#laukkuhaaste2014

Osa muistaa varmasti MouMoun Iinan ja Tyyliä metsästämässä Veeran eeppisen #kenkähaasteen2013? Iina postasi eilen heidän kehään heittämästä uudesta koitoksesta #laukkuhaaste2014. En voinut vastustaa kiusausta ja kysyä, pääsisikö kehään mukaan kukkona vedoten kiintiöpaikkaan ja tasa-arvoon ;)

Laukkuhaasteen säännöt Iinan muotoilemina:

  • Jokaista haastetun omistamaa laukkua saa käyttää vain yhtenä päivänä haasteen aikana. Kun laukkua on käytettyä yhtenä haastepäivänä, samaista laukkua ei saa haasteen aikana enää käyttää.
  • Saman päivän aikana on kuitenkin mahdollisuus käyttää useampia laukkuja. Ensimmäinen sääntö pysyy kuitenkin voimassa tässäkin tapauksessa.
  • Koska haasteen tarkoitus on muistuttaa unohdettujen laukkujen olemassaolosta, ei haasteen aikana saa ostaa uusia laukkuja. Poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi ennen haastetta tilattujen, mutta haasteen aikana saapuvien laukkujen käyttäminen. Myös lahjakorteilla ostaminen sallitaan, mutta tätä optiota suositellaan käytettäväksi oman harkinnan mukaan haasteen luonteen vuoksi. (Poikkeuskohta lisätty blogiyhteistöiden vuoksi.)
  • Kameralaukkuja (Veera) ja hoitolaukkuja (Iina) ei lasketa mukaan haasteeseen. Myös treenikassi on vapaasti käytössä, jotta jokaiselle salikäynnille ei siis tarvitse ostaa uutta laukkua. Myöskään matkalaukkua ei lasketa haasteessa käyttölaukuksi.
  • Muiden laukkuja ei saa lainata haasteen aikana.
  • Jokaisena päivänä on pakko käyttää yhtä laukkua. Vaikka makaisi sairaana, on haasteeseen osallistuvan valittava yksi laukku, joka ”käytetään” päivän aikana.
  • Haasteen häviää se, jolta loppuvat ensin laukut kesken eli se, kuka käyttää ensin samaa laukkua kahtena päivänä haasteen aikana.
  • Kangaskassi ei ole laukku ja niitä saa käyttää kantoapuna haasteen aikana.

Olen laukunostokiellossa loppuvuoden, joten se kohta on jo muutenkin menetetty. Laukkutilauksia ei myöskään ole kuriirilla eikä laatikossa ole yhtään lahjakorttia. Joten näillä pitää pärjätä. Kuulemma merkkilaukuista ei saa lisäpisteitä, vaikka ehdotin bonuspäivää niistä... Haikeinta tässä on se, että en voi käyttää suosikkilaukkuja kuin kerran haasteen aikana, aika julmaa. Haasteen etenemisestä tulee raporttia blogiin viikottain ja sitä voi seurata myös Instagramista Iinamou, Vieruska ja Pbblog Instagramista #laukkuhaaste2014 Esimakua tulevasta löytyy muun muassa täältä ja täältä. No niin Ladies, it's on! Voin hyvin saada turpaan tässä, mutta se on riski, mikä jokaisen miehen on otettava.

Day 1, Ensimmäisenä peliin Givenchyn Antigona Shopper aka "susirumalaukku", cowabunga!

Share

Kommentit

Miia (Ei varmistettu) http://helchic.blogspot.fi

Tsemppiä kisaan! Veikkaan, että olet vahva voittajasuosikki. ;) Minulta laukut loppuisivat kesken alta aikayksikön.

Mikko – Private Blend

On kyllä mahtava konsepti, en voinut vastustaa! Ei mitään :) Kiitos kivasta koosteesta ja pähkinästä purtavaksi. Hmm. Laukut sisustuselementtinä tai sohvan tilalla ;)

Mikko – Private Blend

Mutta tuttu naama, tiikeriäiti

Mikko – Private Blend

No mutta aika mahtava laukkuperhe! Ei kaikkien tarvitse olla 'hulluja' ;)

Mikko – Private Blend

Varamiespalvelu. Tai laukkuvuokraamo!
No hukkumisvaara on tosiaan suuri :)
Ja hyvä, että on - yksi riittää.

