Ladataan...
Pirtti

Varmasti tosi moni törmäsi alkuvuodesta Lilyssäkin näkyneeseen bullet journal eli bujo-villitykseen. Ikuisena Tiimari-tyttönä (tarrat ja vihkot ja glittergeelikynät, oih!) innostuin hommasta itsekin ja nyt kolmisen kuukautta bujoa repussa kanneltuani voin kyllä sanoa, että on ihan todella toimiva laitos! Tässä Helsingin sanomien jutussa on hyvä peruskatsaus tuommoisen personoidun muistiinpanokalenterin luomiseen, mutta tottakai jokaisen versio on omien tarpeiden mukaan ihan erilainen. Minun bujossani on aluksi tuollaiset kuukausinäkymät joista pystyy nopeasti silmäilemään läpi työvuorot ja sovitut menot. Seuraavat aukeamat sisältävät jokaiselle kuukaudelle budjetin! Oi kyllä, minulla on ollut jo vuosia tapana laskea arvioidut menot ja tulot melko neuroottisen tarkasti jo kuukausia etukäteen.. Ehkä siksi sainkin pidettyä raha-asiat hyvin hallinnassa myös silloin, kun tein keikkahommia ja tilipäiviä oli välillä viisi kuussa ja toisinaan yksi kahdessa. Ja nyt tällaisena talonomistaja-persoonana on ihan fiksua laskeskella hiukan jo eteenpäin, että missä kuussa tulee yhtäaikaa sekä vakuutus- että vesilaskut, ja pistää kesäksi ylös etukäteinen kiinteistöverojen maksaminen koska silloin sähkölaskut ovat pienimmillään.

Perinteisen kalenterin ja raha-asioiden lisäksi bujossa pysyvät tallessa myös kaikki mahdolliset listat ja suunnitelmat. Omassani on tänä vuonna ollut jo ystävän polttariaikataulujen sekä menun suunnittelut ja hääbiisilistat, vappuasupläänit (upeine havainnollistavine piirrustuksineen, tässä kohtaa kaikki minut tuntevat nauravat ääneen), detox-suunnitelma, fytoterapia-opintojen aikataulut, monia monituisia ruokalistasuunnitelmia, pitkät litania juoksevia muistiinpanoja, omat aukeamansa blogi-ideoille ja bucket listille.. Vaikka mitä! Kaikki se, mikä ennen oli monessa eri vihkosessa ja muistilapussa tavallisen kalenterin välissä ja laukun pohjalla on nyt yksissä kansissa. Juoksevat asiat pysyvät paljon paremmin hallussa kun muutaman sivun taaksepäin selailulla näkee heti, mitä viime viikolla leffankatselun lomassa ylös pistettyä on vielä hoitamatta ja mikä kaikki taas on jo ruksittu tehdyksi. Väittäisin että supernäppärää.

Löysin oman, maailman kauneimman bujoni Englannin reissulla liverpoolilaisesta paperitavarakaupasta. Kauniisti kirjaillut kankaiset kannet suorastaan huusivat nimeäni! Kattokaa ny ♥ Ihanan värivalikoiman omaavat ohutkärkiset Stabilo-tussit ovat lukioajoista asti olleet lempparikynäni ja ostin minä kyllä taas niitä kimaltavia geelikyniäkin.. Pikaiset muistiinpanot sutaisen tietysti aina sillä kynällä mikä käteen ensimmäisenä osuu, mutta silloin kun on aikaa ja inspiraatiota niin kauniiden sivujen väkertely on mitä mukavinta puuhaa. Olen maailman surkein piirtäjä mutta rakastan sellaista epämääräistä koukerointia ja tuhertelua, bujon koristelu on siis aivan omiaan minulle. Värikkäillä teipeillä saa tehtyä nättejä marginaaleja ja alleviivauksia ja onhan tämä myös oiva tekosyy ostella kivoja tarroja ja liimailla niitä muuallekin kuin pikkusiskon onnittelukorttiin kerran vuodessa.. Mikäli ei tykkää tarroista ja väkertelystä niin bujona toimii aivan yhtä mainiosti tavallinen ruutuvihko, mutta minulle tämä on järjestelmällisyyden ilon lisäksi myös kivaa ajanvietettä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pirtti

