Ihana sunnuntai kuvina

Ladataan...

Tänään onkin ollut juuri niin ihana syysilma kuin sääennustuksissa luvattiin, joten lähdimme heti aamusta liikkeelle ja päivä onkin ollut monipuolinen ja leppoisa. Tässä kuvapainotteisesti fiiliksiä.



Takki, housut ja kengät/Zara, Neule/Selected, Laukku/YSL, Kaulakoru/Tiffany,
Tuoksu/Burberry London

Kävimme ensimmäiseksi Kaapelitehtaalla ystävämme tuottamassa Helsinki Design Weekin Co-Creating -näyttelyssä. Hauskinta oli mielestäni Lego-osasto, jossa myös vieraat saivat osallistua tekemiseen. Hauskaa fiilistellä lapsuuden lempileluja...


Lapset saivat rakentaa oman näkemyksen Helsinkiin tulevista tornitaloista
Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden monumentissa näkyi rakentumisen vaiheet, wau
Kaapelitehtaan jälkeen piipahdimme salaatilla Stockan F8:ssa, joka on kyllä söpö. Vielä oli hiljaista...
Sitten suuntana Messukeskus ja Habitare. Omaan kotiin ei juurikaan tarvitse mitään uutta, mutta ihan kiva aina pyörähtää tuolla. Juuri täydellistä tekemistä sunnuntaille.


Hauska kahvila
Aikamatka-näyttely oli hienosti tehty ja kiinnostava. Siinä esiteltiin
suomalaisen muotoilun eri vuosikymmenten klassisimmat esineet


50- & 60-luvulta on peräisin yllättävän monta tuttua esinettä kotona; Trienna, Domus, Festivo, ModernArt...
Kotimatkalla kävimme vielä ihanasti uusitun lähikaupan kautta ja Hietsussakin oli täysi vilinä päällä.
Kaunis ilma suosi kirpparilla
Oi, luksusta - täysin uudistettu myymälä. Olen aina tykännyt käydä ruokakaupassa, mutta nyt se on vielä ihanampaa! Arjen pieniä iloja :)

Nyt vielä salille ja BodyBalance-tunnille, joka sopii mainiosti sunnuntai-illalle.
 Sen jälkeen ehtii vielä nauttia kotona, ihanaa sunnuntain jatkoa!

Share
Ladataan...

Kommentit

Anonymous (Ei varmistettu)

Legot ;)

-H

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Oli kyllä mukavan vilkas päivä! Totta! Ja teitkin jotain löytöjä vierailulta ja Habitarestakin löytyi uutta hankintalistalle ;)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Joo, niistä pitää nauttia! Ja minusta on kiva istua vaikka autossa tai junassa katsellen samalla maisemia, joten ei mene kaunis ilma tienpäälläkään hukkaan :) Kivaa viikkoa sinnekin!

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos :) ja odotan innolla kun ruska vielä paranee, niin pääsen ikuistamaan syksyn tunnelmaa oikein kunnolla. Värikästä viikkoa!

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos, tuo on lemppari syystakkini - se on niin helppo farkkujen kanssa.
Joo saa, mutta laatu on mennyt kyllä alas nykyään. Nuo ovat ikivanhat, mutta ovat kestäneet hyvin (niissä on jopa nahkapohja). Myös yhdet toiset mustat aikoinaan Zarasta ostetut kengät pelastavat usein päiväni. Niitä on kursittu kasaan jo pari kertaa, mutta lesti ja malli ovat vain täydelliset.

Toimisiko: Lumi/Mhann, (Tiger), Tumi, Mulberry? Nettikaupoista Matchesin, Luisaviaroman ja Mr. Porterin valikoima kannattaa myös katsastaa. Muistan nähneeni myös yhden kivan merkin, mutta en saa sitä nimeä nyt mieleen. Koitan kaivaa sen vielä!

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Niin, se merkki jota mietin on Seventy Eight Percent. Merkillä on hauskoja ja kohtuuhintaisia laukkuja miehille.

Riina (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/12151834413272213790

Kivan kuuloinen sunnuntaipäivä! Ollaan samoilla nurkilla pyöritty, mekin käytiin tänään Habitaressa. :)

Dahlia (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/15688592522592556586

Kuulostaa oikein kivalta sunnuntailta. Ilma kyllä helli, sitä ei käy kieltäminen. Itse matkustimme Turusta kotiinpäin, mutta kyllä siinä kerkesi kaunista syksy ihailemaan ennen lähtöä ja uudelleen kotiin päästyä.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Betty (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/10825971874176177482

Ekaa kertaa kommentoin, mutta myönnän jo tovin seuranneen blogiasi. Viime päivät olen selannut vanhoja postauksia etsiessä ideaa miehen 35v lahjaksi... Onpa siellä jo syksyisen näköistä! Täällä on vielä lämpötila reippaasti yli 20astetta.

Reetta (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/10284621562426064912

Oletpas napsinut kivoja kuvia. Eka varsinkin on kaunis :)

Zeta (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/12278295029411810699

Hyviä kuvia ja kiva asu! En tiennytkään, että Zarasta löytyy miesten kenkiä. Onko laatu hyvä?

Etsiskelen miehelleni lahjaksi nahkaista läppärilaukkua. Olisiko sinulla vinkkejä mistä löytyisi kivoja laukkuja Helsingissä tai sitten hyviä nettikauppoja? Ei tarvitse olla merkkilaukku (eikä saa olla liian näkyvästi) ;), mutta laadukas ja klassisen tyylikäs! :)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos kommentistasi, on aina ilahduttavaa saada kasvoja lukijoille ;)
Ja seuraan kyllä mielenkiinnolla Italian kuulumisiasi, käy! Ahmin jo ihania kuvia...

Niin, Milanossa on varmasti vielä lämmin. Viimeksi kun kävin siellä oli ajankohta huonoin mahdollinen - elokuun puoliväli. Kuumaa oli ja autiota. Haluan kyllä sinne uudestaan parempana ajankohtana ja samalla voisi käydä Firenzessä (ja The Mallissa).

Hmm.. No minulle tulee ensimmäiseksi mieleen asusteet ja siellä on ainakin hyvä saatavuus ;) Miten vaikka kello, kalvosinnapit, laadukas vyö, elektroniikkaa tai joku harrastukseen liittyvä keräilyjuttu?

Betty (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/10825971874176177482

Hermesin kalvosinnapit oli yksi idea eli Parallèle -malli. Mitäs sanot? Kelloa en uskalla hankkia, kun mies on ihastunut omaan Paneraihinsa... ja elektroniikasta -kumma kyllä aviosiippani - ei välitä. :P

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Oi hyvä, ja miten kiva laatikko niiden mukana tulisi! Kuulostaa oikein hyvältä, kelpaisi! Myös Clou de Selle, Marine ja Eclipse ovat aika kivoja malleja.

Kommentoi

Ladataan...