaikalla kahvikoneelle kävellessään, että kun jonkin idean keksimisen tai ongelmanratkaisun jättää hetkeksi hautumaan, saattaa ratkaisu siihen tulla kuin itsestään. Viikon loma on kuin erityisen pitkä kahvitauko. Virkistävä, inspiroiva ja palauttava. Sinä aikana saatat saada mahtavia ideoita ja ratkaisuja mieltä painaneisiin asioihin - kuin itsestään.

 

Itse pääsen ehdottomasti helpoiten irti työasioista matkustamalla johonkin. Jo lentokentällä alkaa tuntua siltä, että normiarki jää aika kauas mielestä. Jos sen sijaan hiippailen kotinurkissa, tulee toisella silmällä seurailtua sähköpostia ja muutenkin tulee hoidettua niitä arkisempia asioita kotona. Siksi edes pieni maisemanvaihdos tekee tosi hyvää. Jos siis budjetti tai aika ei anna periksi ulkomaanmatkaan, voi lyhyt pyrähdys vaikkapa toisessa kaupungissa tai mökillä tehdä ihmeitä. Loman jälkeen sitä tarttuu ihan uusin voimin työtehtäviin ja luovuuskin tuntuu olevan huipussaan aina noina aikoina.  

Nykyään sanotaan, että lomat kannattaisi sirotella pitkin vuotta, yhden yhtäjaksoisen pitkän loman sijaan. Loman terveyshyödyt ovat nimittäin suhteellisen lyhytkestoisia ja enemmän lomaviikoistaan saakin irti hajauttamalla ne. Itse en ole lomaillut lainkaan lähes yhdeksään kuukauteen, eli mikä tahansa loma tekee juuri nyt hyvää. Tällä kertaa se on viikon mittainen ja uskon siitä olevan paljonkin hyötyä. Ah, en malta odottaa!

Miten teillä on tapana ajoittaa lomanne? Neljä viikkoa kesällä vai viikko siellä, viikko täällä? 

Kuvat ovat Kuuban ja Miamin matkaltamme viime vuodelta. Niistä reissuista voi lueskella täältä ja täältä

xxx

Ladataan...
Pilvi Daily

 

Luin jokin aikaa sitten kirjan The Highly Sensitive Person, jonka on kirjoittanut Elaine N. Aron. Kirja käsittelee erityisherkkyyttä, josta on viime vuosina alettu puhua yhä enemmän. Tiedän olevani herkkä ja siksi aihe tuntui kiinnostavalta ja toivoin löytäväni siitä joitakin työkaluja siihen, miten hallita herkkyyttäni ja ymmärtää itseäni paremmin. Haluan nyt alkuun myös mainita, että tämä teos ei kuulu self help -opusten maailmaan, vaan kyseessä on tieteellisten tutkimusten pohjalta kirjoitetettu teos ja kirjailija on psykologian tohtori. 

 

Viitteitä erityisherkkyydestä voi kirjan mukaan löytää mm. näistä asioista:

 

- Inhoatko kovia ääniä, sireenejä, ihmismassoja, voimakkaita tuoksuja?

- Onko sinulla hermostunut olo, jos sinulla on paljon tehtävää lyhyessä ajassa?

- Vältätkö väkivaltaisia elokuvia ja sarjoja tai kauhuelokuvia?

- Tunnetko kiireisinä päivinä tarvetta vetäytyä hetkeksi omiin oloihisi? Tai toivotko vilkkaissa juhlissa pääseväsi hetkeksi hengähtämään itseksesi?

- Järjesteletkö elämääsi niin, että välttelet stressaavia tai kuormittavia tapahtumia tai tilanteita?

- Oletko todella herkkä havaitsemaan tuoksujen, taiteen, valaistuksen ja makujen vivahteita?

- Onko sinulla rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä?

- Olitko lapsena vanhempiesi ja opettajiesi mielestä ujo tai herkkä?

