Lauantai kaupungilla

En ole ehtinyt lauantaisin kaupungille pitkään aikaan. Eilen oli siis mukava kierrellä rauhassa ja katsoa vähän, mitä uutta syksy tuo tullessaan. Vielä ei ihan olla niissä syksyn 'arkilauantaissa', joissa on omaa tunnelmaa. Tässä kännykällä napattuja hetkiä, joita löytyy siis myös Instagramin (pbblog) ja Snapchatin (private.blend) puolelta.

2or+byYat on muuttanut uusiin tiloihin ja flagship-liike löytyy nyt hyvältä paikalta Fredrikinkadulta. Valikoimista löytyy laukkuja, rannekkeita, vaatteita ja kenkiä - myös miehille. Kannattaa käydä pistäytymässä.

Formverkissä tuli pistäydyttyä pitkästä aikaa, Iso Roobertinkadun ja Fredrikinkadun kulmaan oli myös tullut uusi kahvila & sisustuskauppa Plootu?.

Syksyn uutta Beamissa

H&M Home, jonka syksystä olikin jo aiemmin juttua.

COS on vakiopysähdyspaikka lauantaisin.

Eksyin niinkin kauas kuin Kamppiin ja bongasin rakentuvan Starbucksin. Jee, uutta pistettä keskustaan onkin kaivattu, ehkä tuo purkaa Akateemisen kahvilan jonoja. En tosin muista koska olisin viimeksi käynyt Starbucksilla... Löysin toisenkin tulevan uutuuskaupan Mikonkadulta, mutta ei siitä sen enempää.. Marimekonkulma taitaa vapautua Espalta, mitähän siihen tilalle tulee? Prada se ei ole. Massimo Dutti?
Arvoitus on myös Kasarmikadulle Emon viereen tullut galleria tai kauppa (?) jossa on Alexander McQueenin vaatteita... 

Illalla vielä kävelylle Kaivariin, jossa oli käynnissä Leijafestivaali. Ja sitten vielä drinkeille ja pienelle snackille Boulevard Socialiin. Pitääkin käydä siellä kunnolla syömässä taas pitkästä aikaa. Samoin edellisestä kerrasta Farangissa on turhan pitkä aika - no onneksi nämä ovat juuri parasta tekemistä syksyllä.

Aurinkoista sunnuntaita!

Share

Kommentit

Titta K (Ei varmistettu) Http://kotivuori.blogspot.fi

Kiitos Mikko, en ollut jotenkin ehtinyt rekisteröimään 2or+byYat -liikkeen siirtymistä. Eilen illalla juur yhdessä baarissa zoomailin viereisen pöydän leidin Zip Expendablea ja nyt yritän perustella itselleni miksi tietenkin tarvitsen sen laukun. Tuhannen taalan kysymys kuuluu: minne Artekin lippulaivamyymälä muuttaa?

Mikko – Private Blend

Ei ihme, aika nopeasti tuo nousi tuohon. Oikein hyvä paikka! Ja-a, en ole kuullut mitään Artekin tulevasta sijainnista vielä. Hieman erikoista, että se joutuu muuttamaan...

Kommentoi