Ladataan...
Pirtti

Mulla on aina välillä sellaisia minänhukkaamiskausia. Niiden aikana arjesta tulee jotenkin supernihkeää: En käy metsässä, turrutan aivoni Netflixin hömppäsarjoilla ja unhoitan kaikki ihanat hörhöharrastukseni. Vaikka tiedän tasantarkkaan, miten minun pitäisi syödä voidakseni hyvin, elelen millä sattuu. Pukeudun tylsiin rönttövaatteisiin vaikka rekissä odottelee monta kivaa keijuhelmaista mekkoa ja sitten katson peiliin pelkästään sillä silmällä, että näytätpä taas ihan perseeltä. Välillä tähän liittyy sellainen tietynlainen ahdistuneisuuskin, että aivot on jotenkin niin täynnä ja hermosto kiristynyt, että ei vaan pysty vastaanottamaan mitään mielenkiintoista tai haastavaa vaan haluaa pelkästään jumittaa mahdollisimman ärsykkeettömissä oloissa kokematta sen suurempia tunteita. Pelkkä (tarpeeksi tasaisen) työmatkamusiikin valitseminenkin voi olla ongelmallista! Herään aina välillä päiväksi tai kahdeksi vaikka ystävien tapaamista varten, mutta kotona jatkuu sama nujuminen.

On vaikea selittää, miksi niin usein toimin täysin päinvastoin, kuin mitä tiedän olevan itselleni hyväksi. Tekee mieli syyttää arkea siitä, että aina välillä kaikki on hukassa pitkään. On niin kiire. Ja niinhän se joskus onkin. Juuri sillon kannattaisi kuitenkin tarrata omaan itseensä vain tiukemmin, koska kaikki se hyvä pitäisi voimissaan: Metsä, musiikki, jooga, kiinnostavien asioiden opiskelu, terveellinen ruoka. Kun sitä itse on kuitenkin se oman elämänsä tärkein henkilö (ja vieläpä asuu samassa talossa sen toiseksi tärkeimmän kanssa) niin miksi ei näkisi hiukan vaivaa itsensä eteen myös tavallisina tylsinä tiistaipäivinä tai sateisina sunnuntaina, sen sijaan että odottelee vain niitä spessuhetkiä? 

Yleensä herättäjänä toimii juuri se, että peilikuva ei miellytä pitkään aikaan enkä koe olevani yhtään minä. Tämmöiseen harmailuun havahtuminen on kovin turhauttavaa, koska minulla kuitenkin on ihan selkeä kuva siitä millainen olen ulkoa ja sisältä, mitä rakastan, mitä tahdon elämälläni tehdä sekä mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja aikani arvoisia. (Ei sillä, etteikö täydellinen laiskottelu ja nollaaminenkin ole välillä erittäin tarpeen ja hyväksi, samoin kuin kokonaan yöpaidassa vietetyt päivät.) Toisaalta taas juuri minua on myös se, että heilahtelen sinne tänne enkä sitoudu mihinkään aatoksiin liian tiukasti - ehdottomuuksien sijaan haluaisin sen kuuluisan tasapainon. 

Valoisa kesä on antanut voimaa (kaamosmasennus pelottaa taas jo valmiiksi) ja erityisesti fytoterapia-opintojen aloittaminen muistutti minua jotenkin tosi vahvasti sitä, millainen oikeasti haluan olla ja millainen olenkin, mutta niin usein piilossa siellä kaikkien velvollisuuksien alla. Frantsila-viikonlopun aikana olin enemmän minä kuin tosi pitkään aikaan! Nyt kotitehtävien myötä olen ollut taas enemmän luonnossa ja saanut aikaiseksi kaikkea ylimääräistäkin aiheeseen liittyvää. Kun aikataulutetut tehtävät ja säännöllisesti toistuvat opintoviikonloput hyvällä tavalla pakottavat pitämään minusta kiinni, heijastuu se taas muuhunkin elämään. Tekee mieli näyttää kivalta ja pitää itsestään paremmin huolta, on energiaa mielenkiintoisille asioille. 