(Ei varmistettu)

Peukkuja peukkuja Mikolle:)! Hieno tuon ekan kisapäivän osallistuja. Ja upeita osallistujia tulee lisää. Hauska!

T. Maija

Mikko – Private Blend

Oli kiva, että Ladyt ottivat minut mukaan leikkiin :)

Kerttu / Modernisti Kodikas (Ei varmistettu) http://modernistikodikas.blogspot.fi

Hauska haaste! Itse 0len niin laiska vaihtamaan laukkua, ettei tosikaan ;D

Kiitos kuvalainasta! Kaupan päälle saat myös pienen blogihaasteen: http://modernistikodikas.blogspot.fi/2014/09/blogien-uudet-sisustushitit.html

Mikko – Private Blend

No en nyt ihan, lokakuulle voi kyllä mennä... :)

Lady of The Mess (Ei varmistettu) http://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi/

Tätä haastetta on kyllä kiva seurata - peukutan sinulle;)

Mikko – Private Blend

Kiitos tsempistä, katsotaan miten käy...

Hm (Ei varmistettu) http://kahviajajazzia.blogspot.fi/

Hauskaa ! :D Kuikas kauan tämä haaste kestää ? :) sulta ei kyllä laukut lopu kesken ! :)

Mikko – Private Blend

No hauska leikkimielinen kisa! Tai seuraavaksi tuoksu tai asuste... Kauluspaitahaastetta en jaksaisi edes vetää läpi.

Lucky Traveller Merja (Ei varmistettu) http://www.luckytraveller.blogspot.com

No, eihän tässä ole mitään jännitystä, kun sinä kumminkin voitat, Mikko! :) Itse tein juuri viikonloppuna laukkuinventaarion ja päätin vihdoin myydä "turhat" eli käyttämättömät pois.

Mikko – Private Blend

Nähtäväksi jää - eihän sitä tiedä, mitä hyllyiltä löytyy ;)
Nyt kuitenkin keskityttään juhlimaan laukkuja, jokaisella on nyt oma ansaittu juhlapäivä.

Oscari (Ei varmistettu)

Moi Mikko, kun ole kisan käynyt, niin sitten toimeksi. Kaikki laukut myyntiin, ne on turhia kapistuksia. Eli teet kuten Lucky Traveller Merja teki.

Mikko – Private Blend

Älä sano, ei pidä koskaan aliarvioida porilaista tai tiikeriäitiä. Ennakkokuvat kielivät jo tiukasta kisailusta! Ja hei jos/kun häviän, niin eikö se oli hyvä syy ostaa pari laukkua lisää? ;) Vuonna 2015.

Mikko – Private Blend

Hauska haaste tosiaan ja hieno avaus kaikilta, tulee mielenkiintoinen kuukausi/kuukaudet?

Mikko – Private Blend

Niin kaun kuin laukut loppuu.. :) No ei minulla onneksi NIIN montaa laukkua ole, etteikö joutuisi vähän pähkäilemään.

Lilian (Ei varmistettu)

Olisi iso vääryys, jos et olisi mukana laukkuinesi;)

Iina / Bebe au Lait (Ei varmistettu) http://bebeaulait.fi

Veikkaanpa, että sä jatkat yksikses tätä vielä vuonna 2015, kun minä ja Veera ollaan hävitty molemmat! :D

Iina / Bebe au Lait (Ei varmistettu) http://bebeaulait.fi

Oops, väärä käyttäjätunnus. O_o

Dahlia (Ei varmistettu) http://xlelamaa.blogspot.fi/

Vitsi mitä rohkeutta! Kengissä olisin ehkä pärjännyt, mutta laukuissa häviän kevyesti. Vaan ehkä ensi vuonna huivihaaste, niin voisi lähteä jo haastamaankin :) Ihana päästä seuraamaan tällaista.

Anu (Ei varmistettu)

Joo ei riitä munkaan laukut! Kolme Chanelia ja viisi Mulberryä. Kenkiä kyllä olisi riittänyt vaikka kuinka:)

maia (Ei varmistettu)

Hyvä Mikko!

Ilmari (Ei varmistettu)

VMP. Ei mulla oo ku yksi laukku. Tukehtukaa laukkuihinne kiitos.

Kommentoi