Kohti kesää

Ladataan...
Pirtti

Pöydissä olleet ruusut ovat alkaneet lakastua ja jalatkin hiljalleen jo toipua (noilla ihan jär-kyt-tä-vil-lä koroilla varustetuilla) juhlakengillä kuljetusta päivästä. Vielä toissapäivänäkin järjestin hääpaikkaa unissani ja hääbiisit soivat päässäni varmaan ainakin juhannukseen asti, mutta pikkuhiljaa alkaa tämäkin kaaso päästä irti viime viikon kiireistä ja tunnelmista. Mun rakas on nyt rouva! Mitä tämä tämmöinen on? Vastahan me sotkettiin salaa kasvomme äitien luomiväreillä ja mietittiin kuka poika on tyhmä ja kuka ei, miten on mahdollista että viime lauantaina vollotin ääneen tihrustin sieviä kyyneleitä pitkästä aikaa laitettuja ripsareita suojellen samalla, kun hymyilevä hääpari sanoi toisilleen tahdon? Juhlat jatkuivat aamuaurinkoon asti enkä malttaisi odotella, että pääsen näkemään kaikki valokuvaajan ikuistamat muistot, sillä omaan kameraan ei ehtinyt tallentaa juuri mitään. Oli kyllä hauskaa olla pitkästä aikaa juhlatantussa (tukkakin oikein kampaajan laittamana) ja morsianhan oli niin kaunis, että vihkijäkin aluksi ihan mykistyi!  

Häiden (ja yllätyspolttareiden) järjestäminen oli ihanaa ja toi paljon ohjelmaa alkuvuoteen. Nyt kun kaikki humu on saatu onnellisesti ja onnistuneesti päätökseen onkin eteen pärähtänyt kuin varkain kesä kaikkine tulevine menoineen! Miten siihen juhannukseenkin on enää muka suurinpiirtein kuukausi? Heti ensi kuun ensimmäisenä päivänä starttaava loma alkaa pitkään odotetulla matkalla Tonin Krakovassa työskentelevän veljen luo. Reissun lisäksi olen yrittänyt olla aikatauluttamatta parin lomaviikon (loput pidetään elokuussa) päiviä etukäteen, mutta kummasti kaikkia hommia ja vierailuja vain on kertynyt listalle.. Haluaisin siivota vintin, maalata olohuoneen seinät, mökkeillä, aloittaa pihasaunaremontin, siirtää väärässä paikassa kasvavat tuijat paremmille kohdille, istuttaa herukkapensaan, korkata puistoviinikauden, metsäretkeillä, kastaa talviturkin, alkaa tehdä fyto-opintojen harjoitushoitoja, käydä treffeillä, nähdä sukulaisia, mennä pitkästä aikaa fiilistelemään livemusaa ja grillata omassa pihassa suurinpiirtein joka päivä. Lisäksi aion nukkua, nukkua ja nukkua sekä olla tekemättä yhtään mitään.

Kuulostaa ihan mahdolliselta, eikö?

Share
Ladataan...

Kommentit

smagardi
astu harhaan

Kuulostaa mahdolliselta ja erittäin ihanalta! :)

Ää, kesä - tuu jo!

jennajohannasi
Pirtti

Äääää, no niinpä!! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Oi sun kesäsuunnitelmista tuli niiiiiiiin lämmin kesäfiilis!! Onnea ystäväsi puolesta, sun ilo välttyi kyllä hyvin tänne asti. :)

jennajohannasi
Pirtti

Kiitos ihana! Lämmintä kesää odotellessa <3

Lumos
VALOA

Iihana kuva! <3 Kuulostaa ihanilta kesäsuunnitelmilta!

jennajohannasi
Pirtti

Eksooooo <3 Siis yhteensä seittemän yövuoroo enää ennen lomaa ja kouluviikonloppu niiden välissä, sehän menee hujauksessa :)

Kommentoi

Ladataan...