VOIHAN ÄLLÖSÖPÖYS SENTÄÄN miten ihana ilta meillä kuulkaa oli tuossa pari viikkoa sitten. Päivällä käytiin koko lauman kanssa kävelyllä ihailemassa ensimmäisiä sinivuokkoja ja illalla Toni teki pihaan nuotion minun ripustellessani lyhtyjä sinne tänne romantillisesti loistelemaan. Paistettiin makkaraa (kaikille viidelle, tietenkin) ja söpösteltiin ja ihasteltiin miten mainiota onkaan kun voi ihan omassa pihassa tämmöistäkin lystiä pitää. Jälleen kerran suljin korvani moottoritien huminalta ja kuulin ainoastaan lintujen laulun ja liekkien rätinän. Ihan semmosta dream come true-kamaa tuommoinen! Vähän jänskäili silloin kun kunnalta kyselin saako omaan pihaan tehdä notskipaikan vai kieltääkö joku ovela Räsäs-pykälä senkin, mutta onneksi hallitun pikkuroihun sanottiin olevan ihan grilliin verrattavissa ja täysin luvallista hupia. Niinpä minä sitten eräänä päivänä viime keväänä kalastelin tallin takana ja talon alla siellä täällä nököttäviä sammaloituneita tiilenrumiluksia ja kokosin niistä oikein oivan kehikon turvallisen matkan päähän rakennuksista. Ei ehkä se esteettisin ratkaisu, mutta ilmainen ja toimiva. 

Seuraavan kerran notskiin pistetään tulet ensi sunnuntaina. Ollaan kutsuttu tovereita meille viettämään mun synttäreitä yhdistettynä vappunaamiaisiin. Punanaamiosta tilatut vermeet odottelevat lähipostissa, aika huippua päästä pitkästä aikaa pukeutumaan oikein kunnolla kun viime vaput ja halloweenit ovat menneet töiden merkeissä! Tosin kerrottuani miksi aion pukeutua sain kommentin no säähän oon sit vaan oma ittes. No, laitan kuvia sitten kemujen jälkeen :D 

Share

Ladataan...
Pirtti

Muista kirjoittaa eläimistä näpytin maanantai-aamuna yövuoron jälkeen kännykän muistioon juuri ennen nukahtamista. Olin kotiin tullessani katsellut pihaamme ja jälleen kerran harmitellut, ettei siihen tiiviin aidan vuoksi ikinä voi tulla metsän asukkeja vierailuille. Kadehdin kovasti niitä Instagram-tovereitani, jotka välillä laittavat koti-ikkunoistaan otettuja kuvia aamu-usvassa aterioivista peuraperheistä. Mietin, miten kauan onkaan siitä, kun olen viimeksi päässyt ihastelemaan luonnonvaraisia karvakorvia ja mieleeni tuli viime kesä. Olin tosi tosi uupunut pitkän työputken ja silloisten murheiden keskellä - ei varmasti ollut meneillään mitään järisyttävän suurta, mutta kenellepä arki ei toisinaan olisi harmaampaa kuin toisinaan? Jälleen kerran matkatessani yövuoroon märehdin jotain päässäni ja yhtäkkiä näin bussin ikkunasta ihan mielettömän kauniin bambin, elämäni ensimmäistä kertaa niin läheltä ja rauhallisesti paikoillaan seisoen, pelkän pakoon pötkivän takamuksen sijaan. Ehdin tuijottaa sen lempeisiin silmiin hyvän aikaa bussin odotellessa pysäkillään kyytiin nousevaa väkeä. Kuten olen kertonut, rakastan väläytellä kohtalo-sanaa jatkuvasti ja nähdä asioissa pintaa syvemmällä olevia merkityksiä. Tuona kesäisenä iltana tuo kaunis ja siro olento tuntui olevan aivan päivänselvä viesti siitä, että kyllä kaikki taas muuttuu paremmaksi. Tämän jälkeen en ole kertaakaan voinut mennä kyseisen paikan ohi tutkimatta olisiko merkityksellinen bambi tullut takaisin.

Tiedän, on ihan pimeää luoda merkityksiä randomilla tielle poukkoilevien villieläinten ja omien ajatusten välille. Koen kuitenkin aina itselleni hiukan etäisiksi sellaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä luonnon (tai muidenkaan) ihmeiden päälle. Pari vuotta sitten vietin kesän valvoen erään pienen dementiahoitokodin öitä ja sen puutarhamaiseen pihaan ilmestyi joka aamu kellontarkkuudella mustarastas (lempilintuni) livertelemään. Kyllä se vaan tuntui oli maagista, vaikka aamuvuorolaiset eivät ihan ymmärtäneetkään, miksi jaksoin intoilla samasta linnusta yö toisensa perään. Toisena kesänä taas seurasin silmät loistaen silloisen työpaikan parkkipaikalla poukkoilevaa rusakkoa ja olin melkein nolona kun hehkutukseeni vastattiin vain aijaa. Hyvänen aika se oli ihana pörröinen pupu!! 

