Muista kirjoittaa eläimistä

Pirtti

Muista kirjoittaa eläimistä näpytin maanantai-aamuna yövuoron jälkeen kännykän muistioon juuri ennen nukahtamista. Olin kotiin tullessani katsellut pihaamme ja jälleen kerran harmitellut, ettei siihen tiiviin aidan vuoksi ikinä voi tulla metsän asukkeja vierailuille. Kadehdin kovasti niitä Instagram-tovereitani, jotka välillä laittavat koti-ikkunoistaan otettuja kuvia aamu-usvassa aterioivista peuraperheistä. Mietin, miten kauan onkaan siitä, kun olen viimeksi päässyt ihastelemaan luonnonvaraisia karvakorvia ja mieleeni tuli viime kesä. Olin tosi tosi uupunut pitkän työputken ja silloisten murheiden keskellä - ei varmasti ollut meneillään mitään järisyttävän suurta, mutta kenellepä arki ei toisinaan olisi harmaampaa kuin toisinaan? Jälleen kerran matkatessani yövuoroon märehdin jotain päässäni ja yhtäkkiä näin bussin ikkunasta ihan mielettömän kauniin bambin, elämäni ensimmäistä kertaa niin läheltä ja rauhallisesti paikoillaan seisoen, pelkän pakoon pötkivän takamuksen sijaan. Ehdin tuijottaa sen lempeisiin silmiin hyvän aikaa bussin odotellessa pysäkillään kyytiin nousevaa väkeä. Kuten olen kertonut, rakastan väläytellä kohtalo-sanaa jatkuvasti ja nähdä asioissa pintaa syvemmällä olevia merkityksiä. Tuona kesäisenä iltana tuo kaunis ja siro olento tuntui olevan aivan päivänselvä viesti siitä, että kyllä kaikki taas muuttuu paremmaksi. Tämän jälkeen en ole kertaakaan voinut mennä kyseisen paikan ohi tutkimatta olisiko merkityksellinen bambi tullut takaisin.

Tiedän, on ihan pimeää luoda merkityksiä randomilla tielle poukkoilevien villieläinten ja omien ajatusten välille. Koen kuitenkin aina itselleni hiukan etäisiksi sellaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä luonnon (tai muidenkaan) ihmeiden päälle. Pari vuotta sitten vietin kesän valvoen erään pienen dementiahoitokodin öitä ja sen puutarhamaiseen pihaan ilmestyi joka aamu kellontarkkuudella mustarastas (lempilintuni) livertelemään. Kyllä se vaan tuntui oli maagista, vaikka aamuvuorolaiset eivät ihan ymmärtäneetkään, miksi jaksoin intoilla samasta linnusta yö toisensa perään. Toisena kesänä taas seurasin silmät loistaen silloisen työpaikan parkkipaikalla poukkoilevaa rusakkoa ja olin melkein nolona kun hehkutukseeni vastattiin vain aijaa. Hyvänen aika se oli ihana pörröinen pupu!! 

Rakastin pienenä maailman eniten (kuinkahan monia asioita rakastan maailman eniten, oh well) sitä kun Iskä tuli rekkakuskin töistään kotiin ja kertoi mitä kaikkia eläimiä reissulla oli tullut vastaan: Aamuöiden tunteina teiden yli loikki usein esimerkiksi kettuja, joita minä en ollut ikinä nähnyt muutakuin telkkarissa ja Ähtärissä. Hirvien, porojen, jänisten ja supikoirien kohtaaminen oli mielestäni mitä kadehdittavin asia - ja on edelleen (vaikka nykyään osaankin jo pelätä hirvikolareita). Monesti menimme iltaisin ajelullekin sellaisille paikoille, joista näki rusakoiden vakkari yöpalanurtseille. Yksi varhaisin selkeä lapsuusmuisto on se, kun Iskä tuli herättämään keskellä yötä, koska pihatiemme oja hohti aivan vihreänään kiiltomadoista. Kuin olisi taikametsässä ollut! Kaksikymmentä vuotta myöhemmin näin kiiltomadon seuraavan kerran Mummulan metsälaavulle johtavan polun varressa, eikä taianomaisuus ollut yhtään kauempana vieläkään. Erilaiset (varsinkin Suomen luonnosta kertovat) luontodokumentit ovat edelleen mielikatsottavaani ja tiedän, että yksi suurista syistä ihastua juuri avopuolisooni oli se, että jaamme saman rakkauden luontoa ja eläimiä kohtaan.

