400 grammaa, helpompaa arkiruokaa

Taiteiden yö oli täynnä tapahtumia ja juhlaa. Maukkaat etkot tarjosi Hanna Gullichsen ja Joonas Laurila uuden ruokakirjan 400 grammaa, Parhaat jauhelihareseptit -kemuissa. Julkkareissa pääsi maistelemaan erilaisia kastikkeita ja poimimaan parhaat vinkit arkiruokaan mukaan.
Jauheliha taitaa olla yksi suomalaisten keittiöiden suosituimmista raaka-aineista, eikä ihme, onhan se aika helppo valinta, kun seisoo ruokakaupan hyllyjen välissää työpäivän jälkeen. 
Oma 'bravuurini' on pasta ja tomaattinen jauhelihakastike ja sitä tulee tehtyä aika usein. Tajusin juuri, että tuon annos tulee ala-asteelta. Siellä lempiruokaani oli pasta(makaroni)pata/mössö, jossa oli tomaattia ja herne-maissi-paprikaa. Taisin käydä koulun keittiöstä kysymässä 'reseptiäkin' tuohon. Herkkää. Ei siis ihme, että olen sittemmin tehnyt tuota muistuttavaa kastiketta, jättäen tosin ne pakastevihannekset pois ja korvannut ne hieman tuoreemmilla.
Myös Maddy fanittaa jauhelihaa. Tai syö sitä ainakin aika usein, kun keitän sitä yhtenä osana pikkuisen ruokaa. Maddy syö aika monta kertaa 400 g paketista ;)

Onnea Joonas ja Hanna uudesta kirjasta! Safkaa skideille on myös juuri ilmestynyt. Siihen on koottu Hannan lapsuuden lempireseptejä.

Päädyin jostain syystä itsekin kuvaan pääkokin kanssa. Kuva/Dorit Salutskij Lisää tunnelmia juhlista löytyy Hannan postauksesta.

Kirjaan on koottu siis arjen avuksi ja inspiraatioksi kaksikymmentä klassista jauhelihareseptiä ja hyvät vinkit parempaan kansallisruoan käsittelyyn. Katson itsekin jatkossa tarkemmin viimeisen käyttöpäivän sijasta pakkauspäivää.
Pitää palauttaa jauhelihakeitto, lihapullat, pikaiset kaalikääryleet, lasagne, makaronilaatiko ja klassisen lihapiirakka syksyn kotikeittiön ruokalistalle.
Plussaa myös Elisa Kirjojen versiosta tabletille ja puhelimeen. Reseptejä on helppo seurata myös noiden kautta ja tarkistaa vaikka kaupassa puhelimesta, mitä pitikään ostaa.

Gourmet-hampurilainen toimii aina.

 

Share

Kommentit

A. Arokivi

Tää täytynee suomen reissulla hankkia. Yleensä mukaan tarttuu kaupasta jauhispaketti paremman ideoinnin puutteessa, mutta olen sen verran surkea kokki, ettei jauhiksesta tällä hetkellä mitään kovin maukasta kuoriudu.

Mikko – Private Blend

No mutta sitten tämä mukaan, kirjassa on kivan helppoja reseptejä, joilla saa hyvää ruokaa! Ja onneksi ruoanlaitto ei ole niin vakavaa, kaikki onnistuvat :)

Lanttuleikkuri (Ei varmistettu) http://lanttuleikkuri.wordpress.com/

Voisinpa melkein veikata että viimeistään joululahjapaketin muodossa tämä meille kotiutuu. Juuri pari päivää sitten syötiin avokaadopastaa.
Mä opiskelin itselleni vuosikausia sitten kokin paperit ja silloin tuli leikittyä parempaa kodin emäntää, kun hommasin vaativimpia keittokirjoja. Mutta tänä päivänä nopeus on valttia missä ajassa ruuan pitää tulla pöytään ja varsinkin edellinen Hannan keittokirja oli sitä parhaimmillaan.
Meillä on aina jauhelihaa pakkasessa, tälläkin hetkellä ehkä n 5 kg, eli kirja löytää kotiinsa täältä.

Mikko – Private Blend

Menee hyvään kotiin :) Tämäkin kirja auttaa (pelastaa) kyllä noissa nopeissa tilanteissa mainiosti. Pakastimesta (kauppa) pakastimeen, eikö jauheliha liiku usein vähän niin?

Kommentoi