eläimellinen tunne

Elettiin viime vuoden viimeisiä päiviä, matkustin lomalle kaverin luokse. 
Kaveri kertoi yhteisen kaverimme Mortin ja hänen kaverinsa Vertin saapuvan paikalle.

Huhheijaa, kun näin Vertin ensimmäistä kertaa.
Olin aivan myyty!
Vertti ei totisesti ollut mikään miehekäs mies, ajattelin hetkellisesti että ehkä jopa homo.
Äänikin varsin soinnikas, ei yhtään miehen suuhun sopiva.
Ja ne ripset, pidemmät kuin monella naisella koskaan!
Mutta jokin Vertissä veti puoleensa, olisin siltä istumalta voinut hyökätä päälle!

Kaverini sanoi, että Vertti on syntynyt -93, joka ratkaisi ongelmani, en edes yrittäisi mitään niin nuori kun on! Ehdoton alarajani on -92 ja siitäkin vuodesta tunnen hentoista syyllisyyttä.

Istuimme iltaa kaverin luona ja Vertti vastapäätä minua, katseemme kohtasivat usein ja olen varma, että Vertti tunsi myös tuon näkymättömän jännitteen välillämme.
Vertin puheita kuunnellessa osasin laskea 1+1, hän ei mitenkään voi olla vain -93.
Tunsin helpotusta, nyt voisin tehdä jotain! Mutta olin silti vähän epävarma, että ehkä kuvittelinkin kaiken. Voiko muka Vertti nähdä minussa jotain?
Se oli vain niin uskomaton, en ole ketään tuntematonta ihmistä kohtaan (ainakaan selvinpäin) tuntenut noin suurta vetoa ja saanut siihen jonkinlaista vastakaikuakin!

Yhtenä iltana oli sitten tarkoitus lähteä baariin. Vertti jäi joukosta pois, kun ei jaksanut lähteä. Minä menin muiden mukana, mutta sitten lähdinkin takaisin. Muut ihmettelivät äkkinäistä päätöstäni, mutta jokin sisälläni vain sanoi, että tämä täytyy viedä loppuun nyt!
Istuimme Vertin kanssa vierekkäin juttelemassa ja sitten menimme omiin sänkyihin.
Ajattelin, että hän ei ehkä sittenkään tuntenut sitä vetoa...
Kuulin outoa ääntä, mutta Vertti ei kuullut. Kehotin häntä tulla kuuntelemaan luokseni.
Vertti kävi makaamaan viereeni sängylle ja sitten mentiin! Vetovoima jylläsi todellakin välillämme.
Kieltäydyin silti menemästä kättä pidemmälle, en totisesti halunnut kenenkään yllättävän meitä.
Myös muistot Uunosta olivat tuoreena mielessäni. Keskustelimmekin Vertin kanssa asiasta.
Hän ei halunnut jäädä nukkumaan viereeni, jota pidin suurena loukkauksena, mutta ainakaan kukaan ei saanut tietää yöllisistä tapahtumista.

Päivällä olimme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, uutta vuottakin vietimme eri porukoissa.
Mutta vuoden ensimmäisenä aamuna hiivin Vertin viereen.
Oli lähdettävä ajamaan takaisin kotiin, mutta sitä ennen halusin tankata vähän läheisyyttä.
No sitä ei Vertiltä paljoa herunut! Minun käteni kyllä kelpasi, mutta hän ei tehnyt elettäkään minua kohtaan. Pusuakin täytyi pyytää, olin pettynyt.
Poissa oli se taika, jonka olin tuntenut kohdatessamme.
Huoh, miehet!