En nykyäänkään edes yritä suhtautua aikuisen tyynesti rusakoihin tai sammakoihin vaan hihkun kaiken perään aivan yhtä innoissani. Pari vuotta sitten Puntala-rockissa pelästytin puoli leiriä bongatessani telttojemme luo mönkineen sisiliskon. Ilmeisesti se ei olekaan kaikkien mielestä maailman söpöin otus? Kevään ensimmäinen sitruunaperhonen on aina suuri valon viestiä tuova ihme ja ensimmäisenä tönössämme vietettynä kesänä en olisi voinut olla onnellisempi huomattuani yön pimeydessä katon yllä liehuvat lepakot. Yksi merkityksellisimpiä kohtaamisiani oli muutama vuosi sitten kesäisenä pyhäaamuna yövuorosta kotiin pyöräillessäni: Koko metsäinen taajama uinui hiljaisuudessaan kellien ja yhtäkkiä tien vierestä hipsi eteeni mitä kaunein punaturkkinen kettu. Pysäytin pyörän ja jäin tuijottamaan samalla kun minua tuijotettiin takaisin. Katselivat toisiansa, menninkäinen rinnassansa tunsi kummaa leiskuntaa alkoi soida päässäni. Olin kaivannut edesmennyttä veljeäni paljon ja koin sellaisen kummallisen rauhan tunteen, kuin kettu olisi tullut tapaamaan minua merkiksi siitä, että kaikki on hyvin myös siellä jossain jonne en enää yhteyttä saa.

Eilisaamuna muistellessani viime kesäistä bambikohtaamistani mietin, että tulisipa taas jokin merkki. Jotain nyt sanomaan että ponnistelut kannattavat, raha-asiat järjestyvät ja nyt on ehdottomasti oikea aika suorittaa haikaillut opinnot, olen valinnut oikein, paha mieli ja kiire on aina vain tilapäistä ja tästä tulee upea vuosi. Kaikki on hyvin ja minulla on ihmisiä jotka ymmärtävät miten lysti ja järjestelmällinen on kohtalo. Muista kirjoittaa eläimistä ja siitä miten ne merkitsevät. Illalla lähdimme Tonin ja Ruskan kanssa lenkille. Löysimme ihanan, kuin järven ylle laskevan auringon tuijotteluun varta vasten tehdyn metsäisen kalliopaikan ja poikkeuksellisesti minulla oli kamera repussa, vaikken oikeastaan ikinä sitä ota tavalliselle lenkille mukaan. Tien toisella puolella Ruska kiskaisi yhtäkkiä pusikkoa kohti ja ihmettelimme, että mitä kummaa siellä oikein on.

Siellä oli viisi bambia.

Share

Kommentit

pöpelikössä
Pöpelikössä

Ensinnäkin sinä olet ihana ja toisekseen minulla meni kylmät väreet tekstiäisi lukiessa.

Eläimet on ja niistä saa (ellei jopa pidä!) intoutua lapsenlailla. Niiden silmistä näkee lempeyttä, viisautta, villeyttä, oli sitten kyse kotikoirasta, rusakosta, pienestä linnusta tai vaikka lehmästä (ja ooo lehmän silmät ja ne ripset, olen niiden edessä aivan sulaa vahaa!). JA ONHAN NE NYT SÖPÖJÄ!

Itsekin yövuoron kesäisen valoisina tunteina olen löytänyt suunnatonta hyvää mieltä ja kuplivaa iloa eläimistä. Öisin ne ovat vielä jotenkin erityisen merkityksellisiä. Se nenä väpättäen ruohoa syövä jänis, talon nurkalla tuhiseva siili tai hiljaista kylänraittia jolkotteleva kettu. Yksi pieni hetki, yksi pieni eläin ja ilon ja rauhan tunne, joka jatkuu ja jonka muistaa kauan.

jennajohannasi
Pirtti

<3 <3 <3 pus mau kiitos

JA VOI MITEN SAATOIN UNOHTAA SIILIN TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA!! Yhyyy :´D Ehkä teen niille sitten joskus ihan oman postauksensa,  mutta voi miten paljon riemua nekin pienet tuhisijat ovat tuottaneet pienenä meidän pihan perällä pesiessään, koiralenkillä erittäin epäilyttävinä vastaantullessaan ja baarista aamuyöllä kotiin saapuessa kerrostalon pihalta löytyessään.. Muh! <3

pöpelikössä
Pöpelikössä

Viime kesänä keskellä yötä olin yksin kotona ja Riki aloitti tarhassaan maailmanlopun metakan. Mietin mikä kirvesmurhaaja siellä hiipii - ja fiksuna likkana menin totta kai ulos kartoittamaan tilannetta. :D SIILI oli siellä kaikessa rauhassa mönkimässä ja tuhisemassa, tuo tosiaanki hirvittävän vaarallinen ja epäilyttävä otus! :D

