Ladataan...
Pöytälaatikko

Olen ollut viime kuukausina aika usein muualla. Muissa maissa ja muissa maailmoissa. Etsimässä uusia seikkailuja ja itseänikin siinä sivussa. Kesän ja alkusyksyn aikana on tapahtunut valtavasti merkittävää. On ollut iloa, onnea, stressiä, huolta, hämmennystä ja vatsalihakset lamaannuttavaa naurua. Juuri niin kuin pitääkin. Elämässä kun on hyvä olla edes jonkinlainen balanssi.

Mitä kaikkea tänne siis kuuluu? Huh. Siitä kun viimeksi pysähdyin kirjoittamaan, on niin kauan, etten tiedä mistä aloittaisin.

Haluaisin kertoa vaikka mitä. Etenkin kaikista hienoista ja minulle tärkeistä hetkistä.

Täydellisen hipsteristä Itä-Lontoosta ja yöbageleista Brick Lanella. Ahvenanmaan saaristosta, telttaretkistä ja savusaunoista. Siitä kun pyöräilin heinäkuussa hylätyllä lentokentällä, katsoin MM-futista Berliinissä ja tapasin pojan, joka inhosi kesää. Siitä millaista on ajaa eteläsisilialaisten pikkukaupunkien kapeilla ja sokkeloisilla kaduilla, patikoida aktiivisella tulivuorella tai istua iltaisin katolla katsomassa tähtiä ja juomassa parin euron punaviiniä. Haluaisin kertoa uudesta työpaikastani, ihanista työkavereistani ja kohtalokkaista kaupunkifestareista, joilla esiintyi London Grammar. Siitä miksi jokaisen kannattaisi edes kerran elämässään matkustaa Madridiin, shoppailla Calle Fuencarralilla, ja käydä katsomassa flamencoa. Siitä miten Tukholma jaksaa edelleen ilahduttaa ja yllättää. Erityisesti haluaisin hehkuttaa kaikkia niitä elämääni osuneita ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa ja kokea niin paljon.

 

 

Kirjoittelen pian lisää menneestä ja tulevastakin. Juuri nyt halusin lähinnä rikkoa hiljaisuuden ja jakaa samalla muutaman erittäin satunnaisen ja irrallisen kuvan kesän varrelta. Suurin syy blogihiljaisuuteen on ollut tarve pysyä muualla. Ehkä myös pieni kyllästyminen, ahdistus ja vastareaktio. Joskus on vapauttavaa elää hetki ilman sosiaalista mediaa ja omia muistot ihan vain itselleen. Mutta sitten sitä taas muistaa, miten kivaa tämä homma on. Täällä mä siis taas olen.

 

Share

Ladataan...
Pöytälaatikko

Tukholmaan on kuulkaa saapunut kevät.

Kungsträdgården ei ole ollut näin kaunis sitten viime toukokuun. Kaikki näyttää juuri nyt paljon kirkkaammalta ja hymy piirtyy kasvoilleni helpommin. Eikä se johdu pelkästään auringosta tai kukkivista kirsikkapuista, vaikka ne tekevätkin hommasta entistä helpompaa.
 

 

Viisivuotiaana ilmoitin, että minusta tulee isona balettitanssija tai kirjakaupan täti. Pari vuotta myöhemmin keksin, että minusta tuleekin näyttelijä. Yhdessä vaiheessa halusin fysioterapeutiksi, maailmanuskontojen tutkijaksi, toimittajaksi, lastenkirjailijaksi tai copywriteriksi. Lopulta tulin siihen tulokseen, etten halua olla mitään liian helposti määriteltävää. Se on kai yksi syy siihen, miksi päädyin töihin viestinnän pariin. Se uravalinta tuntuu muuten edelleen täysin omalta.

