Granit - uusi sisustushelmi Helsingissä

Olen jotenkin ihan unohtanut käydä katsastamassa juuri Bulevardin ja Erottajan kulmaan avatunutta Granit-liikettä. Se on jälleen yksi Ruotsin lahja maailmalle, joka on nyt rantautunut myös Suomeen, jee! En ole aiemmin tutustunut näihin tuotteisiin, joten nyt on jo korkea aika.
Valikoimasta löytyy juuri sitä ihanaa pientä sisustustavaraa, jota on ihan tutkia ja kantaa kotiin. Hyllyillä on keittiön ja kylpyhuoneen juttuja, aarteita kotitoimistoon, erilaisia säilytyslaatikoita, valaisimia sekä koristeita & ruukkuja terassille. Ideana on tarjota pelkistetyn tyylikkäitä tuotteita hyvällä hintalaatusuhteella.
Kenellä on kokemuksia Granitista ennestään? Ainakin liikkeessä oli niin kiva fiilis ja paljon tutkittavaa, että tuolla on kiva pistäytyä säännöllisesti! Eilenkin oli suorastaan tungosta, kun ihmiset kävivät katsastamassa paikan.

Liike oikein kutsuu astumaan sisään.

Valikoimasta löytyy myös joitakin elintarvikkeita.
Liikkeessä riitti koko ajan vilskettä, mahtavaa!
Kotitoimiston jutuista löytyy vaikka miten paljon tutkittavaa.


Kylpyhuoneen tuotteita.
---
The first Granit store has opened in Helsinki. Fun! Now these lovely decoration items are available in Finland too. From the selection you can find items for kitchen, bathroom, storage and home office.

Share

Kommentit

Kelli (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/00872770373494172430

Oioi, tuonne on pakko päästä!

annemi / 52 weeks of deliciousness (Ei varmistettu) http://www.52weeksofdeliciousness.com/

Ihania juttuja koko kauppa täynnä! näinkin jo toisessa blogissa jutun tästä ja tulin heti uteliaaksi. Tuonne on pakko päästä ostoksille :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) No minullakin oli aluksi otsikossa sisustsuhelmiä tms.
Ja hei olipa mukava törmätä, toivottavasti oli hyvä keikka!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

No joo, ehkä ei kannata hankkia lisää pakattavaa/paikalleen laitettavaa tuossa vaiheessa! Tsemppiä muuttoon, ne ovat aina elämyksiä...

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Minullekin tämä oli uusi tuttavuus, sanoin tuo Muji - pitää tutustua siihenkin!

Kissis (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/01834691711800724435

Jep, tuolla pitäisi kyllä käydä, on ollut tässä "työn alla" jo viikon verran...

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

No niin ymmärsin, että moni on tehnyt tuota samaa. Tosi kiva, että nyt tuotteita saa myös Suomesta! Ja kiitos mahtavasta koosteesta Lontoon ostospaikoista!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Älä muuta sano - kyllä noita kansainvälisiä ketjuja onneksi hiljalleen tulee tännekin :)

Anonymous (Ei varmistettu)

Kokemusta on, usein olen Tukholman myymälässä käynyt, tosin tällä hetkellä ei ole kotona mitään Granitista. Eilen juuri ajattelin samaa, että pitäisi käydä uudessa myymälässä, mutta hyvä että alkuryysikset saa ensin rauhoittua. Tykkään Granitin simppeleistä tavaroista, osa on kivan Mujimaista.
Gloria

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Tämä on kyllä kiva lisä Helsingin kauppojen joukkoon!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Noissa olikin hyvät valikoimat ja kai muissakin tuotteissa pyritään tuohon samaan tavoitteeseen.
Aurinkoista ja kuplivaa viikonloppua sinne! Tukholma taitaa olla sekaisin häähuumasta?

Veera / Stockholm by me (Ei varmistettu) http://www.evitalehti.fi/blogit/stockholmbyme/

Olen käyttänyt ainoastaan Granitin säilytyslaatikoita ja ne on ainakin toimineet hyvin. Hyvä hinta-laatusuhde!
Aurinkoista viikonloppua sulle Mikko!!

Elle-Marie (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/01519789755088745072

Suuret kiitokset tästä vinkistä! Ihan uusi tuttavuus minulle! Tuolla pitää päästä käymään!:)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Käy ihmeessä! Löydät varmasti mieleisiä juttuja sieltä - tuossa oli vain joitakin esimerkkejä.
Ja teillä taittaa olla jo h-hetki lähellä? Jännittävää!

lisbet e. (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/09018352437468510776

Tuonne pitää pian päästä. Kaikki sisustustavara ei kuvien perusteella näytä kolahtavan, mutta tuo säilytysosasto - oi oi oi!

Anna (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/04434225896350581783

Tukholman reissuilta tuttu liike, matkalaukkuun kertyi aina kiloja pelkistä Granit-ostoksista. Kyllä sitä Suomeen jo kaivattiinkin! Kävin heti avajaispäivänä ihastelemassa :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Itsekin kävin vasta eilen ensimmäistä kertaa, kannattaa käydä tutustumassa!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Tuolla on kyllä vaikka mitä ihanaa! Aika rohkeaa jättää tuo rajoitin kotiin, voi tulla muutama noita kiljahduksia ;)

Beany (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/09421840053472089742

Heehehee, luin että "uusi sushihelmi"ja ihmettelin että miksi tämä postaus käsittelee sisustusjuttuja. :)

Anonymous (Ei varmistettu)

Oih! Kauppa näyttää oikein täydelliseltä, luin toisesta blogista kaupasta myös ja pelkkää hyvää tuntuu olevan kaulasta! Täytyy itsekkin liike käydä katsastamassa loman ja muuton jälkeen. :) Yhtään ylimääräistä tavaraa ei halua muuttoon.

-Pauliina

Cherry (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/00029868469185977177

Voi vitsit, tuonne on päästävä pian! Tulee varmaan valinnan vaikeutta.. Kauppa täynnä pientä kivaa :)

vuori (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/07489114188436187454

Uusimmasta Avotakasta bongasin Granitin mainoksen ja kiitos Mikko sinun blogitekstin + kiinnostusta lisänneiden kommenttien Granitiin on minunkin päästävä. Erityisesti aloin kiinnostua, että minkälaisia säilytysratkaisuja Granitilla onkaan (en aio siis googlailla ennakkoon). Ostorajoitin pitänee jättää kotiin tältä reissulta. Toivottavasti ei seuraa zalandoo-kiljahteluja kotiin palattua ostorajoittimen puolelta :)

Julia LK (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14570646159062408069

Oho, ihan uus juttu mulle! Tulee kovasti Muji mieleen. Mainiolta näyttää :)

Sofié (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/11122633269781445523

Heippa!

Ihanaa, että Granit tuli Suomeen! Komppaan mus Juliaa, että voikun myös Muji tulisi Suomeen :)

Kommentoi