Kurkistus kotiin

Minulta on pariin otteeseen pyydetty sisustuspostauksia ja kyselty myös joissakin kuvissa näkyneestä Tapiovaaran Trienna-pöydästä. Tuntuu, että kotoa ei riitä kovinkaan paljoa kiinnostavaa jaettavaa, mutta toki nämä kuvat kertovat paljon allekirjoittaneesta, joten ehkä ne ovat jossain määrin paikallaan.
 Sopivan sohvapöydän löytäminen veikin hieman aikaa. Olisin nimittäin halunnut hieman isomman, jossa olisi ollut myös säilytystilaa, mutta se olisi tukkinut liikaa olohuonetta. Siispä pähkäilyjen jälkeen päädyimme tähän. Pöytä on kivan siro ja sitä on helppo liikutella. 

Tässä hieman pimeäksi jäänyt kuva sohvantauspöytänä toimivana lipastona.Se on hyvä paikka sijoittaa kirjoja, jotka eivät enää mahdu hyllyyn :)

Viimeisessä kuvassa uusin päivitys kotiin, ostimme Antibesin reissulta muistoksi pari julistetta, jotka sain viimein kehystettyä ja jopa seinälle. Vaikka olemme asuneet jo kaksi vuotta nykyisessä kodissa, ovat taulut vielä jääneet etsimään paikkojaan. Mutta kyllä se siitä, hiljaa hyvää tulee.
 

Share

Kommentit

Anonymous (Ei varmistettu)

Minulla on tuo sama lamppu, siitä tulee hyvä ja tasainen yleisvalo :) Kivasti sijoitettu tuo sohvantauslipasto, seuraavaan kotiin täytyy keksiä samanlainen asetelma, nykyiseen ei sopinut oikeen mitenkään päin :D

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) kiitos. Kapeita tasoja on kyllä vaikea löytää. Mietin sellaista joskus myös tuohon taulujen alle, mutta tuo leveämpi ja sohva toimivat hyvin tuossa - vaikka ovatkin keskellä olohuonetta.
Toivottavasti sinne kuuluu jo parempaa :)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Aijaa... En tiedä tyylikkyydestä, mutta aikaa samaa linjaa tämäkin... Ja olin juuri siivonnut ennen näitä kuvia, niin ei ehkä aina näytä ihan tältä ;)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Se on yllättävän tukeva, vaikka onkin myös siro - hyvää suunnittelua Ilmari! :)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos - aah, no hauska kuulla jos yllätti iloisesti ;) Vanhat talot ovat ihania, ikkunalaudat ja erkkerit... Vaatimus tosin oli, että putket ja muut isommat rempat on takana ja pinnat muutenkin uudet. Löytyi sitten juuri täydellinen. Neliöitä vajaa 70 ja periaatteessa oma/yhteinen, mutta käytännössä pankin ;)

Mussu (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/00785157968200742374

No onpas tyylikästä mutta silti kodikasta. Itsekin haluaisin meille sohvantauslipaston, mutta riittävän pitkää ja kapeaa ei ole vielä tullut vastaan. Ehkä pitäisi teettää omien mittojen mukaan.
Tosi kivat taulut, tuovat varmasti mieleen ihania lomamuistoja.
Kiitos kun saatiin kurkistaa teille :)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) Mistä tuleekin mieleen, missä on teidän tuparikutsu? Glögit teillä?

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos Emmi :)

Dahlia (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/15688592522592556586

Ihastuttavan tyylikäs, mutta samalla kodikas koti. Pidän suuresti. Olen itse samanlainen noiden taulujen kanssa, hiljalleen hakevat paikkaansa. Tuon yleensä vesiväritöitä (tai julisteita niistä) tuliaisina, minusta on kiva nähdä itselleni tärkeät paikat seinälläni. Tuo sohvantauspöytä aiheutti täällä ihastuneita huokauksia.