Mutta arvatkaa mitä? Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin sen pienen kuopiolaistytön haaveista tulee kuin tuleekin totta. Aloitan toukokuussa uuden työn verkkokirjakaupan viestintätiimissä ja uskoisin, että ainakin viisivuotiaan vinkkelistä menen jo heittämällä tädistäkin. Minusta tulee siis ihan oikeasti kirjakaupan täti. Eikä muuten ihan mikä tahansa kirjakaupan täti, vaan vieläpä sellainen, joka päätti juuri ilmoittautua mukaan syksyllä alkavalle aikuisbalettikurssille. 

Universumi on tänä keväänä vitsikäs ja minä enemmän kuin innoissani.
Toivottavasti teilläkin on mahtava pääsiäinen!

 

Share

Ladataan...
Pöytälaatikko

Useat kenttätutkimukset osoittavat, että viikonloppuloma on yksi tehokkaimmista hoitokeinoista painavien ajatusten ja stressin puuduttamalle mielelle. Pienenkin maisemanvaihdoksen vaikutukset syventävät hengitystä ja tuuppaavat ajatukset uusille raiteille. Matkalla maailma näyttää kirkkaammalta ja solmut aukeavat kuin itsestään. Irtiotto arjesta ja tutuilla kaduilla tallaamisesta antaa valtavasti energiaa ja tekee olon yksinkertaisesti onnellisemmaksi.

Onneksi muistin, kuinka hyvä idea matka Kööpenhaminaan onkaan.
 

 

Karkasimme viime viikonloppuna ystäväni kanssa Kööpenhaminaan. Kolmeen päivään mahtui enemmän kuin uskoisi.

Teimme päivän töitä Kööpenhaminan toimistolla Thé à la Menthen minttuteen voimalla, fiilistelimme VEGAn parvella islantilaisen Ásgeir Traustin lumoavaa musiikkia ja keräsimme kiviä kaupungin pohjoispuolen tuulisilta hiekkarannoilta. Ajelimme pikkuruisella retro-Fiatilla pitkin rannikkoa, söimme lounaaksi smørrebrødit ja teimme U-käännöksen ihan vain päästäksemme moikkaamaan tienvarressa hengailevaa pörröistä lehmää. Illalla Bar7:n baarimikko loihti meille aivan mielettömän hyvät cocktailit. Omani oli maustettu kunnon tujauksella chiliä ja nimetty hymyileväksi salamurhaajaksi

Puhuttiin viisaita ja ihan hölmöjä. Herättiin aamulla auringonpaisteeseen.

Kiertelimme taidemuseo Louisianan sokkeloisia käytäviä ja ihastelimme aamuauringossa kylpevää Dragørin vanhaa kalastajakylää. Kävimme brunssilla Paludan Bogcafessa, kiipesimme pyöreän Rundetårnin huipulle ja melkein nukahdimme hämyisen kahvilan liian pehmeille nojatuoleille. Mietimme, missä kaikki Helsingørissä asuvat 46 000 ihmistä viettävät lauantaipäiväänsä, sillä aavemaisen hiljaisen kaupungin kaduilla heitä tuli vastaan ehkä viisi. Vietimme sateisen, mutta sitäkin tunnelmallisemman illan trendikkäässä Kødbyenissä eli Kööpenhaminan Meatpacking Districtillä. Istuimme viinilasillisilla Paté Patéssa ja jaoimme lautasellisen komean tanskalaispojan tarjoilemaa tajunnanräjäyttävän hyvää kanaa. Paikka oli tupaten täynnä, mutta olo äänekkäästä puheensorinasta huolimatta täydellisen seesteinen.

Naurettiin paljon ja nukuttiin hyvin. Osasin lukea karttaa eikä eksytty kertaakaan.
 

Olin tosi tyytyväinen. Ruokaan, viikonloppuun, elämään ja ihan kaikkeen.

Päällimmäisenä käteen jäivät hyvä mieli ja kysymys siitä, miksi ö-kirjain näyttää niin paljon paremmalta poikkiviivalla kuin pisteillä.

 

ø.

 

Share

Pages