Nämä kuvat on eräältä lomaillalta, kun teimme Mummulan metsässä retken ihan koko lauman kera ja minä kyykin pusikoissa keräämässä noita rehuja. Tuo ihana kesäkauhtana muuten löytyi kympillä Parkanon EuroHamsterista! Siellä se oli grillien ja pihalyhtyjen vieressä metallikorissa somassa sotkussa muiden kanssa, ja silmäni iskivät siihen heti, samalla reissulla kun kävin tuossa lapsuuteni lempikaupassa valikoimassa isoisotätini ikkunalle istutettavaksi kesäkukat. En ehkä käytä koko kesänä mitään muita vaatteita (kuten kaikista loman aikaisista kuvista voi päätellä) koska tuo on niin minä kuin vain olla voi.

Näissä kuvissa koen näyttäväni juuri siltä, millainen ihan oikeasti olen. Pörröhiuksinen metsäotus, jonka letistä on puolet purkaantunut. Keräsin laavun hyllyltä mukaan napatulle kertakäyttölautaselle poimulehtiä sekä metsäorvokkeja ja bonuksena sain reisiini ja mahaani jonkun ihan järkyttävän ihottuman, sekä sata ötökänpistoa epämiellyttäville alueille.

Sellaista kesäromantiikkaa.

Ihanaa juhannusta kaikille! 

Share

Ladataan...
Pirtti

huom! kuvat ja tekstit saattavat olla liikaa herkimmille lukijoille.

Lähtiessämme viettämään pitkää viikonloppua Krakovaan tuntui suorastaan välttämättömältä sisällyttää matkaan myös käynti Auschwitzissa, vaikkei se todellakaan ollut mikään kiva aloitus kesäloman ensimmäiselle päivälle. Entinen keskitysleiri on nykyään museoalue, jossa vierailee vuosittain tuhansia turisteja. Krakovasta pääsee paikalle helposti joukkoliikenteen bussilla ja reissuun kannattaa varata aikalailla koko päivä. Matka ei ole pitkä mutta bussi kiertelee aika paljon, ja ruuhkassa menomatkaan kului kaksi tuntia. Pelkästään Auschwitz I:n kiertämiseen kannattaa varata muutama tunti ja varautua myös mahdolliseen jonottamiseen. Jos haluaa valmiiksi opastetun kierroksen kannattaa mennä paikalle jo aamusta tai varata kierros etukäteen. Krakovasta järjestetään myös kuljetuksen sisältäviä opastettuja matkoja. Me lähdimme liikkeelle sen verran myöhään, että pääsimme perille vasta iltapäivällä joten päädyimme kiertämään alueen keskenämme opaskartan avulla kun kierrokset olivat jo täynnä.

Auschwitz I oli niinsanottu työleiri, vaikka sielläkin kidutettiin ja murhattiin lukemattomia ihmisiä. Varsinainen "tuhoamisleiri" eli Auschwitz-Birkenau sijaitsee lyhyen matkan päässä tältä ykkösleiriltä ja sinne olisi päässyt bussilla, mutta emme ehtineet tällä samalla kertaa käymään siellä. Birkenau on laajalti tuhoutunut natsien toimesta, kun he tappion koettuaan yrittivät tuhota todistusaineistoa teoistaan. 

Kierros alkoi synkän Arbeit macht frei-portin alta kulkien. Sää oli helteinen ja aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta - tuntui surrealistiselta kävellä punatiilisten parakkien keskellä hyvinhoidettuja hiekkateitä tiltalttien laulaessa vehreissä puissa, samalla kun joka puolella ympärillä tuntui näkyvän mustavalkoisia hahmoja, kuin valokuvista ja dokumenteista, vaikka oikeasti kyse oli tietenkin vain omasta mielikuvituksesta. Alueen tunnelma ja energia tuntui kuitenkin suorastaan musertavalta. Mietin, mitä kaikkea alueen reunalla kasvavat valtavat, selvästi iäkkäät puut olivatkaan joutuneet todistamaan. Kaikenlaisista sanoista tuli hyvin merkityksettömiä emmekä puhuneet koko vierailun aikana juuri mitään.