Sen kerran jälkeen ei palleroista ole harmikseni pihassa näkynyt, toivottavasti tulee vielä takaisin. <3

jennajohannasi
Pirtti

:D :D :D Aahhaahaha, kirvesmurhaaja olisi varmaan saanut Rikiltä jopa lämpimämmän vastaanoton? :D

pöpelikössä
Pöpelikössä

Hyvin paljon mahdollista ku Rikin mielestä KAIKKI IHMISET ON MAAILMAN IHANIMPIA!!11 <3 <3 :D

Jasunen

Ihana kirjoitus, pystyin samaistua. :)

jennajohannasi
Pirtti

Kiitos, kivaa että pidit :)

CougarWoman
CougarWoman

Mä olen ihan samanlainen <3 

Sisiliskosta tuli mieleen, kun viime keväänä fanitin ja ihastelin pientä rupikonnaa ja kiirehdin viemään sitä kämmenissäni pois parkkipaikalta nurmikolle, ettei raukka vain jäisi auton alle. Mainittakoon, että olin ko. tilanteessa asiakaskäynnillä ja asiakkaitten kanssa pihalla savukkeella. Jakkupuvussa ja korkeissa koroissa. Ei tarvinnut kätellä asiakkaita poislähtiessä. :D 

jennajohannasi
Pirtti

Ihana :D mun kaa pääsis bisnesdiileihin just noin!!

pöpelikössä
Pöpelikössä

Joo mä oon diilijonossa kans! :D Joskin sammakko* aiheuttaa minussa enemmänkin kauhunsekaisin älämölön ja yhellä jalalla karkuun koikkalehtamisen kuin suloisen aaawwin, nii silti. Eläin on eläin ja eläimiä kauniisti kohtelevat ihmiset eivät voi olla pahoja sydämeltään.

*Paitsi havunneulasen mittaset vauvvasammakot, joita entisellä kesäpaikalla oli lukuisia. Tui tui.

jennajohannasi
Pirtti

Määkää en semmosia kengän kokosia rupisammakoita uskalla lääppiä, mut vähä pienemmät <3

CougarWoman
CougarWoman

Ei ne kengän kokoiset pahempia sielultaan ole kuin ne peukalonkaan kokoiset...ajattele nyt miten suojaton ja suloisenruma toinen on...tuitui <3 

Anna / Kätteni Jäljillä (Ei varmistettu) https://kattenijaljilla.wordpress.com

Aaaa, voin niin samaistua, kaikkeen! &lt;3 Oon nimittäin ihan samanlainen. Peurat, hirvet, ketut ja kaikki mahdolliset eläimet on aina kiehtoneet tosi paljon, eikä sen suurempaa riemua olekaan jos jonkun otuksen sattuu jossain näkemään! :D Ihan sama kuinka paha mieli tai huoli on, kaikki katoaa taivaan tuuliin. &lt;3

...Paitsi kerran. Joskus nuorempana näin n. 100 metrin päästä karhun!! En tiedä kumpi pelästyi enemmän, karhu vai minä, mutta lähdettiin onneksi juoksemaan ihan täysillä eri suuntiin! Silloin iski paniikki toden teolla, nykyään ymmärtäisin ehkä käyttäytyä hieman rauhallisemmin... :D

Lapsena ihan parhaita hetkiä oli ne, kun iskän kanssa varta vasten lähdettiin (pakotin :D) autolla läheiselle metsäautotielle katsomaan josko näkyisi hirviä. Aika harvoinhan niitä vastaan tuli, mutta sitten kun sattui osumaan kohdalle niin voi sitä jännitystä ja onnea!! &lt;3 Nykyään valitaan J:n kanssa kauppareitti ja kellonaikakin sen mukaan että olisi parhaat mahdollisuudet nähdä hirviä tai peuroja... :D :D Niin ja on siinä sekin puoli, että kun niitä eläimiä autolla ajaessa tai kyydissä ollessa vaistomaisesti katseellaan etsii, myös kolari on helpompi välttää jos ne huomaa ajoissa.

