Ladataan...
Pöytälaatikko

hannawallden.vsco.co

 

Vuosi 2013 vetelee viimeisiään ja minä juoksen jo täyttä vauhtia kohti huomista. Tarkalleen ottaen uusi vuoteni alkoi jo neljä päivää sitten, kun puhalsin synttärikakkuni päältä kynttilän ja esitin toiveen seuraavalle vuodelle.

Olen kokenut vuosien varrella paljon, mutta kypsässä kahdenkymmenenkahdeksan vuoden iässänikin olen jo ehtinyt tehdä muutaman aivan uuden asian. Luin suomalaisen kirjailijan psykologisen trillerin, ostin ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä vasteen taistelevan silmänympärysvoiteen ja dippasin itseni järviveteen joulukuussa. Tajusin, että tähtisädetikuksi kutsumani asia onkin ollut kaikki nämä vuodet tähtisadetikku.

Tänään perustin myös uuden valokuvablogin − tai oikeammin −  halusin tehdä homman mahdollisimman helpoksi ja loin itselleni VSCO Gridin. Latasin sinne arkistoistani muutaman suosikkikuvani ja mietin, miten ihania juttuja sitä onkaan tullut matkan varrella vastaan.

Tänä iltana nostan maljan kaikille yhteen vuoteen mahtuneille onnen hetkille ja vuodatetuille kyyneleille. Samalla hurraamme myös mielettömän valinnan tehneelle rohkealle ystävälleni, joka seikkailee jo muutaman päivän päästä maailman toisella puolella. Seuraava vuosi olkoon jännittävämpi ja vieläkin parempi kuin edeltäjänsä. Lupaan, että ensi vuonna minäkin olen rohkea ja liikun nopeammin eteenpäin.

Ihanaa Uutta Vuotta!

 

Ladataan...
Pöytälaatikko

Nimesin Snickarbacken 7:n uudeksi Tukholman lempikahvilakseni löydettyäni itseni sen nurkkapöydästä toista kertaa 24 tunnin sisällä. Ihana paikka, joka sattuu sijaitsemaan juuri sopivasti koti- tai työmatkani puolivälissä. Snickarbacken 7 onnistuu jollain lähes käsittämättömällä tavalla olemaan myös paikka, joka sijaitsee Östermalmilla, mutta jossa tuntuu Göteborgilta. Täydellinen kahvila länsirannikolle haikailevalle mielelle. Lähes yhtä täydellinen arjen pieni ilo kuin vohvelit tai sunnuntain pullabrunssi ystävien kanssa.

On hassua ja samalla myös äärimmäisen typerää kaivata aina sitä, mikä ei juuri nyt ole tässä. Kun asuin Göteborgissa, tahdoin usein jäädä Tukholmaan. Nyt matkustan mielessäni jatkuvasti takaisin Göteborgiin.

Luon helposti tunnesiteitä kaupunkeihin, paikkoihin, kahviloihin, pinttyneisiin tapoihin ja yksittäisiin hetkiin. Toisinaan haikailen hullultakin kuulostavia asioita. Muistan esimerkiksi miten ilkeästi väsymys painoi silmissä maanantaiaamuisin, kun odotin puoli kuudelta junaa Göteborgin rautatieasemalla. Junassa oli jäätävän kylmä, likaiset vessat ja kahvikin maistui poikkeuksetta hirveältä. Nyt kuitenkin huomaan ikävöiväni aamujunia. Auringon nousua, ohi kiitäviä maalaismaisemia, matkasoittolistaani ja erityisesti junan penkeillä mitä omituisimmissa asennoissa nukkuvia ihmisiä. Hetket aamujunissa merkitsivätkin minulle paljon enemmän kuin uskoinkaan.

Karkasin Göteborgiin tiistai-iltana, juuri kun ikävä kaupunkiin alkoi käydä sietämättömäksi. Täällä on ollut ihanaa olla. Olen ehtinyt kiertää suosikkikauppani ja museoni kertaalleen läpi ja syödä jo perinteeksi muodostuneen Aldardon pastalounaan Kungsportsplatsenilla. Olen nukkunut paljon ja nauttinut pitkistä arkiaamuista nyt kun se vielä pienen hetken on mahdollista. Viikonloppuna suuntaamme Andra Långgatanille, Hagan joulumarkkinoille ja toivottavasti myös pienelle saaristoretkelle. Sääkartat uhkailevat kaatosateella, mutta ehkä myrsky tekeekin kaikesta asteen jännittävämpää.

Tänään ja huomenna mieleni pysyy juuri täällä.

Ladataan...
Pöytälaatikko

Aloitin joulukuuni Kuopiossa. Siellä oli lunta, jäätä, pakkasta, koiraystäviä ja mitä parhaimpien tyttöjen pikkujoulut − juhlat, joissa syötiin etanoita, juotiin aivan liikaa punaviiniä ja nukuttiin olohuoneen lattialla siskonpedissä. Joulukuun ensimmäisenä päivänä pysyttelimme sisällä, katselimme ulkona riehuvaa lumimyrskyä ja kuuntelimme kun tuuli vihelsi vimmatusti ikkunatiivisteiden välissä.

Vaikka palelen helposti ja inhoan liukkaita katuja, huomasin ehtineeni jo kaivatakin talven tuntua. Erityisesti lumen mukanaan tuomaa valoa ja hangen narinaa kenkien alla. Ja sitä kun pakkaspäivänä palaa pitkän lenkin jälkeen kotiin, kietoutuu muhkean villaviltin alle ja sulattelee kohmeisia sormiaan kuuman glögimukin kyljessä.

Ajatus siitä, että asuisin vielä kotikaupungissani tuntuu juuri tällä hetkellä absurdilta, mutta toisaalta minun on siellä aina niin hyvä olla, että lähteminenkin tuntuu kerta toisensa jälkeen haikealta. Onneksi jouluun on enää muutama hassu viikko, joten seuraavaa kertaa ei tarvitsekaan odottaa kovin kauaa. Sillä reissulla aion mennä laskettelemaan, käydä avantouinnilla, pyytää kummityttöä mukaan pulkkamäkeen ja syödä ainakin kilon bataattilaatikkoa ja karjalanpiirakoita. Viettää ihanan joulun ja mahtavia talvipäiviä siellä vähän pohjoisemmassa.

Ladataan...