Piha-alueelta löytyi paljon infotauluja, jotka kertoivat kunkin parakin tai alueen julmia tarinoita.

Parakkien sisältä löytyi erilaisia näyttelyitä. Valokuvin ja esinein kerrottiin tarinaa vankien päivistä ja elinolosuhteista. Yhdessä valtavassa, koko seinän kokoisessa vitriinissä oli kaksi tonnia vankinaisilta leikattuja hiuksia ja niistä valmistettua kangasta. Tyhjiä Zyklon B-purkkeja. Röykkiö silmälaseja. Jalkaproteeseja, leluja, emaliastioita. Puku, joka on monille tuttu varsinkin elokuvasta Poika raidallisessa pyjamassa. Murhatuilta vangeilta revittiin irti kultahampaatkin. Näytillä on myös lukemattomia tasaisella, kauniilla käsialalla kirjoitettuja määräyksiä ja nimilistoja esimerkiksi siitä, ketkä kaikki päivän aikana oli teloitettu. Mietin, että kirjoittajien käsi ei ole tärissyt.

Eräs puistattava valokuvanäyttely kertoi vangeille suoritetuista mielipuolisista ihmiskokeista.

The Death Wall, jonka eteen vankeja tuotiin ammuttaviksi. Uhrit joutuivat ensin riisuutumaan viereisessä Block 11:ssä ja kävelemään sitten alasti muutaman rappusen ulos teloitettaviksi.

Schindlerin lista-elokuvassa kuvataan, miten juutalaisten käskettiin nopeasti kirjoittaa nimensä suurilla kirjaimilla matkalaukkujensa kansiin, ennenkuin heidän lastattiin juniin. Tavarat toimitetaan perässä. Yhdessä Auschwitzin lasivitriineistä oli suuri röykkiö noita nimettyjä matkalaukkuja, joita niiden oikeat omistajat eivät enää ikinä nähneet. Vangit valokuvattiin ja nyt kuvat synnyin- ja kuolinaikoineen kiertävät entisen keskitysleirin parakkien käytäviä. Joissain kuvissa näkyy vieno hymy ja toisista paistaa pakokauhu. Suurin osa ilmeistä on vakavia. Vangeille myös tatuoitiin tunnistenumerot, koska tappaminen oli niin hillitöntä, että ilman numeroita ruumiita olisi ollut vaikea tunnistaa.

Infotaulut kertoivat lukemattomista kidutustavoista, kuten seisomaselleistä ja huoneista, joihin pakotettiin vankeja kerralla niin paljon, että happi ei vain riittänyt kaikille. Pihassa oli hirttopuut ja leiriä kiertää sähköistetty piikkilanka-aita.

Kierros päättyi krematorioon ja kaasukammioon.

Olen aloittanut kirjoittamaan tätä postausta monta kertaa ja mietin jo sen julkaisematta jättämistäkin, kun tuntuu, että tästä käynnistä olisi niin paljon sanottavaa, mutta toisaalta taas olen niin kovin sanaton. Koko kierroksen ajan päässä hakkasi vain epätodellinen miksi, miksi, miksi? En myöskään halua vahingossa kirjoittaa mitään väärää tietoa muistini varassa, mutta ehkä jokainen voi pitää ihan oman historian kertaustunnin vaikkapa Wikipedian avulla tai katsomalla dokumentteja. Museon sivuilta löytyy myös paljon tietoa sekä laaja kuvagalleria. Valokuvaaminen oli sallittu melkein kaikkialla ja siitä oli selkeät merkinnät. Sisätiloissa ei saanut kuvata salamalla ja muutamassa paikassa kuvaaminen oli kokonaan kielletty.