Rakastin pienenä maailman eniten (kuinkahan monia asioita rakastan maailman eniten, oh well) sitä kun Iskä tuli rekkakuskin töistään kotiin ja kertoi mitä kaikkia eläimiä reissulla oli tullut vastaan: Aamuöiden tunteina teiden yli loikki usein esimerkiksi kettuja, joita minä en ollut ikinä nähnyt muutakuin telkkarissa ja Ähtärissä. Hirvien, porojen, jänisten ja supikoirien kohtaaminen oli mielestäni mitä kadehdittavin asia - ja on edelleen (vaikka nykyään osaankin jo pelätä hirvikolareita). Monesti menimme iltaisin ajelullekin sellaisille paikoille, joista näki rusakoiden vakkari yöpalanurtseille. Yksi varhaisin selkeä lapsuusmuisto on se, kun Iskä tuli herättämään keskellä yötä, koska pihatiemme oja hohti aivan vihreänään kiiltomadoista. Kuin olisi taikametsässä ollut! Kaksikymmentä vuotta myöhemmin näin kiiltomadon seuraavan kerran Mummulan metsälaavulle johtavan polun varressa, eikä taianomaisuus ollut yhtään kauempana vieläkään. Erilaiset (varsinkin Suomen luonnosta kertovat) luontodokumentit ovat edelleen mielikatsottavaani ja tiedän, että yksi suurista syistä ihastua juuri avopuolisooni oli se, että jaamme saman rakkauden luontoa ja eläimiä kohtaan.

En nykyäänkään edes yritä suhtautua aikuisen tyynesti rusakoihin tai sammakoihin vaan hihkun kaiken perään aivan yhtä innoissani. Pari vuotta sitten Puntala-rockissa pelästytin puoli leiriä bongatessani telttojemme luo mönkineen sisiliskon. Ilmeisesti se ei olekaan kaikkien mielestä maailman söpöin otus? Kevään ensimmäinen sitruunaperhonen on aina suuri valon viestiä tuova ihme ja ensimmäisenä tönössämme vietettynä kesänä en olisi voinut olla onnellisempi huomattuani yön pimeydessä katon yllä liehuvat lepakot. Yksi merkityksellisimpiä kohtaamisiani oli muutama vuosi sitten kesäisenä pyhäaamuna yövuorosta kotiin pyöräillessäni: Koko metsäinen taajama uinui hiljaisuudessaan kellien ja yhtäkkiä tien vierestä hipsi eteeni mitä kaunein punaturkkinen kettu. Pysäytin pyörän ja jäin tuijottamaan samalla kun minua tuijotettiin takaisin. Katselivat toisiansa, menninkäinen rinnassansa tunsi kummaa leiskuntaa alkoi soida päässäni. Olin kaivannut edesmennyttä veljeäni paljon ja koin sellaisen kummallisen rauhan tunteen, kuin kettu olisi tullut tapaamaan minua merkiksi siitä, että kaikki on hyvin myös siellä jossain jonne en enää yhteyttä saa.

Eilisaamuna muistellessani viime kesäistä bambikohtaamistani mietin, että tulisipa taas jokin merkki. Jotain nyt sanomaan että ponnistelut kannattavat, raha-asiat järjestyvät ja nyt on ehdottomasti oikea aika suorittaa haikaillut opinnot, olen valinnut oikein, paha mieli ja kiire on aina vain tilapäistä ja tästä tulee upea vuosi. Kaikki on hyvin ja minulla on ihmisiä jotka ymmärtävät miten lysti ja järjestelmällinen on kohtalo. Muista kirjoittaa eläimistä ja siitä miten ne merkitsevät. Illalla lähdimme Tonin ja Ruskan kanssa lenkille. Löysimme ihanan, kuin järven ylle laskevan auringon tuijotteluun varta vasten tehdyn metsäisen kalliopaikan ja poikkeuksellisesti minulla oli kamera repussa, vaikken oikeastaan ikinä sitä ota tavalliselle lenkille mukaan. Tien toisella puolella Ruska kiskaisi yhtäkkiä pusikkoa kohti ja ihmettelimme, että mitä kummaa siellä oikein on.

Siellä oli viisi bambia.

Share

Pages