Lost in Turku

 

Tässä vielä lisää kauppa- & ravintolavinkkejä sekä hauskoja hetkiä Turusta – eihän ne kaikki voi mitenkään mahtua yhteen postaukseen!

Lauantaina suuntasimme kaupungille ja kauppoihin. Turkuklassikko on tietenkin Sisustuksen Koodi.

Koodin valikoimasta löytyy nykyään myös Artekia. Huomaa myös Tomin hiljattain maalaama seinä.

Mulberryn ja Missonin sisutuskankaat ovat luksusta.

Onneksi näimme myös Annea. Tässä kaverikuva Charin kanssa.

Kettupartio

Poikkesimme tietenkin kauppakeskus Hansassa sekä Elementeissä, josta löytyy Filippa K:n, Acnen ja Tiger Of Swedenin vaatteita.

Toinen vaatekauppa, jossa tulee Turussa poikettua on Jenny's Store, josta matkaseura tekikin hyviä löytöjä muun muassa Sandiltä ja Day Birger Et Mikkelseniltä.

Kaupungilla kiertämisen jälkeen huikoikin jo vähän ja suuntasimme (onneksi) Café Artiin, jonka oman paahtimon kahvi ja herkulliset leivonnaiset ovat aivan mahtavia.

Kuten sanoin tytöillekin, itsetehty kakkupala – 4,5 euroa, ilmaista!

Kahvittelun jälkeen kuvailua.

Takki&housut/Zara, kengät/Prada, huivi/Fendi, hanskat/Imoni, laukku/Givenchy, tuoksu/Bottega Veneta

Ainiin, sanoinko, että meillä oli superhauskaa?

En ollutkaan muuten nähnyt vielä uutta Kirjastosiltaa valmiina.

Raskaan työn jälkeen olikin aika suunnata lounaalle Kauppahalliin.

Kadon sushit olivat kyllä ihan omaa luokkaansa, täällä pitää jatkossa pistäytyä aina!

Kanat orrella ;)

Nam, mitäs susheja!

Viikonloppuun sopii aina kauppahallien tunnelma.

Poikkesin vielä Wiklundilla matkalla hotellille. Hatunnosto talon hyvälle valikoimalle, tykkään!

Kaupungilla pyörimisen jälkeen palasimme takaisin hotellille vähän lepäilemään, ja nauttimaan.

Prinsessat

Rentoutumista parhaimmillaan.

Miten niin some-riippuvaisia?

Laittautumista illalliselle.

Mikäs näiden kaunottarien seurassa on ollessa?

Tuhannen taalan kuva. Cocolla on sellainen presenssi, että hän pystyy täyttämään sillä tilan  kuin tilan. #vanhasielu

Kauluspaita/Viktor&Rolf Fot H&M, housut/Zara, kengät/Prada, vyö/Hermès, tuoksu/Bottega Veneta

Adalmina myös vauhdissa. Mikäs tuossa on ollessa, kun Mona napsi kuvia.

Illalliselle suuntasimme Pub Niskaan, josta saa mahtavia peltileipiä.

Saimme pöydän Salakapakan puolelta.

Nam, hyvää oli!
Suuntasimme tuosta vielä drinkeille Bar4 ja tuuli johdatti meidät myös haistelemaan tunnelmaa jazzklubi Monkissa.
Varoituksen sana – kannattaa olla hyvissä voimissa, kun päästää toisen ketuista irti – sen verran vauhdilla alkoi tanssi 12 cm koroissa, että siinä ei moni pystynyt mukana, varsinkaan DJ.

Sunnuntaiaamuna nautimme kaikessa rauhassa hotellin aamiasbrunssista. Kävin vielä ennen huoneen luovutusta pienellä aamukävelyllä ja hain Café Artista pari makeaa tulisista kotiin.

Bye, bye Turku ja ihana viikonloppu!
Erityiskiitos Cocolle ja Monalle järjestelyistä ja emännöinnistä. Ja Adalminalle, Charille ja Majlle hulvattomasta seurasta. Wow, mikä viikonloppu ja seura!

Ketut kuittaa.