 

Nuo asiat viittaavat yliherkkyyteen. Voin kyllä myöntää, että lähes kaikki yllämainitut kohdat osuvat yksiin ainakin minun kohdallani. Kauhuleffoja en katso muutamien unettomien öiden jälkeen enää ollenkaan, elämä pääni sisällä on välillä sanotaanko upporikas, saatan hermostua esimerkiksi äkillisistä kovista äänistä, rakastan taidetta, muotoilua, arkkitehtuuria ja muotia. Olin lapsena tosi ujo. Se, että minulla on paljon tehtävää lyhyessä ajassa saa minut kuitenkin usein innostumaan ja painamaan kahta kauheammin. Kyllä tiedän stressin tunteen olevan siellä, mutta ehkä olen oppinut käyttämään sitä voimavarana. 

Tuo onkin kohta, jota kirjassa painotetaan. Moni erityisherkkä oppii elämään "ongelmansa" kanssa. Vaikka he eivät luontaisesti olisi ehkä parhaita tietyissä stressaavissa tilanteissa, ovat he oppineet ajan saatossa luovimaan niissä ja ehkä jopa nauttimaankin niistä, koska tilanteet tuovat heille mukavasti myös haastetta. 

Aronin mukaan erityisherkkiä on 15-20 % väestöstä, eli kyseessä on iso osa populaatiosta. Kyseistä piirrettä on havaittu myös monissa eläimissä. Erityisherkkyys on kuin eloonjäämisstretegia, joissa yksilö tarkkailee ja harkitsee, ennen toimimista. Intensiivinen tarkkailu ja kaiken huomioiminen vie kuitenkin paljon ihmisen aivokapasiteetista, jonka johdosta hän voi usein kokea itsensä ylikuormittuneeksi tai ylistimuloituneituneeksi. 

Koen olevani hyvä aistimaan jännittyneisyyttä, ärtyneisyyttä ja muutenkin tunnelmia muissa ihmisissä ja tilanteissa. Saatan voida erittäin huonosti tilanteissa, joissa joku toinen kohauttaisi olkapäitään ja jatkaisi omaa juttuaan. Koen tärkeäksi, että ihmisillä ympärilläni olisi hyvä olla ja yritän siksi myös puhua avoimesti myös vaikeista asioista. En kestä jännittynyttä ilmapiiriä, enkä tukahdettuja tunteita. 

Herkkyydestä on hyötyä ja siitä on yhtä lailla myös haittaa. On ihanaa voida iloita valtavasti pienen pienistä asioista, kuten auringosta kasvoillani parvekkeella. Tai kauniista tulppaaneista pöydällä tai jostakin hyvästä vitsistä, jonka kaverini kertoi. Mutta on myös kamalaa joutua tuskailemaan, jos koen itseeni kohdistuvaa ärtymystä, kiukkua tai kritiikkiä. En silti haluaisi olla erilainen. Elämä olisi ehkä tasaisempaa ja helpompaa, mutta samalla varmaan aika paljon tylsempää. 

Kirjassa mieleenpainuvaa oli myös huomio siitä, että herkkyyttä arvostetaan eri tavoin eri kulttuureissa. Maissa, joissa herkkyyttä ei arvosteta, herkillä on usein heikompi itseluottamus. Kun ihmiselle sanotaan lapsesta asti, että hänen ei pitäisi olla niin herkkä, hän kokee itsensä vääränlaiseksi ja poikkeavaksi. Esimerkiksi Aasiassa herkkää ja tarkkailevaa ihmistä arvostetaan ihmistyypeistä kaikkein eniten ja siellä he saattavat olla hyvinkin itsevarmoja. 