P.s. Mustarastas! &lt;3

Anna / Kätteni Jäljillä (Ei varmistettu) https://kattenijaljilla.wordpress.com

Miksiköhän nuo mun laittamat sydämet näkyy jollain koodikielellä... :D No, niitä ne sekamelskat kumminkin on!

jennajohannasi
Pirtti

Ihanaa että meitä intoilijoita riittää! Tekis melkeen mieli hankkii auto vaan siks et pääsis helpommin yöaikaan ja muutenki ympäriinsä bongaileen kaikkia elukkeja ja muita luonnon upeuksia :) 

Huii siis varmasti kaamee hetki mutta ootpa myös onnekas että oot saanut kohdata ihan oikean karhun! Hurjaa. Mulla on karhu ja ilves haavelistalla, jos joskus vaikka semmosen tähyilytorniin menisi ruokintapaikalle yöksi.. Muuten metsässä tulee aina oltua koirien kanssa niin silloin ei todellakaan halua kohdata mitään muita elukoita, onneksi meteli ne taitaa karkoittaakin.

Ps. Joo tää on outo ku tää aina sotkee sydämet!!

smagardi
astu harhaan

Ihana teksti ja toi viimeinen kuva - maaginen! ❤

Itsekin jaksan vielä tämänkin ikäisenä innostua jokaisesta sisiliskosta, sammakonpojasta, perhosesta, rusakosta, kissasta (and the list goes on...) jonka vain näen. Varsinkin kaupunkiympäristössä. Joitakin vuosia sitten päätin extempore kauppareissulla hypätä ojan yli ryteikön puolelle ja silloisen avopuolison ihmetellessä ryteikköön pönkimistäni kysymyksellä sekosinko vastasin vain eiku mie meen kattomaan joko on sammakonkutua. Voin sanoa, että oli puolisolla näkemisen arvoinen ilme. Ei voi minkään, minut(kin) on isä tämmöseksi menijäksi kasvattanut. :D Perheen mökillä ollessani huhhailen ympäri tonttia etsimässä sisiliskoja, kyitä ja sammakonpoikia - joista jälkimmäisiä saatan äitini iloksi myös kantaa hänen nenänsä alle. Myös mökin ympärillä olevassa metsäisessä peltomaisemassa asustelevat kauriseläimet innostavat kiikaroimaan pellonreunoja joka aamu ja ilta. Paras hetki on se, kun bongaa lopulta myös mukana olevan vasan.

jennajohannasi
Pirtti

Siis kutubongailu, todellakin! Ei sellaisista hommista vaan voi kasvaa ohi :D 

Kaupunkiympäristössä ja mökillä on kyllä ihan omat viehätyksensä <3 Mulla meni puolet mökkeilypäivästä viime kesänä siihen ku istuin huussin rappusilla odottelemassa, tulisiko vilaukselta näkemäni sisilisko uudestaan esiin <3 Ja sitten kiikaroitiin telkän pesiä ja näin keväällä tietty joutsenia ja kurkia. Ja kaverin mökillä ollessa tuli joskus peurat ihan ikkunan alle syömään, voi se oli hienoa! 

Enfant Terrible

<3 täälläkin etsitään aina merkkejä luonnosta ja metsäneläimen kohtaaminen on niin ihanaa!!!

Tässä pakko kertoa, tuli siun tarinasta mieleen - vuoden 2015 kesän oli tarkoitus olla minun ja mieheni elämän parhain kesä koska elokuun lopussa menisimme naimisiin. Kuitenkin kesäkuussa menehtyi yksi lähisukulainen yllättäen ja hääjärjestelyistä hypättiinkin hautajaisiin ja perunkirjoitukseenkin mentiin hääharjoituksista.

Häille ei kauheasti energiaa piisannut ja herättiin järjestelyihin vaan pari viikkoa ennen h-hetkeä. Stressasi ja pelotti ja loppuvaiheessa en edes ollut varma halusinko häitä. Mutta niin päivää ennen häitä, illalla elokuinen taivas täyttyi revontulista. Ja tuli sellainen olo, että kyllä se tästä. Sittenkin.

jennajohannasi
Pirtti

Oi että <3 Voin kuvitella millainen tunne ja helpotus tuli! Revontulet on kanssa jotain niin vaikuttavaa, kerran oon vaan itse nähnyt oikein tosi kunnolliset, Tampereen taivas oikein loimusi! Ja miten kaunis se sanakin on - revontuli. Eikös ne ollut jotain ketun hännän huiskauksia vai miten tuo sanan syntytarina menikään.. 

Kommentoi