Ihastuttava Samuji Koti

Muistin eilen kotimatkalla, että Samuji Koti -liike on avannut ovensa, joten tein u-käännöksen ja suuntasin Mikonkadun uuteen myymälään.

Samuji Koti löytyy Galleria Esplanadin katutasosta

Valikoimasta löytyy esimerkiksi leikkuulautoja, pidän erityisesti tuosta tummasta.

Kulhoja ja uniikkeja vaaseja

Samppanjanlaseja sekä maljakkoja

Erilaisia pellavapyyhkeitä

Sekä sisustustyynyjä, materiaalin oikein tuntee kuvastakin.

Mallistosta löytyy tietenkin myös kankaita ja hienoja printtejä.

Hauskoja ovat myös puiset tarjoiluvadit ja rasiat

Palasaippua on myös kiva pieni juttu, Koivu & Vetiver sekä Bergamotti

Onnea uuteen kotiin! Tosi kiva lisä Samuji-merkin tai oikeastaan Samuji-lifestylen alle. Näen heti yhden jos toisenkin syömässä aamumysliä noista kupeista, peittämässä kohoavaa taikinaa pellavaliinalla tai ripustamassa kankaista tehtyjä verhoja. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, tuolta löytyy kyllä aika täydellisiä tupari- tai joululahjoja! Ei ainakaan pitäisi löytyä kovin monesta kodista, vielä. Tykkään! Ja melkein kaikki tuotteet on valmistettu vielä Suomessa. Enkä malta odottaa, mitä kaikkea ihanaa sisustusmallistoon tulee lisää. Miten olisi huopa, tuoksukynttilät, lasiset tarjoiluastiat, kahvimukit...

Share

Kommentit

sonsaa (Ei varmistettu)

Aivan ihania juttuja näiden joukossa. Todellakin pistäytymisen arvoinen paikka. Pidän erityisesti noista tekstiileistä joihin on saatu yhdistettyä tyylikkyys ja mummolamainen henki. Ja nuo lasit!

Miia (Ei varmistettu) http://helchic.blogspot.fi

Kylläpä näyttää kauniin seesteiseltä! Täytyykin poiketa mahdollisimman pian.
Mukavaa talviviikonloppua!

http://helchic.blogspot.fi

Mikko – Private Blend

No mutta niille jotka fanittavat Samujia ja merkin filosofiaa, ovat nämä tuotteet kivoja kotiin ja arkeen.
Pisteet ainakin hyvistä materiaaleista ja tuotannosta, joka tukee suomalaista käsityötä ja lähialueita. Kyllähän se näkyy hinnassa.

Mikko – Private Blend

Ihana tunnelma tosiaan, kannattaa käydä nauttimassa ja katsomassa! Samoin sinne kiitos :)

Tiina (Ei varmistettu)

En näe näissä tuotteissa mitään ihmeellistä. Muutenkin koko brändi on omaan makuuni liian elitistinen. Jopa keittiöpyyhkeet jotain 30 euroa.

Kommentoi