Vierailun jälkeen oli todella voimaton olo eikä tuolla kyyneliltä voinut säästyä. Mielestäni kuitenkin ehdottomasti sellainen paikka, mikä kannattaa sisällyttää matkasuunnitelmiin, jos tuonnepäin matkustaa.

Onneksi Auschwitz on auki yleisölle, eikä suljettu ja ja pyritty kätkemään ihmisten muistista. Niin hirveä muistutus siitä, mihin päätön viha ja ihmisryhmien syrjiminen voi johtaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pirtti

Kesäloman mokoma otti ja loppui! Onneksi samaa sorttia on tiedossa toiset kaksi viikkoa elokuussa, joten eiköhän tämä tästä. Paitsi että loman aikana tuli retkeiltyä ja rilluteltua, vietin myös paljon aikaa luonnossa ja sain kotitehtävien tekemisenkin jo hyvään alkuun. "Pakollisten" yrttien keräilyn lisäksi opiskelu on saanut aikaan inspiraation myös ihan omien hörhöilyhommien toteuttamiseen ja olenkin noukkinut mukaani vähän sitä sun tätä.

Kuusenkerkkien poimimisaika alkaa olla eteläisemmässä Suomessa lopuillaan. Kuten kaikkia luonnonantimia, kannattaa kerkkiäkin tietenkin kerätä vain puhtailta alueilta kaukana valtateistä. C-vitamiinirikkaat kerkät eivät kuulu jokamiehen oikeuksien pariin vaan niiden keräämiseen tarvitsee maanomistajan luvan, mutta onneksi minä pääsin lomalla Mummulan rantametsikköön keräyskipponi kanssa. Kuusenoksat olivat kuin liukuvärjättyjä, kun osassa kerkät olivat jo kasvaneet melkein nuorten neulasten näköisiksi tuoden tummiin havunoksiin vaaleamman vihreät kärjet. Nättii, eipä? Osan kerkistä pakastin ja käytän ne talven aikana smoothieiden sekaan, osasta taas tein ensimmäistä kertaa ikinä vanhan kansan flunssatroppia eli kuusenkerkkäuutetta.

Troppia varten roskista ja hämähäkinseiteistä puhdistetut, alle viisisenttiset ja vielä pehmoneulaiset kerkät laitetaan uuttumaan vahvaan alkoholiin. Minä ostin tätä tarkoitusta varten kuusikymmenprosenttista Koskenkorvaa. (Oli muuten aika lystiä saapastella Alkoon kyselemään, että mikäs se mahtaa olla tujuinta alkomahoolia mitä Suomessa laillisesti myydään..) Alkoholia pitää olla niin paljon, että kerkät peittyvät täysin. Purkkiin pitäisi jättää sen verran tilaa, että sen sisältö sekoittuu hyvin kun purkkia kääntelee ylösalaisin. Sitten vain korkki tiukasti kiinni ja troppipurkki huoneenlämmössä auringolta suojaisaan paikkaan tekeytymään. Kerkät voi siilata pois muutaman viikon tai jopa vasta kuukausien kuluttua. Itse ajattelin antaa niiden uuttua ainakin yhden kuukauden. Purkkia kannattaa kääntää päälaelleen päivittäin. 

Valmis, siilattu troppi säilytetään tiiviissä lasipullossa tai -purkissa. Flunssan oireiden yllättäessä tai tautiepidemioiden lähestyessä otetaan purkista teelusikallinen suoraan suuhun, tai jos tuntuu väkevältä, sekoitetaan veden joukkoon. En yleensäkään sairasta usein (kopkopkop) mutta kyllä ne flunssanpirulaiset välillä kaappaavat minutkin. Syksyllä siis nähdään, onko kerkkätropista apua!

Share

Pages