Ladataan...
Pöytälaatikko

Asuin hieman ennen joulua viikon Göteborgin laitamilla sijaitsevassa talossa, jonka olohuoneen seiniin oli maalattu vaaleanpunaisia hymynaamoja. Kolmekymppisten miesten kätösin kuulemma. Matalat huoneet ja puinen puolipaneeli saivat paikan muistuttamaan kesämökkiä, joka saattoi olla trendikäs viimeksi joskus 90-luvun alussa. Ensinäkemältä teki mieli kääntyä takaisin, mutta jo seuraavana päivänä uskoin viihtyväni pidempäänkin. Melkein samanlainen tunne kuin reilu pari vuotta sitten. 

Marraskuu 2011 ja ensimmäinen päiväni Göteborgissa. Tunkkainen asematori. Ihmisiä kuhiseva Nordstan. Avenynin päässä kaupunkia valvova Poseidon, jonka vastenmielisiä kasvoja ei kannata katsoa liian läheltä. Raitiovaunuverkostoa kuvaava kartta, jota on täysin mahdotonta lukea. Tuuli heittää pistelevän tihkusateen vaakasuorassa päin kasvoja. Huhu kertoo, että täällä sää on lähes poikkeuksetta kehno. Kaduilla on likaisempaa ja harmaampaa kuin Tukholmassa. Keskusta tuntuu hirveän pieneltä.

Ensivaikutelmaan ei kuitenkaan koskaan kannata luottaa sokeasti.

Göteborgilla on omat kauneusvirheensä, mutta ilman niitä kaupunki olisikin jo liian täydellinen.

Hagan mukulakivikadut, puutalot ja lautasenkokoinen kanelipulla. Raitiovaunujen kolina. Valtava Slottskogenin puisto ja pikkuruisten perunpingviinien lounastunti. Hipstereiden ja ihanien pikkuputiikkien valloittamat makasiinikorttelit. Mykistävä Artilleriet ja da Matteon vastajauhettu kahvi. Röda Sten ja saaristo. Hasselblad Center ja muut käytännössä ilmaiset museot. Vakkarilenkkireitti ja Dubbel Dubbelin tajunnanräjäyttävät ankkavoileivät. Ihmiset pukeutuvat arkisemmin ja kävelevät hitaammin kuin Tukholmassa. Tekee mieli ajatella, että kenties he suhtautuvat itseensäkin edes hieman vähemmän vakavasti. Huhu nimittäin kertoo myös, että göteborgilaiset ovat Ruotsin ystävällisintä kansaa. Mitään ei ole liikaa ja omat lempipaikat löytyvät helposti.

Göteborg on vaarallinen, sillä se jättää helposti pysyvän jäljen sydämeen.

Myös kaupungin laitamilla olevasta taloreppanasta paljastui nopeasti se valoisampi puoli. Ateljéksi nimeämässämme talossa on sauna, kauniit vanhat ikkunat, pihalla valtava lumimarjapensas ja alakerrassa ihanalta tuoksuva pannuhuone, jonka uunissa voi grillata vaahtokarkkeja vaikka joka ilta. Ateljén seiniin saa todellakin vedellä maalia terapeuttisesti täysin vapaalla kädellä. Erilaista, huoletonta ja kauneusvirheineenkin hemmetin ihanaa.

Ladataan...
Pöytälaatikko

Göteborg on pullollaan kulttuurin kohtauspaikkoja. Yksi mielenkiintoisimmista sellaisista on Röda Sten. Se on areena taiteelle, tanssille, musiikille ja teatterille ja samalla myös kotipaikka nimeään kantavalle taiteilijayhteisölle.  

Sykähdyttävintä Röda Stenissä eivät kuitenkaan mielestäni ole taidehallin näyttelyt, vaan se mitä rakennuksen ympärillä näkyy ja tapahtuu. Röda Stenin kolkko taidehalli sijaitsee valtavan Älvsborgin sillan alla. Aikanaan pannuhuoneena toiminut rakennus on jäänne vuosia sitten aktiivisesti toimineesta teollisuusalueesta. Miljöö on omalla karulla tavallaan häikäisevän kaunis. Puolet rakennuksesta on peittynyt graffiteihin, joita Röda Stenin alueella on ainoana Göteborgissa edelleenkin täysin laillista taiteilla myös itse. Ympärillä on tilaa ja ilmaa. Maisema muuttuu absurdiksi, kun vierestä lipuu ohitse matkustaja-alus.

Rantaviivalta voi löytää myös sen oikean röda stenin − punaisen kiven, jonka mukaan koko paikka on saanut nimensä. Legendan mukaan kivi värjäytyi punaiseksi jo 1700-luvulla, kun tanskalainen merimies surmasi paikalla vartioineen ruotsalaisen sotilaan. Tarinasta olemassa toinenkin versio, mutta se on se huomattavasti tylsempi.

Tapasimme Röda Stenin kahvilassa sattumalta tukholmalaisen taiteilijasielun. Nainen huomasi kamerani ja siitä alkoikin lähes kahvikupillisen verran kestävä keskustelu valokuvauksesta. Nainen kertoi opiskelleensa valokuvausta Uppsalassa noin 30 vuotta sitten. Hän ei edelleenkään omista digitaalista kameraa, sillä uskoo, että valokuvista tulee taidetta vasta pimiössä. Minä en ymmärtänyt, mutta tulin siihen tulokseen, että haluaisin kovasti kokeilla pimiötyöskentelyä. 

Adjö så länge, huudahti nainen hetkeä myöhemmin ja lähti seuraamaan performanssia, jossa esiintyivät laulava munkki ja naisen kristallimaljoja soittava ystävä. Ihanan epämääräistä.
 

Röda Sten on ehdottomasti retken arvoinen kohde. Se kuvastaa myös monella tapaa sitä, mitä Göteborg todella on − teollinen satamakaupunki, joka on yhtä aikaa kolkko, tunnelmallinen, rosoinen, kaunis, epätäydellinen, yllättävä ja pikkuisen hipsteri.