Share

Kommentit

-H (Ei varmistettu)

Teillä on ollut mahtava viikonloppu, se välittyy kuvista :)

Mikko – Private Blend

Muutama jäi vielä kokematta. Viimeistään kesällä sitten! Mahtava ja näyttävä porukka kyllä!

Mikko – Private Blend

Siellä on aina ilo käydä ja kiva, että olitte molemmat paikalla! Meillä oli kyllä hauskaa - oli ihana viikonloppu!

Mikko – Private Blend

:) Näitä kuvia katsoessa ja tuota viikonloppua muistellessa tulee heti hyvälle tuulelle! Kiitos siis siitä ja kaikista järjestelyistä!

Henna (Ei varmistettu)

Kyllä täytyy sanoa että näiden kuvien jälkeen Turku näyttäytyy aivan uudessa valossa ! Tuonnehan täytyy mennä viettämään viikonloppua !

K (Ei varmistettu) http://niimpal.blogspot.fi

Hienoja kuvia, välittyy tunnelma mukavasti. Lisäsi myös ärsyttävällä tavalla Turku -ikävää :D

Mikko – Private Blend

Suosittelen lämpimästi! Oli tosiaan ihanaa olla tuolla kerrankin enemmän kuin 8 tuntia.

Mikko – Private Blend

Niin on se rankkaa :)
Nuo on niin hauskat housut, eikö ole liian pitkät lahkeet nyt. Äläkäs nyt, olen tehnyt paljon töitä tuon perseen eteen, monta brunssia ja kakkubuffaa on nautittu tuon saavuttamiseksi ja olen iloinnut joka haarukallisesta. Suosittelen!
Aurinkoista viikonloppua!

Emma (Ei varmistettu) http://www.framecollections.blogspot.com

Kuvissa tuli kyllä heti ensimmäisenä kaikki Turun suosikkipaikat vastaan - ihana fiilis välittyy :-) Etenkin Cafe Arten kahveja on ikävä! Teillä on ollut myös hyvännäköinen poppoo liikenteellä ;-)

Mikko – Private Blend

Pahoittelut kaipuun herättämisessä... :) No mutta on Joensuussakin omaa viehätystä ja tunnelmaa! Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi ollut siellä.

Mikko – Private Blend

Hauskaa oli kyllä, ja kiva jos se välittyy kuvistakin!

honey (Ei varmistettu)

Upea joukko tosiaan liikenteessä. Erityisesti tykkäsin sun takista ja muutenkin asusta. Hyvännäköinen kokonaisuus! Ja Cafe Art täytyy taas kesällä kokea ehdottomasti :)

Mikko – Private Blend

Tytöt olivat kyllä taas niin upeina! :)
Kiitos, joo oli pakko hankkia tuo takki heti kun näin sen. Ja se on jopa superlämmin.
Viimeistään kesällä, jos ei aiemmin!

Anne Malia (Ei varmistettu) http://muotimielessa.blogspot.fi/

Kiitos taas huomioimisesta ihana!

Oli kyllä superia että ennätitte käydä moikkailemassa. Olitte niin tyylikkäinä liikkeellä. Tuollaiset hullutteluviikonloput on varmasti mukavia!

saastamoinen (Ei varmistettu)

Ennen ajattelin vain, että rahalla ei voi ostaa tyylitajua, mutta nyt vihdoin tajusin mikset näytä hyvältä melkeen missään asussa. Lyhyt ihminen, ihan kun pursuilisit yläosistasi ulos, näyttää ainakin kuvissa ihan epäsuhdalta? Ja haloo mitkä housut, noistahan voisi laivaan purjeet tehdä. Rehevällä takapuolella en kyllä tuollaisia pitäisi.

coco/henna (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/coco-sweet-dreams

Mua vaan niin hymyilyttää! <3<3<3

&#039;Ravintolapäivä&#039; Turussa | Private Blend (Ei varmistettu) http://www.olivialehti.fi/private-blend/2014/06/07/ravintolapaiva-turussa/

[…] ennen junamatkaa menimme vielä Niskaan, tuo jäi niin mieleen viime kerrasta. Jos joku muistaa #lostinturku-retken kuvavirtaa…? Taisin saada siitä nytkin näiltä läheisiltä vähän kuittia […]

Kommentoi