Aronin mukaan yliherkkyys ei missään tapauksessa tee ihmisestä virheellistä. Päin vastoin, yliherkät voivat olla erittäin tehokkaita työssään ja ovat hyvinkin luovia. He osaavat myös parisuhteissaan ja muissa ihmissuhteissaan olla huomioivia ja ajattelevat toisen tunteita. Tuo voi olla helpottava tieto monelle herkälle. Et ole viallinen, vaan sinussa on arvokkaita piirteitä, joista on hyötyä monella elämänalueella.

Suomeksi tuo teos löytyy nimellä Erityisherkkä ihminen. 

Olisi kiva vähän keskustella tästä, jos kiinnostuneita löytyy? Koetko olevasi herkkä ja miten herkkyys on vaikuttanut elämääsi ja valintoihisi?

Ladataan...
Pilvi Daily

Usein tuo tunne valtaa mielen. En tiedä johtuuko se tunnollisuudesta, miellyttämisenhalusta, epävarmuudesta vai mistä, mutta aika usein koen olevani jollain tapaa riittämätön. 

Jos töissä on ollut tosi pitkä päivä ja jumppatunnille ei ehtinyt, kokee olevansa laiska. Ei sen takia, että teki ylitöitä ja puursi töissä vaan siksi, että kehosta huolehtiminen jäi välistä.

Jos tapaa kavereita, kokee huonoa omaatuntoa, että ei ehtinyt tavata omia vanhempia. 

Jos käy lenkillä, jää kotityöt tekemättä.

Yhtälö on vaikea, sillä aikaa on kuitenkin meillä kaikilla rajallinen määrä. Pitäisi luoda uraa, pitää huolta sosiaalisesta elämästä, huolehtia parisuhteesta, harrastaa, siivota, maksaa laskuja, treenata, matkustella ja sivistää itseään. Kaikkea ei tietenkään ole pakko tehdä ja uskon, että jos on lapsia tämä lapsettoman arki tuntuu kuin.. noh lastenleikiltä. Sillä jos olen ymmärtänyt oikein, iskevät nuo riittämättömyydentunteet varsinkin pikkulasten vanhempiin ja lujaa. 

Mutta vaikka minulla ei ole lapsia, koen silti itseni joskus riittämättömäksi. Harvoin on hetkiä, että joka ikinen asia elämässä olisi tip top. Aina on jokin selvitettävä asia, lykätty hammaslääkärikäynti, erääntynyt kirjastonkirja, hoitamaton työasia, kipeä niska, soittamaton puhelu... 

Jos keskittyy elämässään erityisen paljon johonkin elämänalueeseen, kärsii siinä pakolla jokin toinen. Uskoisin, että maailman parhailla taidemaalareilla/urheilijoilla/kirjailijoilla tuskin on kaikki yllämainitut asiat täysin mintissä. Jos johonkin asiaan on mieletön palo, jää muut asiat automaattisesti varjoon ja jokin asia on pakko olla hiukan rempallaan. Useinhan sitä lukee taiteilijoista, jotka elävät kaaoksessa tai urheilijoista, joiden on vaikea pitää yllä parisuhteita. Asioiden tasapainotus on vaikea laji ja kun olet hyvä jossain asiassa, voi samalla kärsiä jokin toinen. Samanlaista se on ihan tavallisessakin elämässä. Jos satsaat erityisen paljon vaikkapa työhösi, kärsii siitä usein kotielämä tai harrastukset. 

Koitan ainakin itse ajatella nykyään niin, että koskaan ei tule valmista. Päivät ovat erilaisia ja jokaisena päivänä ei voi antaa sataa prosenttia kaikilla elämänalueilla. Siinä tulee jo fysiikan lait vastaan. Aina voi toki yrittää parhaansa ja hoitaa asioita niin paljon kuin pystyy, mutta itselleen pitää myös antaa armoa ja olla iloinen ja ylpeä asioista joita teit, sen sijaan, että murehtisit asioista, joita et tehnyt. Ehkä se onkin positiivisuuden yksi lähtökohdista. 

Miten te handlaatte riittämättömyyden tunteet? xxx

Pages