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Aah, joo ne on Kenzon. Ostin ne silloin sen Helsingissä vierailleen liikkeen loppuunmyynnistä. Ei ollut turhaa sekään täällä ;)

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Niissä on kyllä omaa tunnelmaa ja usein myös hienoja yksityiskohtia. Tämäkin talo on 20-luvulta. On uudemmissakin taloissa kyllä puolensa :)

Anonymous (Ei varmistettu)

Kuten tiedätkin, tykkään teidän kodista ihan hirveästi!!! Aivan ihastuttavat noi uudet taulut :) Ehkä glögit ennen joulua?! :)

-H

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Oi kiitos :)

Anonymous (Ei varmistettu)

Heips, hauskan erilaiset nuo oikeanpuoleiset sohvatyynyt, saako kysyä mistä ne on hankittu?

Tibs (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/07751852044422940812

Arvasin etta sulla on tyylikasta myos kotona!
Toi sohvapoyta on ihan ykkonen!

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Modern Art on kyllä kiva valaisin ja toinen puolisko halusi ehdottomasti sen. Joo, en ole aiemmin päässyt toteuttamaan myöskään tuota tasoa sohvan taakse, se on kyllä kätevä!

Emmi (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/09089560824951120617

Oot kyllä niin tyylikäs mies, kaikin puolin <3 Todella kaunis koti!

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos :) Joo, taulut ovat vaikeampia, kun ei viitsisi hakata seiniä täyteen reikiä, jos haluaakin sitten vaihdella paikkoja. Mutta matkoilta on tosiaan kiva tuoda muistoja kotiin. Olen myös raahannut mm. koriste-esineitä, tarjoilukulhoja, lakanoita, saippuapulloja...

Betty (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/10825971874176177482

Kaunis sohvapöytä! Siro ja silti jotenkin jykevän oloinen...

Anonymous (Ei varmistettu)

onpa upea koti! tiesin, että sinulla on tyylikäs koti, mutta tämä on vähän erilainen kuin odotin. ehkä vieläkin upeampi! vanhojen talojen ovet, lattiat yms. ovat niin tunnelmallisia! saanko kysyä onko asunto ihan oma ja minkä kokoinen se on? itselläni asuntojutut ajankohtaisia ja rakastan vanhojan asuntoja!

M (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Oi kiitos, paljon - piristit myös päivääni! Ihana kommentti!
Hauska kuulla, että postauksia on kiva lukea. On sinulla ollut kerralla urakkaa, en varmaan jaksaisi itsekään niitä enää kahlata läpi :)
No lisää on kyllä tulossa, ei tosin ehkä ihan kerralla noin paljoa, mutta tasaisesti ainakin.

Mukavaa talvista torstaita!

Saija (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/02148101403147842103

Kirjoittaminen oikein on taas vaikeaa. Eli minä rakastan myös vanhoja kerrostaloja ja toivottavasti sellaiseen vielä joskus muutamme. Nytkin sitä mietittiin, mutta nykyisessä elämäntilanteessa tämä ratkaisu oli parempi. Kivan näköinen olohuone teillä.

helinakeiju (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/08316782205797980139

Kuka, mitä, häh ? Ja lisää kysymyksiä riittää. Indien kautta löysin sun blogin ja rakastuin heti. Piti eilen jättää lukeminen kesken, kun kaupat uhkas mennä kiinni, mutta nyt sain luettua loppuun.
Alle vuorokauden kestäneen fanituksen aikana toivoisinkin että tekisit saman verran postauksia kuin helmikuusta tähän päivään mennessä olet tehnyt, mieluiten huomenna, kiitos.

Olet mieletön piristys lumisateen keskenlle !!!

kiitos että olet alkanut tekemään tätä blogia.

toivoo ykkösfanisi

ps jos joku oli jo ykkösfanisi, ikävä kyllä olen kyynerpäätaktiikalla tiputtanut hänet palkintopallilta alas. Näin pääs käymään.

Norppa (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/16805695377413130852

Wauuuu, ihanan staili hima! Todella tyylikäs, mutta samaan aikaan kodikas. <3

Kommentoi